![]() |
Ajoneuvon käyttötarkoitus ja käyttö
Tulipahan mieleen kun kummasti Trafia närästää tuo minun sairasauto ja haluaisivat muutoskatsastaa kun käyttötarkoitus kuulemma muuttunut. Ihmettelen vaan miten käyttötarkoitus voi muuttua kun rakenne aivan ennallaan ?? Väittävät että ajoneuvoa saa käyttää ainoastaan käyttötarkoituksen mukaisesti sairaankuljetukseen jonka torppaavat sillä että on luvan varaista. Rupesin sitten miettimään mikä tuo auto voisi olla siten että käyttöni olisi ajoneuvolain käyttötarkoituksen mukaista.
Henkilöauto: -M1-luokan ajoneuvo (henkilöauto) on henkilöiden kuljetukseen valmistettu ajoneuvo, jossa on kuljettajan lisäksi tilaa enintään kahdeksalle henkilölle; Eli henkilöiden kuljetukseen, jos ei itse siis jää samaan paikkaan kun matkustajat niin vähintään 2 henkilöä pitäisi aina olla kyydissä, lisäksi joskus tulee kuljetettua tavaraa joka sekin on käyttötarkoituksen vastaista. 2 paikkaista henkilöautoa ei tältäpohjalta voisi olla -N1-luokan ajoneuvo (pakettiauto) on tavaran kuljetukseen valmistettu ajoneuvo, jonka kokonaismassa on enintään 3,5 tonnia; No mites sitten jos on joku kyydissä, saako ajaa ollenkaan ilman tavaraa, lisäksi saatan asentaa ruuvipenkin yms huoltovarusteita niin taas tulee muutoskatsastus, huoltoautossa ei ilmeisesti saa kuljettaa tavaraa, toisaalta korjausmiehistö olisi sallittu, mites muut, voiko 6 vuotias lapsi olla korjausmiehistöä. -Sairasauto on sairaiden tai loukkaantuneiden henkilöiden kuljetukseen valmistettu M-luokan ajoneuvo, jossa on erityisvarusteita tätä tarkoitusta varten. No tämähän tuli jo käsiteltyä, tosin loukkaantuneiden kuljetus ei ole luvanvaraista. -Matkailuauto on erikoiskäyttöön valmistettu M-luokan ajoneuvo, jossa olevissa majoitustiloissa on vähintään seuraavat tukevasti kiinni olevat varusteet. Tässä olisi mahdollisuus kun ei käyttöä erikseen määritelty, valitettavasti vanha sairasauto on erikoisauto joten vero torppaa tämän. -Poliisiajoneuvo on poliisin käyttöön erityisesti valmistettu tai varustettu ajoneuvo. -Rajavartiolaitoksen ajoneuvo on rajavartiolaitoksen käyttöön erityisesti valmistettu tai varustettu ajoneuvo. Näitä kehtaa ees esittää vaikka periaatteessa pitäs kelvata -Ruumisauto on kuolleiden henkilöiden kuljetukseen tarkoitettu M-luokan ajoneuvo, jossa on erikoisvarusteita tätä tarkoitusta varten. Toistaseks ollu tuo painopiste tuolla elävien puolella -Katsastustoimipaikka hyväksyy museoajoneuvoksi valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön enintään kuusi kuukautta aikaisemmin antaman lausunnon perusteella ajoneuvon, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja joka on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entistetty asianmukaisesti. Tää onnistus 9 vuoden päästä, ei käyttörajoituksia ainakaan tässä laissa |
Kysyks sä tuota nyt ihan tosissas ??
Äkkiä tulis mieleen hakea sairaankuljetuslupa - täähän ratkaisis tuon ongelman ja kaupan päälle tulis pillit ja vilkut kiireisiä tapauksia varten... Paitsi että kai siinäkin jotain inhottavia vaatimuksia on, jotka pitäis vähän niinkuin täyttyä... Miks muuten siviilin pitäis saada ajella vaikkapa ambulanssilla, poliisiautolla, taksilla, ruumisautolla tai jollain muulla "erityisajoneuvolla" ??? |
Lainaus:
|
Mites kun on näitä SPR:n paikallisia yhdistyksiä jne piirejä.
Monilla niistä on ainakin ollut käytössään monenkirjavaa kalustoa joko vanhoja lansseja tai siksi muokattuja hiaceransiiteconoline tyylisiä pakuja. Luulisi että heillä ainakin olisi oikeus tuohon sairaankuljetukseen, kun päivystävät eril. tapahtumissa. Sitä en tiedä onko nämä ryhmien autot yksityis vai yhteisö omisteisia ? Kyllä se yhen vuoden viela sairaankuljetusautona menee, kun ilmoitat trafin propellihatuille että sairaankuljetus lupahakemus on jätetty just ;) |
Anna ku arvaan, tuossa "sairasautossa" on vero 2€ halvempi kuin normaalissa ja se pitää heti saattaa isomman veron piiriin trafin mielestä ? :mad:
|
Perusta sinne p.öllölään vpk ja pistä se lanssi sen nimiin???
Tai jos loukkaantuneiden kuljetukseen ei tarvi lupaa niin sitten semmoinen. Loukkaantuneitahan maassa riitttää eikä tarvi monesti edes kovin poikittaista sanaa sanoa. Pitäisikö siitä maksaa autovero jos sen pistää kilpiin ??? Vai häh. |
Ambulanssi on ajoneuvoverovapaa, mikä jo itsessään kertoo miksi ei yksityinen voi ambulanssia omistaa. (Pykälät sanoo sitä sun tätä, mutta jos joku päättäis että yksityinen voiskin omistaa ambulanssin, laitettais varmaan kaikki ambulanssit verolle..)
|
Lainaus:
Lainaus:
Pointtinahan on se että mitään perustetta ei ole esitetty miksen voisi omistaa sairasautoa eli viranomainen on otaanut lain omiin käsiinsä ja samalla logiikalla voidaan kohta kieltää vaikka punaiset autot koska nehän on paloautoja, kyllähän tämän kaikki käsittää eiks jeh :-) |
Lainaus:
tälläkin kaiketi on joku kuoleentumisaika, kuten vaikkapa invatakseissakin ? onko 4 vuotta ? lieneekö tässä (liikenneluvan perusteella haetun) autoveronpalautuksen takaisinmaksusta kysymys, jos kuoleutumisaika ei ole täyttynyt, ja Trafi tahtoo rahaa... tällöin käyttötarkoituskin muuttuu, mikäli uusi omistaja ei täytä av palautuksen kriteerejä |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Onkos ny tullu joku muutos näihin erikoisauto juttuihin kun joskus nuo vanhat lanssit oli kysyttyä kamaa juuri siksi että sen sai rekattua 1+8 paikkaiseksi pehmein penkein ja pakun dieselverolla?
Ja tällä kaiketi oli se tarkoitus että vanholla lansseilla olisi edes mitään jälkimarkkinoita. |
Lainaus:
ja tarkemmin katsoen -baxxter- han puhuikin ajoneuvoverovapaudesta... |
Lainaus:
|
Auts. Ja vuosimalli oli???
|
Lainaus:
|
ei muuta toiminimi ja toimialaan yhdeksi kohdaksi sairaankuljetusauton vuokraaminen....
mikään lakihan ei määrää että sitä olis silti pakko olla niitä asiakkaita :) |
Näissä edellämainituissa erikoisautoissa ei ole dieselveroa, joten sitäkös tässä jahdataan?
Ja tolla lanssivuokrauksella ton jutun saa kierrettyä. Tosin sit rekisteriotteeseen tulee merkintä: Vuokraus ilman kuljettajaa. Ja vakuutusmaksut on AIVAN järkyttävät verrattuna yritys-/yksityiskäyttöön. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Ruumisautojakin keräillään, ja varustuksesta johtuen neet on edelleen ruumisautoja, eli takana lavetti paikallaan. |
Lainaus:
Tosin jos tuon haluaa tehdä nykyään niin se kannattaa tehdä vuoden 2001 jälkeen valmistetusta autosta. Koska henkilöautossa sulla lukee otteessa päästötiedot, jotka sitten siirtyy tuohon uuteen otteeseen. Silloin on päästöverotettu matkailuauto. Vero on pienempi kuin painoverotetussa. Joten vaikka siihen tulee vielä dieselvero päälle niin verot on halvemmat kuin painoverotetussa. En tiedä saako noissa transporttereissa jotenkin vanhempiin peleihin myös nuo päästötiedot tuoreemmista? Kuitenkin samoilla koneilla tehty monta vuotta. |
Lainaus:
Tuolla, pykälät 3 ja 4 ja 7 antaa hyviä vinkkejä... http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090928 Ja tuolla ohjeet siihen luvan hakuun: http://www.valvira.fi/luvat/yksityis...ljetuspalvelut |
Lainaus:
yksityinen kun ostaa vanhan taksin, niin ei mitään eroa tavallisen auton kohteluun, autoveroa on alennettu rekisteröitäessä joko osittain tai kokonaan, riippuen ajoneuvotyypistä ammatinharjoittaja on vastuussa siitä autoveron palautuksen takaisin maksusta, jos ajoneuvo on alle 36 tai 48 kk ollut ammattimaisessa liikenteessä ajoneuvoveroissa ei eroa, ellei jonkun rampakaapin kohdalla sitten... |
Lainaus:
|
Lainaus:
nythän sä puhut eri asiasta, ei kukaan velvoitakaan, mutta edellytykset pitää täyttyä jotta erikoisehdot täyttyy... oleksä ajatellu koskaan miten kätevä olis esim oma apteekki ? |
Lainaus:
Apteekkeja tietääkseni säätelee joku muu kuin Trafi, joka ei myöskään valvo sairaankuljetusta. |
Lainaus:
Alaa seuranneen realistinen henkilökohtainen epäilys, ei toive. |
ok - pysytään trafissa...
tuolla: http://www.trafi.fi/tieliikenne/vero...ut_vapautukset sanotaan mm. jotenkin näin: Ajoneuvot, jotka ovat vapaita ajoneuvoverosta pääsääntöisesti ilman hakemusta:
Näihin sopimattomat eivät kaiketi sitten kuulu joukkoon... |
Lainaus:
Trafin sivulla tosiaan lukee noin mutta ajoneuvoverolaissa ei puhuta mitään sairaan kuljetusluvasta :-) 12 § Verosta vapaat ajoneuvot Ajoneuvoverosta ovat vapaat: 1) ajoneuvolain 66 a §:n nojalla säädetyn mukaisesti C- tai CD-tunnuksella rekisteröity ajoneuvo; (2.3.2007/235) 2) Euroopan yhteisöjen Suomessa sijaitsevien toimielinten omistamat tai hallitsemat ajoneuvot tai muun kansainvälisen sopimuksen perusteella verosta vapaat ajoneuvot; 3) ajoneuvot, jotka on katsastettu ja rekisteröity ajoneuvolain 24 §:n mukaiseksi museoajoneuvoksi; 4) pelastus- ja sairasautot; 5) linja-autot (M2- ja M3-luokka); |
Lainaus:
Ei se huoltoautojenkaan alkutaival aivan kivuton ollut http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=22066 Ja muutenkin pointti on nyt aluksi edes tossa omiin nimiin rekisteröinnissä, ajoneuvoverosta voi vääntää sen jälkeen jos haluaa, se tosin erikoisautona siedettävä. |
Lainaus:
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
No voi mahoton...
Miksei sitä sitten vois rekisteröidä vaikka invataksiks tai huolto-autoks, mikä tää pointti nyt on ? Mua melkein jo pelottaa -Calmari-n tuoma ajatus siitä, että henkilö-auto on tarkoitettu henkilöiden kuljetukseen, ja näin ollen tiukalla tulkinnalla sellasellahan ei siis "sais" ajaa jollei ole henkilöitä kyydissä... |
Kun tässä ollaan semmoisenkin kysymyksen äärellä että jos on vaikka osakeyhtiöpohjainen firma joka vaikka sitten harjoittaisi sitä sairaanlujaakuljettamista niin tällä perusteellako firman joku omistajista ei pysty pistämään autoja omiin nimiinsä ja vuokraamaan niitä yhtiölleen ?? Niinkuin taas kiinteistöjen kanssa usein menetellään.
Eli tarkkaan kun mietitään niin tässä mennään taas omistamisen vapauden rimaa hipoen. Eli taas sama juttu eli jos et ole apteekkari niin saat kai silti omistaa sen apteekin??? Tai ainakin tiedän yhden tällaisen henkilön. Joka ei ole apteekkarikari. |
Lainaus:
ajoneuvoverottomuus taas rekisteröintiin / käyttötarkoitukseen -Calmari- n tapausta vois kaiketi rinnastaa esim: siihen, että yksityinen voi omistaa työkoneeks rekisteröidyn ajoneuvon, muttei esim. diplomaattiajoneuvoa EDIT: autoVEROlain puolella löytyy tuohon Trafin käytäntöön peruste: 8 luku Rakenteen, omistuksen tai käyttötarkoituksen muutokset 46 § (9.1.2009/5) Jos tämän lain nojalla verosta vapaan tai alennettuun veroon oikeutetun ajoneuvon rakennetta, omistusta tai käyttötarkoitusta on muutettu siten, että ajoneuvo tai sen käyttötarkoitus ei enää täytä verottomuuden tai alennetun veron edellytyksiä, ajoneuvon omistaja, jonka omistusaikana ajoneuvon rakenteen tai käyttötarkoituksen muutos on tehty, on velvollinen tekemään tästä ilmoituksen yhden kuukauden kuluessa Liikenteen turvallisuusvirastolle. Ilmoitus on tehtävä myös 28 ja 51 §:ssä tarkoitetuista ajoneuvoista. (22.12.2009/1324) Edellä 1 momentissa tarkoitettuna rakenteen muuttamisena pidetään myös pakettiauton varustamista muilla kuin 8 §:ssä tarkoitetuilla istuimilla tai niiden kiinnittämiseen tarkoitetuilla laitteilla. Jos tässä pykälässä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus on laiminlyöty, poliisiviranomaisen on estettävä ajoneuvon käyttö, kunnes velvollisuus on täytetty tai vero maksuunpantu |
Lainaus:
Ja jos siis ajoneuvon käyttötarkoitus on sairaankuljetus niin sitä ei saa käyttää muuhun ? Invataksissa pitäisi sitten olla se pyörätuoliasiakas aina kyydissä ja huoltoautonkin käyttö melko rajattua jos sallittua ainoastaan käyttötarkoituksenmukainen käyttö. |
voiko asioita tehdä itelle enää vaikeammaks
|
Heh, asennetta siis löytyy...
Eiks sulla ollu taannoin jossain topiccissa myös ajatus siitä, että autoverotetun, pakettiautoks muutoskatsastettuun vois hyvinkin asentaa takapenkin takaisin, kun ei siitäkään verolla voinut sanktioida... |
Lainaus:
Lainaus:
Lainais Trafin sähköpostista: "Pitää muistaa, että sairaankuljetus on luvanvaraista toimintaa (pl. valtion, kunnan, kuntayhtymän ja sairaalan hallinnassa olevat sairasautot). Jos auton omistajalla/haltijalla ei ole sairaankuljetuslupaa, ei autoa voi käyttää sairaankuljetukseen => käyttötarkoitus muuttunut => muutoskatsastusvelvollisuus. " Tätä hiukka vääntämällä saadaan mielenkiintoinen ajatus: Jos auton omistajalla/haltijalla ei rahaa ostaa polttoainetta, ei autoa voi käyttää henkilöidenkuljetukseen => käyttötarkoitus muuttunut => muutoskatsastusvelvollisuus. :-) Niin ja tuon uaz episodin pohjalta muistinkin Peurasen jolle soitin, puhelun aluksi kertoi vaihtaneensa työpaikkaa mutta asia kiinnosti häntä kuitenkin ja selostin asian hänelle ja hän ei nähnyt estettä yksityisen omistamalle sairasautolle vaikkei sairaankuljetuslupia olekaan, tästä ei tosin muuta kuin moraalinen tuki. |
Jäi äsken juttu kesken mutta jos tästä ei muuta seuraa niin todennäköisesti se että ambulanssit on tulevaisuudessa kaikki täyden veron vehkeitä.
Tuosta verovapaus pykälästä on hävinnyt myös rautatieyhtiön, ja kaiketi myös energiaalan firmat ,ja tienhoito puljut. Eli kaikki nämä jo purettuja monopoleja. Mutta anna mennä, jos ei muuta niin ainakin joku virkamies joutuu tekemään sitä kaiken vastenmielisintä hommaa johon virkamies vaan voi joutua, selvittämään asioita. |
vanha sairasautolaki oli ihan selvä:
1256/1992 15 § Sairasauto Sairasauto on asianomaisen terveyskeskuksen sairaankuljetukseen hyväksymä, mitoiltaan ja varusteiltaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamat vaatimukset täyttävä M-luokan auto. mut tää on kumottu jo 2002 |
GO GO! saat kyl miun täyden henkisen tuen tähä taistoon:D DYYD! oikeesti hienoa et joku jaksaa kiukutella noille trafi yms pöhelöille ees jotai:) mie oon jo luovuttanu heiän suhteen..:D
|
Mikä tuossa on ongelmana
Selventäiskö tämä Trafin sivulta löytyvä teksti ongelmaa :rolleyes:
Käsittääkseni tuo kyseinen katiska on jo vanhempi kuin tuo kuleentumisaika joten verotonhan se ei muutenkaan ei enää ole!!! Eli mikä tuossa on ongelmana:confused::eek: Sairasauto Sairasauto on sairaiden tai loukkaantuneiden henkilöiden kuljetukseen valmistettu M-luokan ajoneuvo, jossa on erityisvarusteita tätä tarkoitusta varten. Autoverolaissa säädetään tarvittaessa sellaisen sairasauton, joka on verovapaa tai josta suoritetaan alennettua veroa, rakenteesta ja varusteista. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään tarvittaessa sairasautojen tarkemmasta luokittelusta, korin ja potilastilan mitoituksesta, suorituskyvystä sekä lääkinnällisistä ja muista varusteista. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään sairasauton merkki- ja varoitusvalaisimista sekä äänimerkinantolaitteista. Sairasauton muuttaminen Sairasauto on autoverovapaa. Sairasauton verovapaus kuoleutuu kolmessa vuodessa. Jos ajoneuvolajin tai –ryhmän muutos tehdään sen jälkeen kun verovapaus on kokonaan kuoleutunut, muutoksesta ei ole veroseuraamuksia. Ennen verovapauden kuoleutumista tehdystä muutoksesta ei ole veroseuraamuksia, jos sairasauto muutetaan henkilöautoksi, jonka omamassa on vähintään 6 000 kg ja auto on tuotu Suomeen 1.1.1995 tai sen jälkeen linja-autoksi, jonka omamassa on vähintään 1 875 kg kuorma-autoksi pelastusautoksi invataksiksi eläinlääkintäautoksi ruumisautoksi verovapaaksi matkailuautoksi, jonka omamassa on vähintään 1 875 kg ja jonka sisäkorkeus on vähintään 1,90 metriä. Ennen verovapauden kuoleutumista tehdystä muutoksesta on maksettava autoveroa x/36 alennetusta autoverosta, jos sairasauto muutetaan henkilöautoksi, jonka omamassa on vähintään 4 500 kg mutta alle 6 000 kg (jos auto on tuotu Suomeen 1.1.1995-31.3.2009) pakettiautoksi, joka täyttää autoverolain 23 ja 24 §:n ehdot (jos auto on tuotu Suomeen 3.5.1993-31.3.2009) pakettiautoksi, joka täyttää autoverolain 8 §:n ehdot (jos auto on tuotu Suomeen 1.4.2009 tai sen jälkeen) huoltoautoksi, jonka omamassa on vähintään 1 875 kg (jos auto on tuotu Suomeen 3.5.1993-31.3.2009) Ennen verovapauden kuoleutumista tehdystä muutoksesta on maksettava autoveroa x/36 täysimääräisestä autoverosta, jos sairasauto muutetaan tavalliseksi henkilöautoksi linja-autoksi, jonka omamassa on alle 1 875 kg pakettiautoksi, joka ei täytä autoverolain 23 ja 24 §:n ehtoja (jos auto on tuotu Suomeen 3.5.1993-31.3.2009) pakettiautoksi, joka ei täytä autoverolain 8 §:n ehtoja (jos auto on tuotu Suomeen 1.4.2009 tai sen jälkeen) matkailuautoksi, jonka omamassa on alle 1 875 kg ja/tai jonka sisäkorkeus on alle 1,90 metriä huoltoautoksi, jonka omamassa on alle 1 875 kg |
Lainaus:
|
Lainaus:
http://www.youtube.com/watch?v=3WWcA...eature=related |
Meitsin bertassa on kattovilkku joka on jonkun pykälän nojalla hyväksytty käytettäväksi tienparannus työssä.
Eli sitä ei saa käyttää jos ruovittaa vaikka paskarinkiä jossakin... |
Hanki oikea sairaankuljetuslupa niin ongelma ratkeaa
Lainaus:
Ja kun ihmettelet ettet saa omistaa SAIRASAUTOA niin saathan sä omistaa sen auton mutta koska sinulla ei ole sitä sairaankuljetuslupaa joka elinkeinonharjoittajalta vaadittaisi niin rekisteröitynä auton nimike ei ole "sairasauto" vaan esim henkilöauto, huoltoauto yms. Jos tuo ei sinulle kelpaa niin ei kun hakemaan sairaankuljetuslupaa sosiaali- ja terveysministeriöltä, sillähän tuosta traumasta pääset :rolleyes: |
Lainaus:
Lainaus:
|
No ainakin tiedossani on yksi yrittäjä jolla on varovapaa ruumisauto. Oikeasta hautaustoimistotoiminnasta ei tosin le kovinkaan vakuuttava näyttöä, mutta firma kuitenkin on ja "toimii".
TT |
Lainaus:
|
Jaaha, Trafilla tuleekin kuukausi täyteen asian pohdiskelun kanssa :-) Mie taijankii olla eläkeukko enne ku tää selviää, huomaa et sielt on lähteny Peuranen, Kurtelius ja Pellikka.
|
Lainaus:
|
Tulipahan mieleen kun joku ihmettelee miks se pitää olla sairasauto niin se on vähän sama kuin nuo traktori mönkijätkin, ne vaan täyttää lainvaatimukset ja piste :-)
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
No nii sit saatiin valitus kelponen päätös, Kouvolan hallinto-oikeus here I come :-)
|
Jumanskekka että teikäläisessä riittää virtaa....
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
https://www.okv.fi/fi/ |
Lainaus:
|
Kulisseissa suhmuroidaan uutta liikenneveroa...
https://www.is.fi/autot/art-2000006498291.html?cs=email |
Sivu luotu: 09:54 (GMT +2). |