Näytä yksittäinen viesti
  #5  
Vanha 14.01.2014, 20:56
JiiPee JiiPee ei ole kirjautuneena
Moderator
 
Rekisteröitynyt: 13.08.03
Sijainti: Janakkala
Viestit: 6.393
Perusasetus

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Juippa Näytä viesti
Ok, meiltä kaadettiin tontin laidalta tänään yksi haapa ja viisi kuusta suurjännitelinjan vierestä. Yksi kuusista oli kuollut, yksi jo poikki ja kolmas oli huonon näkoinen myös. Kaksi kuusta oli aivan terveitä ja suht isokokoisia.
Se, että kolme kuusta viidestä oli jo vikaantuneita laittaa kyllä olettamaan, että ne kaksi ei kestä enää pitkään. Yleensä syy on juurikääpä, joka lahottaa puun sisältä pehmeäksi hötöksi. Juurikääpä leviää juurien kautta puusta toiseen, eli yksi sairas puu tartuttaa muita.

Juurikäävän vaivaama kuusi alkaa oirehtia ensin kasvun hidastumisella, sitten vihreä neulasmassa alkaa vähentyä ja runko alkaa joskus "itkemään" pihkaa näkyvästi pintaan. Itkeminen näkyy valuvina ja kuivuneina harmaina pihkanoroina pinnassa. Kaikki tyvilahon vaivaamat kuuset eivät kuitenkaan itke pihkaa. Viimeinen varoitus on, kun palokärki käy hakkaamassa kolon tai kaksi tyveen tai jonnekin 2-3 metriä korkealle. Silloin on viimeinen hetki kaataa puu pois tai se kaatuu itsestään seuraavalla myrskyllä. Joskus sairastunut puu on jostakin syystä jo muutenkin heikkona, eikä juurikääpätartuntaa edes tarvita tai se ei ehdi näkyä, kun puu jo kuolee pystyyn.

Sähköyhtiöllä ei ole mahdollisuutta vahtia kaikkia linjan varren puita ja niiden ympäristön muutoksia vuosittain, joten siinä mielessä ymmärtää yhtiön huolen niiden huonoksi menneiden kuusten vaikutuksesta muihin, ihan linjan vieressä oleviin. Katkennut, kuollut ja huonokuntoinen puu on aika huono ennuste viereisille puille.
__________________
Jukka
Vastaa lainaten