Nyt en ihantarkasti enää muista koko tarinaa kun tästä on kuitenkin jo muutamia vuosia aikaa...
Kuitenkin mulla oli tuollainen terraano ja vielä automaatilla. Siinä oli jotain tunnistamatonta tuskaa käynnistymisessä ja tyhjäkäynnissä. Sitä silloin oikein liikkeessäkin selviteltiin huonolla menestyksellä tosin.
Asentajan kanssa silloin juttelin ja puhe sivusi myös tuota virittämistä. Oli sitä mieltä ettei boksia oikein voi huijata tai vaihtaa kun tuo pumppu on yhteydessä myös automaatin aivolaatikkoon. Ja pumpun kanssakin oli odotettavissa jotain ongelmia.
Kyseinen asentaja muuten tietää kyllä dieseleiden tehon repimisestä hyvinkin että saattaa tuossakin joku totuus pohjalla olla.
Pumppua tarjosin silloin mynädieseliin huoltoon kun vian arveltiin olevan siinä ja herra puhelimessa kohteliaasti kieltäytyi edes koskemasta moiseen keksintöön
En sen enempää asiaa silloin selvitellyt kun tuo autokaan ei koskaan tullut sellaiseen kuntoon että olisi ollut mielekästä alkaa sitä kutitella. Ja varmaan nuo softatkin ovat muutamassa vuodessa taas kehittyneet ja monipuolistuneet.