![]() |
total recall cherokee kampuran stefat
No niin persielleen meni tämäkin remonttiyritys. Cherokee 4,0 vuoteli kampuran etu- ja takastefatiivisteistään öljyä ja niinpä yritin korjata tilannetta vaihtamalla moiset uusiin Jamantilta hankitulla tiivistesarjalla jossa mukana myös uusi yhtenäinen öljypohjan tiiviste. Kaikki tuntui menevän ihan mallin mukaan; öljypohja irti (oli muuten ihan sikalujasti kiinnni vanhoissa tiivisteissään mutta antautui lopulta metrisen kakkosnelosen ja oikean puoleisen tiivisteen väliin vasaroidun lastan avulla. Sitten öljypumppu irti ja öljypohja pois, takimmainen runkolaakeripukki irti ja pois ja muita hieman löysälle. Vanhan stefan yläpuolikas tuurnalla kymmenkunta milliä ensin sisään ja sitten nokkapihdeillä toisesta päästä hivutellen ulos. Uusi tiiviste hyvin vaselinoituna paikalleen, meni aika hyvin mitä nyt kymmenkunta milliä piti taas vasaralla ja tuurnalla vähän auttaa. Ja huulikin mielestäni oikein päin eli 1. sylinterin suuntaan. Sitten laakeripukki takaisin uudella stefapuolikkaalla kalustettuna ja päätylärpäkkeet RTV sealantilla voideltuina. Pukkien kiristys 108 Nm. Pirunmoinen homma saada vanhat tiivistejätteet pois öljypohjasta ja blokista, CRC tiivistejättteenpoistajaa meni purkillinen mutta kyllä siitä tuntui olevan jotain apuakin. Dampperin pultti auki ja dampperi sille tarkoitetulla ulosvetäjällä pois. Vanha stefa pois ja uusi paikalleen dampperipultin kierteeseen sopivalla pultilla ja uuteen stefaan sopivalla holkilla vedättämällä (Belaruksen jonkun kumityynyn ulkokuori :)). Sitten Crownin yhtenäinen tiiviste Permatexin tiivisteliimalla blokiin kiinni öljypohjan pulttien avulla käsitiukkuuteen autettuna ja muutaman tunnin odottelu kunnes öljypohja lopulliseen kiinnitykseensä neljän kannattoman ohjuripultin avustuksella. Öljyt sisään ja koeajolle. Ja kymmenen kilometrin jälkeen helvetinmoinen savupilvi takana kun takimmainen stefa tai tiiviste vuotaa öljyt pakarille vaihdelootan etupuolelta, siis persiillen meni jälleen kerran mutta missä? Laulajaa lainatakseni, "tein kaiken niin hyvin kuin voin". :mad: Nyt kyllä ahistaa...
|
Kampuran takastefa on vähän vittumainen vaihdettava, kannattaa olla aika tarkkana sen asentamisen kanssa - ja ostaa aina kaksi stefaa kun kuitenkin ensimmäinen menee asentaessa paskaksi :D
Jotkut laittaa siihen taaimmaiseen laakeripukkiin vähän (lämmönkestävää!) RTV:tä, taisi jopa joidenkin valmistajien ohjeissakin näin olla. Laitoitko öljypohjan tiivisteeseen kaikkiin nurkkiin myös RTV:tä, ja annoit kunnolla kuivua ennen öljynlaittoa koneeseen? Vaikka on yksiosainen öljypohjan tiiviste niin ainakin ne puolikaarien nurkat kaipaa täpät tiivistemassaa.. Näistä takastefan vaihtojen aiheuttamista öljyvuodoista on melkoinen määrä malliesimerkkejä tuolla uuden mantereen foorumeilla, et todellakaan ole yksin ongelmasi kanssa ;) :D |
Kato kettu, ei mulla oo ollu mitään ongelmia noissa, just viimeviikolla tein viimeksi tollasen...
|
Nyt ahdistaa vieläkin enemmän...laitoin katiskan käymään joutokäyntiä ja sitten alle ihmettelemään mistä se öljy tulee. Käydä lotkotti siinä ainakin 1,5 tuntia ja enintään kymmenkunta tippaa muodostui sinä aikana turbiinikotelon alimmaiseen kohtaan. Öljypohjan etupää ja takapää puhtaita ja ihan kuivat, öljysuodatinjalka kuiva (uudet O-renkaat sielläkin) ? WTF-ihmeparaneminenko ??? No sitten uudestaan koeajolle ja sama peli hetken päästä, maailma takana taas sinistä savua täynnään, perässätulija jätti sovinnolla riittävän turvavälin :). Kurkistus alle ja vaihteiston pohja ja koko takapää öljyn peitossa ja kamala käry pakoputken poikittaismutkasta johon öljyä valuu ajoviiman viemänä :mad:. No sitten takaisin tallille niin uutta vikaa pukkaa; etujarrut molemmin puolin jää laahaamaan oikein kunnolla. Ihan perusnestejarrut siis, ei mitään ABS kikkareellisia. Takajarrut pysyi kylminä, edestä pukkasi savua kun viime metrit joutui vedättämään melkein takapyörät soralla sutien. Öljyä hävinnyt tikun ylämerkistä alamerkkiin ja lenkillä pituutta vain abt. 30 km. Hetken päästä jarrut vapautuu omia aikojaan ja pyörät pyörii taas ihan vapaasti, siis ei johtune satulan männistä tai liukupulteista tämä :confused:. Pääsylinteristäkö lähtisi vikaa hakemaan vai sen jälkeen olevasta jakotukista tai mikä se sitten lieneekin, näyttäisi siitä lähtevän sähköjohtokin johonkin, olisiko jarruvalot painekytkimellä ? Ja sitten lisää ahdistusta, valot ei suostu katkaisimesta enää sammumaan, eikun akunkenkä irti niin sammui. Valokatkaisin ei ole alkuperäinen, en jaksanut enää tutkia mitä kytkentöjä siellä on oikein tehty :confused:. Nyt alkaa olla sellainen olo, että nopealla asiallisella tarjouksella xxxx€ voisin tuon läjän luovuttaa pois silmistäni, ennen kuin vitutus lakkaa... 1990 mallinen suomiauto kaksilla renkailla, uudehkot syyläri, bensatankki, laturi ja startti, helmat laitettu tosi paksusta suorakulmaputkesta eikä reikiäkään muualla pohjassa, ei abseja, kangaspenkit (nuhruiset...) full time 4WD askilla. Perät, automaatti eikä jakolaatikkokaan ei vuoda. Tarjouksia tulemaan 050-4119773 ennen kuin muutan mieltäni...
|
Jarruissa luultavasti keraamiset männät, jotka turvonneet keskeltä ja imeneet jarrunestettä vuosien saatossa sisäänsä. Nyt kun lämpeevät niin turpoavat lisää ja nalkkaavat kiinni sylinterin seiniin, jäähtyessään toimivat taas normaalisti. Korjauksena männät sorviin ja pari kymmenystä pois halkaisijasta, niin taas toimivat vuosia hienosti. Tämä on tyyppivika 80-90-00 lukujen chrysler härveleilssä.
|
Ja valot jää päälle, jos on saattovalotoiminto, eli sammutit auton ensin ja sitten valot, ne jää päällee reiluksi 30 sekunniks - 60 sekkaa.... Jos sammutat valot ensin ja sitten vasta koneen, ei jää päälle....
Jarrut kuten edellä mainittiin, tai uusit suosiolla ne männät ja kumit.... |
Saattovalotoiminto 90-mallin karvalakissa? Ja niitä jarrumäntiä ja kumeja löytyy sitten mistä, Jamantin nettikaupasta en osannut saada näkyville ? Taitaa vitutus jo hiukka helpottaa, mutta kyllä pikkupullo Jalluakin on kohta nautiskeltu...tarjouksia silti otetaan vastaan:p
|
Lainaus:
|
Taisi olla saattovalot jo vähän aiemminkin jopa.. mutta ainkakin 90- mallista löytyy. Onhan noita ajastimia myyty kotioloihinkin jo ties kuinka montakymmentä vuotta ;)
Yksi asia mikä myös kannattaa jarruissa katsoa männän lisäksi on kääntöpäissä olevat satuloiden liukupinnat. Ne tahtoo ajan myötä kulua kuopalle jonka seurauksena jarru voi jumittaa. Yleensä ensioireena on palojen epätasainen kuluminen (kuten toki jumivassa männässäkin). |
Lainaus:
Tuossa: http://www.jamant.fi/jarrumantakumit...614-p-660.html tai pelkkää kumisarjaa: http://www.jamant.fi/kumisarja-xjmjc...01-p-1443.html ... |
Lainaus:
|
Saattovaloista...
Iteklläki jeepin hankittuani tuli ihmeteltyä valojen toimintaa, mutta joku palstalla mainitsi tuosta saattovalotoiminnosta. Vaikea oli kyllä uskoa vuosimallin -89 autossa...
Saattovalotominto toimii normaalisti, kun moottorin sammuttaa ensin ja valot sen jälkeen niin suunnilleen minuutin kuluttua valot sammuu. Jos valoja ei sammuta, niin saman ajan kuluttua moottorin sammuttamisesta kuuluu semmonen outo surina, onkohan se ihan normaalia?? Valot jäävät kyllä päälle.. |
Lainaus:
|
10 Liiteet
Tähän yritän laittaa muutaman kuvan puretusta paketista. Stefan molempien puoliskojen huuli nähdäkseni ihan kunnossa, mutta aloin ihmetellä mistä tuon ulkokehän oikeastaan pitäisi tiivistyä, sivuistaan vaiko ulkokehältä. Onko vuoto sittenkin ollut ulkokehältä? Vanha tiiviste näyttäisi olleen pari-kolme kymmenystä leveämpi kuin tämä uusi. Asialla on kaiketi merkitystä jos sivujen on tarkoitus tiivistää pesäänsä? Nuo ulkokehän jäljet saattoi tulla poisottaessa kun en tajunnut ottaa pihdeillä sivusta kiinni... Ei muuten tuo vetolevy mitenkään kovin öljyiseltä edes vaikuta vaikka turbiinikotelossa sitä kyllä näyttää melkoisesti roiskuneen ? Any ideas mikä meni pieleen ?:rolleyes:
|
Tiivistyy vain ulkokehältä, sitä ulkokehän reumusta ei saa höylätä asennusvaiheessa siihen lohkoon, pitää painaa se sisähuuli tiukasti kampuraa vasten ja samalla liu´uttaa se stefa paikoilleen, jos ulkokehä höylääntyy, ei varmasti pidä... Ero tuon vanhan ja uuden välillä tulee siitä, että kun se tarpeeksi monta kertaa lämpiää ja öljy vaikuttaa, stefa hiukan turpoaa ja tiukkenee siihen pesään...
Onkohan ihan varma, että vuoto on stefalta, ettei olisi esim nokka-akselin takatulppa pullahtanut lohkosta??? Se on siellä vetolevyn etupuolella lohkossa, koitas kurkkia pienellä peilillä ja kunnon valolla, jos näkyisi vanaa sieltä... |
Mikähän sen takatulpan yhtäkkisen pullahtamisen sitten olisi voinut aiheuttaa ? Ennen tätä surkeasti epäonnistunutta korjausyritystä vuoto oli paljon paljon pienempi, enempi vain sellaista reviirin merkkausta...Olisi pystynyt vaikka Espooseen ajaa, nyt ei enää onnistunut...Ja niin, kattelin sen stefan vastinpinnankin kampuraa pyöritellen enkä nähnyt siinäkään mitään poikkeavaa.
|
Se oli vaan ehdotus, kun ei stefassakaan mitään erikoisempaa vammaa kerran näy....
Uusi stefa vaan paikoilleen ja takasin nippuun ja joko pitää... Joskushan sen pitää onnistua... |
Niin siitä pohjatiivisteen kiinnityksestä vielä, miten se sitten kannattaisi tehdä ?
|
Siis öljypohja?? Mä laitan vaan RTV-silkkaa niihin kohtiin, missä taso muuttuu puolikaareks ja pohja kiinni...
|
OK, mutta miten varmistat sen että tiivisteen takakaari menee kunnolla siihen laakeripukissa olevaan uraansa ?
|
Lainaus:
|
No juuri näinhän mä yritin tehdä, mutta tuo Permatexin tummanpuhuva liima oikein tuntunut pitävän ainakaan vielä 3-4 tunnin kuivumisen jälkeen. Tiiviste on kuitenkin aika painavakin kun siinä on kai jotakin metallivahviketta niissä pitkissä sivuissa.
|
Lainaus:
Lainaus:
Muistaakseni Jamantin myymässä versiossa on vielä se joku metalli- tai kuituvahvike sisällä niin se pysyy hyvin muodossaan :) Lainaus:
|
RTV:lläkö liimaat vai millä ? Ei isommin huohota edes öljykorkki avattuna, ja imuakin tuntuu oikein olevan siinä pikkuletkun päässä mikä tulee venttiilikopan takaosaan.
|
Lainaus:
|
Sivu luotu: 06:42 (GMT +2). |