Iltaa automiehille!
Korholassa Rantasalmella järjestetään 6-7.9 Perinne- ja Konepäivät, tapahtuma-aluetta on jo yli 5hehtaaria kertynyt. Yleisöä ollut viime vuosina 400-800. Muutamalla sadalla joka vuosi noussut.
Tämän vuoden yhtenä uutena ohjelmana on pienoinen maastoajonäytös-alue.
Viime syksynä sen tekoa aloiteltiin hieman, mm. 40metriä vaihtelevaa muta-allasta ja siitä syntynyt maamassa kasailtiin pariksi mäennyppyläksi.
Suunnitelmissa olisi vielä nyppylöiden muotoilu, sähköpylväs-esteitä ym. pientä. Kivieste jäi tekemättä kun ei talven aikana saatu kunnon kantavia kelejä raskaalle kalustolle kivenajoon. Mitään kovin hankalaa rataa ei kuitenkaan tehdä.
Eli sellaista kyselisin onko lähiseudulla (saa tulla toki kauempaakin) halukkaita maastoajoharrastajia tulla paikanpäälle Korholaan offailemaan?
Radan viimeistelyä aloitellaan tuossa kolmen viikon kuluttua jolloin saa tulla testaamaan ja antamaan vinkkejä radan tekoon. Tarkemmin ilmoitellaan lähempänä. Varsinaiset ajopäivät olisi sitten 6-7.9 aikaan. Automiehille tarjotaan tietenkin pääsyliput muuhunkin tapahtumaan viikonlopuksi sekä ruokailut.
Laitelkaapa viestiä jos innokkuutta löytyy tulla mukaan