No ainaski se -90, siihen tais tulla myöhemmin lisää laippojen 20mm+saumaraot
Toi takaetäisyys oli tarkempi. Silti kaapii massoja lokareista sieltätäältä muttei kuitenkaan rajoita kääntöä edes joustoissa. Kulutuspinta jää levikkeiden alle kun levikkeet on n. 90mm orkkispellistä.. ehkä-tai jotain, ainaskin.
Perustelin levikkeet itselleni siten että vakioleveyttä sais lisätä +50mm ja vakiona saa +50mm levikkeet.
Sentin jätin pelivaraakin kun tehdessä en paljoa mittaillut mutta vannesuunnitelma oli jo tekeillä.
Ne kuitenkin kelpasi konttorilla ja kirjattiin otteeseenkin. Amatöörin ensivanteiksi ne kuitenkin on ihan hyvät ja toimivat. Pyöränlaakerit pidän kireällä kun noi lisää kuormaa. Voisivat olla painoitettuna ihan "maantieajettavat" , kesällä , neljältä aamulla, metsäautotiellä, neljääkymppiä
Voi niillä ajaa painoitamatta sataa jolloin kulutus ehkä 30L/100. Joskus niillä eksyin motarille ja jollotus pyysi kuulosuojaimia, ohittajien niskat meinas niksahtaa eli kuului heillekin että tässä ei vierintävastuksella kilpailla.
Jarrua ei tarvinnut painaa poistuttaessa konetieltä.
Välillä tuntuu etten noita 38" lukkopyöriä tarvitse kun perus kaljut 35" pyörät on testaamatta kuivalla kelillä mutta kun ne perät on jo 5.29 niin vaihdetaan tarvittaessa alle jos alan jäämään letkassa hinattavaksi.
Jos nämä kiinnostaa niin ottaa yhteyttä ja ainakin koekyytiin pääsyä sovitaan jollei ihan koeajoakin.