Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja 2,4TD
Itselle joskus kävi niin että ajettiin perään (eukko lasten kanssa liikkellä) ja molemmat autot Pohjolan kirjoilla.
Meidän auto seisoi korjaamon pihassa 2-3vkoa (saatiin sijaisauto eukon työmatkan takia, ja toki oman kun eri suuntiin liikutiin). Soitteli akka että tulee kalliiksi sijaisauto. Ihmettelin että mitä mulle soittelee, meidän perään ajettiin ja HEIDÄN vakuutustarkastaja ei ole vielä edes käynyt katsomassa korjataanko vai meenkö lunnaiksi. If.n tarkastaja sitten kävi ja päätti että korjataan. Laina-auton käytöstä oli sovittu / kysytty ainakin 3krt sekä Hertz että vak. yhtiö kun lomareissun olivat eukko ja anoppi sopineet Helmikuussa (kotimaahan) ja mälli oli Kesä-Heinäkuun aikaan. Ja taas soitti vakuutustäti ja kitisi auton lainan kalliudesta, taas ihmettelin ja meni pikkuisen hermotkin, lupasin hakea oitis oman auton kunhan he saavat homman ensin hoidettua. Korjauksen ym jälkeen soitti taas tuo akka ja kehui lähettävänsä liki 2000 eur laskun kun vakuutuslaki sanoo ettei tarvi olla laina-autoa vuosiloman aikaan. Siloin vasta se käpy menikin ja teksti oli painokelvotonta, kehuin ottavani yhteyttä asianajajaan ja sanoin miten monta kertaa heiltäkin varmistettiin asia soittamalla auton suhteen ja aina sai sekä sopi käyttää. Herzt ilmoitti että älä maksa koska Pohjola on luvannut hoitaa maksun, koittaa vaan kepillä jäätä josko maksan sen, ei kuulemma eka kerta. Lakineuvoa sain sen verran että ei voi yhtiö olettaa asiakkaan tuntevan vakuutuslakia. Vakuutukset vaihtuivat saman tien eri yhtiöön. Soitti vielä se akka jonkun vkon kuluttua että TÄLLÄ kertaa he kuulemma maksavat (olivat varmaan kuunnelleet nauhoittamansa puhelut kun auton käytöstä sovittiin) kerroin vaan hänelle ettei minua kiinnosta kun emmen ole enää edes heidän asiakkaita...
|
tässä on taas maksajaa kohdeltu oikeudenmukaisesti, välillä pistää miettimään minkähän helvetin takia niitä vakuutusmaksuja pitää maksella jos kerta niistä ei mitään hyötyä ole. tuntuu vähän siltä että aina kun suma ylittää tuon marginaalisen 1000€ - 5000€ niin korvauksessa menee aina tolkuttoman kauan, kyllä jos sulta ikkuna on rikottu ja siitä teet ilmoituksen niin päätös on tehty alta 2 viikon,