Viljelyn kannattavuudesta kertonee jotain se, että EU aikana tilaluku on laskenut alle puoleen aluperäisestä. Jos se olisi mahdotonta rahantahkoamista ja ne mersut ja JD:t olis omia, olisi varmaan alalla hiukan enemmän innokkaita jatkajia. Jos ennen lapset kilpailivat siitä, kuka saa jatkaa kotitilaa, nykyään juoksevat kilpaa toiseen suuntaan. Noin karrikoiden ilmaistuna.
Jos on vaikkapa 160 lehmän pihattonavetta, ei sen porukan rehuja tehdä vanhoilla hytittömillä massikoilla. On pakko olla sellaiset vehkeet, joilla tapahtuu ja joita ei tarvitse korjata niinä harvoina päivinä, kun olisi optimaalisimmat rehuntekokelit.
Itse kierrän tiloilla työkseni ja voin sanoa, että se tila, jolle on se mersu ostettu, on multa vielä näkemättä. Yhden tilan vanhalla isännällä taisi olla, muttei kovin uusi sekään. Ja sukupolvenvaihdoksesta saaduilla rahoilla ostettu.
Omassa työssäni näen liiankin hyvin sitä puolta, miten veitsenterällä paljon investoineen maatilan talous on. Mutta kun karjatilalla ollaan niin monessa kohtaa tekemisissä luonnon arvaamattomuuden kanssa, on riskejä aika paljon. Jos tulee joku sairaus karjaan, ostettu kone onkin maanantaikappale ja aina rikki, kun tarvittaisiin, isäntä tai emäntä sairastuu tms. ollaan hyvin äkkiä kaltevalla pinnalla. Työmäärät on valtavia. Vuositulo voi olla perheelle kohtuullinen, mutta jaettuna työtunneille tulo on naurettava. Väsymys ja työuupumus lisäävät riskejä. Tutkimusten mukaan ihminen jaksaa tehdä yli 9 tunnn työpäivää noin kaksi viikkoa ja sitten pitäisi saada jo pidempi palautuminen. Karjatiloilla tehdään helposti puolet vuodesta reilusti yli 9 tunnin työpäivää. Vapaapäiviä on 26 vuodessa.
|