![]() |
Valokuidusta ja operaattoreista
On välillä yksinkertainen asia tehty vaikeaksi.
Valokuituoperaattori (ipp) ei salli, että käyttäjä muuttaa päätelaitteen asetuksia. Siis ihan vaan lähiverkon asetuksia, porttiohjauksia ym. Hallinta ja asetusten muutos on varattu etänä tehtäväksi ja laskuttavat 79 euroa kerta. Jos olisin sopimusehtoja lukenut kuin piru raamattua, niiin tämä olisi tosin vältetty. Ehdoissa lukee, että heillä on päätelaitteen hallintaoikeus. En tollaistä osannut aavistaa, kun ei ole ennen moista vastaan tullut vaikka noiden purkkien kanssa on tullut jo tovi tapeltua. Oppirahat, määräaikaisen sopimuksen purku (24x15=360) ja nyt maksetut kytkentämaksut(79) taitaa mennä taivaan tuuliin, koska näyttää siltä, että joudun tekemään sopimuksen toisen toimittajan(sonera) kanssa. Olisi siis hyvä joskus luekea ehdot ja osata vielä tulkita niiden merkitys oikein. |
Minkälainen päätelaite tuossa sitten tuli tai siis mikä estää nyt laittamasta siihen sitten ihan omaa laitetta taikka tekemään oman verkon hallinta erillisellä vasta päätelaitteen jälkeen? Tai siis kun en näistä juuri mitään ymmärrä :D
Parissakin paikassa tullut ja tulee nyttenkin valokuitu, mutta lie hieman eroa, kun on taloyhtiöinä.. |
On kyllä, etten sanoisi, kusetusta.
Omaa operaattoria en voi kyllä kuin kehua (Kaisanet), nyt jää speedtest viisi megaa alle luvatun mutta käyrä näyttää siltä että oma kone kuristaa. Pienemmällä liittymällä ei koskaan jäänyt alle luvattujen nopeuksien, yleensä 10-50% yli. Lisäksi, kun ukkonen rikkoi päätteen, uuden asennus tuli samaan hintaan laitteen kanssa (joo, ei ole vaikeaa mutta kävivät kuitenkin...) |
Ilmeisesti johtuu siitä että ipp omistaa sen verkon ja pömpelin. Ipp toimii kyllä hyvin ja jos se pömpeli sattuu vaikka hajoamaan niin vaihtavat sen ilmaiseksi uuteen. Kerran meni ukkosesta sököksi ja ennen kuitua sain muutamankin adsl pömpelin uusittua ilmaiseksi.
Miks pitää vaihtaa soneraan ? |
Mulle kelpaa hyvin puhelinarua pitkin tuleva yhteys.
Usampi vuosi sitten kaivettiiin kadulle kuitukaapeli. Tiedustelin liittymän hintaa, oli usamman K€:n eli mun puolesta sai jäädä. Olisi pitänyt vielä pitänyt nostaa ajotien ja autokatoksen kivetykset ylös ja kaivaa kanaali kaapelille.
En edes tiedä kuinka moni tältä kadulta otti sen. Luultavasti ei kukaan. Ihmettelen miten k.o rojektit voi olla kannattavia. Taitaa olla näissäkin valtion tai kaupungin/kunnan "tunkki" mukana. |
Lainaus:
Ei toi mukana tullut laite mikään erikoinen ole, siis on mulla sen hallinta jo, perustietämyksellä siitä sai dekoodattua pääkäyttäjän salasanan, mutta niin ei saisi tehdä, siitä on kyse. Lainaus:
|
Lainaus:
Nyt kun muutettiin 100 megaisesta VDSL- taloudesta perinteisen ADSL:n piiriin, niin kyllähän vituttaa tämä netin tökkiminen ja kaiken mahdollisen sekä imurointi että uppaus - varsinkin se uppaus.. tänäpäivänä vähänkin aktiivisemmin nettiä käyttävälle ja tarvitsevalle kiinteä 50 megainen on aikalailla minimini. Täälläkin 24 megan ADSL käytännössä toteutuu max. 14 megaisena.. huhhei :rolleyes: |
Mun tapauksessa kuitu kadulle oli jälkiasennus.
Lainaus:
Ei tule mulle kuitua.....Tulevaisuudessa jos nuoriso sen tarvii niin saa myös maksaa ja tehdä työt sen eteen. Mä pärjään hivenen hitammallakin yhteydellä, eikä maksa niin paljoo..... |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Intenon purkki tukee kyllä suoraan dyndns-palvelua esim. dy.fi, jota olen käyttänyt. Siis ominaisuuksiltaan hyvä tasoa, jos saa käyttää. |
Kivasti on kaivettu uusille OK aluille ( HKI alueella ) kuitua jo valmiiksi ja kiepitetty tonttien reunaan. Hinnoista en tiedä mutta Tonneista olen itsekkin kuullut huhua. Huomattavasti enempi sitä on töngitty muutenkin kuin cuparia ( Tai sitten mulle on vaan osunut noi hommat :D ).
|
Rakensin pari vuotta sitten. Kuitu tulee kyllä sisälle, mutta en ole raaskinut ottaa liittymää, kun vain laskut tulee koneella maksettua ja adsl oli ilmainen liittymä.
Soneran sivuilla oli joskus ne liittymä hinnat, niin oisko ollu pari tonnia. |
Sivu luotu: 19:40 (GMT +2). |