Eipä tuolla maailmalla ongelmiin joudu, kun muistaa olla herättämättä turhaa huomiota. Toisin sanoen Suomalais-Ugrilaista juomatapaa kannattaa välttää. Monessa paikassa on todella tuomittavaa olla perseet olalla.
Meillä oli Defen etulokareissa Suomenlippu tarrat ja kun muisti kertoa että ei ole Amerikkalainen vaan Suomalainen, niin pärjäsi paikassa kuin paikassa. Tuo diesel laatu homma nyt on vähän niin ja näin, meillä ei ollut mitään ongelmia polttoaineen laadun kanssa. Ehkä aavistus tuli tehohävikkiä ja pakokaasun haju oli pahempi, mutta ei sen suurempia ongelmia. Ja tankattiin niin isojen ketjujen asemilta, kuin hevoskärryn päällä olevasta tankistakin.
Albania on ainoa paikka, missä olen kokenut oloni epämiellyttäväksi ja paikallisen väestön uhkaavaksi. Ja tämäkin tapahtui kaupungissa. Mitä enemmän pysyttelee maaseudulla, sen helpompaa on tulla paikallisväestön kanssa toimeen. Suurin osa on avoimen uteliaita ulkomaaneläviä kohtaan ja harva tuolla oikeasti ikinä kohtaa ulkomaalaisia. Joten heille on jopa kunnia asia saada ulkomaisia ihmisiä vieraaksi. Tämä todettiin Armeniassa, kun menimme ostamaan polttopuita paikallisesta talosta, päädyimme kahdeksan ruokalajin illalliselle täyden tarjoilun kera. Kahden tunnin syömisen ja juomisen jälkeen klapitkin olivat ilmaisia...

Jos suunnittelee lähtöä tuonne ulkomaille, kannattaa lukea Madventuresin Rikun ja Tunnan kirjoittama opas kulttuurieroista. Lisäksi kannattaa välttää keskustelua politiikasta ja olla arvostelematta paikallisia tapoja tai uskomuksia.