Ainahan tapahtumanjärjestäjille on ikävää luettavaa kun peruuntumisia tulee, mutta siihen pitää vaan tottua.
Silti järjestäjinä olemme vielä kympillä mukana ja TOIVOMME ILMOITTAUTUMISIA lisää lauantain offispäivään.
Paikka on kisaan sopiva, rata nopeatempoinen ja mielenkiintoinen. Hieman jotain uuttakin yritetään vanhojen totuttujen tapojen lisäksi mielenkiintoa ylläpitämään.
Huoltomahdollisuus on ja koska kisa on pitkä niin huoltaminen jopa kannattaa mikäli vauriot muuten sen sallivat.
Tavarapalkintoja jaetaan ja niistä voi olla jopa jotain pientä hyötyä.
Buffetti löytyy ja sieltä voi pientä hintaa vastaan ostaa jopa itse leivottuja sämpylä voileipiä makkaroita ja kahvia unohtamatta.
Kuvaajia on tulossa ja uskoisin jopa sellaisia jotka todella myös julkaisevat otoksensa muidenkin nähtäväksi.
Itse yritän parhaani mukaan videokuvata tasapuolisesti molempia luokkia.
Puitteet ovat hienot, kiitos Eeron. Mutta ilman riittävää kisaajamäärää homma tahtoo jäädä laimeaksi kovasta yrittämisestä huolimatta.
Ilmoittautumisia lisää odotellen,
Heinimaan crossikisan järjestäjät.