![]() |
Ystävänpäivä ajelut Punkalla 14.2.
Punkan ajomaastoissa Riihimäen lähellä olis tarkoitus ajella (vapaamuotoisesti) 14.2.2015 ja alustavasti aikataulu olis 10-17.00
Mielellään vois tänne hieman ilmoitella, mikäli on tulossa ajelemaan, niin osaa suunnilleen arvioida ettei ihan väen tungosta aiheuteta. Kaikenmaailman maasturit ja maastokuorma-autot on tervetulleita ajelemaan. myös teloilla saa tulla! Autoissa ei tarvi olla vakuutusta, eikä kilpiä, sillä jokainen on omalla vastuulla ja itse vastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Mutta autoissa pitää olla: -Toimivat jarrut -Sammutin -Turvavyöt kaikille kyydissä "olioille" Grillitulet löytyy. "Kolehti lodju" tulee grillitulien lähelle, johan voi omantunnon mukaan sujauttaa rahallista korvausta (saadaan taas hiukan yleisiä kuluja peittoon). AJO-OHJE: Alueelle pääsee vain etelän suunnasta tieltä 130. Pohjoisesta tullessa ei ajo-alueelle saa kääntyä tieltä 130! Joten pohjoisesta tullessa aja 3-tietä Riihimäki pohjoinen rampista ja käänny oikealle kohti Forssaa tie 54. Tieltä 54 käänny oikealla suuntaan Hämeenlinna tie 130. Tiellä 130 ylämäessä ohituskaista, ja mäen päältä käännytään oikealle ajo-alueelle. Risteystä ennen, tielle 130 etelän suunnasta tulee jonkinlainen opaste Uramonmäki, Helsingintie 2643, 11910 Riihimäki (Janakkala) (Karttapaikalta risteys löytyy osoitehaulla: Helsingintie 2645, Janakkala) https://www.google.fi/maps/dir/60.76.../data=!3m1!1e3 |
JOOOOOO!
|
Tulossa mikäli saan kaluston kuntoon siiheksi.
Edit: Näyttäis siltä että auto kulkee lauantaihin mennessä, enään jakolaatikko paikalleen :) |
täytyypi tulla :)
|
Punkka!
Pannaaan harkintaan.
Tänne kannattaisi nyt niillä ihan tehdas vakioillakin tulla koittamaan, on turvallista maastoa ihan helposta aina mahdottomaan ja kaikkea siltä väliltä. Suosittelen lämpimästi. t. Ismo Ämmä |
Meidän perhe tulee 1-2 autoa
|
Make ja Eikka tulossa.
|
Tulossa ollaan.
|
Lainaus:
Jos saan ton serokee-miehen mukaan meitin kylilt ni vois tullakki. |
Ois tarkoitus tulla ajelemaan. Jos vaikka Jeepillä vaihteeksi.
|
Mahdollisesti ainakin maggaraa paistamaan.
|
jeps
|
Töissä prkl
|
tulossa..:)
|
Tullaan Rantasen kaa kiusaa toyotaa :)
|
Pari T3 syncro tölkkiä tulossa.
|
Maggaraa paistaan ainakin.
|
Parin auton voimin voisi tulla tutustumaan maastoihin
|
Jees jeep tulossa.
|
Tullaan nivealla ajelemaan jos löytyy lapsenvahti, vapaaehtoiset saa ilmoittautua:)
|
Lainaus:
Loput taitavat mennä Hyvinkään lentokentälle. Harmillisesti tapahtumat sattunut samalle päivälle :( |
Tulossa pikku-G, Espoon suunnilta..
-Jyki |
Punka!
Tullaan varmaan ehkä poitsun kanssa XJ:llä kurvailemaan.
Poitsukin on jo sen kokonen jotta on pari kertaa ajanut ja nyt taas olis tarkotus sitä ajattaa niin saadaan nuorisoa maastoon jatkossakin. t. Ismo Ämmä |
Tulossa ajeleen JV ja myy kans.
|
Tulos Jepukkaa ulkoiluttaan poitsun kanssa.
Jo-jo |
Sivu luotu: 18:18 (GMT +2). |