![]() |
Naiset on julmia ja tunteettomia!
Emäntä lähti tännään koiran kaa lenkille ja mie ajattelin sillä aikaa tehhä sille kunnon yllätyksen. Miulla on päässy vähän kulumakarvat riehaantummaan ja ne näyttää aika samalta kun toppatakeissa oleva karvakaulus, eli ihan ku olis supikoira liimattu ohtaan. Noh ajattelin pikkusen harventaa ja löysin eukon pinsetit. Sen verran oon miekii tyttöleffoja vasemmalla silimällä tiirannu, että tiijän miten homma toimii.
Kojotin siinä sitten peilin eessä ja rupesin nyhtämään. Pari eka karvoo lähti ihan kivuttomasti ja ihmettelinkii että mitä ne naiset vonkuu aina sielä vessassa... Jatkoin nyhtämistä ja kuuppa alako pikkuhiljaa punottaa. Rupes tekemään kippeetä ja vaikka karvoo oli altaassa jo keskisuureen piähän mahtuvan karvareuhkan verraan, nii nuama oli edelleen ihan yhtä ruma ja karvanen. Ajattelin sitten ottoo enemmän kerralla ja riuhoin oikein kunnon tupsuja. Pikkuhiljaa rupes silimien välistä näkymään ihhoo ja ohtakii näytti kaks senttii korkeemmalta. Yritin muotoilla niistä lopuista karvoista sellaset aistikkaan ja virtaviivasen näköset jotta vaimo alakas tuas kahtoo minnuu sillä silimällä. Noh vaimo tul kottiin ja istuttiin nuamakkain. Mie yritin keikistellä ja nostella kulumakarvoja ja ottoo sellasia malli-ilimeitä joita oon telekkarista nähny...Ei mittään reaktijjoo, kyssyy vuan mihin kutittaa? Mie siinä nieleskelin sisälläin kyyneleitä ku olin ihan häntä varten moisen, lähes synnyttämiseen verrattavissa olevan tuskan läpikäyny ja kysyin että huomootko miussa mittään uutta? Tämä alakaa arvuuttelemmaan...sie oot leikannu tukan...et sie ainaa partoo oo ajanu...ei siussa mittää oo...mitä sie oot tehny? Miettikeepä jos emäntä käyp kampaajalla ja leikkoo tukan ja ottaa vähän väriä, joka vielä vaatii sen että pittää ostoo uuvet vuatteet ja kengät ja ehkä uutta meikkii ja hajuvettä ja kun se tulloo kottiin ja oottaa että seuraavat kakstuntii pittää ihastella ja analysoijja sen uutta luukkia ja sie et huomookkaa vuan ruppeet arvailemmaan...Siltä seisomalta alakaa kuukauvven kestävät kuukautiset, pittää keskustella suhteen tilasta, pittää puhua tunteista ja lopuks joutuu vielä pyytämään anteeks ja perumaan kaikki omat menot ainakii kuukauvveks... MIe sanon vaan että ON MEILÄ MIEHILLÄKKII TUNTEET JA MYÖKII OLLAAN HERKKIÄ JA HALUTAAN MUUTAKII PALAUTETTA KU ETTÄ MÄÄ SUIHKUU SIE HAISET!!! |
Sie oot sekasin.....
Kuvia..? |
Kannattaa käyttee automaattipinsettijä, ni ei koske nii paljjoo.:D
|
Kyllä elämä on julmaa!!!:D
|
Mistähän ko.copypaste löytyy?
|
Ihan sama mistä löytyy, juttuhan oli mainio.
|
Nimenomaan! :D
|
tuo ei voi olla totta...
tai ajatellen tuo voisi ollakin totta... ei jeesus....
|
Ihan suora lainaus dobberi foorumilta.
|
Lainaus:
|
|
Lainaus:
http://hevilauta.7.forumer.com/index.php |
Lainaus:
http://forums.offipalsta.com/picture...pictureid=5185 |
Lainaus:
Jos nyt vaan Leka lukisit vaikka tuon minun topikkini tuosta mielenterveyspuolelta.. Eli ehkä naiset on julmia.. Vaan jos sun on pakko huutaa noista "omista kokemuksistas" tänne foorumille jonkun toisen kirjoittamilla teksteillä, niin voisit aivan yhtä hyvin olla kirjoittelematta.. Jotenkin vain nimittäin tuntuu, että noiden sun aloittamien viestiketjujen tarkoitus on joku seuraavista: -Päästä hihittelemään toisten keskinäisestä mekastamisesta -Koittaa saada itselleen mahdollisimman paljon postauksia -Koittaa pitää itsestään mahdollisimman paljon ääntä -Joku muu.. Mikä? Eli lueppa tuo Mielenterveysketju läpi ja vastaa vaikka alkajaisiksi tuohon minun sinulle esittämääni kysymykseen.. Mitkä ovat motiivisi, vai oletko pelkkä provo. Ja jos tämä vastaukseni rassaa modeja sun muita palstalaisia, niin sen saa surutta poistaa. |
LesVasaralla on vain menossa sellainen kausi että pitää herättää huomiota ja hyvinhän mies tämän puolen hoitaa :) porukkaa tarttuu onkeen niin että haavi ei riitä.. eihän näitä voi olla kommentoimatta.
Mutta jos ei oikeasti ole muuta tekemistä kun juosta saha käsissä pellolla ja raapustella tänne joutavia niin onko pakko. Itse jätän tuon sahan kanssa juoksentelun, pitäydyn vain joutavien kirjoittelussa... |
Saanen mitä kohteliaimmin esittää kysymyksen, mitä sillä huomiolla saa ja mitä siitä hyötyy?:eek:
|
Lainaus:
Sama juttu tuossa mielenterveyskeskustelussa, jonka olen jo ottanutkin esimerkiksi. Esitetään joku ongelma, liitetään siihen perustelematta oma mielipide ja jätetään asia roikkumaan oman onnensa nojaan. Sitten kenties luetaan, miten porukka ko. asiaan suhtautuu. Itse ei vaivauduta edes kommentoimaan muiden mielipiteitä. Toki, Leka on osoittanut huomionkipeytensä monilla muillakin tavoilla. Liittänyt palstalle mm. oman nettisivunsa osoitteen ja muutaman varsin arvelluttavan kotivideonsa.. Eihän niissä toki mitään väärää ole, mutta kun liitteen yhteydessä on yleensä ollut kysymys: "Mitä tykkäätte", niin väkisinkin on tullut mieleen huomionhaku.. Lekan saamien vastausten perusteella vain näyttää lievästi siltä, että hän odottaakin saavansa jotain negatiivista kommenttia. Laitetaan esille jotain posketonta ryönää ja kuikistellaan, kuinka porukka kauhistelee. Mulla vaan tulee väkisinkin mieleen vaikkapa koira, joka käy rypemässä paskassa ja tempun tehtyään liihottaa isäntänsä luo häntä heiluen, ikäänkuin kysymään, että "Mitäs tykkäät?" Noh, koira ehkä on huono vertaus tähän, koska mistäpä minä tiedän, miksi koira paskassa rypee.. Tuskin isäntää ärsyttääkseen. Eiköhän sitä vaisto vie. Ihmisen käyttäytymisessä tuskin kuitenkaan voidaan puhua vaistosta.. Lähes jokaisella tiedostetulla teolla pitäisi mielestäni olla jokin tarkoitus. Tuohon huomioasiaan Leka lie ainoa, joka osaa antaa oikean vastauksen, mutta ko. henkilön kirjoitteluja huolestuneena seuranneena en kylläkään odota vastausta saavani. Sitten asian vierestä: Tietty voitaisiin myös kysyä, että onko Nalle terve, kun se näinkin kärkkäästi kommentoi? Noh, yleensä olen omat kommentointini pystynyt perustelemaan, joten ehkä en ole hakemassa täältä ainakaan huomiota tai hyväksyntää.. Miksi sitten roikun täällä? Noh, ehkä siksi, että valtaosa porukasta heittä ihan tasokasta läppää, josta jopa itsekin saa irti jotain muutakin, kuin pelkkiä inhoreaktioita. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Lainaus:
Mutta nyt sain 2 foorumilta bannit niin on aikaa keskittyä tähän mestaan! |
Paraskin kysyjä
Lainaus:
Poikasella taitaa vielä olla uhmaikä?? |
Lainaus:
Henkselifruittarihomo olet |
Lainaus:
Sinunko kimpussa? Lainaus:
terveisin kylymä, juluma ja tuntteeto immeine:D |
No palataan itse aiheeseen
Mikä on sellainen nainen joka poikakaverinsa seurassa katselee vieraita miehiä? Tavallinen nainen? Onko teille ikinä sanottu "Eksää saatana puhetta ymmärrä, lähde hittoon siitä nyt sössöttämästä, ei kiinnosta" Tuntuiko tutulta...? |
Kuinka moni teistä on parisuhteessa?
Mä oon ehkä menossa ens kesänä naimisiin... |
Lainaus:
Ja mielestäni topikkien tarkoituksena nimenomaan ei ole kirjoittaa jotain paskaa ja katsella, mitä porukat tuumaa.. Moderointi kun aina silloin tällöin huutaa turhista uppauksista, sun muusta, niin aika turhaa täytettä tällainen soopakin on. Valitettavasti teikäläinen suoltaa juurikin sellaista sontaa, jota ei täältä oikein jaksaisi lukea, puhumattakaan sitten siitä, että jollain tavalla modetkin tätä joutuvat valvomaan. ChitChatin tarkoituksenahan tietty on, että tietynlainen vapaa ja offista eriytyvä keskustelu viriää, joku raja siinäkin pitäisi säilyttää.. Ja kuten jo aikaisemminkin sanoin: Mikäli sinulla olisi edes jotain järkevää kommentoitavaa noihin toteamuksiisi, voisin mieltää nämä aloittamasi keskustelut edes jollain tapaa asiallisiksi. Vaan kun et ole mielestäni pystynyt lausumaan mitään viisasta, niin pakkoko on edes aloittaa keskusteluja. Lainaus:
Jos jotain hiemankaan provosoivaa ja yleistävää aloittaa, niin silloin on parempi repiä sitä aikaa niihin kommentteihin, minkä lisäksi kommenttien laatuun kannattaa hieman panostaa. Ja pitäisiköhän sinun ottaa noista banneista ihan oikeasti opiksesi? |
Lainaus:
Lainaus:
Mulla on kyllä järkevää kommenttia koko ajan kirjoitettuna, mutta jotain itsestään selvyyksiä en jaksa kirjoittaa vaan luotan lukijan aivotoimintaan ja ymmärtämis kykyyn. Lainaus:
Olet aika tiukkapipoinen kundi(?) jos et ymmärtäny Rampo ketjun huumoria, mutta elä ota ittees, ei sitä muutkaan ymmärtäny miten kova kundi on rampo ja tuo uusin rampo oli paras äijä leffa vuosikymmeniin. Se topic tuli kirjoitettua limppari ja popkorni humalassa suoraan leffateatterista tultuani. Mielenterveys ketjussa olen osallistunut keskusteluun niin paljon kun näen tarpeeksi. Jokaista asiaa ei tarvitse kommentoida ja siinä on paljon tekstiä, ehkä kuukauden päästä olen kerenny kommentoimaan jokaiseen lauseeseen. Lainaus:
DNSF foorumilta sain bannit kun kirjotin yleiseen känniketjuun pari rajua juttua mitä tein kännissä ja sitten ne poistettiin ja kysyin että miksi vitussa mun kännikertomukset poistetaan ja muiden ei! Et voi väittää että rikoin sääntöjä. VolvoLandiasta sain bannit kun tein topicin jossa kysyin että lähettäkää mulle sähköpostiin Zelipaatti matskua tulevaa dvd;tä varten. Ei mun tarvii oppia banneista yhtään mitään, tai no sen olen oppinut että em. paikoissa moderointi ja bannaus taso on ala-arvoista ja keskityy pelkästään minuun, ehkä joku tietokone lökäri kundi haluaa netissä päteä mulle kun ei oikeassa elämässä pärjää.? |
Tähän väliin ei kyllä voi kun heittää ilmoille vanhan viisauden:
"Don't argue with stupid people. They'll drag you down to their level and beat you with experience.":D |
Tahi se "kinastelu internetissä on kuin vammaisten.... vaikka voittaisit, olet silti vammainen" teksti. Tunnen suurta sympatiaa vammaisia kohtaan ja mielestäni teksti on loukkaava, mutta vain vammaisia kohtaan.
Ihmisen kannattaa käsittää netissä kirjoittaessaan muutamia asioita, joista tärkein on se, ettei toinen osapuoli nää sinun tunteitasi tai käsien pyrittelyä. Jos olet saanut 2 laudalta bannit, uskon että ne ovat tulleet juuri tästä liiallisesta itsensä esiin työntämisestä. Kukaan ei pidä siitä. En tiedä millainen persoona on topikin aloittaja, mutta tiedän, että tulet saamaan myös hyljintää täällä osaksesi jos "olen pannut kaikkea mikä liikkuu ja olen tosi supliikki mies, toisekseen mä hakkaan teidät kaikki helposti" asenne ei muutu. Näitä sanotaan usein muilla laudoilla trolleiksi. Olioiksi jotka nauttivat jollain sairaalla tavalla epätavallisesta nettihuomiosta. Perversionsa kullakin. Kunhan vain pidätte ne sisällänne niin hyvin menee. T: Rimpula tietokonelökärikundi :) |
Joo
Tuskin näitä Lekan juttuja kuitenkaan on pakko mennä lukemaan, jos saa voimakkaita allergisia reaktioita näistä.
Melko selvästi lukee ketjun aloittajan nimi, ja luulisi jottei niitä mene sitten edes lukemaan, mutta tuntuukin päin vastoin imevän tiettyjä nikkejä puoleensa kuin hunaja. |
Lainaus:
Minulle on henkilökohtaisesti aivan se ja sama, mitä porukat keskissään huutelevat, mutta jo tämän palstan vuoksi tuollainen paska pitäisi saada kitkettyä pois. Noilla sössöttäjillä nimittäin kun sattuu olemaan sellainen taipumus, että ne aina silloin tällöin pesiytyvät jonnekin mellastamaan. Mietippä, jos tänne yhtäkkiä pamahtais vaikkapa puolenkymmentä Lekaa komppaavaa fania.. Paljonko vahinkoa sellainen lauma saisi ihan oikeasti aikaan.. "Serkkutyöllä on vittumainen kissa" -nimiset kaljanjuontiotsikot todennäköisesti yleistyisivät melko tavalla.. Puhumattakaan siitä, että mikäli jonain päivänä jonkun häiriintyneen kouluammuskelijan tietokoneelta löytyisi vahvoja linkkejä Turboterminaattorin ihmeellisiin seikkailuihin Zelipaatilla haulikko tanassa, yhdistettynä Offipalstan keskusteluketjuihin, niin voin valitettavasti luvata, että siitä ei hyvä heiluisi. Tuskin moinen tapaus tätä palstaa sulkisi ja meitä asiaankuulumattomia häritsisi millään konkreettisemmalla tavalla, mutta eipä tarvisi iltauutisissa kummoistakaan kuvaa Lekan mielenterveystopikista vilauttaa, niin johan kohistaisiin. Tokihan Lekan aivopieruja on jollain tavalla jopa mielenkiintoista lukea ja samalla miettiä, kuinka korkealta jätkä todellakin on pudonnut lapsena ollessaan.. Mutta ei tällainen jo muissakin yhteyksissä tunnustettu Offifoorumi, varsinkin kun se on ainoa varteenotettava Offifoorumi, ole tuollaisten mellastajien paikka. Ei minusta ainakaan ole mukava liimata autooni offipalstan tarraa, jos täällä meno on välillä, kuin suljetulla osastolla.. Siis kaikki mitä nyt kirjoitan, valitettavasti kulminoituvat Lekan tuotoksiin. Vai voiko joku ihan oikeasti väittää, että Lekan provosoinnit ja trollit ovat edes niin tasokkaita, että ne ylipäänsä kuuluvat tänne? |
Nonniin
Nytpä täytyy kirjoittaa pikku analyysi tästä topicista.
Aloitus on ihan harmiton, minusta siinä ei ole mitään provosoivaa edes, paitsi nicci. Sitten joku provosoituu aiheetta tai jostain syystä, jota en tiedä ja kyseenalaistaa tekstin ja samalla kirjoittajan verbaalisen lahjakkuuden. Hetken kuluttua koko homma karkaa käsistä. Niin muuten, olen minäkin pudonnut yläritsiltä penskana, onneksi kohtasin lattian pää edellä ettei tullu mitään isompaa vahinkoa.:) Vai tulikohan sittenkin:confused: |
Lainaus:
|
Lainaus:
Eiköhän tää ollut sitten meikäläisen osalta tässä.. Tulipahan vaan oma mielipide ja huoli huudettua julki. Kiitos ja Anteeksi |
Lainaus:
|
Lainaus:
Lisään tähän kohta muutaman linkin vielä paskempiin topikkeihin mitä tänne palstalle on kirjoitettu Lainaus:
Ja mitään paskaa juttua en oo kirjottanu. Lainaus:
En rovosoi enkä ole rolli. Olen oikeasti viisas ja sinä olet tyhmä kun et tajua mun nerokkaita juttuja. Ja kyllä ne ovat tasokkaita ja kuuluvat tänne, vaikka kuinka kitiset ja itket ylläpidolle. |
eiköhän ois aika lukita tämmönen paska ja bannia kanssa
|
Lainaus:
(+ylimääräisiäkirjaimia) |
Toisenlaista viisauttako??
Leka kirjoitti
En rovosoi enkä ole rolli. Olen oikeasti viisas ja sinä olet tyhmä kun et tajua mun nerokkaita juttuja. Ja kyllä ne ovat tasokkaita ja kuuluvat tänne, vaikka kuinka kitiset ja itket ylläpidolle. ---------------- Kylläpä on Lekalla kova usko omiin juttuihinsa. Kukaan muuhan niitä ei tunnu arvostavankaan.:( Mitenhän tuo viisaus on mitattu ja löytyykö oikein faktaakin väitteelle. Noista videoistasi viisaus puhumattakaan nerokkuudesta, on kyllä aika etäällä, mutta saattaahan se viisaus joskus olla hyvin piilevääkin:mad: Ja olen muiden kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä että Lekan psykopaattiset jutut eivät kuulu Offipalstoille vaan johonkin aivan muualle:mad: En pahastuisi minäkään jos tämä topikki lukittaisi. Eiköhän Leka ole jo riittävästi saanut esitellä omia mielipiteitään ja känniläisen toilailuja.:mad: Inhorealisti |
Lainaus:
X3 |
X4........................
|
Lainaus:
Tamankin topicin ensimmaisia kommentteja katsoo niin kylla silta positiivistakin loytyy (aluksi), sitten homma taas karkaa itse seremoniamestarilta ja kommentoijilta kasista. Lainaus:
|
Niin, toi you tuben aseenkäyttö juttu jo sinäänsä voisi olla peruste aseen pois ottamisesta.
|
Lainaus:
|
Sivu luotu: 18:53 (GMT +2). |