Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalle
Sitävastoin, kun tuommoinen mopo alkaa kuntonsa puolesta päätyä ehtoopuolelle joko kulumisen, huollon puutteen tai käyttäjän aktiivisuuden johdosta, niin silloinpa homma alkaakin mennä huolella persiilleen. Tähän kun vielä otetaan mukaan se virittämisaspekti, niin aletaankin olemaan aika ohkosella jäällä.
|
Kunnon tarkastamisessa katsastus saattaisi olla mopojen kohdalla paikallaan.
Lainaus:
Mietitäänpä nuorimies, jonka kesälomaisen päivän suurin tarve on tulla huomatuksi ja suosituksi. Näitä vekaroja kun otetaan sitten samaan nippuun se 5-7, niin melkeinpä sen arvaa, mitä seuraa.. Painutaan ku päättömät kanat juuri sinne, minne letkanvetäjä päättää mennä. Vauhti on luonnollisesti "täysillä" ja muut liikenteenkäyttäjät kyllä unohdetaan siinävaiheessa tyystin, samoin kuin omat velvollisuudet liikennesääntöjen suhteen.
|
Katsastus ei poista, hankaloittaa hieman mopon virittämistä. Mutta sehän vasta onkin kova jätkä joka moponsa virittää katsastuksesta huolimatta?
Lainaus:
On totta, että mikäli mopoilija pitää kiinni omista oikeuksistaan, niin jo siinäkin voi käydä ohraisesti, mutta otetaanpa sitten mukaan se, että ajetaan miten sattuu, omiin kerrassaan loistaviin ajotaitoihin luottaen, niin on kertakaikkinen ihme, kuinka vähän noita mopoilijoita oikeasti loukkaantuu tai kuolee tuolla liikenteessä. Ja valitettavan usein se mopoilija on saanut matkaansa jatkaa vain ja ainoastaan joko hyvän tuurin tai autoilijan suorittaman väistön seurauksena. Ja tähän täytyy vielä ottaa huomioon se, että kuinka harva mopoilija oikeasti käyttää minkäänlaisia ajovarusteita tuolla liikenteessä kulkiessaan. Minulla ei tulisi mieleenikään ajella verkkareissa ja hupparissa tuolla omalla mörölläni, edes taajamassa. Puhumattakaan noista tyttölapsista, jotka ajelevat keveissä kesämekoissa. Kaatuminen tai törmääminen noissa hepeneissä on aivan taivaan varmasti paljon pahempi, kuin edes se, että päällä olisi jonkukaanlainen ajopuku, edes jonkinlaisilla suojilla.
|
Hyvää pointtia, muttei tässäkään asiassa katsastus auta... Kypärä taisi olla itselläkin ainut ajovaruste mopoilun aikana...
Lainaus:
Ja edelleen, kun tähän edellämainittuun soppaan lisätään se, että tuo nuoren kulkijan leite kiihtyy kuin moottoripyörä, saavuttaen taajaman maksiminopeudet naurettavan helposti, niin johan alkaa tapahtua. Eilenkin kun omalla motolla ajelin taajamarajoituksella, muuan loppuunasti riisuttu skootteri paahtoi muun liikenteen seassa ohi, niin että heiluu.. Ohitus sinällään täysin tarpeeton, mutta kun vilkaisi peileistä siihen mun takarenkaassa roikkuvan kanssamopoilijan naamavärkkiin, niin eipä ollut ihmekään, että nuoren skootteripojan teki mieli rehvakkaasti näyttää oman romunsa kulkuhaluja.. Sinällään tervehenkistä touhua, että ajelee nätin tytön kanssa ja sille terhakoidaan, mutta aika heikoilla kantimilla ollaan, kun jo tuossa iässä aletaan liikenteessä näyttää niitä alfauroksen merkkejä. Mieli teki ajella pojan perässä ja konfiskoida mopo paikallisen partion testattavaksi, mutta käännyin sitten kuitenkin omalle pihatielle. Onneksi jehveettarin pommikoneen kilpi jäi hyvään muistiin, joten eiköhän tuokin miina tule tämän kesän aikana vielä koeajettua ja hyvin todennäköisesti varsin moottoripyörämäisillä lukemilla.
|
Pahennusta tuntui aiheuttavan eniten turha ohitus ja mopoilijan käytös, noihin ei se katsastus pure. Tokihan mopo oli taas viritetty.
Lainaus:
Sitäpaitsi, minä en vieläkään ole oikein tajunnut, mitä hienoa on 70km/h kulkevassa moottoripyörässä. Eikö se kannattaisi siinä kulkemisen kiimassa odotella se vuosi ja ajaa A-luokan kortti, jolla pääsee jo kevarin puikkoihin.
|
Muutama syy mopon virittelyyn, omia kokemuksia ja arvauksia.
Kaikki muutkin tekee.
"Kova jätkä" -imago.
Kuuluu asiaan (itse en tiennyt yhtään virittämätöntä mopoa kun olin 15v ja asuin pienellä paikkakunnalla)
Ei malta odottaa sitä yhtä vuotta.
Ei ole varaa A-luokan korttiin, joten mopolla ajetaan useampi vuosi.
Vauhdin huumaa, ja teinin ajattelua.
Tyhmyyttä, nuoruuden huumaa, kutsukoon kukin miksi haluaa, muttei se siitä tahdo miksikään muuttua, ei edes katsastamalla

Älkää nyt luulko että kannattaisin mopoilijoiden tempauksia ja käyttäytymistä muun liikenteen seassa, itse miellän tuon lähinnä "pakolliseksi pahaksi".