![]() |
Uutta lakkaa vanhan päälle huonekalussa.
Eli olisi seuraavanlainen ongelma kun tuo puoliso leikkinyt useamman vuoden Cherlokkia etsiessään Hilja mummin kannellista kirjoituspöytää (tai mikä toimisto senkki onkaan?) jonka lapsuudestaan milloin mistäkin muistaa. Ja nyt ikävä kyllä onnistui jäljittämään sen seikkailijan sijainnin faijansa uuden vaimon pojan kaverin autotalliin, ja eilen sen himaan sitten retuutti. Silkkaa energiajätettähän tuo, mutta kun... Kaksi jalkaa naulauskulmilla "kiinni", laatikot korjattu liimaamalla ne aivan päin vittua etteivät istu eikä pohjalevyt pysy kiinni, viilut repsottaa etc. Nämä eivät se ongelma, vaan se että lakka karseassa kunnossa ja osin kokonaan pois. Tai ei se ongelma olisi muuten mutta viilu niin ohutta että ei onnistu kaikkea hiomaan pois sen puhkeamatta, ja asiaa ei yhtään helpota että ilmeisesti tämä "konservaattori" joka sitä on restauroinut, on myös lakkailut sitä. Tai joku muu kyseisen kalun 20 vuoden kummallisten seikkailujen aikana Hiljasta ajan jätettyä. Nitromossi irrottaisi viilun liimatkin.
Eli: Voisikohan vesiohenteisella huonekalulakalla vetää nitroselluloosalakan (lie se alkuperäinen?) ja jonkun modernin lakan yhdistelmän päälle? "Kunnon lakassa" riskinä varmaankin kiehuminen. |
Polta se. :D
|
Lainaus:
|
Mites soodapuhallus toimisi tähän? Pikkusysterillä on tarkoitus hommailla kokeiluun puhalluslaitteet nimenomaa huonekalujen entisöintiä varten...
|
Sprii (Sinol) rätillä kiillotus
Lainaus:
Jos vanhaa lakkapintaa on riittävästi niin pelkällä spriikäsittelylläkin pinnasta saa ihan käypäsen! |
Osin kyllä kulunut puhki, mutta veikkaisin että orkkis lakka olisi sellulloosa kun ei tuntunut tentusta hätkähtävän ja abaut -50 luvun mööpeli. Tämän lisäksi siinä on siis myös jotain muuta lakkaa tuhrittuna. Sellakkaa löytyisi kyllä himasta liki täys törppä.
|
Vanhan lakan poistaminen terävällä siklillä. Tooosi varovasti voi auttaa kuumailmapuhaltimella paksumpien kerrosten kanssa, mutta toistan, varovasti! Ja tuota sikliä pitää sitten pitkin matkaa terottaa oikeanlaisella viilalla. Eikä pidä painaa liian lujasti... Työtähän tuossa on ihan pirusti mutta tommosella me entisöintikurssilla niitä mummojen aarteita hinkattiin.
Lakan valinnasta en enää muista mutta google löytää kyllä runsaasti aiheesta. |
Juuh, kyllä siklin käyttökin tuttua touhua, mutta tuo viilu tosiaan alle millistä (paksuin kohta mitä sain mitattua tönärillä oli 0.6mm) ja monin kohdin aivan hitusella eli mekaaninen poisto ei oikein tule kysymykseen. Varsinkaan kun pinnat kaiken muun hyvän lisäksi aavistuksen aaltoilee. Toinen etten viitsisi tuhlata tuohon kammotukseen yhtään enempää aikaa tai kaljaa kuin välttämätöntä, varsinkaan kun fraulle ei muuten pinnalla niin merkitystä kunhan se ei ole maali. Sillä tuo ylilakkaus olisi niin viehättävä ajatus. Epäilyttää vain tuo vesilakan pysyminen vanhojen lakkojen päällä, tai niiden kiehuminen kunnon tököttien alla.
|
Olen menestyksellä lakkaillut ja maalaillut noita vanhoja ja uudempia huonekaluja sekä super unicalla että bilteman lakkamaalilla. Ompelukone jostakin 50-60 luvulta (alkuperäinen lakka), penkki-hässäkkä joka on taivaan vanha (vaikka mitä väriä), ruokapöytä ja 6 tuolia (uudempaa tuotantoa, lakattu). Paras menetelmä on ollut sellainen että hiontatyynyllä pinta mataksi ja uutta maalia/lakkaa perään ohuina kerroksina ruiskulla. Ihan tuossa koivun alla ne on kesällä syleksitty ja kaikki on sisälle kelvannu.
|
lasi päälle - näyttää wanhalta - tuntuu uudelta - helppohoitoinen
|
Lainaus:
Mutta mutta, tuossa eilen kokeilin tenulla "hautoa" pintaa rätin ja muovin kanssa niin kas, sepä pehmeni n.5 minuutissa kaavittavaksi. Myös ne paksut jälkikäteen lähmityt kohdat, eli kyseessä lienee jonkin sortin vernissaa. Eli sitä sitten vissiin järkevintä vetää sitten sitä myös uudeksi pinnaksi. |
Näistä vois löytyä apuja
Lainaus:
http://coloriasto.blogspot.fi/2008/0...menetelmt.html |
Itse asiassa tuosta alemmasta isokin ilo! Nimittäin jos onnistun jostain löytämään vielä tuota Dicco kiiltävää, valmistus nimittäin lopetettiin viime vuoden syyskuussa. Stana! Ois nyt frau löytänyt sen mööpelinsä vuoden aijemmin.
Noh, just niin meikäläisen tuuria että kahdeksankymmentävuotta valmistetun tuotteen tekeminen lopetetaan vuosi ennen kuin sitä tarvitsisin. Nyt on kampe liki puhdas tuosta vanhasta selluloosalakasta miksi se nyt sitten osoittautui, ja jos tuota Dikkoa ei kiiltävänä enään mistään onnistu löytämään, niin sitten mennään eteen päin jollain parempi laatuisella vernissalla, molemmat kun tenuliukoisia niin ei ongelmiakaan pitäisi syntyiä. Kiitos kaikille! |
Sivu luotu: 18:10 (GMT +2). |