Onhan tuo takajarrujen taikominen levyiksi ollu "työnalla" jo hiukan pidemmän aikaa...
Levyjarrujen muutossarja sekä vitaran satulat myös tuli hommattua Sakari65:ltä joskus 2008, Uudet levyt,satulat, tiivisteet jne hankin 2009, Satulat puhalsin ja kunnostin maastoajoneuvohallilla 2010 ollessani valtion leivässä, levyjarrukiinnikkeet sai pulverimaalin kesällä 2012 ja armon vuonna 2013 päätyivät kaikki hartaudella auton taka-akseliin kiinni

Aloitin vaihtelemalla varalla olleisiin vetareihin uudet laakerit, kun tuossa tiesin pyöränlaakereiden olevan loppu. Herätti kyllä vähän epäilyksiä tämän varaosavetarin asennus

Pieninä muruina kaikki kyllä lopulta lähti irti

Ilmeisesti aikaisempi asentaja ottanut vähän reippaammin krympistä ainetta

Uusi laakeri ja krymppi solahtivat kyllä siististi paikalleen, kunhan ensin vähän
putsasi pintoja.

Pinnapultit paikalleen

Oli nähtävästi autokin päättänyt, että rumpujarruilla ei liikuta enään metriäkään, kun oli akselitiivisteen välistä kussut peräöljyt rumpuun... Selvisipähän, miksi jarruttaessa veti vähän oikealle

Vetari lähti yhteistyökykyisesti vetovasaralla houkutellen

Samoin akselitiiviste, kunhan olin ensin kokeillut, miten ruuvimeisselin saa sopimaan nenänvarteen

32 Hylsy on aika kova juttu ilmeisesti tiivisteitä asentaessa, muuta käyttöä ei ole vielä ollut

"uudet" akselit kiinni kuin myös kiinnikkeet sekä jarrut ja paja kiinni lauantain osalta.

Aamulla verstas auki ja viimeisenä hommana letkujen kiinnittely

Tosin tulin siihen tulokseen, ettei putkihommiin sen kummemmin tarvinnut ruveta, kun tuossa on ihan priimakunnossa orkkisputket ja niihin sai letkut kiinni, kun vähän väänsi toista päätä

Ilmausta vaille valmis

Kotona vielä kurkistus alle, ettei mikään ole vuotanut jne. Tolle putkelle voisi vielä kötöstellä jonkun kiinnikkeen tuohon päähän...
Vituran satuloissa on sen verta pienempi halkaisija männässä, etten viitsinyt heti alkaa jarrupaineensäädintä ruuvailemaan kiinni. Ensituntuma on, että olettama oli oikea, koska etujarrut menee edelleen ensin lukkoon

Katsotaan, miten muuttuu sateella/liukkaammalla.