![]() |
pitkä startti lämpimänä
Palstalla tuntuu olevan monenlaista diissel-guruakin, niin kysästäänpä jo tovin aikaa mietityttänyt asia.
Kyseessä siis tuo oma kulkine eli Denson sähköohjatulla jakajapumpulla oleva esikammiodiisseli. Pikku hiljaa siihen on tullut ominaisuudeksi että se ei starttaa toyotamaisesti lämpimänä avainta napauttamalla, normaalisti saa hangata n. 1-2 sek, joskus pidempäänkin. Joskus oikeesti kuumalla säällä, esim. kesälomareissulla helteellä ruottalaisella diisselillä sai hankuuttaa silleen saattamalla käyntiin. Mitään minkäänväristä pöläytystä ei tule, eikä muitakaan oireita/sivuääniä ole. Öljyä ei kulu nimeksikään ja suuttimet on tsekattu/säädetty toissakesänä ylärajalle (160 bar). Mikä ton tekee? Väljistyykö nää jakajapumput ajan myötä niin ettei kuumalla lirulla diisselillä paine riitä suuttimia avaamaan? Savuahan tästä laitteesta ei oikein saa yrittämälläkään ulos vaikka boksi on ecua huijaamassa, liittysköhän mitenkään asiaan? Kulku muuten melko kohdallaan, tosin alhaalta sais vääntää paremminkin. Luultavasti ekaks ehdotetaan jotain imuvuotoa/ilmaa, mutta luulis sen vaivaavan sit kylmänäkin. Lämpimänä oire sama, sammuttipa ja starttas samointein käymään tai sit seisomisen jälkeen. http://dieselmaster.ucoz.ru/_ld/0/23573520.jpg |
Tälläkö ajelit sillä spydäri kiisselillä??
Jos.Niin voisiko olla niin että se hookoo bluesissa ym. oleva suola olisi hapantanu sitä elementtiä??? Nii ja paljon sillä on muuten ajettu??? |
Oma kokemus, vaikka ihan eri vekottimesta (Chevy 6.2dsl), oli aikoinaan ettei lämpimänä lähteny tulille. Mutta kylämänä ihan OK, kun hehkut lähti peliin.
- Vikaa sitten ihmeteltiin ja syyksi paljastui rikkinäinen akku! Sitä ei edes osattu epäillä ensin, kun ne oli muutaman kk. vanhat. Pyöritti vaan niin hitaasti,ei korvalla osannu eroa sanoa. No akut meni takuu vaihtoon ja sen jälkeen ei ongelmia ollut. Oli muuten hyvä takuu, ostin Delcot n. 170e pari ja sain tilalle Redtopit...silloin 220e kpl! Toimivat vieläkin, toinen vanissa ja sillä välillä konetta pyöritelly ja toisen laitoin tänään Jeeppiin. |
Missäs sulla se boksi on välissä, muutama muun merkkinen on meillä tullut vastaan, et on ne viriboksin liittimet + ite se viriboksi niin täyttä paskaa et menee vesi sisään...
|
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
|
Mulla olis sulle vähänajettu pumppu.
|
Tossa nyt nää "vakio"-jutut:
- venttiilivälykset, pako kun alkaa yleensä kantamaan (jos hydrauliset pumput, niin sitte LIIKAA välystä?) - naftaputsari, ei jaksa pumppu vetää kamoja läpi kuumana! - sammutinsolkkari jumittaa (tai siis ei vedä!!!), nappa auki ja kokeile ilman karaa... - ajoitus, varsinkin pumpun! Nokkalevy tai rullat saattaa olla kulunu ja ennakko kääntyny myöhäselle Sit nää kalliit jutut: - ilmavuoto jakopään puolelta (takapään stefa), varsinkin jos hihna ollut joskus liian piukeena --> pettää tuo vetokaran laakeri, ja polttoainepumppu vetää ilmaa tuolta akselin läpi! - pumpun tiivisteet kovettuneet suomalaisesta umpikuivasta talvinaftasta - nestepää kulunut, kun on pihtailtu ja snagarilta laitettu tankki täyteen jolloin naftaputsari on menny lihapiirakasta tukkoon...:D Ja toi 248tkm kuulostaa uskaliaan kauhealta määrältä näin LR-miehen korvilla...:rolleyes::rolleyes::rolleyes: |
mites kylmänä, onks silloin viivettä ?
|
Lainaus:
Lainaus:
Tarkennetaan vielä, että viaksi luokiteltava epänormaalin pitkä startti, "saattaen" käynnistettävä olotila, eli melkein lähtee, mut ei jaksa käydä heti omillaan vaikka jo käykin vaan pitää startilla jeesata loppuun, muodostuu silloin kun on oikeesti kuuma kuuma, hellesäästä pitkän ajon jälkeen sammutat jolloin moottoritilassa on varmaan sen 100 °C. Pumpun sisällä lämmöt nousee tällöin uskoakseni myös jo liki polttavan kuumaks. Saman tilan saa aikaiseksi jos lämmittää pelkkää diisseliä (pa-linjassahan on lämmönvaihdin ranskisöljyblandista varten (vesikierron saa tarvittaessa suljettua)), joten jotenkin se liittyy polttoaineen lämpötilaan. Tällöin lisäoireena vielä että jos ajat vaikka pidempään motaria ja sit pudotat vauhdista tyhjäkäynnille niin moottori stumppaa sammuksiin. Pitkällä startilla taas käymään. Mitä se pumpun lämpötila-anturi tekee, myöhästää syöttöä vai pienentää sitä vai mitä? Niin, ja pumppu on pari astetta aikasemmalla kuin tehdasasetuksissa, mut eikös se vaan pitäis helpottaa starttia? Lainaus:
-naftaputsari = vaihd. 1 kk sitten, ei vaikutusta -sammutinsolenoidi = hmmm.... miten se vois jumittaa, uus juttu mulle, pitää perehtyä -ajoitus = pumpun persiissä ei mittakellolle reikää, pitäis olla vaan viiva kohti lohkon viivaa, nyt nytkäytetty pari mm pumppua aikasemmalle, laskeskelin pumpun ratassuhteista että pitäis oleman n. 2° -nokkalevy/rullat kulunu = voi kun tietäis, mut missä kilsoissa nuo yleensä alkaa oireileen? Ei kai paljon ennen puoltamilliä Toyotan kyseessä ollen, LR:ssä voinee kilsat puolittaa? :rolleyes: :D -ilmavuoto = tuskin, pumppu näet pyörii rattailla = ei rasita hihnankiristin -pumpun tiivisteet = ei oo montaa talvee Suomen talvinaftoilla ajettu -nestepää = nokkalevy/rullat osastoon eli pitäis purkaa tutkiakseen Milläs tyylillä tämmönen pumppu ryystää aineensa? Meinaan jos ei imu jostain syystä riitä kuumana... nyt kun on muutama lisämutka pa-linjassa, ei tuu 10 mm putkee suoraan pumpulle kun on välissä lämmönvaihdinta, yleismallin filtteriä ja magneettiventtiiliä. Pitäisköhän ympätä sähköpumppu väliin? Toisaalta blandiksella 50/50% tai tuhdimmalla ajellessa ei tällasta oiretta ole vaikka sen kuumentaa sinne jonnekin 60-70 °C lämpöihin. Mut se onki paksumpaa ku paljas diesel vielä silloin = pumppu pystyy ryystään sitä helpommin. |
Lisää arvauksia eli onkos tuossa siirtopumppu vielä, ja toimiiko se ??? Eli jos ajatuksissa rupeaa halkomaan atomeita niin oire saattaisi viitata polttoaineen osittaiseen hyörystymiseen joka taas voisi johtua siitä että siinä ei ole tarvittavaa esipainetta???? Mutta tämä nyt on aika hapuilevaa arvailua enkä tiiä edes tiiä voiko näin käydä... Kunhan louskutan leukoja.
Mutta sen siirtopumpun toiminta kannattanee tarkistaa kun se jakajapumppu toimii ilmankin... |
Lainaus:
|
Ilmaa!
Mistään en mitään tiedä mutta veikkaan järjestelmässä olevan ilmaa. Laita läpinäkyvää letkua johonkin pumpun luokse niin näet jos kuplia menee imupuolella. Voit tietysti ohittaa nuo kaikki ylimääräiset laiteet ja katsoa jos toimii paremmin.
Kiitos ja anteeksi. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Tuosta -Matti-:n autosta en tiedä, mutta voisko olla seurausta seuraavasta:
Tuo ve-pumppuhan on sähköisesti ohjattu? eli siellä pumpun sisässä oleva "siirtopumppu" tekee diesel-painetta, ja sillä dieselpaineella säädetään ainakin ennakkoa, mahdollisesti myös syötön määrää? säätö tapahtuu solennoidiventtiileillä, (luultavasti) jousi painaa ennakon taas myöhäselle hydraulipaineen(siis- dsl paineen) lakattua, siis moottorin sammuttua. Ja kun startataan kuumaa konetta, niin kaikki välykset, mitkä on aikojen saatossa on kertynyt, aiheuttaa vuotoa, ja kun ennakkoa ei saada kohdalleen, niin koneen ohjauselektroniikka ei anna syöttöä (pumppuelementti 0-asennossa) Toki tuo biodiesel on voinut aiheuttaa ylimääräistä kulumista, ja ennenkaikkea tiivisteiden turpumista/kulumista. Ja kuten -matti- sanoi, auto sammuu moottorijarrutuksen jälkeen-> pumppu ei kerkiä säätää ennakkoa (ja syöttöä?) kohdalleen, kun dsl paine liian pieni. Yksi vaihtoehto on nimenomaan tuon pumpun paineensäätöventtiili, olisko roska välissä tai jopa syöpynyt? (pumpun sisällä, vaatii varmaan dsl-korjaamoa) tuota venttiilin vuotamista vois yrittää testata syöttämällä dieseliä pienellä paineella pumppuun, ja jos tihkaisee paluuputkesta niin venttiili ei sulkeudu kunnolla? korostan vielä että tuosta nimenomaisesta pumpusta ei tietoa! Voiko tuosta autosta tarkistaa sähköisesti pumpun ajoitusta? Minä kokeilisin, jos mahdollista, siirtää pumpun perusasetusta pikkasen aikaisemmalle, niin näkis että helpottaako yhtään, yleensä moottorinohjaus sietää yhden hampaan heiton syöttöpumpulla. Ja yleisellä tasolla; dsl voimakkaasti lämpölaajeneva; eli kun kuumaa, niin energiasisältö pienempi/mm3, ja silloin kuumalla dieselillä tarvitaan isompi syöttö kuin kylmällä polttoaineella, oliskohan tuo lämpöanturi tuota varten? (venedieseleissä dsl jäähdytin meriveteen, koska kun tankki lämpeni kuumaksi, niin vene ei jaksanut lähteä liukuun, kun makaanisissa pumpuissa ei ollut lämpotilan/määrän korjausta). |
Kuulostaisi kyllä melko luontevalta nuo BJ-40/76:n spekulaatiot.
Jos ei helppoa vikaa löydy, niin sitten tuon puolen osaajqan kanssa juttusille. Kaverin -01 D22 King Cabissä (vanhalla TD-koneella vielä) oli ongelmaa käyntiinlähdön kanssa kuumana ja siinä vika löytyi pumpun lämpötilakompensaattorista... Hieno sana:cool: Ei ollut edes kallis osa, jotain 200€. Ensin merkkihuolto tosin hommasi siihen uuden NATS:in ohjausyksikön, joka maksoi 1500€. Tuota venttiiliä käytetään juurikin ennakonsäätöön ja tässä tapauksessa myös ajonestoon. Auto lähti kylmänä käyntiin kuin palmun alta ja lämpimänä/kuumana ei sitten millään. Vaati parin tunnin seisotuksen pakkasillakin loppuvaiheessa. |
Nestepään voit testata kun lasket letkusta kylmää vettä nestepään päälle, siis moottorin ollessa kuuma. Jos lähtee silloin yhtä hyvin käyntiin kuin kylmänä niin nestepää on väljä. Mikä taas olisi todella ihmeellistä noilla kilometreillä.
|
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Vielä lisähuomiona että sillon jos pumppu/diesel on kuuma, autosta puuttuu voimaa myös selvästi. Tyhjäkäynniltä stumppaa paljon helpommin (vaunu persiissä), normaalistihan tollasta ei pienellä kytkimen käyttövirheellä saa nyykähtämään vaikka ei alkukaasua antaiskaan. |
Otin kännykällä (huonoo!) videoo, mut ääni kuuluu: http://www.youtube.com/watch?v=bw3v3lX7450
|
liian kuumaa lientä... Mersuloissa löytyy poltto-aine linjoissa jäähdytystäkin...
|
vähän OT: mutta T5 transporterissa esim löäytyy semmoinen 150x400 jäähdytin polttoaineelle kuskin puolen kynnyksesxtä juuri siitä mihin eurengas viskoo kiviä, eli ei hirveesti kannata semmoisella offailla että matka ei katkea., ja esim bemarin diissleissä on e46 korissa jäähdytin diisselille konehuoneessa, sen tukkimisella ratkaistiin kaverin auton hyytyminen pakkasilla.
|
Lainaus:
Ja jäähdyttimestä huolimatta saattaa ruveta katkomaan kovalla käytöllä kun polttoaineen lämpötila nousee yli 75asteen. Vaatii muuten hiukan lämmittämistä, kun PA-säiliön tilavuus koneessa oli ~800litraa...:D |
Lainaus:
Nyt tänä aamuna (oli kyllä viileetä muutenkin), meno tuntu maistuvan paremmin ja starttaa herkemmin myös lämpimänä. Eli syypää on siis liian/epätavallisen lämmin polttoaine, eli vuotaa joko jostain ohi tai sitten joku lämpötilasta tietonsa ottava säädin ei toimi tai sen toiminta-alue ylittyy. Mut eipä oo pumppua noin lämpöiselle aineelle suunniteltu, joten turha varmaan sitä syyttää. Mut toisaalta, kuvitellaan tilanne että ajetaan kesähelteellä motaria pätkä ja jätetään auto huoltsikan pihaan puoleks tunniks huilaamaan. Moottoritilassa on varmasti hyvin lämmitetyn saunan lämpötila, joten kyllä se pumppu sisustoineen lämpenee myös liki samaan. Ja taas starttaa huonommin. Pitää vielä perehtyä siihen pumpun lämpötilasäätimeen, se jos on rikki eikä osaa kompensoida tilannetta, vois selittää tilannetta. Nykyautoissa on tosiaan polttoaineen paluulinjassa jäähdytys, korkeepainepumppu kun rytistää aineen 1600 bar alle niin lämpeneehän se. Mut se on tosiaan vasta paluulinjassa. |
hyvä jotta alkaa seljetä ! jos pumpussa on joku lämpötilanenä nuhassa, niin vois oirehtia just noin, tai sitten se liemi on tosiaan liian tulista...
mersuloissa nää paluulinjan jäähdyttimet tais tulla cdi koneiden ja muovisten tankkien kanssa samoihin aikoihin |
Nuo tehokkaat jäähdyttimet commonrail ja pumppusuuttimissa nimenomaan paluulinjassa, ja sen takia että polttoaine ei kuumene aivan taivaisiin, siis pysyy
nestemmäisenä normaalipaineessa ja muoviosat yms kestävät. -Matti- oletko lukenut vikakoodeja/ sähköllä säädettävää ennakkoa? |
Lainaus:
Mitenhän sitä ennakkoo lukis? STT Toyota Testerillä? |
Ennakko varmaan testerillä
Pelaaks siinä tuollanen OBD skanneri, saat lainaks jos tarvii... |
Lainaus:
|
Lainaus:
Paineella säädetään ainoastaan kierroksilla tapahtuvaa ennakonsäätöä (osa 31), koska käynnistäessä ei muuta säädetä kuin kone käyntiin. Millään muulla pumpun sisällä olevalla komponentilla ei säädetä eikä ohjata. Ruiskutusmäärä startatessa muuten on n. 3x suurempi luin maksimi ruiskutus ajon aikana...;) Lainaus:
Lainaus:
Pumppuelementti ohjataan osalla 64? (huono numero ja vanha lukija!), jota ohjaa suoraan kaasuvipu (osa 3), joka menee 0-asentoon vain moottorijarrutuksessa (tai silloinkin ruiskauttaa pienen tipan osa voitelua varten!) Lainaus:
Lainaus:
Näkyy olevan kuvan perusteella myös korkeapaine anturi joka on osa 71. Sillä mitataan saatu ruiskutuspaine (melkein voisin lyödä vetoa, jotta olisi luettavissa Kojootin testerillä???), joka sitten moottorinohjauksen kanssa hienosäätää kaasupolkimen asentoa pumpun sisällä. MUTTA EI VAIKUTA KÄYNNISTYVYYTEEN!! Lainaus:
Lainaus:
Pumpun säädön saat muuten mekaanisesti tarkastettua tuon paineentunnistimen alta! Näkyy päätytulpassa olevan kuitenkin se "tarkastus"-reikä:cool::cool::cool: Lainaus:
Taalvella mukava nojailla rekan tankkia vasten, kun parhaat olleet jopa +40*C vaikka ollut pakkasta muutama aste!!! Ja nykyään Comonrail moottorit muuten vaativat tuon lauhduttimen, kun kanavassa on tuota painetta aika kunnioitettavasti. Ja nestehän lämpenee puristaessa, lisäksi ruiskuttamatta jäänyt polttoaine juosee kuuman suuttimen läpi (jäähdytyksen takia), joten siksi lisää tavaraa linjaan! kaikkein karsen lauhdutin löytyy VW Passatin allta. On asennettu apparin jalkatilan ALLE muovilevyn ja korin väliin!!!:eek::eek: Joten onneksi olkoon, kun mökkitiellä ajaa kantoja ja kiviä vaistellen. Tai laskee soratiellä lappu lattiassa...:rolleyes::rolleyes::rolleyes: BJ40/76, älä ota tätä henkilökohtaisesti, mutta katkaisen vain "harha-ajattelun", jotta VE / VF pumppujen toimintaa miettivät ei saa vääränlaista toiminta mallin ajatusta 1KZE "vaimikätoinytoli" pumpun toiminnasta. Esittämäsi ideat/ajatukset toimisi OIKEIN HIENOSTI CR-moottoreissa, joten oikeilla jäljillä olit, mutta liian "vanhassa" moottorissa!;) Muuten tämä pumppu on samanlainen kuin muutkin jakajapumpu, mutta kaasuvivusto on vain sähköpotikalla ohjattu, ja ruiskutuspaineen tunnistuksella varustettu. -MaTTi- Katoppas tuo pumpun päädyssä oleva osa 39, jotta se on kiinni! Tarvittaessa saat multa lainaksi sen työkalun, koska sehän on kolmikantainen "mutteri". Näitä on silloin tällöin tullut vastaan löystyneenä, ja ollaan vaihdettu niitä uusiin "varmuuden vuoksi" kun tuo maksaa parikymppiä dieselpajalta, tai Bosch:lta. Varmaankin Nippodenson pumppu tuossa, jolloin osia saa ATOY:lta (maahantuoja) tai JOS ON Diesel-Kiki, niin on silloin Bosch:n tuote (lisenssi valmistaja!!!) ja osia löyttykin esim. Keravalta Keski-Uudenmaan dieselistä tai Riihimäeltä Lohilahdelta. Toinen mikä saattaa aiheuttaa tuota startin "venymistä" on osa 16 paluuvirtausventtiili, joka jättää painetta ruiskutusputkeen. Mutta vikaantuessaan aiheuttaa kylläkin tyhjäkäyntiin "rynkytystä" (katoppas Räkytäkyn viimeinen video, siinä ko. tyhjäkäynti on juuri "sellaista"), tai sitten sen paineen tekevän jousen osa 15 kuoleentuminen. Ja eihän tuon videon perusteella vielä kauheen pitkä startti ole, lähtee paremmin kuin uudet CR vehkeet!!!http://forums.offipalsta.com/images/icons/icon14.gif Ja kyllähän 250tkm alkaa olla jo paikallaan korjata pumppua. Omasta Volvosta meni 280tkm kohdalla tiiviste, joten korjasin koko toosan saman tien!!! Johtu varmaan viitseliäisyydestä???? |
CR-koneissa jäähdytetään myös sähköpuolen osia polttoaineella. Esim aivolaatikkoa, tai sähköisen polttoainepumpun etuvastusta, kun on 12V pumppu kytketty 24V koneeseen.
|
Lainaus:
Ja suurennettuna vielä tuo poksautuskuva: http://img24.imageshack.us/img24/876...811kohtees.png Lainaus:
http://img405.imageshack.us/img405/6...tepnproppu.jpg Tällanenhan tää (varaosa) punppu: http://img641.imageshack.us/img641/7772/1kztepumppu.jpg Ja tässä vielä yhenlainen havaintokuva: http://img231.imageshack.us/img231/8...811kohtees.png Mikille kiitos taas seikkaperäisestä selostuksesta. Mut joo, nyt toimii viileemmällä aineella aika likelle just oikein, lähtee samallalai käyntiin kun kylmänä. Pitää joskus käyttää osina tuo varaosapumppu niin saa itellekin päähän toimintamallin ja mahdolliset vikakohdat. |
En tiedä onko tuossa nokka-akselin asentotunnistinta, mutta mun ex-skodassa vastaavat oireet poistui tuon anturin vaihdolla.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Näkyy hyvin tuo päätytulppa, jossa harjanne keskellä. Siitä vuotaa paineet tuonne koteloon takaisin. Siis keskellä ruiskutuspaine ja ulkona kotelopaine. O-rengas tiivistää jengan jos alkaa vuotamaan... Kuvassa timing control valve, joka räjäytyskuvassa olis päätytulpassa. Onko oikeesti kiinni missä??? LÖYTY, on kiinni rungossa, ei nestepäässä, joten muuttaa ennakkoa sähköisesti -> voi siten vaikuttaa käynnistyksessä n. +-5*. Toyotan pojat mielellään varmaan kertoo??? |
Lainaus:
Osaatkos vielä kertoa mitähän tämä kaksinapainen korjausvastus tekee pumpun kupeessa? http://img4.imageshack.us/img4/8769/...811kohtees.png Karu meininki aina näissä tietyissä vikakohteissa, vaihda koko pumppu-assembly, vaihda turbo-assembly tai sylinterikansi tai -lohko jos on liikaa kiero. Mut sitten toisaalta neuvotaan kuinka vaihdetaan syylärin kennon päätyihin uudet tiivisteet. :rolleyes: Ei paljo tulis mieleenkään lähtee vääntelemään auki ja yrittää saada sen jälkeen pitämään. |
Lainaus:
palataanko osiaan viikon päästä? |
Lämpömittari / kalibrointi vastus ?
Nyt vastaa elektroniikka ukko kuka ei ole dieseleitä säädellyt.
Kuvassa näkyvien vihjeiden perusteella "INJECTION PUMP CORRECTION RESISTOR" on aikaisemmin mainittu lämpöanturi. Tässä vaan käytetään eri termejä samasta asiasta. Kohdan b) mittausohjeessa tälle on annettu aika laaja toleranssi. 0.1-2.5 kilo ohmia 20 asteen lämpötilassa. Huonotkin lämpötilan mittaukseen käytettävät NTC vastukset ovat paljon tarkempia. Imoitetusta laajasta toleranssista voi kehitellä myös sellaisen arvauksen, että tämä vastus on samalla pumppukohtainen kalibrointi informaatio. Virittävät vastuksen tehtaalla vastaamaan pumpun meksniikkaa. Tällä vastuksella mitataan lämpötilaa, mutta samalla kerrotaan ECM:älle minkälaisilla parametreillä oleva pumppu on käytössä. Tämä siis pelkkä arvaus. Joku juju tuohon suureen vastuksen toleranssiin kuitenkin on kätketty. Tässä pari linkkiä selventämään miten lämpömittarina yleisesti käytetty NTC vastus toimii. http://fi.wikipedia.org/wiki/NTC-termistori http://www.farnell.com/datasheets/1314428.pdf Jos on innostusta, niin mittaa autossa olevasta- ja varaosapumpusta tämä vastus ja kerro erot. Oleellista on tehdä mittaus siten, että pumput ovat samassa lämpötilassa. Jätä vaikka varaosapumppu yöksi pellin alle ja mittaa aamulla molemmat. Irtopumpulla voit helposti tehdä myös sellaisen mittauksen missä tutkit vastuksen muutosta kun lämmität koko murikkaa. Tämähän onkin kiinnostava juttu. Lainaus:
|
Lainaus:
http://img89.imageshack.us/img89/9258/pumpunosia.jpg |
Pumpun vastukset
Illalla/yöllä en huomannut, että vastuksia onkin kaksi kappaletta pumpussa. Olemassaolevilla tiedoilla näyttää siltä, että näillä "INJECTION PUMP CORRECTION RESISTOR" vastuksilla tosiaan kerrotaan ECU:lle pumpun kalibraatio tiedot. Vastukset jollain menetelmällä trimmattu vastaamaan pumpun mekaanisia säätöjä. Mittausohjeen 20 asteen lämpötilassa tehtävä tarkistus antaa kyllä ymmärtää, että vastukset olisivat myös lämpötilasta riippuvia.
Lisää mietittävää/selvitettävää tulee siitä asiasta, että tällaiset kalibrointivastukset eivät ajan saatossa muuta arvoaan. Eri juttu jos menevät mekaanisesti paskaksi. Onko kukaan irroittanut noita kuvassa näkyviä harmaata ja ruskeata liitintä pumpusta. Mitä alta paljastuu? Erillinen lämpöanturi on selvä juttu. Sille on varmaan kirjassa myös oma tarkistus ohje. |
tääpä onkin mielenkiintoisin pitkään aikaan...
uskaltaskos tuollasta hyrskäyttää käyntiin niin että tuo "fuel temp" liitin on irti, vai meneeks johonki vikatilaan... ??? tai sitten vedä se esim. kylmäspraylla pakkaselle, kun tilanne olis muuten oikea piiiiitkälle tartille liittyskös tuo timing valve kylmänä kierrosten nostoon ? eli jos se nyt koittaapi säädellä kuumuuttaan "tyhjäkäyntiä" mielestään aina vaan pienemmälle, ja tää tekis kiusaa... auttaaks -MaTTi- kuumakäynnistyksessä pieni kaasunpainaminen mitään ??? |
Lainaus:
http://img143.imageshack.us/img143/9...812kohtees.png Lainaus:
|
Lainaus:
VINKKI: tällä vastuksella saa muuten säädettyä syöttöjä isomalle/pienemmälle!!!!:eek::eek:;);) Eli kun noita potikoita on tuossa kaksi, niin toinen ajaa kaasuvipua ja toinen säätää muistaakseni ahdonalaista syöttöä (eli lisää sitä tarpeen mukaan?). Kuitenkin potikat jäähdytetään naftalla ja nämä sitten pamahtaa kun soppa loppuu ja yritetään saada vielä käyntiin vaikka pumppu on tyhjä (eli varmuuden vuoksi JOS LÄHTISI KÄYNTIIN niin painetaan KAASU POHJAAN --> maximivirta --> ja pumppu totaalipimeäksi!!!) lämpötilatunnistin siis mittaa nestepään ULKOKUOREN lämpötilaa, joten ei kauheasti silloin vaikuta VARSINKAAN käynnistykseen, mutta TIMING CONTROL VALVE saattaa antaa ennakkoa kun sähköllä näkyy toimivan! ed. postauksessa olin laittanu virheellisesti "olettamuksena" jotta säätää syötön kautta, mutta viimeisimmässä pumpun kuvassa näkee selvästi, jotta ohjaa ennakon säädön mantää!! Nöyrin anteeksipyyntöni hutiloimisesta!!! BJ40 --> ei tarvii jatkaa ellei jotakin vaikeeta, palautin vain asialinjan jakajapumppu hommiin, kun nuo ajatukset sopi vaan NIIN MAINIOSTI CR-polttonestejärjestelmään...;););) |
Ennakko..
Ton timingcontrol valven paikalla on vanhassa VE tyyppisessä Nippondensossa semmonen vahatermostaatti hässäkkä joka säätää sytkyn ennakkoa vallitsevan lämmön mukaan,vanhemmiten päin persettä. Ja ainakin Denson vanhemmat pumput on tehty Boschin lisenssillä,esim Boschin nestepää sopii VE densoon.
|
Lainaus:
|
Vielä pumpun vastuksista
Kysymys tuohon liittyen tuohon Mikin selostukseen.
Onko kukaan irroittanut noita PUMP CORRECTION RESISTOR liittimiä/moduleja pumpun kyljestä. Kiinnostaa tietää onko niistä jokin mekaaninen yhteys pumppuun vai sisältävätkö murikat vain kalibrointi vastukset. Jos sattuu löytymään kuvia, niin aina parempi. Potikoissa olivatpa ne sitten kaasupolkimessa, kaasuläpässä tai jossain muualla on yleensä kolme johdinta. Näin tehty mittaus sietää paremmin johdinhäviöitä ja pieniä liitinvikoja. Kertooko kirja mitään tuosta Mikin mainitsemasta TUNING RESISTOR komponentista? Jos matilla on pumppu pöydällä, niin voisi mitata mitä arvoja ruskea ja harmaa vastus näyttää. |
Onko -MaTTi-:n tojota ruvennu käynnistymään kuumana, vai menikä tämä vaihdossa FJ:hin? Oli omassa läjässä juuri samanlaista vikaa, ja huomasi varsinkin silloin kun tankkia lkoi olla kohtuu tyhjä ja ajoi pitemmän lenkin kesällä jolloin polttoaineet lämpesivät kunnolla, sai sahata useamman sekunnin että lähti käyntiin, ja tuo saattaminen myös oli tuttua. vika löytyi päätytulpasta, sieltä löytyi hiotusta pinnasta pari pientä naarmua (4-6kpl). Sen vaihdon jälkeen löytyi perinteinen tojotan hipasu startti kuumana ja kylmänä. ihmettelen vaan mistä ne naarmut tullut..
|
Lainaus:
Ei menny vaihdossa, mut muuten läks kyllä. Jäi lopulta selvittämättä kun vedot oli kohdallaan ja käyntiinkin aina lähti. Hipaisustartti kylmänä, mut lämpimänä tuo edelläkuvattu pikku sahaus jäi. Pumppu kai se tuostakin olis pöydällä pitänyt käyttää ennenkuin olis selvinny. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Itselläkin pitkä startti ongelma. 1kz-te ja autona kzj-95.
Lähtee välillä kylmänä kuin palmun alta, sama homma lämpimänä, kunhan ajosta ei yli 10 min. Näin siis pääsääntöisesti, mutta sitten taas välillä lyhyt startti 20min ajon jälkeen., kylläkin harvemmin. Pumppukin kokonaisuudessaan vaihdettu 230tkm ajettuun, entisen 445tkm tilalle, ei vaikutusta. Käynnistytttyään kylmänä harmaata savua kohtuu runsaasti. Tyhjäkäyntiä käy nätisti ja muutenkin normaali muutoin, missäköhän vika? |
hehkut ei hehku kärjestä.
ota irti ja kokeile hehkuuko kärki vai jääkö kärki osa kylmäksi mutta hekuu ylepää. lämpöisenäkin pitää odotta pienen hetken että kerkiää hehkuttaa muuten sahautta pitkään |
Lainaus:
Muistelen et parilla kaverilla P38 Rankuissa samaa ongelmaa (Bemarin M51) oli samaa vaivaa, sitä piti lämpösenä sahata melko pitkään. Siinä tuon aiheuttaa kulunut nokkaketju. |
Mulla defen td5 jokuvuosi sitten starttautti pitkään lämpimänä, kylmänä heti käyntiin. Bemarin kone kai tuokin. Korjautu "itsestään", polttoainesuodattimen vaihdoin. Voisko olla polttoainepuolella pikku vikaa, paineessa, linjoisissa, suodattimissa, tunnistimissa?, pumpussa?
|
Lainaus:
|
Ai. Mullekin on aina sanottu, että TD5 on BMW.n moottori.
|
Lainaus:
Pääartikkeli: Land Rover -moottorit Rover Group oli aloittanut vuonna 1993 "Storm"-nimisen projektin, jonka alla kehitettiin 4-, 5- ja 6-sylinteristen moottoreiden perhettä, joka täyttäisi kaikki Roverin henkilö- ja maastoautojen dieselmoottoritarpeet. Kehitteillä ollut uusi moottoriperhe oli löyhästi sukua Roverin L-sarjan 4-sylinteriselle dieselmoottorille, joka oli otettu käyttöön vuonna 1995, Freelanderin ja Roverin henkilömallien voimanlähteenä. BMW:n hankittua Rover Groupin omistukseensa vuonna 1994, se toi mukanaan myös omat dieselmootttorinsa ja projekti Stormin alla kehitetyt moottorit jäivät pääosin tarpeettomiksi. Vain 5-sylinterinen versio pääsi tuotantoon ja siitä tehtiin nimellä Td5 uuden Discovery II:n voimanlähde vuonna 1998. Defenderin keulalle se pääsi vuonna 1999. 5-sylinterisessä Td5-moottorissa on samat männät, kiertokanget ja kampiakselin mitoitus kuin L-sarjan moottoreissa. Td5 ei kuitenkaan ole 5-sylinteriseksi modifioitu L-sarjalainen. Td5:n polttoaineen syötöstä vastaa Lucasin sähköisesti ohjattu pumppusuutinsysteemi, toisin kuin L-sarjan moottoreissa, jotka käyttävät Boschin suorasuihkutusjärjestelmää. Lisäksi Td5 on läpihengittävä kun L-sarjassa imu- ja pakosarjat ovat samalla puolen sylinterikantta. Myös apulaitteiden sijoittelu poikkeaa näiden kahden moottorin välillä toisistaan. |
Hehkut on vaihdettu, ei vaikutusta. Tietty jos vika jossain muualla hehkujärjestelmässä?
Polttoainelinjassa oli vikaa, tankin pää uusittu, ennen sitä oli aina pitkä startti. Jos olis illmavuoto niin luulis käyttäytyvän aina samoin mutta, kun välillä lähtee kylmänä niinkuin kuuluu ja lämpimänäkin. Tossa lienee jakopää rattailla. Voi se kyllä ilmavuotokin olla, näitä vaan tuntuu olevan aika paljon näissä ikäluokan vehkeissä. Jotenkin tuntuu, että se liittyy lämpötilan tunnistuksen. Onko tuossa jotain osaa mikä ei vaiihdu pumpun vaihdossa joka voisi olla syypää prakaamiseen? Voi se toi olla esim timing control valve mikä vaan jumii molemmissa pumpuissa, mutta kun vika on identtinen, niin jotenkaan en usko, olisi luullut muuttuvan pumpun vaihdon yhteydessä. Webasto käyttö 30min esim - 5 asteessa huonontaa käynnistyvyyttä selkeästi. Noi hehkut kyllä lienee syytä tarkistaa. |
Mikäli kikottomessa käsiumppu, niin kokeileppa piruuttasi lutsuttaa sitä ilmausruuvi auki, ja sulkien se kun pumpatessa tulee tavaraa tasaisesti.
|
Sivu luotu: 17:58 (GMT +2). |