mä kanssa aloitin sillä tallilla mistä laitoin sen ekan kuvan aikoinaan, kolme vuotta kerkisin olla 60m2 vuokratallissa ja tän kesän fiksaillut vähän isompaa tallia, vuokralla siinäkin ollaan pienen hallin päässä mutta kolmasosa koko tönöstä on omaa.
talli oli mulle jo ennestään tuttu, nimimerkki LINNAN autoja tuolla ennen korjailtiin ja jemmattiin
tila on hieman yli 100m2, kesän mittaan tyhjäilin ja siivosin paikat ja pihan jonka jälkeen maalailin katot ja seinät sekä jyrsin lattiasta vanhat massat ja epoksit pois (vanha automassaamo) ja vedin uuden pinnoitteen, valot putsailtiin ja käännettiin 90 astetta eri päin sekä kaikki pistorasiat uusittiin. kaikki on vielä hieman sekaisin kun ei ole pöytiä eikä hyllyjä saanut aikaseksi.
tonne osaan tallia kuljettiin aiemmin noista vaalesta pariovista mutta nyt seinän takana on vuokralainen eikä sen tilan läpi sovi kulkea niin puhkottiin ulkoseinään oviaukko mistä pääsee nyt sisään.
kun sitä tilaa ei ole tässäkään liikaa niin tein isän kanssa tommoisen parven minkä alle sopii tarvittaessa jopa pari autoa jemmaan ja ylös sai vähän varastotilaa ja yleisön pyynnöstä "kahvikämpän". osa kaiteesta on nostettavissa pois paikaltaan joten kaikki isommat nostellaan aina trukilla sinne.
tallissa oli ennestään ollut pari 2 pilarinostinta mutta toinen niistä oli lähtenyt edellisen vuokralaisen matkaan ja jäljelle jäänyt oli kovin pieni autojen nostamiseen mutta sattumalta osui sopivasti tarjolle korjaamosta käytetty 4 pilarinostin millä nousee kaikki normiautot.

kun talli oli tyhjä niin tuntui että sinne sopii hyvinkin 6 autoa mutta tosiasiassa sinne juuri ja juuri sopii se 6 autoa mutta niille ei tee mitään, 2 on hyvä määrä ja kolmas voi olla satunnaisesti. jeepin takana on pieni pajotusnurkkaus pöytineen mikä rajataan katosta kiskossa roikkuvalla pressulla noin 3x3m tilaksi, seinässä olevan reikään tulee poistopuhallin millä saa rälläköintipölyt pihalle

parvella on nyt sitte ton näkönen "lounge" missä sitä kahvia sitte kahvinjuojat nauttikoon
pöytä ja jakaja on hommattu kesällä kiinni menneestä "toisesta kodista". sohva tuli lahjoituksena
touhumaasta ja pöytää aloitin tekemään joskun 10 vuotta sitten ja silti isäukko teki senkin loppuun.
siinä on paras käyttö moparin 318:lle
lisäksi ylhäältä löytyy haalarikaappi ja "omakuva" mikä sekin tuotiin lahjaksi mulle kun oli vanhalta työmaalta löytynyt.