![]() |
Nykyajan nynnyt !
NYKYAJAN NYNNYT
"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat elämään 70-luvun alun. Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla sorateillä. Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin tietoakaan alanmiesten keskuudessa. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpelikkö tutuksi joka jätkälle. Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun alussa. Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai "Roisto". Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon. Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle. Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen taitteessa. Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet suupieliin. Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa. Gore-texistä eivät uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä helevettiä, kun nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein varoissaan saattoi ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa toimitti pahvitötterö. Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia että sataako vai paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka kusi olisi kaarelle jäätynyt! Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki huuruten yrittää vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan... Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle. Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan 70-luvun alkupuolella. Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada ajettavakseen kärrytienpätkän. Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn paskannetulta lapamadolta. Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Myöskään teho-painosuhde ei kehuja kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää kantamalla itse koko hemmetin hökötystä. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle. 60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti. Ensinnäkään ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain isommasta kylästä tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi. Porukka paisteli makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin virkaa toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa hiilloksessa. Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei palanut kuin nuotioon heitämällä. Eikä pyörien tuning-hiluilla, viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä tunattiin kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli kun paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle. Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa. Ja kun joka jannulla oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle. Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 -luvun taitetta kusettomin housuin. Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan. Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi. Jos jollain oli puolikaan tuntia ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman pumppaaminen vuotavaan takakumiin. Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle. Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä paska housuihin palan painikkeeksi! Silloin moottoripyörät olivat alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja. Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus, luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä. Pyörät olivat rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat järjettömiä! Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista, hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua. Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän itsetuhovietin omaava. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku tutuksi joka jätkälle. Et sillee. |
*REPS*
Parasta juttuu mitä lukenu pitkään aikaan <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> |
nää on näitä hiihdän kouluun kesät talvet.kolkyt kilsaa suuntaansa ja sekin ylämäkeä.
--------------- SE ON VOI VOI ! --------------- |
Joku puhuu kerrankin paljon asiaa?
|
Kukahan on saanu aivoistaan niputettua moisen listrauksen.
Loistavaa ja osittain täyttä totta - - - - - - - - - - - - - #perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# SLCK Member #51 kayttaja"at"offipalsta.com http://www.4x4cup.com/ www.slck.net http://www.petrisimolin.net/gallery/...yttaja-sig.png |
Jostai mopovoorumilta toi on varmaa peräsin.
Melko totta kuiteski.<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> |
asiallinen teksti!
*team crasshopper* -LISÄÄ MUTAA!!!- |
Mutta muistakaa että 50-luvulta lähtien moottoripyörä korvasi muut kulkimot, se oli monelle elämisen ehto eikä mikään m.... jatke millä brygreemit päässä diivailtiin
Note! This message was posted anonymously! |
Vähän samanlaista sepustusta vois kirjoittaa nykyauton omistajista.
-Maastoautossa on jäykkä etuakseli- |
Sivu luotu: 15:38 (GMT +2). |