Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vmt
Se, jos julkinen sektori työllistää luokkaa 30 % kaikista työllisistä, ei voi olla oikein kestävällä pohjalla. Kyllä siellä silloin on pakosti aika monta turhaa "virkamiestä".
Kenenhän intresseissä sitä julkista sektoria on kasvattaa? No ainakin siellä jo toimivien ja heidän kasvattamansa se onkin pitkälti. Aika vaikeaa sitä on ulkopuolelta kasvattaakaan...
Koko sotien jälkeisen ajan yksityinen sektori on työllistänyt vajaa 2 miljoonaa ja sinä aikana julkisen sektorin työntekijöiden määrä on nelinkertaistunut. Kuulostaako kestävältä mallilta?
Tuo lait ja asetukset ovat ihan hyvä esimerkki. Niiden määrä lisääntyy jatkuvasti ja menee entistä enemmän yksityiskohtaiseksi. Ei niitä kaikkia kukaan enää osaa noudattaa ja tiedäkään, mutta tarvitaanhan niiden säätämiseen, valmisteluun ja noudattamiseen paljon sitä virkakuntaa. Toisaalta liika sääntöjen tehtailu vaikeuttaa ihmisten toimintaa monilla tasoilla ja aiheuttaa vaan lisää turhia kustannuksia.
Yhteenvetona minusta julkista sektoria ja sen tehtäviä pitäisi keventää ja sen toimintaa tehostaa. Samalla pitäisi vähentää ihmisten turhaa holhoamista.
|
Minun käsityksen mukaan sektoreiden erot on siinä, että julkista sektoria ohjataan enempi lakeja tai muita normeja luomalla ja rahoitetaan veroja keräämällä ja pakollisilla muilla maksuilla.
Yksityinen sektori taas toimii enemmän jonkun yksilön idean mukaan ja pyrkii myymään jotain tuotetta tai palvelua.
Joku energiayhtiö tai jätehuoltoyhtiö voi olla aika lailla ikäänkuin näiden sektorien rajalla.
Julkisen sektorin idea on kuitenkin enempi keskittämisessä ja yksityisen yksilötasolle hajauttamisessa.
Toisaalta suurissa yrityksissä suuntaus on myös keskittämiseen. Myös yritykset tehtailevat kaikenlaisia omia sääntöjään ja normejaan.