Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja rautakanki
(Viesti 522505)
perikunnan nimissä, en tiedä minkälainen homma rekisteröimisessä.
|
Eipä ihmeitä, mutta kats.konttorilla pitää rekisteröinti tehdä, jos on kuolinpesän omaisuutta. Kerran homman tehneenä heitän muistinvaraisesti muutaman jutun, jotka pitää huomioida. Katsastuskonttorilla osaavat kertoa kyllä asiat tarkasti, mutta tässä jotakin.
Papereina tarvitaan perunkirjan oikeaksi todistettu kopio, mistä selviää kaikkien pesän osakkaiden osuus kyseiseen omaisuuteen, eli ketkä sitä omistavat. Perunkirjasta voi peittää kopioidessa ne osat, jotka ei liity kyseiseen omaisuuteen tai muihin asioihin, joilla voi olla vaikutusta osakkaan omistusoikeuteen. Perikunnan ei siis tarvitse paljastaa muuta omaisuuttaan auton ostajalle. Kaikki perunkirjan sivut on kuitenkin oltava mukana, mutta sivujen ylimääräinen sisältö voi olla peitettynä. Tuntuu hölmöltä kopioida mukaan tyhjiä sivuja, joissa ei näy kuin sivunumero, mutta jos sivunumerointi ei ole aukoton, ei homma onnistu (ei ainakaan onnistunut, kun sattui omalle kohdalle). Jos vainajalta on jäänyt testamentti, niin siitä kopio myös. Jos on vajaavaltaisia osakkaita, eli holhouksessa olevia aikuisia tai alaikäisiä, pitää olla eduvalvojan kirjallinen suostumus omaisuuden luovuttamiseen. Muilta pesän osakkailta vaaditaan valtakirja auton myymiseen, elleivät ole allekirjoittaneet kauppakirjaa. Kauppakirjaakin tarvitaan, että on näyttää toteen saanto, eli miten on omaisuuden haltuunsa saanut.
Ei siis mitään ihmeellistä, mutta toki vähän enemmän paperisotaa kuin elävien välisessä autokaupassa.
Jaa, näkyy olevan AKEn sivuillakin tästä lisää: http://www.ake.fi/AKE/Rekisterointi/Usein_kysyttya/
|