![]() |
Maken mönkijä (BJ40 lelu)
Joo aloitetaas kaverilta salaa tänne keskustelua sen vanhasta sotaratsusta, joka joskus kulki nimellä Rojota ja sit se sai tarran konepeltiin, jossa luki Maken Mönkijä, joten rakkaalla kulkineella on monta nimeä.
Rakentelu aloitettiin kesällä 1999. Eli Make osti tuollaisen metsälöytö BJ40 ilman konetta ja keulapään peltejäkin puuttui ym ym. Samaan kauppaan kuului Dynan etupää, jossa oli käyvä moottori. Nuorina ja innokkaina sitten alettiin touhuamaan tosta Maken nurkkiin maasturia ja tavoitteeksi otettiin saada se kuntoon ennen EuroTrial kisaa 1999, koska siellä oli tiedossa safaria kisojen lisäks. Opiskelija kun olin, niin melkein asuin Maken tallilla silloin ja rakentelin berttaa päivisin yksin, kun Make kävi töissä. Iltaisin pajoitettiin kahteen poitsuun ja sitten välillä Make taas pajotti yksinään sitä. Dynan kone löysi tiensä BJ:n keulalle ja käymäänkin se lähti, joten intoa oli heti 100 lisää. Puuttuneita peltiosia ja tankkia ym ym osia haettiin mun yhdestä puretusta autosta. Bertta oli auttamatta liian matala, joten SOA tuntui sopivalta ratkaisulta ja sehän siihen tehtiin. Renkaiks ostettiin Lehtisen Masalta lappalaiset ja vanteiks toitsun omat lukkovanteet, jotka tosin oli ruostunu niin saaketisti jumiin, että piti kaivurilla painella renkaat ja lukkokehät irti. Vanteet puhallukseen ja pulverimaalia pintaan ja vanteet on vieläkin yllättävän siistit vuosien jälkeen. Noh ihan ei Eurotrialiin mennessä silloin saatu safari kuntoon, vaikka maalasinkin auton yöllä pihavalon "loisteessa" Maken jo ladatessa akkuja työpäivää varten. (kuitenkin samalla piti laitella Maken CJ Jeeppi kilpailukuntoon ja Moggster kanssa itelle) Jakolaatikon kepakot oli ruostuneet yhdeksi klimpiksi ja taka-akseliin olin käyttänyt jousitasojen materiaalina lehtijousen pätkiä ja nehän tietty katkes ekalla koe ajolla ja akseli pääsi pyörähtään:rolleyes: Joten bertta jäi odotteleen silloin..... Mutta kyllä se kesällä 99 jo liikku ja siitä alkaen autolla ajeltiin milloin mitäkin ja useamman vuoden. Pariin otteeseen taidettiin Ravijoen safareillakin käydä ja Maken käsikin meinas yhdellä reissulla irtautua, kun jäi kaariputken ja puun väliin....eli jos on Bertta kokenut kovia, niin kyllä on omistajakin välillä:D Jotain vanhoja kuvia löyty Maken veljen arkistoista. Maken mailla olevan lammen "valloitus" meneillään: http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91268 Ja kivaahan meillä oli, kuten Peetunkin ilmeestä voi päätellä:D http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91265 Dieselin ylivoimaa......Toitsu siis auttelee mua kuivemmille maille, kun eihän toi mun Marinan 1,8 koneella oleva "putkihäkkyrä" ihan tuolla vedellä toiminu http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91266 Tässä jonkinlaista kilpailua meneillään. Kumpi eka lammen toisella puolella:p http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91267 Tässä vaiheessa ei ollut vielä kaarista tietoakaan. http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91264 Jossain vaiheessa alle ruuvaattiin 36" SX swamperit Maken CJ:stä, mutta alkuperäisellä tehostamattomalla ohjauksella toi oli ihan älyttömän raskas ajettavaks. http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91269 Mutta jollain reissulla siitä sitten katkeili takaa jousia ja jotain muutakin pikkuharmia oli, niin BJ jäi seisomaan useiksi vuosiksi, kunnes nyt loppukesästä 2011 se oli hinattu kuusien alta lähelle tallin nurkkaa......miksi:confused::confused::confused: Tarina jatkuu jossain vaiheessa.............;) |
Auto nykyisessä asussa ja tästä pitäisi nyt sitten jossain vaiheessa jatkaa
http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91305 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91302 Turvakaaretkin on nykyyän ja kuppipenkit.....tosin toi apparin puoleinen on jo hieman ränsistynyt:D Turhia mittareita ja varoitusvalojakaan siinä ei ole. Eli ei myöskään mitään turhaa infoa häiritsemässä ajamista:p http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91304 "Maken Mönkijä" tosiaan http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91303 Make olikin jo herätellyt koneen käymään ja lähti kuulemma laakista, vaikka on siis vuosia seissyt jo ladon nurkalla. Kytkin kuulemma jumitteli alkuun, mutta oli pellolla ajaessa irronnut. Ohjaus myöskin on aika erikoinen, kun simpukkaan on päässy aikoinaan vettä, joten sehän on sisältä nyt ruosteessa. Jousitus myös huonoilla kantimilla, kun takaa lehtiä poikki. Eli noista syistä johtuen suunnitelmissa: -kierrejousitus joka kulmaan -samalla akseliväli saattaa hieman muuttua, jotta ylitykset saisi pienemmiksi -Keulan ylitystä varten Makella suunnitelmissa myös siirtää vinssi pois keulalta -täys hydraulinen ohjaus on myös tarkoitus toteuttaa, joten orbitrol, sylkky ja pumppu pitäis hankkia -rungossa on myös mätävikaa, joten osa runkoa pitäs korjailla -keulan pellit oikoa ja ehkä parlokit lentää kuubaan ja tilalle Mikjus henkiset putkilokasuojat Tuollaisia ideoita liikkuu omistajan mielessä. |
Löyty koneelta parit vanhat kuvat. Vuosi on ehkä jotain 2000 luokkaa, joten jonkinlaista historian havinaa ilmassa??
Ravijoella safarilla ja heti alkuun meni etujousipakka poikki. Taittiin saada silloin apuja paikallisilta, jotta päästiin jatkaan ajamista. http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91378 Rantasen Peetu "suitsissa" ja leppoisasti pölli huulessa:D Kuskin puolen riipuketta kun katselee, niin ei tainnu jousiremonttiin silloin löytyä ihan oikean mittaista norraa, eli joku melkein sopiva sinne on silloin laitettu ja kyllähän tuollainen sitkee toyota sen avulla hyvin eteni. http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91379 Pikku jumittelua http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91380 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91381 Safarit kun oli ajettu, niin BJ sylkäs yhden lehden jousipakastaan.....eli sekin oli valmis lähteen kotio:D:D:D Kuvassa pilkistelee offijounin mersukin. Onkos Jounille jääny tosta reissusta jotain kuvia? Tai muistikuvaa, että mikä vuosi on ollu kyseessä? http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91382 |
Nyt on löytyny jo "elintenluovuttaja" kierrejous rojektille.
http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91484 Tuosta siis pitäs napistella tukivarret ja jouset ja iskarit ja rungon korvakkeet BJ:n alle. Koppa oli hieman jo heikko, ku kasvaa nokkosia penkillä. Kyydissä oli kyllä juur virheettömät sukset:D:D http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91486 Loppu korista menikin suoraan kauhaan. http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=91485 |
niin se oli noinkin tuore range
|
voi... voi paineet kasvaa.. nyt pitää alkaa suunnittelemaan lähtöä kaljakauppaan että saadaan ne talkoot pystyyn :)
|
Oisha tolla rangella Make viel voinu sillo sunnuntaina mettään tulla käymään :D
|
Lainaus:
Nyt muuten löyty ite Makelta muutamat kuvat auton ensimmäisestä projektoinnista. Meikäläinenki oli kuvissa nuori ja laiha. Nyt vaan on enään ja:D:D:D:D:D Saas nähdä, että koska Make saa scannattua ja laitettua ne kuvat tänne. Samalla vähä odotellaan, että koskas tätä projektia olis tarkitus jatkaa;) |
Komee toi sammal/nokkoskasvusto tossa Ranken penkillä :D
|
Lainaus:
|
purkaminen on vaan niin kivaa
rojekti kuvaa...
http://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=4441 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=92826 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=92821 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=92822 Ja näitä osia tuosta raadosta oli tarkoitus käyttää....melko suuri hukka% http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=92811 V....ittu ku osais viel laittaa noi kuvat näkymään suoraan täs... noh reenataan... no ny pitäis näkyä :) |
Jumankekka, sehän on taas päässy puuhastelee projektin parissa. Meinasin tänään poiketakki, mut jäi sit väliin.
Missäs kunnossa iskarit oli? Eli saako ne ehkä hyödynnettyä, vai joutuuko hankkiin iha uudet? Mulla vois olla sopivaa kulmarautaa noiden takavarsien vahvistamiseen. Jos niist tekee siis tämmöset, ku Willy Roveriin tein: http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=73175 http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=73174 |
hieman ot, mutta onkos tuo rangen raato zf automaattiaskilla? olis tarvetta jakoloodalle zf hännällä :)
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Huhuuu Make!
Joks tää nähdään ajamassa Punkalla 3.3.;);););););) Siis 2012:p Paa nyt edes se skanneri "hikoileen", että saadaan jotain kuvia. |
Rapsapäivityksiä odotellessa...
|
Lainaus:
|
historian haminaa
wanhoja kuvia...
http://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=4441 ....taaskaan ei osaa linkittää kuveja suoraan...ei pysty muistaan :( Jeepistäkin kannasin muutaman wanhan http://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=2164 |
Lainaus:
http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=99746 Ja jos joskus saadaan tää BJ enste kuntoon, niin sit seuraavat talkoot on tehdä tohon sun Jeeppiin uudet kaaret, niin ei jäis sen takia ainakaan kisaamatta sillä;) Sää saat sit itte muuttaa siihen ne tukivarret:D http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=40244 |
Rangen puslia ja jousia
Laiska ku oon niin olisko täällä jollain myydä tai tietäskö joku mistä sais helposti ja nopeesti ja halvalla tukivarsien puslasarjan,jouset ja iskarit noihin rangen varsiin.....
http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=92811 ku noi paikallaan olevat taitaa olla ja velvoitteensa hoitanut ja jos ihan hulluks mennään ni olisko ilmatikut kivat? |
Soita puslista (voi olla iskareitakin) ja kysy Holst nimimerkki, Eli Sihvonen: 050-3527929
Sen kautta ainaki viimeks sain itelleni melko edullisesti ja toimituskin onnistu mulle työpaikalle, joten hinta ja helppous molemmat kohdallaan. Mää voin sit tuoda noi sulle, jos siltä löytyy niitä puslasarjoja vielä. |
Lainaus:
Ettei olis jo liian hitekkiä:D:D:D:D:D |
Minkäs vuotisesta Rangesta noi tukivarret on?
Siin ois -85 Rangeen asti, sivuilta löytyy myös muihin. http://www.paddockspares.com/parts-a...and-bolts.html |
etenee...etenee se etanakin
no ny on bj pesty ja sisällä....
Enää ei puutu kuin äärimmäisen motivoitunut,ammattitaitoinen ja aikaansaava talkooporukka.... no hei Jarru ja tare on jo tulossa (toivottavasti) viikonavaihteessa touhuamaan...eli no hätä :) vähä on jo hommia alustettu - bj nostettu metsäliiton ja rakennusliiton hyväksymälle ns."pukille" - rangen osat puhalluksessa ja maalauksessa - puslat, jouset ja iskaritkin toivottavasti tulossa olisko jollain kuvia/linkkejä miten noita rangen alustoja tonne bj alle on viritelty.... varsinkin takapää noilla rangen omilla varsilla, eli ei siis jakariperää..... joo joo käytä hakua...käytinkin mutta kun en löytäny oikeen sitä mitä hain :(... eikai vaan osaa...tätäkään http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100272 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100268 onhan se vähä rapee..... :( http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100270 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100269 |
Tämmönen tuil mieleen: http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=26214
|
juurikin näin....kuvat on kivoja
|
OHO:eek:
Sehän on jo sisällä tallissa ja pestynä. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuna:D Oikeen miälenkiinnolla odottelen, että saadaankohan me mitään tehtyä, vai meneekö vanhojen aikojen muisteluun kokonaan:p:p:p |
Nyt tuli osatoimitus. Auton takalaatikkoon nostettiin iskareita, jousia, uusia puslia, pitää varmaan toimittaa nää Maken pajalle tänään, niin se pääsee hiplaileen:D
Kiitos Sihvoselle loistavasti toimineesta osatoimituksesta!!!! |
Osat toimitettu perille ja samalla piti hiukan kameran läpi katsella tulevan viikonlopun rojektia:rolleyes:
Hieman olis kopassakin sanomista, mutta tällaisien korjaamiset saattaa jäädä, kun eihän nää ajoa haittaa:p http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100382 Konepeltikin kaipais hiukka moukaroimista:o http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100384 Hiukkasen hammastaa konepellin ja lokasuojan saumat....nää vauriot taitaa olla yhden kaadon aiheuttamia? http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100385 Mut ainakin tää kohta pitää korjata, ellei sit tuu tehtyä kokonaan uusiks tota takaosaa rungosta? Nooh, Make varmaan viimestää perjantai ehtoolla kertoo, että mitä tehään ja missä järjestyksessä.....meinaan puhetta on ollu kierrejousituksesta, hydrauli ohjauksesta, turbosta, etulukosta ym ym:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100383 |
Lainaus:
|
Hyvin suunniteltu on puoliks tehty.... ;)
Kiitokset osatoimittajille!!!
Otsikkoon viitaten, ainakin meikäläinen etenee perse edellä puuhun.... eli ny olis osat ja vehkeet mutta ei suunnitelmaa.... Noh ketju korjaa, eli suunnitteluvastuu siirtyy talkooporukalle Sen verran täytyy Jarrua jarrutella, ett olishan noi kaikki jutut kivoja... mutta itte olen jo pirun tyytyväinen jos tuon viikonlopun jälkeen BJ edes jotenkin makais noiden rangen vietereiden ja varsien varassa :) Eli tehdään osio kerrallaan valmiiks... muuten siellä talissa on taas yks värkki levällään vailla aikaa ja motivaatioo Itte ajattelin että ensin alusta sitte ohjaus ja sitte tekis perushuollot moottoriin ja voimansiirtoon ja jos se vielä sen jälkeen pelaa ni Turbo kylkeen :) Ja juu ei noi pikkulommot ajoa haittaa :) :) |
Eikös tuo konepelti näytä valmiiks moukaroidulta, ja vähän joka suunnasta :)
|
Hienoa että tämäkin palaa elävien kirjoihin!
|
n.. y.. t nyt
talkoot alkakoon
|
Eikö joku vois päivitellä tänne reaaliaikaisia kuvia, vois seurata sitte niinku suunnistuskisoja.
|
Edistykö tää vai menikö suunnitteluks?
|
juuri lähettiin takas turkkuseen ja hyvinhän se siellä eteni. Ja talkooporukkakin näytti olevan paikalla.
|
Kuvia tulee, ku ehditään (ehkä illalla?). Pitää nyt rakennella toistaiseks, ku intoo on vielä:D
|
Kuvajaisia rojektista.
Make itte pillien kanssa irroittelee osia, ku on monessa kohtaa ollu käytössä ne kuuluisat "kempin-pultit" http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100747 Päätettiin aloitella etupäästä ensin, kun se tunu jotenki helpommalta. Eli lokasuojat pois ja akseli pois. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100746 Etuakselista vanhat korvakkeet leikattu pois. Paikalla vielä vanhat "hyhateerinki" ohjausvarret, jotka sit myöhemmässä vaiheessa piti vaihtaa alkuperäisiin bj varsiin, ku ei raidetanko ja panhardi sopinu edes huonosti. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100745 Vanhat ohjausosat ja iskarin korvakkeet kans siivottu pois. Simpukan jälka jäi, jos sitä hyödyntäis sit orbitroolin jalaks? http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100744 Ja tuolle kohtaa tuli pätkästyä tukivarret kiinni etupäähän. Etuakseli meni jonkinverran eteenpäin siinä samalla, niin ei olis sitten niin paljon etuylitystä. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100743 Jousitasot ja iskari tornit alkaa löytään paikkansa. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100742 Ja siinä olis jousitus noin niinku pohjassa. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100741 Make, Valtteri ja Tare "innokkaana":D:D:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100740 Etuperäkin varmaan kaipais jotain huoltoa, kun toi lammikko akselin alla on vettä:rolleyes: Eli Make jotain vihjaili, että voishan ne öljyt varmaan vaihdella edes joskus tohonki kulkineeseen:D:D Vettä tuli myös kääntöpäistä, kun vaihtelin ohjausvarsia, eli murroksetkin taitaa olla voideltu "vesi vanhin voitehista" tavaralla;) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100739 |
Etuakselisto ja etupään korvakkeet kun oli Makella hitsattavana
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100750 .......niin me muut alettiin sitten takapäätä purkaan ja niin se hetken kuluttua kökötti bertta ilman akseleita. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100738 Ja taka-akselista siivoilin turhat korvakkeet pois:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100755 Hetken aikaa siinä Taren kanssa kateltiin rungon takaosaa ja yhdessä tuumin hiukka plasmaleikkurin avustuksella kävi näin:D Tässä vaiheessa Make oli: Teillä on sit varmaan joku suunnitelmakin olemassa:confused::confused: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100754 HÖH!! Tottakai, eli otetaan tää thundebirdin V8 sovitukseen keulalle:p:p http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100753 Make meinas, että viis siitä moottori ideasta, mutta mitä tolle rungolle meinaatta..........jaa niin, pitäskö noihin jotain jatkoo tosiaan tehdä? http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100752 Taren mielestä joku ei täsmää.....???? Make on suorastaan riemuissaan taustalla: Jesss, nyt sitä voi jatkossa hinaa katollaan, jos ton siihen laitatte!! http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100751 Muuuutta.....tuommosen oloinen runko sinne taakse nyt on alkanu rakentumaan kuitenkin, ettei mee omistajalta ihan yöunet;) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100748 Ja huomenna pitäs sit alkaa sovitteleen noita korvakkeita johkii noille main......ehkä:rolleyes: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100749 |
Ilmeistä päätellen ollut hauskaa talkoissa? =)
|
ja viimmesen päivityksen kellonajan kun kattoo niin nyt on varmaan se hetki talkoista kun niitä kukkasia (ja mehiläisiä?) maalaillaan...
|
Lainaus:
Ei sentään tällä kerralla. Ainoastaan mato möngersi mätä reiästä kurkisteleen:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100955 |
Mutta juu tänään taas hiukka saatiin hommaa eteenpäin.
Make aloitteli mittailemalla taka-akseliin korvakkeiden paikkoja: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100962 Maaliakin hiukan leviteltiin etupään osiin. Juu ja ei me itketty tätä tehdessä, pakkohan tän on olla jollain tasolla hauskaa.......useampikin tallilla poikennut mietti, etteikö meillä ole muka oikeesti mitään järkevämpää tekemistä, johon enegian kohdistais:D:D:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100961 Takaosan uutta runkoakin tuli hitsailtua, mutta vielähän tosta tukia puuttuu, mutta kaikki aikanaan. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100960 Panhardin korvake tuli vahvisteltua tuommoiseks. Tosin rungon poikkipalkki pitää vielä uusia ennen ajeluita, kun oli sen verran lahokuoriainen pureskellu, että tuskin pysyy runko nipussa muuten. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100959 Työasentojen ergonomia oli taattua kropan lepuutusta. Jaksaa paremmin töissä valittaa kipeitä paikkoja, ku viikonloppu möyritty lattian rajassa:D Hitsuuttelukone on muuten ollu melkoisen ahkerasti käytössä, kuten myös plasma ja rälläkät. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100958 EEEEEEEEIIIIIIIiiiiiiiii............ Niinhän siinä sitten kävi, että hitsuuttelu lanka loppu sunnuntaina ja kello 16.15 eli ei päästy Säästökareilta edes hakeen lisää:mad: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100967 .....pöllitäänkö naapurin paimenpojan langat elukka aitauksista? Haetaanko metallihenkareita ja iso akkulaturi??? Noh, Make lähti selvitteleen mistä sais koneeseen lankaa. Me keksittiin Taren kanssa muuta "parempaa" tekemistä....talkoo miähet ei stressaa:p http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100956 Löytyhän sitä lankaa ja lähikyliltä vielä, joten saatiin takapäähänkin varret ja jouset heftailtua paikalleen. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100964 Ja koska kovat on ollu puheet, että BJ:n menohalut kasvaa hirmusesti, niin leikattiin sit varmuuden vuoks vinssikin jo pois keulalta. Maken mielestä sitä ei enään tarvii:rolleyes: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100954 FIA hyväksytty vain rankkaan kilpailukäyttöön tarkoitettu kuppijakkara saattais tarvita hieman lisää ilmastointi teippiä:p Ehkä nää jakkarat kuitenki vaihtuu ihan toisiin kuppeihin, kunhan vaan ehtii. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100965 Etupää olis tuon näköinen, eli hytikka ohjausta odotelee vielä. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100963 Ja heti kun se lopulta saatiin pyörilleen, niin pitihän Maken päästä päristeleen tuulilasi räkäseks:D:D:D:D:D http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100953 Akseliväli hiukan kasvoi kans projektin aikana, joten takalokasuojia pitää jossain välissä hiukka avartaa vielä. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=100966 Mutta nyt nukkumaan ja aamulla tavallisiin töihin välillä. Nyt jäädään Taren kans ootteleen, että koska tulee uus talkoo kutsu? Vai tuleeko projektille stoppi:eek: Vai duunaileeko Make itte hommaa etiäpäin kunhan muilta hommiltaan ehtii:confused::confused::confused: ...........jatkoa tässä siis jäädään itekki odotteleen;);):D:D:D:D |
On se komia kattoo ku työ joutuu :D
|
kyllä tapahtuu, ja näitä hattuherrojen juttuja ja kuvia on aina kiva kattella !
niinkuin joku jossain muussa yhteydessä sanoi, on maailma sitä parempi paikka, mitä enemmän Berttoja on ajossa !!! kaks tykkää !!! |
No juu...
Asetettuihin tavoiteisiin päästiin.... Siitä ISO KIITOS talkoomiähille!!!
Eipä tuohon Jaren raporttiin ole paljon lisättävää.... ei muutakun tilaamaan lisää aikaa vuorokauteen että ehtis harrastaan :) Koitetaan nyt rypistellä tämä testikuntoon.. joskos ne muut suunnitellut muutokset sitte pikkuhiljaa löytäis kans paikkansa |
joko pistetään ilmoittautuminen tonne => Raisiossa MRT:n off road trial kisa 5.5.2012 :D:D
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Toisaalta sähän voisit lähtee Peetun kanssa verestään vanhoja ja ajamaan oikeesti 5.5. harrasteluokkaan????? Eikö? Olis joku tavoitepäivämäärä, milloin peli pitäs olla iskussa, ettei tälle käy, ku mun rojekteille;) |
Lainaus:
|
onks tää projekti väliajalla vai mitä?
|
Lainaus:
Mulla ja Tarella taas erinäisiä omiakin hommia kesken niin ei oikee ehdi muita jelppaileen:(:(:(:(:( Surkeella mallilla kuviot kesäaikaan nykyisellään, ku ei vanhaa toyotaa ehdi rakentaan edes;) |
Sivu luotu: 14:09 (GMT +2). |