Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vellihousu
Kylmälässä on, kato kun kaikki ei asu siellä keskustassa mihin kaikki verorahat kulutetaan. Ja nykyään ei enää hiihdetä kesät talvet kouluun niinkun ilmeisesti sinun lapsuudessa. Tielläkin kulkee tätänykyä autoja, ei pelkkiä hevoskärryjä.
|
Näinhän tuo on että liikenne on Kylmälässä huomattavasti lisääntynyt kun asukkaitakin on monin kertaisesti aiempiin vuosiin verrattuna. Ja kun julkista liikennettä ei pahemmin enää ole niin kaikillahan pitää olla oma auto tai mieluummin kaksi, että molemmat työsssäkäyvät vanhemmat pääsevät liikkumaan

.
Mitä tuohon hiihtämseen tulee niin ei ollut siihen aikaan rullasuksia joten hiihdettiin vain talvella

, sulan maan aikaan ajettiin pyörällä eikä sitä liikennettä Sjökullaa hiukka etelämpänä ollut nimeksikään ja tie päätty puomiin kun "naapurivuokralaiset" oli vielä siihen aikaan tientukkona

Ei ollut koulukyytejä eikä muutakaan yhteiskunnan hoitamaa kuljetusta. Koulumatka tosin oli vain kolme kilometriä suuntaansa

Ei tarvinnut silloin pelätä myöskään karhuja, susia tai ilveksiä joita kaikkia voi nykyään kohdata myös Kylmälässä
Eikös Kylmälässä nykyään kuljeta enempi ratsain kuin kärryillä, ratsastustallejahan siellä on lähes joka tilalla ja ratsastajia hevosineen ruuhkaksi asti