No joo. Ehkei tuossa hommassa ole ihan mietitty mitään maastureita. Eihän sellaisia muutenkaan mietitä missään. Mutta perus kaveri mikä asuu kaupungissa ja ajaa Micralla. Ei tuollainen Micra paljoa maksa vaikka olisi 5v vanha. Hyvin on ihmisillä varaa sellaisiin. Mut noita Microja ei taas ole ihan hirveesti missään kaupunki alueiden ulkopuolella. sillä on myös vähän nihkeä tehdä mökkireissu perheen kera.
Silti saahan noita 2000-luvun autoja muutenkin edukkaasti. Mondeot on todella halpoja pelejä. Itsellä on tuo hieno 2001 vuoden Patonki mikä ei maksanut kuin vanhan 3 koppasen Golfin verran kun vaihdoin sen päittäin siihen. Pääsi hitlerin kostosta eroon. Kaikki varusteet löytyy ja ne jopa edelleenkin toimii. Kohta sillä on veivattu 25tkm ilman ongelmia. Eli maailman ennätystä tässä tekemässä samalla. Patongin jälleenmyyntiarvo on myös kohdillaan kun duunikaveri lupasi sen ostaa 1000€:lla. Ensi kevääseen aattelin sen pitää. Joten ei tuon pelin arvo ole tippunut oikeastaan mihinkään. Saahan siitä vielä rahaa kun vien sen paaliin jos se hajoaa. Ei kuluta hirveästi, mukava peli ajella, eikä nuo vakuutukset tai verot nyt ihan hirveitä siinä ole. Verot oli muistaakseni 550€/vuosi ja diesel peli siis kyseessä. Keskikulutus ollut vuoden aikana 6l/100km.
|