Niiden kartioprikkojen irroitukseen on sitten olemassa vielä yksi, tähän mennessä näkemistäni vähiten väkivaltaa vaativa keino. Gottbergin Lassen tekstistä löytyvästä messinkituurnalla koputtelusta edelleen kehitetty menetelmä.
Siihen tarvitsee tavallisen vasaran, jatkomutterin (n. 3 cm. pitkä mutteri jolla yhdistetään kierretankoja, perustavaraa rautakaupasta kuitenkin) ja tavallisen pultin, vaikkapa 40 mm pitkän.
Kun pinnapultista on ruuvannut alkuperäisen mutterin pois, ruuvataan jatkomutteri sen tilalle, ja jatkomutterin avoimeen päähän se irtopultti. Nämä saa keskenään kiristettyä niin tiukalle, etteivät ne lähde ihan pienestä irti, ja pultin päähän koputellaan sitten vasaralla kunnes kartioprikka hyppää pois kolostaan kuin taikaiskun saaneena. Yleensä nuo ovat lähteneet aika kevyellä koputtelulla, mutta takavetareita irroittaessani jouduin lyömään sen verran kovaa että pultti tahtoi vähän taipua, mutta lähtipä kuitenkin. Ei tarvinnut lyödä meisseliä tiivistepintojen väliin, ja etunavoissa ei tarvitse pilata kartioprikkojen kuoppia ylettömällä moukaroimisella (joka tuntuu olevan yleinen käytäntö). Sitä rosterivalua ei tarvitse paljoa takoa niin upotus ei enää ole pyöreä -> pultti ei kiristy kunnolla jne.
Tässä menetelmässä on vielä se hyvä puoli että kun jatkomutterin on kiristänyt pultilla tiukasti pinnapulttiin kiinni, lähtee pinnapulttikin samalla kertaa mutteria pyörittämällä pois, ei tarvitse esim. putkipihdeillä pyöritellä kierteitä tasaisiksi.
|