Tämä kesä/syksy on jäämässä vanhan ajokoirani viimeiseksi, toki ikääkin on kertynyt kunnioitettavasti jo 11,5v. Mieli jahti kamullani vaan tekisi metsään mennä edelleen... sunnuntai aamuna itkua meidän perään kuulemma 15min kun jätettiin kotiin...Topilla kyllä pää pelaa ja mieli on virkeä, mutta jalat ei enää. Lonkkapuoli kävelystä päätellen alkaa olla finaalissa ja kun jalat petää milloin missäkin alta, niin itsestä on puristettava päätös piakkoin koiran kipujen päättämiseksi...
Tässä tämän hetken vitutuksen aihe...
Paljon on yhdessä koettu matkan varrella, iloja ja onnen hetkiä. Olen niistä iloinen.
