![]() |
Satu nimeltä, Keisarin Uudet Vaatteet
Totuus valtiontakauksista EU:lle
Jos Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista on hyväksytty tai hyväksytään. Suomen valtiontakaukset kohdistuvat yritykselle nimeltään European Financial Stability Facilityjonka Luxemburgin lainsäädännön edellyttämä osakeyhtiön vähimmäispääoma on 31 000 euroa, josta Suomen osuudeksi tulee 1,80 prosenttia. Kuka tai ketkä muut omistavat loput 98,8%? Paljonko ovat k.o yrityksen varat? Onko pääoma vain todella toi 31 000€? Oletetaan että European Financial Stability Facility kaatuu 31 000 euron pääomineen(varat ei tiedossa), silti Suomen Valtion vastuulle jäävät sen antamat takaukset. Että näin meillä johdatellaan tietämättömiä kansalaisia. Alla linkki josta löytyy Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show...unta.fi&f=WORD Linkki: EFSF FRAMEWORK AGREEMENT www.efsf.europa.eu/attachments/efsf_framework_agreement_en.pdf jonka lopusta löytyy myös valtionvarainministeri "käteisjussin nimmarit", olikohan sillä rittävät valtuudet kuitata asiakirja. Mun mielestä ministierien tiedotus kansalaisille on ollut alarvoista. Mun mielestä joutaisivat koko porukka vilttiketjuun ja uudet tilalle. |
Täältä enemmän tietoo
European Financial Stability Facility nimisestä yrityksestä
http://en.wikipedia.org/wiki/Europea...ility_Facility |
Tiesitkö olevasi European Financial Stability Facility: n omistaja
Että näin meillä :D
|
Tuolta linkin tekstistä:
Lainaus:
Sillä vaikka kyseessä on vain takaus niin nuokin rahat on jossain oltava olemassa silloin jos tai kun tuo uuden ajan yhteiseurooppalainen roskapankki päätyy selvitykseen.Varmaa on vain että bisnesmiehet tekee tälläkin tiliä. |
Peruskysymys lienee, että tuetaanko heikkenevää euroa vai euroa EHKÄ kaatuvien valtioiden finanssilaitoksia ?
Eihän toi dollarikaan ole täysin arvottomaksi muuttunut vaikkei rapakon takana ihan täysillä valoilla ajetakkaan. Voishan tota tukea ohjata vientiteollisuuteen, kuten esim Koreassa. |
Miten joku Kreikka tai Irlanti voivat taata mitään, kun kumpikin ovat melkein selvitystilassa???
|
European Financial Stability Facility Bond
Tuolta näkee käppyrät k.o firman joukkovelkakirjalainojen muutoksista miten ne noteerattu Berliinissä.
http://www.boerse-berlin.com/index.p...n=EU000A1G0AA6 |
Jos olisi pidetty markka
Niin sinunkaan ei olisi tarvinnut ostaa European Financial Stability Facility:a 1,484.51€ edestä.
Euroopan unionissa on 27 jäsenvaltiota joista vain 16 jäsenvaltiossa on käytössä euro jotka omistavat European Financial Stability Facility:n http://www.eurooppatiedotus.fi/publi...ontentid=92654 Espanjan osuus European Financial Stability Facility:stä on yllättävän suuri 11.90% Kuinka mahtaa käydä kun Kreikan ja Irlannin jäklkeen aletaan notamaan Espanialaisia. Tuskin pysyy enää tuossa vaiheessa k.o yritys pystyssä. |
Lainaus:
|
Lisää velkaa velan päälle
Suomen osuus maksetusta pääomasta on 1,4 miljardia euroa ja korotusvaltuudesta 11,1 miljardia euroa. Suomi maksaa 1,4 miljardin summan erissä kahden vuoden kuluessa kesästä 2013 alkaen.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/E...377319908.html "Käteisjussi" taas vauhdissa. Kyllä rahaa näyttää riittävän Suomen rajojen ulkopuolelle. Karkeesti lisää noin 250€/henkilö maksua 2013 loppunmennessä. Sekä" Käteisjussi" antoi valtuuden korottaa 1,4 miljardia 11,1 miljardiin joka meinaa karkeesti noin 1750€/henkilö lisää, jollain aikajänteellä. Olisi varmaan noillakin rahoilla ollut jotain parempaa käyttöä kun rahoitella kuralla olevia jäsenmaita ja roskapankkeja. Nyt kun niitä on lähdetty tukemaan niitä saa tukea niinkauan kuin ne kaatuvat ja niiltä ei saa mitään takaisin. "artisti maksaa" :D |
Portugalin velat ajautuu myös European Financial Stability Facility:n syliin
Portugalin rahoitus ongelmat on ratkaistu, kysymys kuuluu koska se saa European Financial Stability Facility:n takaamat lainarahat rahoituslaitoksilta.
Englanti on myös luvannut tulla talkoisiin mukaan. Portugalin valtionlainojen korko nousee korkeimalle tasolle koskaan kun se on ollut EU:n jäsen. Aikaa on kesäkuun puoleenväliin kun portugalin pitää löytää ratkaisu lainojen ja korkojen maksuun. Eli tän jälkeen oltaisiin takaamassa Portugalin velkoja noin 250e/henkilö. Kaiken sin lisäksi mitä valtuuttamamme valtionvarainministeri on mennut allekirjoituksillaan lupaamaan. Ymmärtäisin varsin hyvin jos otettaisiin vastuuta oman maan talousasioista mutta kun annetaan ymmärtää ulospäin muille valtioille että meillä on varaa ja olemme valmiit tekemään sen. Näillä mennään..... Saa nähdä kenen ja mikä maiden talous sen kestää... Kuka seuraavaksi.... Koska rahaliitto repeää... Saa nähda kenen tiukka linja pitää.... Suomi on vain yksi juoksupoika muiden joukossa. Kiviniemi: Tiukka linja pitää http://yle.fi/uutiset/talous_ja_poli...a_2462023.html On se hienoa olla Suomen kansalainen. :D |
Saa nähdä kuka kirjoittaa ensin totta mitä kokouksessa päätettiin
Kuka uskaltaa.
Pidetään hulluja jännitykessä. Hullut on mukavia. :D Kaunistellaan asioita eikä kerrota koko totuutta. Näin se aina menee, kerrotaan niin vähän kuin tarvii että kansa on tyytyväinen. |
Se mitä itse olen vähän seurannut näitä asioita: Pelottavaa.
Mutta pitää muistaa: raha kasvaa puussa ja sähköä saa töpselistä :D |
Tästä(kin) asiasta on liikkeellä väärää tietoa ja asia ymmärretään osin väärin.
Suomi maksaa sen 1,44 Me sinne rahastoon. Tämä on riihikuivaa rahaa, jonka Suomi todennäköisesti lainaa kansainvälisiltä rahamarkkinoilta. Mitä isompi tämä suora maksuosuus on, sitä parempi meille. Joku veti nyt herneet nenään. On parempi, että jäsenmaat sijoittavat oikeata rahaa pottiin, kun toinen vaihtoehto on takaus. Nuo välimeren maat kyllä takaavat mitä vaan mutta löytyykö sitä tuohta tarvittaessa ? Tuo 1,44 Me ei jää seisomaan sinne "pankkiin", vaan se sijoitetaan jonnekkin. Jos rahaa ei tarvita, se saattaa jopa jauhaa meille rahaa. Sitten nuo laivavakuudet. Ne eivät ole oikeata rahaa vaan nimensä mukaisesti vain takuita. Eli jäsenmaat takaavat tietyt summat, josta tämä "pankki" ikään kuin saa pääomaa. Tämän pääoman turvin KANSAINVÄLISET SIJOITTAJAT lainaavat rahaa näille pulaan joutuneille jäsenmaille. Meidän raha ei siis virtaa esim. Portugaliin. Ja nämä pulaan joutuneet jäsenvaltiot joutuvat todella rajulle säästökuurille, jotta voivat näitä takuuksia "käyttää". On ihan turha laskeskella noita lukuja per asukas, ne ovat täyttä humpuukia. Jos "pankista" tarvitaan suoraa tukea jollekkin maalle, päättää siitä AINA Suomen eduskunta, ei mikään Brysselin herra tai "pankki" itse. |
Kaikki tuntuu "hyvältä" niin kauan kun se toimii.
Lainaus:
Jolloin on parempi tietää myös yhteen henkilöön kohdistuva rasite. Se raha virtaa Suomesta ulos sinä päivänä kun siirto tapahtuu. Käteis Jussilla joka on täysin juoksupoika on tiettyihin rajoihin valtuudet eduskunnalta eli niiltä henkilöiltä jotka me olemme äänestäneet sinne, tuuletella Suomen kansalaisten rahoja tohon vipurahastoon. Niin kuin iitsekkin mainitset että välimeren maat takaavat mitä vaan joka pitää paikkaansa. Uskotko myös että ne maksavat velkansa takaisin ajallaan takaisin. :D Tämä vipurahasto tuntuu niin kauan hyvältä kun se toimii ja siitä kerrotaan mahdollisimman vähän kansalaisille, ainoastaan ns, optimistisen puolen asiat. Mun käsityksen mukaan takaaja on velvollinen maksamaan luoton takaisin jos velallinen ei siihen kykene. Kuika suureksi luulet ton rahaston muodostuvaksi kun maa kerrallaan kaikki kaatuvat sen syliin. Dirktiivien mallioppilaalla Suomella ei asiat ole todellakaan niin hyvin kun annetaan ymmärtää. Voihan se olla totta tulevaisuudessa että me ollaan anelemassa lainaa tosta vipurahastosta :D. Ja nyt kun tohon leikkiin ollaan lähdetty ei noista takauksista päästä eroon ennen kuin rahaliitto hajoaa jolloin vastuut ositetaan takaajille tai kaikki rahastosta lainatut rahat ovat maksettu takaisin jolloin takuita ei ole liikkeellä. Kumman luulisit olevan todennäköisempi vaihtoehto. Toisin sanoen hieromasauvakin tuntuu niin kauan hyvältä kun paristot loppuu tai velli housuissa siihen asti kun se lämmittää. |
Tutkimus: Suomi velkaantuu Viroakin pahemmin
Tämän tutkimuksen valossa Suomen tilanne ei näytäkään kovin hyvältä.
Suomi sijoittuu 34 teollisuusmaanmaan vertailussa sijalle 22. Suomella on tänä vuonna velkaa 75 miljardia euroa, mikä on 42 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Kehitys huonompaan on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2008 Suomen velka suhteessa bkt:hen oli 29 prosenttia. Viimeksi torstaina Suomen Pankki varoitti, että Suomen pitäisi kiireesti tasapainottaa julkista talouttaan, jotta ongelman hoitaminen ei kohtuuttomasti rasittaisi tulevia sukupolvia. Alla olevasta linkistä. http://www.talouselama.fi/kaikki_uut...icle599388.ece |
Ruotsipa onkin isossa kusessa! Liian vähän lainaa ja lyhentää sitäkin liikaa. Kamalaa. Ei ole katu-uskottavaa, kun markkinoilla ei liiku Ruotsin velkakirjoja. Voi sialu tätä markkinataloutta...
|
Näin EU vedättää Suomea velkatalkoissa
Hertkää päättäjät.
Kyllä nyt viedään Suomea ja sen kansalaisia kuin pässiä narussa. http://www.taloussanomat.fi/kansanta...sa/20115728/12 "Pienillä mailla suurempi taakka kuin suurilla" "Luottoriskit muualla kuin talkoovastuut" "Onko Britannia vapaamatkustaja?" "Suomella pienet riskit, mutta suuret vastuut" "Saksan, Ranskan, Britannian ja Suomen osuus Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan luottoriskeistä sekä euromaiden, EU:n ja EKP:n kriisitoimista. Kaikkien kriisitoimien yhteismääräksi arvioitu 1 500 miljardia euroa. 1.Maan pankkien osuus kriisimaiden luottoriskeistä% 2.Maan kriisivastuut suhteessa maan omien pankkien luottoriskeihin, % Maa 1 2 Saksa 22,6 100,1 Ranska 17,6 97,1 Britannia 18,2 3,7 Suomi 0,1 1 080,0 Lähde: BIS, EU, VM, Taloussanomat " "Suomen tukiosuus moninkertaisesti omia luottoriskejä suurempi" |
Sviddu jossain lehdessä oli juttu,oiskohan ollut etelä-saimaa tms. missä joku ekonomi valotti tätä euroopan talouskasvua ja kertoi että se nyt vaan on kaikkien etu että toiset valtiot velkaantuvat koska vain sillä saavutetaan talouskasvua aikaiseksi.
Miksi pitää olla syntynyt näin tyhmäksi etten nyt tajua ihan kaikkea??? Siis nykyporvarit eli suomessa kokoomus ajaa talouspolitiikkaa jossa ihmiset lainoitetaan konkurssin partaalle,tämän jälkeen pankit kääntyvät valtioiden puoleen,jotka maksavat kiltisti pankkien tappiot verorahoista. Toissa keväänä kun käytiin riikassa niin siellähän kaikki pankkiautomaatit oli jotain santanderiä ym. jotka suomessa on lähinnä pikavippi firmoja. Ja taulutelkkari siellä maksoi jonkunverran enemmin kuin suomessa palkka tason ollessa varmaan ehkä kolmanneksen.Samoin kuin kaikki merkki farkut ym. Eli kenelläkään ei ole noissa halpamaissa todellakaan varaa ostaa yhtään mitään!!!! Eli kaikki nämä uudet perseaukiset euromaat tulevat kaatumaan samalla tavalla ihan vain sen takia että ihmiset pitää saada eu:n puolelle,ja kiinni länsimaiseen kulutushysteriaan vaikka heillä ei todellakaan ole varaa siihen. Ja tämä tapahtuu käytännössä niin että ihmisille joilla ei ole varaa ostaa edes bussilippuja, jaetaan luottokortit tai annetaan helposti kulutus luottoa,jota ei ole tarkoituskaan saada takaisin. Vaan sitten kun pankitkin on menettäneet luottokelpoisuuden eli eivät saa enää rahaa lainattavaksi,eikä ihmiset pysty nostamaan enää tililtään omia rahojaan.Niin yhteiskuntarauhan perusteella eu sitten maksaa nuo pankkien tappiot. Tällä talouspolitiikalla ulosmitataan ei pelkästään suomen,vaan kaikkien muidenkin valtioiden verorahaa taitavasti kansainvälisten kauppaketjujen kassakoneisiin ym.kiinteistösijoittajille plus muille koijareille. Kuka vittu meni äänestämään kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi?? Varmaankin kaikki pikavippi velalliset. Ainakun vaaditaan julkisen sektorin tehostusta eli säästöjä niin nyt näyttääkin siltä että verorahoilla ei olekkaan tarkoitus saada palveluja aikaiseksi,vaan ne tarvitaan pankkien takuisiin ja tukemiseen. Ja kun suomessa toitotetaan palkkamalttia niin sillä haetaan vaan ostovoiman heikennystä ihan samasta syystä,eli ihmisille pitää saada kulutus luottoa.Koska ei ole pääoman etu että duunari hakee sen telkkarin ihan vaan käteisellä tarjouksesta,koska eihän siitä silloin hyödy kukaan muu kuin se duunari itse. Näin sitä apinaa koijataan. |
Taitaa Hurrilla olla kohta palli(t) vaarassa, eihän tälläinen uutisointi sovi mitenkään kokoomuksen luomaan "todellisuuteen".
HS ei ollut noteerannut mitenkään asiaa, yle uutisoi kyllä. Edit: Toivottavasti Urpilaisella ja Soinilla on munaa seisoa sanojensa takana hallitusneuvotteluissa... |
Lainaus:
Kuuleppas nyt Andy, kukaan pikavippejä ottanut tollo ei ole vaaleissa äänestänyt kokoomusta :D Tai no, yksi saattoi vahingossa äänestää. Kyllä nuo taloutensa solmuun saaneet idiootit ovat muiden puolueiden kirjoilla. |
Lainaus:
Ja lukutaitoa kun hyödyntää niin asioista saa vihiä.Ohessa artikkeli aiheesta johon oli tuolla linkkikin. Jos tämä ei ole kokoomuksen talouspolitiikkaa niin miten voi olla mahdollista että Katainen sooloilee asiassa eikä puolue ota mitään kantaa??? Lainaus:
|
Lainaus:
Valtion velka on kasvanut viime vuosina taantuman takia. Ennen sitä valtion velkaa saatiin pienennettyä, isoin piikki tuli 90-luvun alun laman aikana/jälkeen. Ja kukas sitä on pienentänyt ? Hei haloo, se on porvarihallitus, jonka ohjelmassa nimen omaan on ollut valtion velan pienentäminen yhtenä tärkeimpänä asiana. Siinä olemme samaa mieltä, että lainamäärä ei saa ainakaan kasvaa, mieluummin sen pitäisi pikku hiljaa pienentyä. Mutta tuo väitteesi, että kokoomus jotenkin haluaisi pitää valtion pyörät pyörimässä velkarahalla on totaalisen väärä. Tässähän on kysymys vain valtion tuloista ja menoista. Menoja pienemmiksi ja tuloja suuremmiksi, niin velkaa saadaan pienennettyä. Ongelma on vaan se, että eduskunta noista asioista päättää, ei mikään puolue tai ministeri yksin. Eli aina kun jostain pitäisi leikata tai veroja korottaa niin hirveä huuto alkaa heti. Nyt kaivattaisiin Iiro Viinasen kaltaista todellista äijää, joka 90-luvun laman aikaan uskalsi ottaa vastuun valtion taloudesta. No, tilanne silloin oli tietysti ihan toinen kuin nyt. Eli olemme samaa mieltä velan määrästä mutta tuo tapasi esittää asiat eli perustella ne on mielestäni väärä. Ja sitten vielä noista pikavipeistä: "Pikavippejä ottavat useimmiten nuoret ja jatkuvissa maksuvaikeuksissa olevat kotitaloudet. Keskimääräisen pikavipin koko oli 214 euroa ja se maksettiin takaisin noin 32 päivässä. Laina-ajan kuluessa velalle kertyi kustannuksia keskimäärin 55 euroa eli maksettavaksi tuli keskimäärin 270 euroa". A-P Pietilä 24.3.2011 Mikä puolue sinusta parhaiten istuu tuohon boldattuun lauseeseen ?? Tai no, helpotetaan vähän karsimalla vaihtoehtoja. Onko kokoomus vai persut :) |
Sen verran pitää ottaa takaisin että tosiaan tuo elvytys meininki on osaltaan vaikuttanut tuohon velkaantumiseen.
Parit vaaalit taaksepäin kun kokoomuksella,ja keskustalla oli hinku pudottaa demarit hinnalla millä hyvänsä pois hallituksesta,eli samalta ajalta kuin nuo vaaliraha jupinatkin on saaneet alkunsa, ajoi kokoomus keskellä hulluinta nousukautta samaan aikaan sekä veronalennuksia,että julkisentalouden menonlisäyksiä(eli hoitsuille lisää liksaa). Eli silloin kun olisi pitänyt verottaa minkä kerkiää koska silloin oli vielä maksukykyä,ja näin kasvattaa puskuria tulevaa lamaa ajatellen,niin sitä ei tehty,ei vaikka se 90´luvun lama oli vielä jopa omassa muistissa. Sen sijaan koska jotain lupauksia piti jopa lunastaa niin esim.ruuan alvia pudotettiin,ja sittemmin nostettiin kuten muitakin alveja. Ja koska topicci koskee valtion takuita muille euromaille niin en tosiaankaan väitä että ihan kaikki on suomen kokoomuksen syytä,vaan ilmiö on yleiseurooppalainen,ja seurausta siitä että ihmiset on onnistuttu lainoittamaan niin syvälle että heillä ei ole todellakaan varaa maksaa lainojaan takaisin pankeille,jotka ei pysty maksmaan omia lainojaan eteenpäin,ja kas ollaan tilanteessa jossa huudetaankin valtiota,jolla ei silläkään ole rahaa,apuun, joka taas kääntyy muiden eurovaltioiden puoleen. Pakko myöntää että ihan koko kokonaisuus ei vielä aukene meikäläiselle, mutta se ei ehkä ole niin huolestusttavaa kuin se että se ei tunnu aukeavan asioista päättävälle tahollekkaan. Mutta se lehtijuttu josta aiemmin mainitsin. En löytänyt sitä enää netistä mutta sanoma oli se että joidenkin valtioden nyt on vaan velkannuttava tai kasvua ei synny. Ei puhetta että tuotannon pitäisi kasvaa vaan että ainoastaan velalla. Eli jos tämän asian kääntää suomeen niin se menisi suunnillleen että paperitehtaat kun suljetaan niin kaikkien pitää mennä kauppaan töihin. Ja kun kenelläkään ei ole varaa ostaa sieltä kaupasta mitään niin sitten pitää ruveta valtion takaamaan lainoja että saadaan kasvua,ja ...tässä nyt on vaan jotain mitä en ymmärrä. |
Lainaus:
Tämä jatkuvan kasvun tavoite on jotenkin outo. Miksi yhden valtion talous ei voisi pysyä samana vaikka 10 vuotta ? Tai no, valtion talouden kasvu näkyy siinä, että velan määrä suhteessa budjettiin pienenee, eli tilanne on hallinnassa. Mutta joo, elämä jatkuu, nyt aamupalaa laittamaan.......:D |
Onko Suomen huijaaminen totta?
Lainaus:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/On...385038025.html Niinistö: "Kun brittiperäiset saatavat Kreikasta olivat noin 30 kertaa suuremmat kuin suomalaisperäiset saatavat, ja sitten lainapaketissa meidän osuutemme oli 1,5 miljardia ja briteillä ei mitään." Mitä yhteisöä tai yritystä tässä tuetaan ei selviä. Luultavasti Brittiläisiä yksityisomistuksessa olevia pankkeja. Sopiiko tämä Suomen kansalaisille? Mitä Suomalaiset tästä hyötyy? Mun mielestä parempi pitää ns. varmat kotona. btw. jokainen tietää mitä saadaan kun kerrotaan nollalla tai liki sillä. Katainen: "Katainen torjuu käsitykset, joiden mukaan Suomen osuus Portugalin tukipaketista olisi suhteessa suurempi kuin muilla EU-mailla. Katainen sanoi tiistaina eduskunnassa uusien kansanedustajien valtakirjantarkastuksen yhteydessä, että Suomen osuus on se, mikä Suomen talouden koko on. – Osuudet määritellään Euroopan keskuspankin pääomaosuuden mukaan. Suomen osuus ratkeaa sitä kautta ihan niin kuin muillakin mailla. Katainen ei osannut vielä sanoa, millainen kanta EU:n kriisijärjestelyihin hallitusneuvotteluissa otetaan. Hänen mukaansa sen on kuitenkin oltava selvillä hyvissä ajoin ennen 16. toukokuuta kokoontuvaa valtiovarainministerineuvostoa. – Suomen kanta pitää nyt muodostaa uutta hallitusta vastaavalle pohjalle. Kanta sieltä löytyy, en vielä osaa sanoa minkälainen, Katainen sanoi." Toivottavasti kanta selviää kaikille, myös ministereille tai suurelle valiokunnalle Ja toivottavasti ymmärtävät jonkun kertomaan kannastaan ettei Suomi loista poissaolollaan. Rehn: "Rehn varoittaa "krapularyypystä"" http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/R...385062750.html "Talouskomissaari Olli Rehn varoittaa haikailemasta euroalueen kriisimaiden velkajärjestelyjen perään". "Rehn sanoi Euroklubin tilaisuudessa Helsingissä, että velkajärjestelyt olisivat suuri riski euroalueen rahoitusvakaudelle. Kriisimaiden Kreikan, Irlannin ja Portugalin kannalta järjestely olisi kuin krapularyyppy, joka helpottaisi hetkeksi, mutta ei auttaisi maita pysyvästi kuiville. Rehn muistutti, että Lehman Brothers-pankin kaatumisesta seurannut finanssikriisi pudotti Suomen kansantuotetta 8 prosenttia pelkästään vuonna 2009. Finanssikriisin koko lasku Suomen julkiselle taloudelle on viiden vuoden kuluessa yli 40 miljardia euroa." Mun mielestä on pakko päästä omineen kuiville jos on itse pesänsä kastellut. Ja 8% kansantuotteen laskusta kaikkien niiden jotka pelaavat finanssimarkkinoilla pitää olla myös tietoisia mahdollisista tappioista, niihin vaan pitää yksinkertaisesti varautua. Toisalta toi 8% ei ole muuta kuin kahtena päivänä peräkkäin 4%:n lasku. Ts. 8/360 jotain aivan pientä, mutta kuitenkin laskua. Lopuksi mun mielipide: Pullataikinaan, joka nousee päivä päivältä kunnes läsähtää: Osaavat henkilöt jotka tekevät oikeita päätöksiä ovat parempia kuin "osaamattomat ""joo joo" henkilöt". Toivottavasti niin sinun kuin minunkin maksamat vero eurot pysyy Suomessa ja vaikka ne ei kohentaisi Suomen valtion taloutta niin kunhan ne lyhentäisi Suomen valtion velkaa josta vastuussa olemme kaikki ja meidän jälkeläiset. |
Lainaus:
Totuushan on se, ettei näistä länsimaisista viisaista miehistä kukaan tiedä miten euroopan talous kriisitilanteessä käyttäytyy, muuttujia on liikaa, eikä aikaisempaa mallia ole. |
Lainaus:
Mitä ihmettä oikein höpötät 4 % laskusta kahtena peräkkäisenä päivänä ?? Hei haloo !! Ja mitä ihmettä tarkoittaa tuo 8/360 ??? JOTAIN AIVAN PIENTÄ laskua ? Äly hoi jätti jo....... Perehdy ensin asioihin ja kirjoita vasta sitten niistä. |
Äly hoi jätti jo.......
Lainaus:
Eli se on sama laskeeko arvo vuoden aikana vain kahtena peräkkäisenä päivänä 4% vai koko vuodenaikana 8%, käsittääkseni arvon alenema eli lopputulos on kutakuinkin sama. Ja mun mielestä tappio on tulossa, jossain vaihessa kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Eli se on parasta käsitellä samantien niin se ei jää rasittamaan tulevaisuutta. BTW. Osakemarkkinoilla 3 päivää 4% alas on joillekkin ns. hylkyraja jolloin käsitellään tappio tai mahdollinen pienentynyt voitto. Eli aikailu aiheuttaa vain lisää taloudellisia tappioita. Tästä saa tietysti jokainen olla mitä mieltä haluaa. |
Suomen Bkt on vanhentunut käsite. Suomalaisten kotimaa on EU ja siellä tavarat ja ihmiset saa liikkua vapaasti, joten on vanhanaikaista puhua Suomen BKT:sta yhtään mitään.
Ylityöt kelpais mullekkin, mut ei ole tarjolla, kun toisille kotimaisille menee kaikki. Jo vuosia. Harmi, etteivät puhu samaa kieltä kuin minä. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Voi jyrkiboy minkä menit tekemään
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ka...386610988.html
"Hallitusneuvottelut aloitetaan hetki sitten saadun tiedon mukaan vasta 18.5., kun Portugali-tuesta päätetään EU:ssa 16.5." "Katainen matkustaa Ecofin-kokoukseen 16. toukokuuta. Katainen haluaa puolueiden kanssa neuvottelemalla ratkaisun vakautuspäätöksistä." Tässä meillä varsinainen "SUOMEN KUNINGAS" joka ohittaa yleisen demokratian. Jos tahtoa olisi ollut niin asiasta olisi varmasti ehditty äänestää eduskunnassa uusien kansanedustajien toimesta. Toivottavasti kaverilla on riittavät valtuudet mennä ilmoittamaan Suomen enemmistön kanta. Ja ilmeisesti jos ei ole niin kaveri äänestää tyhjää joka on sama kuin kyllä. http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_...n_2562005.html Toivotaan että toimitusministeriö päätyy oikeaan ratkaisuun. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ka...ref=lk_is_ko_1 Kaiken tän jatkoksi. http://www.taloussanomat.fi/kansanta...le/20116088/12 |
Paavo halusi olla Euroopan 1. Keisari niin nyt taitaa Käteinen haluta olla Suomen 1. tallouspiällikkö.
Jännä juttu vaan että kun asia joka koskee Suomea viedään eteenpäin ilman mitään hallituksen käsittelyä/päätöstä vain 1 miehen omatoimisuudella niin herää vain kysymys että eikö se ole sama pistää koko eduskunta vaikka natura-alueeksi ja lomauttaa sieltä katon alta kaikki kun vain 1 henkilö huseeraa miten tykkää ja omilla valtuuksillaan. Kovilla panoksilla tämä tallouspiällikkö pelaa, tosin eihän se lamakaan Suomea koskenut.... On se vain kumma juttu että helvetinmoinen huoli se on EU:n vakauskriisistä mutta missään ei oteta mitään kantaa siihen että oma talous menee yhä enempi kuralle koko ajan. Velkataakka paisuu likimain hallitsemattomasti ja nyt jo puhutaan valtiontaluoden vakauttamistarpeesta joka on luokkaa 10 Mrd €/vuosi, eli pitää säästää valtion menoissa tuo em.summa jotta saadaan edes velkaantuminen kuriin, saati että päästään lyhentämään velkataakkaa. Saapi nähhä mitä tuo tallouspiällikkö sitten keksii kun oma kassa on tyhjä ja pitää lähteä pumppaamaan rahhoo lissää etelän herroille.... Hyvi männöö niin kauva ku setelikone jauhaa..... |
Lainaus:
Posetiivi jauhaa sävelmän kuin sävelmän muusiksi, aikoinaan oli tunnuslause "Rosvot kiinni!". |
Lainaus:
Eiköhän tuo ole juurikin eduskunnan ja koko hallituksen käsittelyn ohittamista selkeimmillään. Siirretään hallitusneuvottelut syrjään siihen saakka kunnes tuo portugali-paketti on käsitelty. Asia käsitellään juurikin toimitusministeriössä eli pieni piiri (suurin puolue l. Kokoomus) päättää mitä tehdään. Puhdaslinjaisimmillaanhan toimitusministeriön johtajalla tällä hetkellä on likimain diktaattorin valtuudet, sehän se palettia johtaa. Tuon ministeriön pääasiallinen tehtävä on käydä hallitustunnustelut ja -neuvottelut, ei alkaa johtamaan isoja EU-linjauksia kuten nyt se alkaa tehdä. Mutta näppärä jätkä se on veivaamaan, jos te että tanssi minun pillin mukaan niin minä vaihdankin huilua siihen saakka kunnes te tanssitte minun pillini mukaan..... Sitten selitellään että tämä asia on käsitelty sen aikaisessa hallituksessa ja ei kuulu nykyisen hallituksen agendaan lainkaan. Hyvvää o helppo luvata ja toisten rahoja on hauska tuhlailla..... |
Lainaus:
|
Näin Suomen kriisipaketti-kanta syntyy
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_...y_2562851.html
"Tämän jälkeen toimitusministeristön EU-ministerivaliokunta tekee ryhmän työn pohjalta päätöksensä. Mari Kiviniemen mukaan keskustaministerit eivät kuitenkaan osallistu asian käsittelyyn valiokunnassa." "Valiokuntaan kuuluvat Mari Kiviniemi (kesk.), Jyrki Katainen, Paavo Väyrynen (kesk.), Mauri Pekkarinen (kesk.), Alexander Stubb (kok.), Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Tuija Brax (vihr.), Jyri Häkämies (kok.), Anne Holmlund (kok.) ja Astrid Thors (r.). Tämä päätösesitys annetaan eduskunnan suurelle valiokunnalle, joka käsittelee asia ja antaa lopullisen mandaatin euroryhmän toukokuun 16. päivän kokousta varten." Eli ilmeisesti oli Jyrkiboy:n ryhmän päätös mikä tahansa niin suuri valiokunta äänestää siitä jolloin jokainen tietää jo tässä vaihessa mikä on lopputulos. Saa nähdä kuitenkin mitä kaikessa viisaudessaan päättävät :D Todennäköisesti tuuletetaan veronmaksajien rahoja ovista ja ikkunoista joita luultavimmin ei koskaan saada kokonaisuudessaan takaisin. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous...id=20110573205 Eli asiat on päätetty jo etukäteen ja Jyrkiboy toimii vain Suomen kumileimasimena :D |
Tuskin lötyy katetta lupauksille ennen vaaleja :D
Vaalikone: Enemmistö kansanedustajista vastustaa EU-maiden tukemista
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_...tml?origin=rss |
Lainaus:
|
Kristillisdemokraatit ensimmäinen takinkääntäjä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...58404_uu.shtml
"Kristillisdemokraatit hyväksyy Portugali-järjestelyn" Että näin ne ennen vaaleja annetut lupaukset unohtuu... Ei muuta kun koko kansa herran huoneeseen "juopottelemaan" :D niin unohtuu se ketä ja mitä on äänestänyt ja minkä vuoksi. Lainaus:
|
YLE uutiset:
"Koska Portugalin tukipaketti kuuluu valtiovarainministeriön toimialaan, on täysin perustuslain mukaista, että varapääministeri Jyrki Katainen tuo EU-ministerivaliokunnan esityksen suurelle valiokunnalle ennen toukokuun 16. päivää pidettävää EU:n valtiovarainministerien Ecofin-kokousta". |
Lainaus:
|
Lainaus:
Tässä nyt vaan sattuivat Suomen vaalit vähän huonoon ajankohtaan, eli lain puitteissa on sovellettava ;) |
Portugali-pakka on täysin sekaisin
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/po...386896483.html
"Kuviot ovat pahoin sekaisin, kun normaalia hallitus–oppositio-jakolinjaa ei ole ja osa puolueista sysää vastuuta vanhalle hallitukselle ja toiset uuteen hallitukseen menijöille. "Vaikka tuloksena on melkoinen poliittinen bordelli tai osto- ja myyntiliike, Suomen Portugali-kantaa ryhtyi kuitenkin pohjustamaan eduskuntaryhmien edustajista koostuva työryhmä." "Katainen on ehdottanut, että eduskunnassa katsottaisiin ensin, millaisen tukiratkaisun taakse löytyy tarvittava enemmistö." "Kun Katainen matkustaa 16. toukokuuta Ecofin-kokoukseen ja sitoutuu sen ratkaisuihin, tiedettäisiin jo, että ne voidaan viedä eduskunnassa lävitse. Sasin mukaan syntyisi hankaluuksia, jos Suomi hyväksyisi ensin paperin, jonka se kuitenkin kaataisi myöhemmin." "Eduskunta muodostaa sen kannan, mikä ikinä se sitten onkaan. Enemmistö voi olla se, että me kaadamme kaikki. Se on sitten niiden puolueiden asia kantaa vastuu, Katainen sanoi" "Kataisen ehdottama tapa Portugali-tuen käsittelylle ei kuitenkaan kelpaa kaikille puolueille." Varsinainen veivari toi jyrkiboy. No onhan hänellä vielä hyvin aikaa hämmentää siihen asti kun asiaan täytyy olla lainvoimainen päätös suomalaisten puolesta tai jos sitä ei ole 16:sta päivään mennessä niin voihan jyrkiboy äänestää tyhjää :D ja loistaa poissaolollaan :D joka meinaa samaa kuin Suomi olisi hyväksynyt tukipaketin :D. http://www.hs.fi/politiikka/artikkel.../1135265880940 "Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) on sanonut, että Portugali on aivan liian iso asia, jotta sitä voisi hoitaa poliittisen valtansa menettänyt asiainhoitoministeristö. Aikaisemmin Kiviniemi on sanonut, ettei hän tuo Portugali-päätöstä eduskunnan suureen saliin eli äänestykseen. Eilen hän täsmensi, ettei tuo sitä myöskään ministereistä koostuvaan EU-ministerivaliokuntaan. Kuitenkin Suomen laki ja järjestys vaatii, että asiat tulevat eduskuntaan hallitukselta. Siis EU-ministerivaliokunnan on pakko tuoda Portugalin tukeminen eduskunnan suuren valiokunnan käsittelyyn. EU-ministerivaliokunnan puheenjohtaja on pääministeri Kiviniemi, joka kieltäytyy toimimasta." "Asia ratkaistaan niin, että Kiviniemi on poissa ministerivaliokunnan kokouksesta, kun Portugali on esillä. Silloin häntä tuuraa pääministerin sijainen eli valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Portugali on tarkoitus saada eduskunnan suureen valiokuntaan ensi viikolla. "Minulla on silloin menoja, olen varmaan hyvin kiireinen", Kiviniemi keventää. "Sijaista ei voi käyttää, jos olen paikalla. Minun täytyy siis olla pois kokouksesta", hän sitten vakavoituu. "Tämä on sisäsiisti tapa hoitaa asia niin, että kaikki menee juridisesti oikein", Kiviniemi toteaa." Tässä toinen myös toinen veivari joka ei uskalla otta asioihin kantaa. Alkaa oleen saippuaoopperan ainekset kasassa :D Varmaan seuraavat asian kehitystä EU maissa hymyssä suin :D Jos ne on pitänyt meitä Suomalaisia vähäjärkisinä maksajina aikaisemmin EU:ssa niin nyt ne pitää meitä aivan JÄRJETTÖMINÄ maksajina :D |
Lainaus:
|
Ja paljonko seuraavaksi Kreikalle lisää....
Lisää saippuaoopperaa :D
Ristiriitaista tietoa ilmassa myös kansinvälisten taloustieteilijöiden niin kuin EU:n talouskomissaarin suunnalta. Jokain uskokoon mihin haluaa :D "Olli Rehn: Kreikka ei ole ajautumassa velkajärjestelyyn" http://yle.fi/uutiset/talous_ja_poli...n_2568053.html Kun taas muualta kuuluu seuraavaa: "Deutschen pääekonomisti Thomas Mayer arveli tuoreessa raportissaan ja Taloussanomien haastattelussa Kreikan velkasaneerausten alkavan viimeistään vuonna 2013, jolloin alkuperäiset hätäluotot on käytetty ja Saksan päättäjien pitäisi pyytää äänestäjiltä lupa uusiin hätäluottoihin." "Japanilaispankki Nomuran Euroopan-ekonomisti Dimitris Drakopoulos ei ole yhtä varma velkasaneerauksista kuin Deutschen Mayer. Siitä hän on samaa mieltä kuin SocGenin ja Deutschen kollegansa, että ilman uutta hätärahaa Kreikka ei selviä vuottakaan." http://www.taloussanomat.fi/kansanta...le/20116088/12 Eli taitaa olla koko EKP:n johtoryhmä ja EU:n talousosaston johtoporras erittäin hyvin maasutetttuja yksityisten pankkien osalta joita tässä tällä hetkellä tuetaan. Ja toisaalta voihan ne päästää suustaan millaisia sammakoita tahansa ja kun todellisuus koittaa niin levitellään käsiä ja sanotaan että se oli virhearvio. Edelleen omalta osaltani toivon Suomen pitävän leijonalla painetut Eurot kotimaassa. Saa nähdä kuinka tässä käy. Se selviää ennemin tai myöhemmin. |
Lainaus:
|
Valtio-omisteiset pankit vähissä nykyisin
Lainaus:
Mitä noihin pankkeihin yleisesti tulee niin eipä niitä taida enää juuri muita pankkeja olla kuin yksityisiä ja jos pankit (osakkeenomistajat) kärsii niin kärsii kaikki niihin rahojaan tallettaneetkin eli myös kaikki suomalaiset palkansaajat ja eläkeläiset joilla jotakin on jäänyt säästöön. Ja hyvä muistaa, että eläkevakuutusyhtiötkin ovat meidän rahoja noihinkin maihin välikäsien kautta sijoittaneet. Eli kaikki ollaan maksumiehiä osallistuimmepa noihin Portugalin talkoisiin tai ei silloin kun euroopan talouskriisi tuosta vielä laajenee :mad: ja voipa hyvin olla että laajeneekin. Jos ei osallistuta nyt niin mitä vaikutuksia sillä on Suomen saamiin EU:n maataloustukiin tai muihin vastaaviin EU-tukiin ja sitä kautta maan työllisyyteen. Saadaanko sitten itse apuja muulta EU:lta jos meillä menee huonosti jollei nyt olla mukana auttamassa :eek: Helppoja ratkaisuja ei taida ollakaan, on vain huonoja ja vähän huonompia. :eek: |
No mites sit suu pannaan, jos kokkelit ei saakkaan aikaseksi hallitusta.
Jos PerusSuomalaiset ja Assdp pysyvät takkiaan kääntämättä kielteisessä tukikannassaan eli enemmistö vastustaa rahan kylvämistä eeuun rosvovaltioille. Millainen hallitus saadaan demareiden johdolla aikaiseksi? |
Lainaus:
|
|
Lainaus:
|
On se kova jätkä toi REHN
Lainaus:
http://www.iltalehti.fi/talous/20110...73166_ta.shtml Mutta Suomi ei, se maksaa mitä pyydetään :D JA VARMASTI, NIIN KUIN TÄHÄNKIN ASTI. Sinne suli kuin Rehnin hiihtosauvat käteen ettei kreikka ajaudu velkajärjestelyyn. Samoin Stubido ja käteisjussi(jyrkiboy) :D hehkuttaa, kyllä kreikasta saadaan kaikki takaisin mitä sinne ollaan lainattu ja vielä korkojen kera :D. Uskokoon ken haluaa ketä tahansa, mä uskon vain itseeni. Kaikki tämä taloudelinen pelastamnen ja myös Suomen politikka tästä johtuen ja tämän seurauksista kärsien on vain suurta illusiota ja "kusetusta" veronmaksajia kohtaan. Herätkää ja nähkää kuinka teitä riistetään jonnekkin muualle kuin kotimaahan. :D On se hienoo olla suomalainen :D Artisti maksaa :D |
Lainaus:
Uutistoimisto AP:n haastattelema talouskomissaari Olli Rehnin avustaja Amadeu Altafaj Tardio sanoi, ettei tiedä kokouksesta mitään. Omituista on, että samaan aikaan Wall Street Journal väitti verkkosivuillaan, että Rehn osallistuisi kokoukseen. - En kommentoi kokoushuhuja. Ei tietenkään ole totta, että Kreikka olisi jättämässä euroaluetta, Rehn kommentoi Helsingin Sanomille myöhään perjantai-iltana. Luxemburgin pääministerin edustaja puolestaan väitti AP:n mukaan, että mitään kokousta ei ole edes olemassa. IS-AP-Reuters-STT http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/s...387372121.html Oikeille paikoille osaavia ja rehellisiä ihmisiä omiaan kohtaan. Paskanjauhajat ja petturit saunan taakse :D. Toivottavasti ylimmällä johdolla on tarpeeksi munaa selvittää ristiriitaisuudet kaiken kansan tietoon. :D No enhän minäkään ollut siellä mutta kun ne lehdissä kirjootteli :D vstaa kaikelle kansalle luultavammin meidän EU-taloluskomissari herra REHN. :D |
Korkman: Suomi voi laukaista pankkikriisin
Toivottavasti laukaisee.
Se olisi parasta elvytystä Euroalueelle ja Suomelle. Sen jälkeen olisi markkinat auki ja latu vapaa ilman talouspolitiikan jarruttelijoita. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous...id=20110573707 Jokainen tulkoon omillaan toimeen :D |
Kuinka monta kertaa meidän täytyy pelastaa...muut?
"Seuraava Lehman tulossa"
http://www.taloussanomat.fi/kansanta...sa/20116509/12 Toiset turvautukoon tukipaketteihin joihin en itse usko. Se on ihan turha jäädä odottelemaan mitä tapahtuu. Jokainen pelastakoon ja turvatkoon itsensä niin hyvin kuin voi. Vaikka kansantalouksia kuinka pelotellaan seuraavista ja tulevista kriiseistä se on vain spekulointia tulevasta. Se kuka uskaltaa tehdä omat ja oikeat johtopäätökset ja oikeat toimet tulevia kriisejä kohtaan on VOITTAJA. :D Nyt kaivaaan toimia tämän maan päättäjien toimesta tämän maan pelastamiseksi :D |
Tuo Lehman-heitto on kyllä outoa vertailua, sitä on useampikin silmäätekevä viljellyt viime aikoina.Ja juurikin nämä paketin puolesta rummuttavat.
Olisi hauska tietää miltä europankilta löytyy Lehmanin kaltainen markkinoille yllätyksenä tuleva, suureksi vivutettu roskalainapaketti...Kun ei nämä PIGSit tule enää kellekään yllätyksenä,johan sen kertoo roskaluokkaan hinnoitellut korotkin. |
Portugalilaisten video suomalaisille
http://www.youtube.com/watch?v=XXw5f...eature=related Ja suomalaisten terveiset portugaliin:D http://www.youtube.com/watch?v=l5U2c...eature=related |
Lainaus:
|
Tämä on vaan mediapeliä sanois Puavo
Ve-ne = puatti, oho se uppos :D
Eurotuhon ennustaja: Euron hajoaminen on lähes varmaa http://www.taloussanomat.fi/kansanta...aa/20116564/12 "Törnqvist ennusti alkuvuodesta, että euroalue hajoaa 80 prosentin todennäköisyydellä kahdessa vuodessa." "Törnqvist sanoo, että tilanne on samantyylinen kuin 1990-luvulla, jolloin suuret hedge-rahastot pakottivat maan toiseensa jälkeen irtautumaan ERM-kytkennästä ja devalvoimaan valuuttansa." "– Nyt, kun Portugali on paketissa, ei mene kauan, kun puhutaan seuraavasta eli Espanjasta, Törnqvist ennustaa. Törnqvistin viesti poliittisille päättäjille on, että mitä nopeammin Euroopassa palataan markkinatalouteen, sitä todennäköisemmin euro säilyy valuuttana. Törnqvistin mielestä velkasaneeraus olisi oikea toimenpide Kreikalle. Velkajärjestelyyn pitäisi liittää samantyylinen talouden saneerausohjelma kuin Baltian maat toteuttivat viime vuosina. – Ilman uskottavaa saneerausohjelmaa markkinat vain odottavat, milloin tulee seuraava velkasaneeraus, Törnqvist sanoo." Ja tän jatkoksi löytyy monia muitakin talouspuolen ennustajia jotka ovat päätyneet samoihin johtipäätöksiin :D Latu auki ja markkinat liikenteeseen ilman nopeusrajoituksia :D Tukipaketit kansanäänestykseen :D ja Suomi maailmankartaalle takaisin. Näillä eväillä selvityköön ken kykenee.... :D ps. Maksakoon britit ja muut vapaamatkustajt tappionsa pankkiensa tukemisen muodossa :D Eikä ainuttakaan Euroa Suomesta ulos tukemaan muiden maiden kansallisia tai kansainvälisiä pankkeja. :D :D :D :D |
Kreikka ja Portugali tekemään töitä Suomen hyväksi
http://www.taloussanomat.fi/politiik...si/20116549/12
"Kansanedustaja Osmo Soininvaara ehdottaa, että Kreikka ja Portugali maksaisivat velkansa tekemällä työtä Suomen hyväksi. Soininvaara muistuttaa, että samalla tavalla velkoja kuitattiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä aikoinaan. Muuten maiden on hänen mukaansa mahdoton selvitä veloistaan." Vois vaikka joku karvakäsi voisi tulla naputtelle munkin mökille terassin sekä kaivamaan pohjat päärakennukselle (vaikka lapiolla) ja siinä sivussa laiturikin tarviis korjata ja kaikki tämä vain edellisten ja mahdollisesti tulevien kansanedustajiemme johdosta :D kun ovat kerännet niinikin suuren maksupostin veronmaksajaa kohden, :D näiden apua tarvitsevien maiden tukemisexi joilla kultaa ja kimallusta riittää mutta EUROja ei. Ja tietysti pizzaa ilamaisexi kaikille suomen passin omaaville :D |
Suomen pitänee päättää toistamiseen Kreikan tukemisesta
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Su.../1135266020439
"Kreikan hallitus ilmoitti maanantaina, että se neuvottelee euromaiden kanssa 27 miljardin euron lisärahoituksesta." :D Lisää euroja karvakäsille :D "Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's heikensi maanantaina Kreikan luottoluokituksen yhä syvemmälle roskalainaluokkaan, koska todennäköisyys valtion velkajärjestelylle on kasvanut. Toinen luottoluokittaja Moody's puolestaan varoitti, että se voi heikentää Kreikan luottoluokitusta useilla pykälillä. EU-komission talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan velkajärjestelyn sijaan tavoitteena on Kreikan ja myös Irlannin lainaehtojen keventäminen. Aiheesta lisää tiistain Helsingin Sanomissa" "Ehdotetaan muutosta suomen sivistyssanakirjaan: EU-komission talouskomissaari = chapucero." :D :D :D |
Tässä velkakriisissä pankit vievät ja EU vikisee
http://www.taloussanomat.fi/kansanta...ee/20116629/12
"Euroopan velkakriisissä pankit vievät ja EU vikisee. Näin tylyttävät useita valtioiden velkakriisejä kolunneet asiantuntijat. Heidän mukaansa EU on osin omaa syytään saattanut jo menettää velkakriisin hallinnan – ja keinot "onnelliseen" loppuun. Lasku lepsuilusta ja kriisin pitkittymisestä lankeaa veronmaksajille." Onnittelut kaikille tämän johdosta :D. Hyvänä vinkkinä kaikille. Kannattaa alkaa panostamaan hyvään verosuunnitteluun jolla ehka on mahdollisuutta saada omaa osuuttaan pienemmäksi tulevasta maksupostista. :D |
Tässä täysilaidallinen Euvostoliiton "demokratiaa" vastaan
http://www.youtube.com/watch?v=Fyq7WRr_GPg |
Lainaus:
"Ehdotan seuraavaa muutosta suomen sivistyssanakirjaan: EU-komission talouskomissaari = chapucero." |
Taas rikollinen mielipidekirjoitus
http://www.taloussanomat.fi/ajatukse...a/20116605/145 Mistä näitä vääräuskoisia sikiää :rolleyes::D |
Hei hei fyrkat
http://www.hs.fi/politiikka/artikkel.../1135266071753 |
Onneksi tajuavat edes ottaa reaalivakuudet tästä eteenpäin.
Koska ne on luultavimmin hyvin tarpeelliset tulevaisuudessa. Sen myötä lainapaperilla on edes vakuuden arvo. Tähän mennessä myönnetyt lainat ovat käytetyn wc-paperin arvoisia jos maat joille suomi on lainannut ajautuvat konkurssiin, koska mun käsittääkseni emme ole saanet vakuuksia aikaisemmille lainoille. Toivottavasti ymmärtävät ottaa velkakirjojen pantiksi vähintään 150%:set vakuudet.
Silti luultavimmin Jyrkiboy unohtaa mainita vakuudet meetissä tai huijarivaltiot vastustavat niitä jolloin ne jää saamatta. Jos näin käy niin lainoja ei pitäisi myöntää, ja oikea tapa tämän jälkeen olisi laittaa hallitus uusiksi ja lainat kansanäänestykseen. ps. Koitahan mennä pankkiin kyselemään lainaa ilman vakuuksia tai takaajaa niin ne nauraa :D sut sieltä ulos. :D :D :D Kovin on ollut lepsua "EU-komission talouskomissaari = chapuceron" rahan jako. :D |
Mitenkähän herra ja rouva katainen ja urpilainen selittävät tavan asuntovelalliselle kohonneet lainanhoitokulut???
Meinaan tuo pankkivero kuulostaa juuri siltä että ne suoraan meikäläisen pussista pois, ja monen muun. Ei tästä varmaankaan ole hallituskriisi kaukana, ja toivottavasti Tarja Tädillä on vielä sen verran valtaa että pystyy tarpeentullen hajoittamaan eduskunnan. Vai voiko pressa sitä enää tehdä??? |
Tulevan tukipaketin johdosta avaan uuden topicin
Lainaus:
Kannattaa alkaa panostamaan hyvään verosuunnitteluun jolla ehka on mahdollisuutta saada omaa osuuttaan pienemmäksi tulevasta maksupostista. :D" Eli uusi topic kaikille hyville ja laillisille ehdotuksille verosuunnitteluun liittyen millä voi mahdollisesti keventää verotaakkansa pienemmäksi. Kaikki hyvät vinkit tulo- ja pääomaverotukseen liittyen ovat tervetulleita. |
Portugal ryhmän vetäjä ja muut
:D :D :D
Sasin takeltelu tv-ohjelmassa hämmästytti "Nautin kaksi lasia viiniä" http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...97568_uu.shtml Sasin Portugali-ryhmän työ tuli valmiiksi http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...87817_uu.shtml Kimmo Sasille sakkoja kuolemantuottamuksesta http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/K.../1135231331032 Jotain rotia johtajille jotka päätöksiä tekevät ja niitä esittelevät. Itse en ainakaan asettaisi niinkin tärken ryhmän vetäjäksi henkilöä jolla kyseinen mediatusta. Nämä on vaan asioita näiden artikkelien valossa. Saahan jokainen lasin tai kaksi ottaa viiniä kunhan tietää million esiintyy ja milloin ei kansalle. :D Ja toinen: :D :D :D Tänään oli myös esillä europarlamentaarikko Sirpa pietikäinen +20 tai 30kg tukevammassa kunnossa kuin aikoinaan, a+, a-talk tai what ever ohjelmassa. "Pietikäiselle vankeusrangaistus törkeästä rattijuopumuksesta" http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.s...ijuopumuksesta Tämä on sitä oikeaa talous- ja EU-politiikan hoitoa. Miltä se näyttää kansalisten silmissä joilta vaaditaan lainkuuliaisuutta 100%:sti. Haloo missä mennään? :D :D :D |
Olivat näköjään niin anteliata etteivät ottanneet Portugalilta edes vakuuksia
Lainaus:
"- Mikäli jokin euromaa pyytää ERVV:ltä lainamuotoista tukea vielä Portugalin jälkeen, on Suomi valmis harkitsemaan tätä vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä maalta. Tämä rajaa Suomen tosiasialliset vastuut enintään Portugalin ja sitä edeltävien ohjelmien hyväksymisen mukaiselle tasolle." Eli kaikki tähän asti lainatut ja lainat joita Suomi on taannut ovat tämän mukaan vaille vakuuksia. :D ts. Lainakierre jatkuu koska Kreikkaa ja Portugalia ei saa missään tapauksessa päästaa ajautumaan konkurssiin koska silloin menettäisimme jo lainatut rahat konkursissa kokonaan tai osittain. :D |
Luultavasti tulee tapahtumaan seuraavaa
Kreikka ja Portugali eroavat EUROSTA ja ottavat vanhan valuuttansa käyttöön ja nauravat koko EU-rahapolitiikalle. :D
Sinne meni kaikki mitä oli eikä edes riittänyt meidän osalta. Myös takuut on maksettava. :D ps. Toivon hartaasti että asiakirjat jotka Kokoomus ja SDP ovat laatineet Portugali tuesta eivät ole juridisesti sitovia koko Suomen kansan puolesta. Jos on niin syvemällä suossa ollaan kuin oltaisiin jätetty lainat ja tukipaketit myöntämättä. Jos ei niin asiasta olisi järjestettävä kansanäänestys. |
H_Nietu puhut täyttä asiaa.Portugali-paketin ja muutenkin EU-politiikan suunta tuntuu olevan samaa vanhaa paskaa,vaikka tuo Urpilainen yrittää sählätä noita ehtojaan.Varmaankin Suomi jyrätään EU:ssa niinkuin ennenkin.Oli muuten mielenkiintoinen toi Kataisen sekoileva lausunto Portugali-paketin ratkaisusta," Jutta avasi umpisolmun "
Jää vaan nähtäväksi koska täällä Suomessa soditaan DEMOKRATIAN puolesta ??nyybinä |
Tekikös demarit nyt ihan takin käännön? Eipä näitä juttuja taida ihan helpolla tajuta:confused:. Edelleen vissiin vaan toivotaan, että lainat maksetaan joskus takaisin. Siestan viettäjätkään ei tunnu kovin kiitollisilta lainasta.
|
Lainaus:
Jaetaan Suomi kahteen osaan: EU-Suomi ja Perus-Suomi.EU-Suomalaiset osallistuvat EU-talkoisiin ja toisten ongelmien tukemiseen ja maksamiseen. Perus-Suomalaiset hoitavat VAIN omat asiat ja pitävät todellisesta Itsenäisestä Suomesta huolta.Tietenkin Soini pressana ja Halla-aho pääministerinä :) |
Lainaus:
Ajatus tuossa sama kuin joillakin kunnan "isillä", jotka härkäpäisesti ovat sitä mieltä, että 1300 asukkaan kunta jossain jänkhällä voi selvitä yksin. |
Lainaus:
UCB,silloin meillä olisi omavarainen Perus-Suomi :) |
Miulla jonkinlainen muistikuva ajasta ennen euroa ja EU:ta mutta tuo oravannahkavaihe on kyllä kadonnut muistista, kyllä myö ainakin päästiin ulkomaille ja taloudessa oli jopa joitakin ulkomaisiakin tuotteita ja ukko joskus jopa kävi töissäkin ulkomailla mutta taitaa olla muisti harhaa ja todellisuudessa oltu jossain savupirtin nurkassa.
|
Lainaus:
EDIT: tänään on kaksi syytä juhlia: Suomen äijät voittaa turskamaan hokissa 5-1 ja sitten tämä: http://www.hs.fi/politiikka/artikkel.../1135266087236 |
Kokoomuus ja SDP "vahva hallituspohja"
Lainaus:
Niin jääkiekossa kuin myös politiikassa. Saa nähdä koska tulevalla hallituksella on kuppi nurin, koska tukipäätökset ei tosiaankan lopu tähän yhteen Portugali komediaan. Kreikka, Irlanti ja mahdolliset muut jonossa :D. Toivottavasti ovat lojaaleja niin äänestäjiään kuin myös kaikkia Suomen kansalaisia kohtaan kun tekevät päätöksiä ja myös kantavat niistä vastuun myös siinä vaiheessa kun ja jos tappio tulee. Tuskin näin käy koska he ovat vain politikoita. "En tiedä? Ehkä politikko tarkoittaa samaa kuin selkärangaton" Aika näyttää kuin käy. |
Lainaus:
|
Alkaa olla kohta mielenosoituksen paikka.
En tiiä mutta tuntuu ettei Urpilainenkaan tiedä mihin on ryhtymässä...Näyttää siltä että tyttöä on nyt lipejä Jyrkiboi päässyt vedättämään oikein kunnolla. Eli jälleen kerran ojasta allikkoon. Itse edelleen kannatan eu:ta mutta vittu on pakko sanoa että tämä kaikki on kyllä jo liikaa,ja tästä eteenpäin laajeneminen on syytä pistää jäihin. Ja vaikka potkia muutamat maat pois. No Persut teki oikean ratkaisun jäädessään oppositioon. En itsekkään haluaisi olla firman hallituksessa joka tulee ajautumaan konkurssiin. |
Lainaus:
Täälläkin huudettiin kovaan ääneen Soinia takinkääntäjäksi, mutta miten kävi... Demarit möi nahkansa ja halvalla. Millään klausuulilla ei tule olemaan mitään merkitystä jos jo tämänhetkinen toiminta rikkoo EU:n omia sääntöjä... |
Yep....
|
Itse olin vielä 5 vuotta sitten sitä mieltä että Euro ja EU on hyviä juttuja. Sen jälkeen koko homma onkin mennyt persmäkeä ja kovaa.. Onneksi sentään Norja on tajunnut pysyä näistä pelleilyistä ulkona, on sitten tulevaisuudessa joku turvapaikka suomalaisille :D
|
Ps...Jutta Urpilaista vois panna!!!
Muut haistakoon pitkän PaSkan |
Lainaus:
Soini teki kyllä suoraselkäisen teon, se on pakko myöntää. Sekin ihme on nyt nähty että poliitikko joka lupasi ettei puolue mene hallitukseen jos tukipaketti syntyy... ja piti sanansa. Nytkö on kaikki nähty? |
Lainaus:
Jahhas...Mihinkähän täältä muuttais...Norja olis muuten kiva mutta ei sitä aina jaksa niin humalassa olla että kieltä osais.Olisko vastaus kummelimaisesti "Kanada"? Vois tietenkin lähteä venäjälle töihin ja olla suomessa työttömänä... |
Vois ennustaa että nämä tukirahat/ takaukset ei ratkaise mitään vaan uusia konkussimaita ilmaantuu lisää (esim. Espanja). Sitten ollaan TODELLA KUSESSA. Voi vain miettiä milloin on Suomi anomassa tukipakettia. Kuka sitä on sitten takaamassa ja maksamassa. Miksi ei voitu pitää Markkaa suomen valuuttana?( vrt. Ruotsi?) Miksi ei Suomi joka on vain n. 5 miljoonan asukkaan maa voi olla mukana suhteessa asukasmäärään vaan joku J.Käteinen luulee edustavansa suurvaltaa.Mies joka vaalitenttien keskusteluissa ei puhunut kuin miljardeista = tuhat miljoonaa =1000 000 000. Sama harhaluulo kuin näillä jotka luulevat ratkaisevansa Afrikan tilanteen ottamalla kaikki asukkaat sieltä (etunenässä 30v miehet) tänne Suomeen. Jos siellä syntyy 70 miljoonaa lasta vuodessa taitaa olla kyseessä mahdoton yhtälö.
Onko suomalaiset tosiaan niin tyhmiä että kuvittelevat voivansa pelastaa koko maailman? |
Lainaus:
Karvas totuus tulee kuitenkin olemaan toinen. Hieno niitti olisi laittaa Sinne-TÄnnemäki ympäristö- ja elinkeinoministerittäreksi..... Lappi Natura-alueeksi ja loput Suomesta luonnonpuistoksi.... |
Kyllä Offarit osaa
On se luojan onni, että suomalaiset Offarit ovat maailman vai olisko vaan Euroopan parhaita taloustietäjiä. Mitenköhän huonosti meillä Suomessa meniskään jollei täälläkin kommentointia harrastavat mettäautoilijat olis asioista huolta pitämässä??? Sääli vaan ettei Soinilla riittänyt kantti ottaa hallitusvastuuta vaan meni pupu pöksyyn ja lähti oma-aloitteisesti oppositioon. Samalla petti omat äänestäjänsäkin kun lupasi että menee eduskuntaan muuttamaan politiikan suuntaa. Loppumetreillä ei sitten uskallusta riittänytkään vaikka uho oli näyttävä! No sieltähän sitä oppositiosta on helpompi huudella kun ei tarvitse kantaa mistään vastuuta.
|
Niin, sieltä on ihan yhtä hyvä huudella kuin nyybillä nimettömänä...
|
Nyybille.
Lainaus:
Sun kommentteihin vrt. Selkärangaton><Selkärangallinen, ts. toiset pysyy lupaustensa takana ja toiset ei. Ps. Sinut luen myös tohon oppositiosta huutelija porukkaan kun teet sen "nettipellenä" |
nyt taattu sitten 17 miljardia. Paljonko se on per veronmaksaja? Mun älypuhelin ei ole niin älykäs, että mahtuis noin paljon nollia peräkkäin. Mut kolmannes valtion vuosibudjetista ollaan peliin pistetty.
|
Takaus
Lainaus:
Taitaa olla vähän niinkuin avoin takuu jota voidaan käyttää mihin tahansa ja kuinka monta kertaa tahansa. Koittakaahan hakea pankista lainaa ilman vakuuksia. Takaajaa tuskin löydätte. Takauksen päättyminen: 1. vaihtoehto: Siitä pääsee siinävaiheessa eroon kun takauksen kohteena oleva velka on maksettu :D 2. vaihtoehto: Siinä vaiheessa kun yhteisö hajoaa eli joku muu kuin me eroaa yhteisöstä ja takaukset eritellään takaaja kohtaisesti. 3. vaihtoehto: Siinävaiheessa kun me erotaan yhteisöstä. Minkä luulette olevan näistä todennäköisin vaihtoehto? Milloin luulette sen päivän tulevan että takauksen kohteena olevat velat on maksettu? Oikeaoppisesti toimimalla: Takaukset olisi pitänyt yksilöidä tarkasti vain tiettyyn lainaan, jonka jälkeen ne raukeaa. Alkaa muistuttamaan toi valopäitten meno arkadianmäellä samaa kuin meno vähäjärkisten talolla :D "Valoa pussilla sisään ikkunattomaan taloon" :D Saahan sitä kantaa valoa tai rahaa loputtomasti ennen kuin joku ymmärtää tehdä reiän seinään. :D |
Rehn: Kreikan tilanne "hyvin vakava"
http://www.taloussanomat.fi/kansanta...va/20116845/12
Ja sama päätön meno jatkuu :D "Ranskan valiovarainministeri Christine Lagarde on ehdottanut, että jos Kreikka tarvitsee vielä uutta hätälainaa ennalta sovitun 110 miljardin lainapaketin lisäksi, lisärahoitus pitäisi sopia kahdenvälisillä sopimuksilla eikä Euroopan rahoitusvakausvälineen kautta." Alkaa näköjään muuallakin puntti tutisemaan ja alahuuli väpättään takuiden puolesta :D Silti saate nähdä että meidän EU-komissari herrra Rehn = chapucero = swindler kääntää k.o laina summan 110 miljardia ja extrat Euroopan rahoitusvakausvälineen kautta jaettavaksi lainaksi. Kansa kaduille vaatimaan kansanäänestystä :D järjettömän menon lopettamiseksi. Ja lopuksi oma näkemykseni: Kreikka tulee eroamaan eurosta :D ja nauraa pitkät Euro-takauksille ja lainoille. Siinä vaiheessa alkaa oleen täälläkin epämiellyttävät oltavat. |
Kenen työpaikat se EU-tukipaketti piti pelastaa,ilmeisesti ei Suomalaisten http://www.ess.fi/?article=325107
|
että näin
Perussuomalaiset sitten lunastivat vaalilupauksensa vaikenemalla suuressa valiokunnassa. Olisivat kai voineet tehdä omankin esityksensä äänestykseen tai osoittaa neuvottelutaitonsa jollain tapaa. Ei riitä, että ilmoittaa vastustavansa, vaan pitää kertoa miten asia hoidetaan.
|
Sivu luotu: 13:25 (GMT +2). |