"Kisakansiossa oli kaikki tarvittava materiaali. Jos vain joskus joku lukisikin sen läpi. Jos jokin asia oli jäänyt pois mielestänne niin kisaorganisaatiolle infoa ja asia korjataan."
No jos järjestäjän mielestä näin oli pyydän vilpittömästi anteeksi. Mutta mielestäni esim. ohjaajakokouksessa annetut ohjeet koskien yleisöjaksojen kana-possu-sonni järjestelmää olivat epäselvät. Viimeisellä EMIT-paikalla sain rastinvalvojalta tietää että olisin voinnut päätää jokaisen merkin ja leimaus laitteen välin erikseen, eikä vain jaksojen alussa. Vai miten se nyt oikeesti oli, en ole vielläkään varma asiasta.
"Katsastussysteemiin tulee muutos. Tästä asiasta olikin jo aikaisemmin puhetta. Nyt liian moni autokunta jätti katsastuksen viimeiselle tunnille."
Niimpä! Tästä sinänsä ei voi syyttää pelkästään järjestäjiä.
"Kaikkien rastien kyltit oli asetettu ns. oikein päin eli oletettuun tulosuuntaan päin mutta mikään ei tietysti takaa että ne pysyvät koskemattomina kilpailun ajan..."
Ei mikään takaakaan, mutta jos ne olisivat lähtökohtaisesti 360 asteisesti merkitty niiden "piilottaminen" olisi vaikeampaa. Lisäksi uhka sanktiosta jos jää kiinni tälläisestä toiminnasta?
"Nuotiopaikat on hyviä eli ns. makkararasteja mutta se vaatii valvontaa = resursseja. Kukas korvaa kun maanomistajan tikut palaa? Jouduin yöllä pyytämään jopa maanomistajaa olemaan sytyttämättä nuotiota omalle maalleen. Jos auton polttoainetankin korkki on falskannut ja maassa on bensaa ja joku pistää tupakiks ja heittää natsan...
Tämä voi tuntua pilkun...lta mutta turvallisuus ennen kaikkea että saadaan seuraavinakin vuosina järkätä kisoja."
Varmasti kaikki tämän promblematatiikan ymmärtääkin ja päätös sinänsä ymmärettävä. Ehdotus asiaan olisikin ennakkoon turvalliseen ja merkittyyn paikkaan tehty tulipaikka? Ei pitäisi sitoa resursseja silloin liikaa, kun jokainen valvoo omansa? Node on vaan tärkeä osa harrastajien viihtyvyyden kannalta (tosissaan kisaajat tuskin sitä kaipaa).
"Tehtävärastejakin tekisi mielellään vaikka kuinka paljon mutta resurssit on edelleen rajalliset. Rasteja oli aikaisemmin mutta ne sitoivat niin paljon porukkaa."
Kuten sanoin mulla ei aikaisempaa kokemusta warnista, mutta mä en ainakaan sellaisia kaivannut.
"Osallistumismaksusta sen verran että jos joku keksii tavan tehdä tätä halvemmalla niin säästynyt summa käytetään takuulla lyhentämättömänä kilpailijoiden maksun alentamiseen. Ideoita otetaan vastaan mielellään."
Nyt on ilmeisesti otettu toi mun kommentti liian kireesti (esim. Laa-Laa) ei toi 120-150 euroo mikään paha ole ottaen viellä huomioon että siihen kuului ruokailut ja yms. mutta kyllä se vaan on niin että jos se nousee HUOMATTAVASTI tuosta nykytasosta niin varmasti moni huvinvuoksi ajavista jää pois. Tietysti jos sitä halutaan niin ok.
"Muutenkin kaikki kehitysehdotukset otetaan ilolla vastaan. Toivottavasti kilpailijat ovat täyttäneet palautelaput ja mm. esillä olleet asiat on raapustettu paperille."
Pakko tunnustaa että oli sen verran väsy kisan jälkeen ettei tullut sitä täytettyä.
Yleisöjaksot oli kyllä kivoja jaksoina mutta se jonottaminen oli hanurista. Voisiko vaikka sellaista harkita että yleisöjaksot olisivat about niinkuin nyt mutta, niihin ei lähdettäisi "yhteislähtönä" vaan ne saisi käydä ajamassa järjestäjän ilmoittamana aikana jolloin niistä voisi saada pisteitä ja niistä tulevat pisteet olisivat niin hyviä että se kannustaisi niillä käymään. Tässä olisi se etu että jos jokin paikka/jakso puuroutuu voisi mennä hakemaan rasteja siksi aikaa ja palata hakemaan sitten vasta ne yleisöjaksot. Lisäksi yleisölläkin olis nähtävänä muutakin kuin jonotusta.
Tuosta ruokailusta olen kyllä Laa-Laan ja Kentsun kanssa samaa mieltä ettei ole kiva olla maastossa ja kytätä jotain ruoka-aikaa.
Lopuun taas sanon että sikahauska kisa ja vaikka tässä tulee vähän kritiikkiä kirjoiteltuakin niin, silti kisa oli tuollaisenaankin LOISTAVA ja hintansa arvoinen tapahtuma. Kiitos viellä kerran järjestäjille ja maanomistajille.
-sami-
|