Lainaus:
quote:
Itse ainakin saatuani sen ihanan varren tulisen hyväilyn silmäkulmaani melkein menetin tajuni(ainakin luulen niin) tosin vain hetkeksi.Löysin oman solakan(105kg)kehoni noin viiden metrin päästä Cruiseristani.
|
Lj jäi tuossa mahastaan kiinni hiekkatöyrääseen. Nopeana ratkaisuna viritin HiLiftin vetokoukkuun ja aloin punnertamaan perää ylös. No vieterit antoi hirveät ulosjoustot ja koukku nousi pirun korkealle.
Vanha offroad sanonta: Mitä korkeampi, sitä kiikkerämpi piti taas paikkansa ja HiLifti lipesi otsaan juuri kun painoin tunkinvartta alas. Pikipoika-lippis ja aurinkolasit poistuivat päästä valon nopeudella ja samaa valoa riitti pilkistelemään tähtien muodossa myös luomen sisäpuolelle. Tunkkaajan omamassa oli kuitenkin juuri ja juuri riittävä
106kg(huomaatko pikkuF, nokitin) pitämään tunkkaajan paikallaan.
Tätä en kuitenkaan pidä vielä Offroad-kasteena. Virallisena Offroad-kasteena tahtoisin kuvailla seuraavaa, edellistä huomattavasti kivuliaampaa ja vieläkin typerämpää tapausta.
Olin männä-talvena kovien pakkasten aikoihin purkamassa murrosta irti tojon akselista. Tallilla on tuo lämmityspuoli vähän "hänessään" ja tämän kerron, koska mielestäni kylmässä kaikki sattuu "enämpi". Sattuipa aksila olemaan sellaista mallia, jota ei ole avattu viimeiseen kymmeneen vuoteen, joten kaikki konstit olivat jo käytössä. Keinoista varmin, eli silmitön raivo lyömäaseen kanssa oli juuri otettu käyttöön ja tauottoman paukuttamisen jäljiltä alkoi osumatarkkuus heikentyä voiman neliössä. Voiman välikappaleena toimi nyt aivan tavallinen timpurinvasara, joka häviää tosin raa'assa voimassa ystävällemme kilon kuparilekalle, mutta lyöntien maksiminopeus on kuiten aivan toista luokkaa. Viimeinen isku haki hieman vasemmalle ohjausvarren päästä ja osui vasaran vauhdin hidastumatta vasaroitsijan polveen, siihen aivan lumpion yläpuolelle(onneksi). Kyseessä oli siis tehokkain vasaranisku joka on tavattu Suomessa vuoden -62 "aimo napauksen" jälkeen. Kipu hiipi sille tasolle, jossa tavallinen kuolevainen tahtoo vain huutaa, mutta hengitys salpautuu antamatta minkäänlaista ääntä otsasuonien samalla pullistuessa kilpaa kasvojen värin vaihtumisen kanssa. Ilmiö tunnetaan myös nimellä "sanaton kipu". Tapauksesta selviäminen vaati pitkän hiljaisen paikallaan olon. Tuota aikaa voisi ehkä ajatella euforisena hetkenä, jona mietitään sitä elämän syvempää olemusta. Laajemman itsetutkiskelun esti vain yksi pieni ääni joka hiljaa kumpusi takaraivon syövereistä toistaen mantramaisesti sanoja: Voi vitunvitunvitunvitunvittu!
Tuntuu hyvältä, mutta näyttää pahalta...
www.alanmiehet.com