Joo jotain täytyy keksiä, kun vasuri ottaa vielä renkaaseen. Kunhan saan etulevikkeet ensin paikalleen - lokaria täytyy rälläköidä jokunen sentti ylös ettei pokkaus häiritse niin paljoa - ja sitten näkee paremmin paljonko panhardia pitää lyhentää ja akselia siirtää vasemmalle. Sitten selviää maksimikäännöt, tarve jarruletkujen joustoille ja mahdollisille kiinnityksille.
Kokeilin tänään nostaa toista eturengasta maastotunkilla kallistuksenvakaaja irti ja oli sen verran hurjannäköistä hommaa, että ajoin samaisen renkaan korokkeelle. Molemmissa tapauksissa kolme jääkiekkoa näytti renkaat suorana olevan melkein kiinni "tapissa", joten seuraavaksi kääntelemään renkaita ääriasentoihin. Koroke / alusta ei ollut niitä kaikkein tukevimpia

ja hurjuus vain lisääntyi, muttei sentään kaatunut. Nyt laitan loput palikat paikalleen, säätöihin ja seuraavat isot venyttelyliikkeet vasta tositoimissa. Ennen maastoutumista pitää vielä rakentaa panssarointia etuakselin tukivarsikiinnikkeisiin, jakikseen, tankkiin ja vetokoukun sähköihin, sekä vaihtaa etuvetareiden CV:t ristikoihin sun muuta "pientä".
On tässä vielä paljon hommaa ennen metsiytymistä, mutta kaikki XJ:n kanssa tulleet mokat kannattaa ennakoida nyt. Jos maantienopeuksilla alkaa takakardaani vielä väristä, niin sitten pitää laittaa sinne tuplanivelkeppi. Kai tämä ennen uuttavuotta valmistuu...