![]() |
Kilpailija lisensseistä
Moi!
Muistutuksena vielä hieman tietoa lisensseistä. Offroad trial kilpailuissa käytetään peruslisenssiä, lisenssi tilataan AKK-Motorsportin sivuilta KITI-palvelusta. Peruslisenssi kirjaantuu AKK:n tietoihin ja ilmoittautuessasi kisoihin KITIn kautta tapahtuu lisenssi tarkistus, erillistä muovista korttia ei enään automaattisesti toimiteta! Mikäli kilpailet muualla EUssa tai NEZ-maissa on sinun tilattava AKKn toimistolta muovinen lisenssikortti (peruslisenssi sinänsä riittää, tilaat vain todistuksen siitä). Kansainvälistä lisenssiä ei tarvita! Jos kuitenkin aiot kilpailla Aasiassa, Australiassa tai Yhdysvalloissa ota yhteyttä AKKn sihteeriin. Tutustumislisenssi (entinen kertalisenssi) ei käy kalenteri kilpailuissa, sitä voidaan käyttää vain seurojen välisissä kilpailuissa, jäsenten välisissä kilpailuissa sekä harjoitus kilpailuissa! Juniori kuljettajien on myös hankittava peruslisenssi, mutta lisäksi heillä tulee olla täysi-ikäinen ilmoittaja! Ilmoittalla tulee olla voimassa oleva kilpailija lisenssi tai ilmoittaja lisenssi. Ilmoittaja vastaa nuoren kilpailijan puolesta sääntöjen noudattamisesta. |
Tarkennusta,
Onko HarrasteStanuun osallistuminen vielä kertalisenssillä? Onhan? |
Tuossa ote sääntökirjasta koskien Offi-kilpiluun tarvittavia asiapapereita. Sääntökirjahan ei tuota Harraste-Stanua tunne kun ei ole Cup-luokka mutta Junde osannee kertoa jos siinä näiltäosin sovelletaan jotakin muuta sääntöä. Kisakohtaisia lisäyksiä tai lievennyksiä saattaa esiintyä<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>
Ja tuoltahan löytyy lisää tietoa aiheesta; www.autourheilu.fi/saannot08/ 1.2.1. Osallistujien asiapaperit · ohjaajalla tulee olla voimassa oleva auton ajokortti sekä vähintään peruslisenssitason kilpailulisenssi. · Standard ryhmän ohjaajaksi hyväksytään myös nuorten luokan (16-17 vuotta) ikäinen ohjaaja sinä vuonna kun hän täyttää 16 vuotta. Hänellä ei tarvitse olla voimassa olevaa auton ajokorttia. Nuorten luokan ikäinen ohjaaja saa jatkaa ohjaajana 18 vuoden ja 3 kk ikään saakka ilman auton ajokorttia nopeuden yleissäännön mukaisesti. · apuohjaajalla tulee olla vähintään peruslisenssitason kilpailulisenssi.· autolla tulee olla autokohtainen katsastuskortti, jonka saa tilaamalla AKK:sta. Standard ryhmässä voidaan, auton osallistuessa vuoden ensimmäiseen kilpailuunsa, kirjoittaa väliaikainen katsastuskortti, joka on voimassa vain yhden kilpailun. Kilpailun järjestäjä toimittaa katsastuskorttitiedot sekä katsastuskortinmaksun AKK:lle, jossa kirjoitetaan varsinainen katsastuskortti ja lähetetään se kilpailijalle. 1.2.2. Osallistuva autokunta Autokunnan muodostavat ohjaaja sekä apuohjaaja tai ohjaaja yksin. Apuohjaajan minimi-ikä on 15 vuotta, hänellä ei tarvitse olla ajokorttia. Inhorealisti Edited by - Byrocrat on 05/03/2008 15:30:13 |
Valitettavsti tutustumislisenssi on vain harjoitus-, jäsentenvälisten- ja kerhojenvälisissä kilpailuissa. Tämä koskettaa siis kaikkia lajeja ei vain Offroadia.
Sitä onko yhtään tälläistä kilpailua suunnitteilla en tiedä, koska niitä ei ilmoiteta kitiin vaan niistä tehdään vain ilmoitus AKKn-toimistolle Harraste standard on kuitenkin mukana kaikissa kisoissa joten jos intoa riittää niin kisoja pitäisi olla Sipoossa, Vuokatissa, Turussa, Porissa ja Luumäellä |
Eli harraste-stanuun tarvii kisalisenssin?
mikä lisenssiluokka: Ralli vai nopeus? Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif Edited by - 4x4lucifer74 on 05/03/2008 22:25:13 |
Jep,
Autot saavat kuitenkin olla niitä harrasteautoja eikä siihen ole tulossa mitään muutosta! |
Kiti otti ja kaatu, ei kerenny muuttaan tieoja..
Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif |
Niinpä näytti tehneen!
Ilmoitin toimistolle, mutta tuskin sille kukaan mitään pystyy ennen aamua tekemään. (ellei kyseessä satu olemaan palveluntarjoajan joku huoltoajo) |
Mites appari, joka ei kuulu akk:n alaseen seuraan saa lisenssin?
Voiko tulla harraste-stanuihin tutustumislisenssillä jos kuskilla on kisalisenssi? Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif Edited by - 4x4lucifer74 on 05/03/2008 22:41:19 |
Käsitinkö nyt siis oikein että Harrastestanussa tarvitsee ihan oikean lisenssin?
http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif -Maastoautossa on jäykkä etuakseli- |
Lainaus:
Linkin AKK:n sivuille löydät tästäkin topikista tuolta ylempää:) Inhorealisti |
Lahjakkuus ajamiseen ja lahjakkuus sääntökirjojen tutkimiseen ja opetteluun eivät useinkaan yhdisty samassa henkilössä. Yleensä tästä ongelmasta selvitään normaalilla kysymys-vastaus -pohjaisella tiedonvaihdolla. Asiaa helpottaisi kyllä sekin, jos tätä nimenomaista sääntökohtaa ei muutettaisi joka vuosi. Kehityssuunta tosin on sitä mitä sopii odottaakin.
Vuonna 2006 sai Talman Fun-kisassa ajaa tutustumislisenssillä ilmeisesti missä luokassa vain - ainakin Standardissa. (Luulisin että muissakin kisoissa. Muista ei vain ole omakohtaista havaintoa.) Vuonna 2007 sai Talman Fun-kisassa ajaa tutustumislisenssillä Harraste-stanuissa, koska vain HS ajettiin aluekilpailuna. (Tämähän ei siis mitenkään liity Talman kisajärjestelyihin vaan lajia kehittävän katto-organisaation päätöksiin.) Vuonna 2008 saa tutustumislisenssillä ajaa itse takapihalla järjestämissään kisoissa, kunhan kisaan ei osallistu muita. Huvittavaa on tuo ”Lisenssistä” puhuminen, kun kysymyksessä on Offitrialin tapauksessa pelkkä kynnysraha, jonka vielä joutuu maksamaan tuplana. - p ----------------------------------- There are no stupid questions - just a lot of inquisitive idiots. ----------------------------------- |
Tutustumislisenssi
Lisenssi on käytettävissä autosuunnistuksessa, autoslalomissa, taloudellisuusajossa, off roadissa, jokamiehenluokassa, kartingissa sekä driftingissä harjoitus-, jäsenten- ja kerhojenvälisissä kilpailuissa sekä rallissa seurakilpailuissa II-ohjaajalla. Muissa kilpailuissa kaikissa lajeissa kilpailijoilla on oltava tarkoituksenmukainen vuosilisenssi mahdollisine lajikohtaisine tutkintoineen. Tämän ”tutustumislisenssimaksun” suorittajan nimi ja henkilötunnus merkitään kilpailutoimistossa AKK: n kilpailujen järjestäjille lähettämään lomakkeeseen, jonka maksun suorittaja nimikirjoituksellaan kuittaa. Lomakkeet ja tilitys maksun suorittamisesta on tuomariston puheenjohtajan vahvistamana lähetettävä AKK:lle viikon kuluessa kilpailupäivästä. Tyhjäkin lomake on palautettava AKK:lle siinä olevien ohjeiden ja sitoumuksien mukaisesti. Tutustumislisenssi ei edellytä kuulumista jäsenyhdistykseen. Yllä ote tuosta "harrastusta haittaavasta" sääntöpykälästä. Samantapainen sääntö on toki ollut voimassa aiemminkin mutta sitä on sovellettu joustavasti tuon Harraste Stanun kohdalla mm siten että Harraste Stanut ovat ajaneet "oikean" kisan ulkopuolella. Kun sääntöpykälää sopivasti tulkitsee niin voihan sen Harrasteosion nytkin nimetä kerhojenväliseksi tai harjoituskisaksi. Sehän on vain järjestely- ja järjestäjän tahdosta rippuvainen kysymys:) Eli turha tässä kenenkään on laitteitaan lähteä romuttamaan ainakaan lisenssivaatimusten takia, kikottimien epämääräisen kunnon perusteella ehkä paremminkin<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> PS. Kuten tuolla myöhemmin selviää niin "harjoituskilpailuja" ei voi järjestää kalenterikilpailun yhteydessä <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Edited by - Byrocrat on 19/03/2008 21:40:53 |
Peruslisenssi ja peruslisenssi..
mikä on LISENSSILUOKKA JOKA RUKSATAAN KITIN SARAKKEISSA? Onko oletuksena oleva nopeus vai pitääkö ruksata rallipuolen lisenssi? Offroad vaihtoehtoa ei ole. Taitaa suikka muuttua suunnistusautoksi, kun suunnistuksessa ei mitään ***keleen lisenssejä tarvi! Harraste-stanussa vois olla toi kertalisenssi käytäntö pysyväisratkaisu, olis kaikille helpompaa! Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif |
Lainaus:
|
Minkäs lisenssin tarvitsen jos rupean ajamaan modifiedia ? ja mistä sen saa ?
Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Pistin spostia eilen AKK:lle, että kertovat selkeät ohjeet joilla Offarit saavat tuon Peruslisenssin hankittua. Kerrotaan heti kun saadaan selkoa asiaan:) Inhorealisti |
Lusihverin kans samalla kannalla, ettei enää paljoo nappaa vääntääkään tuota raatoo tuohon trialiin. Kun tuo saatanan AKK sotkee koko touhun noin oudoksi, niin tais tulla taas yks "peltoautoprojekti"... Mukava ollu vääntää kaikki vapaa-aika tuota koria ja jo vähä alustaaki ku nyt loppu sitte motivaatio aikuisten miesten perseilyyn! Pitäkää paskanne...
Perseessä on paska meininki Off-Road Kainuu Ry |
Lainaus:
Ilmoittele sitten missä se sinun kikottimesi liikkuu yleisillä teillä tarrakilvillä,niin tiedetään pysyä poissa siltä paikkakunnalta :) Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Mikä tost lisenssin hankkimisest tekee noin vaikeen,hinta eioo mahoton,eikä se oo muutenkaan ylivoimainen homma sitä hankkii.
Autoon laitetaan tonneja kiinni ja sit nipotetaan muutamis kympeist,EIYMMÄRRÄ RUMARACING HJ-60 Ruma mutta oma PIG BEN JEEP GRAND CHEROKEE |
Siinähän se just on, autoon nyt voi SIJOITTAA kaikki rahansa.
Empä vaan koe saavana katetta lisinssiin käytettävälle rahalle, joten ostan sillä mieluummin vaikka kopan kaljaa. ------------------------ #####¤%&%¤¤## vitulla päähän HJ61 88 BJ40 80 HJ60 85 |
tämä on näköjään taas aihe missä negatiivinen sanottava poistetaan ainakin nyybinä kirjoitetut,
tossa oli aikasen paljon negatiivista joku kirjoitellut ja kyllä mielestäni oikeassa oli koska akk raiskaa tämänkin lajin ! eikä tosta akk:sta kukaan mitään hyödy ne vaan korjaa potin. toivotaan että kukaan ei sotke akk:ta ja maastosuunnistusta toisiinsa! lisenssit pois fun-luokalta tai oikeestaan kaikilta luokilta.<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> "maastoautossa on jäykkä etuakseli" Eastcoast Offroad ry #1 montenegros #44 tako racing team #1 |
Lainaus:
Ymmärtääkseni Harraste-Standardia ei ajeta virallisena luokkana,joten siihen saa ostettua paikan päältä kertalisenssin. Muistakaahan että lisenssin,oli se sitten kerta tai vuosilisenssi,mukana tulee aina myös tapaturma vakuutus.Ei se pelkkää rahastamista ole. Itse pidän Trialia järkevämpänä lajina sääntöjen suhteen,koska ne laatii "virallinen" taho,eikä joukko suuriäänisiä harrastajia tai varaosatoimittajia. Entäs kun nämä nykyiset "aktiiviset" suunnistuksen sääntöjen "luojat" jostain syystä vetäytyvät toiminnasta,muuttuuko säännöt taas uusien vetäjien myötä? Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Korjaan itse itseäni:
Lainaus:
Lainaus:
Onko olemassa joku syy, miksi Mad Moose -kisassa ei tänä vuonna ajettaisi HS-luokkaa vaikka harjoituskilpailuna tutustumislisensseillä? - p ----------------------------------- There are no stupid questions - just a lot of inquisitive idiots. ----------------------------------- |
Lainaus:
Sääntökirjoja laativat yleensä sääntöjen rakastajat. En ymmärrä miksi tuloksen pitäisi olla huonompi, jos sääntöjä on ollut laatimassa joukko aktiivisia harrastajia ja lajista elantonsa saavia. - p ----------------------------------- There are no stupid questions - just a lot of inquisitive idiots. ----------------------------------- |
Lainaus:
/* Life Begins at 35" */ |
Lainaus:
Mitenkä luulet, että ne säännöt nykyisin offin kohdalla muotoutuvat ja kenen toimesta<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Trialin sääntöjä ovat aikojen alusta väsäsnneet AKK:n kasaamat lajiryhmät jossa istuu, ketäpä muitakaan kuin entisiä ja nykyisiä aktiivikisaajia. Aktiivikisaajista osin on johtunut sääntöjen muokkautuminen toisia merkkejä suosivaksi ja toisia sorsiviksi. Tilanne on viimevuosina tiettävästi muuttunut parempaan suuntaan. Kyllä ne säännöt tehdään kilpailijoiden turvallisuuden ja kisaajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi eikä kilpailijoiden tai järjestäjien kiusaamiseksi. Mitä siitä tulis ettei mitään sääntöjä olis<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Kun yhteiskunta asettaa harrastuksellemme tiettyjä ehtoja niin ilman omia sääntöjä saattais harrastaminen loppua kokonaan eli parempi huonoillakin säännöillä kuin ilman koko harrastusta. Inhorealisti Edited by - Byrocrat on 10/03/2008 20:32:12 |
Lainaus:
nyybinä myllis Note! This message was posted anonymously! |
[/quote]
Luoja meitä armahtakoon suunnistuksessa AKK:lta. nyybinä myllis [/quote] Parempi kunnon tili pienen poppoon taskuun <img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> kuin, että siitä maksettaisi AKK:lle kilpailuluvasta ja saatais kisalle vakuutus. Puhumattakaan siitä, että kilpailijoilla olis lisenssi ja siihen kuuluva henk.koht kisavakuutus<img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle> Monikohan kaikenkarvaisilla kikottimilla lajia harrastavista tulee hankkineeksi itselleen edes jonkinlaisen vakuutuksen<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>, tuskinpa monikaan<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Luojasta en tiedä, mutta "herrojen" tiet voivat joskus olla ihmeellisiä<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle> Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
No kun sitten kysyy oikein AKK:sta ja vielä itse varmistaa Kiti-palvelun lisenssinostosivulta lukaisemalla aloitussivut loppuun asti ja täyttää kaikki vaadittavat kohdat niin kyllähän tuo PERUSLISENSSI-kohtakin kakkossivulta ilmaantuu:):) Mitä tästä opimme(?) Opimme, että lukemisen ymmärtäminen ja ennekaikkea se, että muistaa lukea ohjeet kokonaan yleensä auttaa[/ :):) Jos lisenssiä siis tarvitset niin ei kun täyttämään lomaketta.:):) Lisenssiä ostaessasi sinun siis tulee olla jonkin AKK-seuran jäsen!! Ei se ostotapahtuma niin mahottoman vaikea tehtävä ole etteikö normaali Offari-järjelläkin varustettu yksilö sitä lisenssiä onnistuisi ostamaan:):) Tuossa alla kyseisen sivun teksti. Lisenssin osto - Vaihe 2: Lisenssityyppi Sinulle soveltuvat seuraavat AKK-Motorsport ry:n lisenssit: (juniorikuljettajalla näkyvät vain perus- ja kansallinen lisenssi, yleisen kuljettajalla kaikki). (Kansainvälisiä lisenssejä varten tarvitaan valokuva. Valitse alla olevasta listasta haluamasi lisenssi Kilpailijalisenssityypit 1.1.2008 - 31.12.2008 Lajit, joihin lisenssityyppi oikeuttaa Kansallinen lisenssi (90 €) Kansallinen lisenssi oikeuttaa seuraaviin lajeihin, mikäli ko. lajin tutkinto on voimassa: Ralli, Rata-ajo, Rallicross, Rallisprint, Endurance, Jokamiehenluokka, Drag Race Peruslisenssi (70 €) Kansallisen lisenssi ilman tutkintoja, joka oikeuttaa seuraaviin lajeihin: Autoslalom, Autosuunnistus, Drifting, Karting, Off Road, Pienoisautoilu, Taloudellisuusajo, Tasanopeusajo Peruslisenssi/Karting (40 €) Kansallisen lisenssi ilman tutkintoja, joka oikeuttaa seuraaviin lajeihin: Karting Peruslisenssi/Pienoisautoilu (26 €) Kansallisen lisenssi ilman tutkintoja, joka oikeuttaa seuraaviin lajeihin: Pienoisautoilu Muut lisenssityypit: Huoltaja/Mekaanikko-lisenssi (20 €) Alle 18-vuotiaan kilpailijan täysi-ikäiset huoltajat kaikissa lajeissa. Inhorelisti Edited by - Byrocrat on 10/03/2008 20:34:31 Edited by - Byrocrat on 10/03/2008 20:36:59 Edited by - Byrocrat on 19/03/2008 21:32:49 |
Voisiko joku ystävällisesti varmistaa että, saako harraste-stanua ajavat ajaa kertalisensillä? Entä jos ajan vaikka yhden kisa stanuissa tms. saanko silloin ns. kertalisenssin?
Eikä mitää luulisin tai ehkä tai mikset saisi vastauksia, vaan tietoa kiitos! -sami- Note! This message was posted anonymously! |
no tos toi nähään huoltoporukkakin joutuu maksamaan lisenssistä, et ei vaan olisi rahastuksen makua.?<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>
"maastoautossa on jäykkä etuakseli" Eastcoast Offroad ry #1 montenegros #44 tako racing team #1 |
Lainaus:
Esimerkiksi isä tai äiti :) Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing Edited by - Racingrabbit on 10/03/2008 20:06:16 |
Lainaus:
Lukaisepa sääntökirjasta niin tiedät itsekin! Ei tarvitse täällä ihmetellä! Inhorealisti Edited by - Byrocrat on 11/03/2008 00:23:00 |
Osittain jo ot:
Lainaus:
..Tuskin kuitenkaan tarrakilvillä lähiaikoina. Byrokraatille: Kun kiti pysyi pystyssä kakkossivulle asti, niin sieltähän se lisenssivalikko löytyi. Ei kuitenkaan ohjeiden mukaisesti, mielestäni. Oli kuulemma sivut muuttuneet erään konkarinkin mielestä, eli ensikertalaisena vähän vaikea arpoa ruksien paikkoja.. Täytyypä esittää (joku varmaan jo vinkannutkin) MMR:n raadille, et harraste-stanu olis aluekisa. Aina. Ja mitä auton rakennuskustannuksiin tulee, suomi-luokkaa varten hankitut ajovarusteet maksoivat n. 1/3 auton budjetista. Alle 3ke auto kuitenkin. Eli pitää miettiä mitä tarvii ja mitä ei. Vakuutus ok. Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/autovero_bb.gif |
Lainaus:
Kyllä mä olenkin säännöt lukenut. Mutta eihän mun kysymys voinnut olla asetettu yleisellä tasolla ja muillekkin selventäväksi tarkoitettu? Mutta kyllä toi lisenssi juttu sen verran typerä on että se meidän trialeista. Ja ei kyse ole rahasta. -sami- Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Kyllä mä olenkin säännöt lukenut. Mutta eihän mun kysymys voinnut olla asetettu yleisellä tasolla ja muillekkin selventäväksi tarkoitettu? Mutta kyllä toi lisenssi juttu sen verran typerä on että se meidän trialeista. Ja ei kyse ole rahasta. -sami- Note! This message was posted anonymously! [/quote] Kun viittaat Warniin niin minulla ei ole sen kisan kanssa mitään tekemistä eikä Warnilla ole mitään yhteyttä tähän lisenssiasiaankaan. Luuletko tosiaan tätä Simoliinin Offipalstaa viralliseksi sääntöjen neuvontafoorumiksi<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>Jos näin on niin olet kyllä väärässä osoitteessa <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Täällä pyritään toki antamaan kansantajuisesti tietoa sääntökysymyksistä, mutta jos kaipaat tarkempaa ja asiallisempaa VIRALLISTA tietoa niin kannattaa otta yhteyttä AKK:n Jari Saarioon, puh 0207 219 429, joka hoitaa oikein "viran puolesta" tekniikka-asioiden ohella myös näitä offiasioita. Ja kun vakuuttelet ettei ole rahasta kiinni, niin pikemminkin kuulostaa siltä, että persaukinen valittaja on laittanut viimeiset senttinsäkin purkukuntoiseen pommiin ja haaveilee sillä vielä pääsevänsä trialkisojakin ajamaan<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Jos sinne kisaan sitten sattuiskin pääsemään niin parempi olis se lisenssikin hankkia, onpahan sitten ainakin vakuutus jos vahinko sattuu<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Jos sääntöjä karsastaa niin parempi olis pysyä vaan metsäajeluissa, siellä kun säännöt, jos niitä on, ovat monesti huomattavastikin väljemmät. Kun näitä valittajien marinoita lueskelee niin saa sen käsityksen, että innokkaimmat sääntöjen vastustajat ovat niitä, jotka eivät koskaan ajattelekaan oikeasti kilpailevansa. On vain kivaa kun saa marista asioista ja vastustaa ihan vaan periaatteesta ja tällähän sitä sitten kuvitellaan asioita edistettävän<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Inhorealisti |
Lainaus:
Luuletko tosiaan tätä Simoliinin Offipalstaa viralliseksi sääntöjen neuvontafoorumiksi<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>Jos näin on niin olet kyllä väärässä osoitteessa <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Täällä pyritään toki antamaan kansantajuisesti tietoa sääntökysymyksistä, mutta jos kaipaat tarkempaa ja asiallisempaa VIRALLISTA tietoa niin kannattaa otta yhteyttä AKK:n Jari Saarioon, puh 0207 219 429, joka hoitaa oikein "viran puolesta" tekniikka-asioiden ohella myös näitä offiasioita. Ja kun vakuuttelet ettei ole rahasta kiinni, niin pikemminkin kuulostaa siltä, että persaukinen valittaja on laittanut viimeiset senttinsäkin purkukuntoiseen pommiin ja haaveilee sillä vielä pääsevänsä trialkisojakin ajamaan<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Jos sinne kisaan sitten sattuiskin pääsemään niin parempi olis se lisenssikin hankkia, onpahan sitten ainakin vakuutus jos vahinko sattuu<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Jos sääntöjä karsastaa niin parempi olis pysyä vaan metsäajeluissa, siellä kun säännöt, jos niitä on, ovat monesti huomattavastikin väljemmät. Kun näitä valittajien marinoita lueskelee niin saa sen käsityksen, että innokkaimmat sääntöjen vastustajat ovat niitä, jotka eivät koskaan ajattelekaan oikeasti kilpailevansa. On vain kivaa kun saa marista asioista ja vastustaa ihan vaan periaatteesta ja tällähän sitä sitten kuvitellaan asioita edistettävän<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Inhorealisti [/quote] Jep kyllä viittasin warniin ja tiedän ettei Byrocratilla ole mitään tekemistä sen kanssa. Alkaa vaan kuulostamaan ihan samalta. Jos todella luulet että meillä olisi trialin ajo rahasta kiinni niin luulet todella väärin. Meillä on ollut jo vuosia hyväksytyt kypärät ja kaikissa mun omissa maastureissa on ollut akk-katskortti. Meidän tiimin lisenssit ei tuntuisi enään missään näiden menojen rinnalla, eihän tollainen 140-200euroa lisensseihin ole kuin yhden kisan ilmoittautuminen. Pelkästään tällä viikolla mennyt lajiin 350-400e. Vakuutuksista voin sanoa että mulla on vapaaehtoinen tapaturmavakuutus jossa ns. extreme lisä ja sekin maksaa kuitenkin +100e/vuosi. Se varmasti riittää kattamaan ne vahingot mitä mulle voi sattua trialissa. Lisäksi viittaukset mun auton kuntoon tuntuu oudolta kun mulla ei ole kertaakaan ollut ongelmia vuosi tai kisa katsastuksessa. Aina on mennyt ekalla läpi. Jopa turvakaaretkin mulla on hyväksytyt. Ja korjattakoon nyt sellainenkin asia että mä olen istunut ekan kisani joskus luokkaa -93 tai -94. Ja sitä ennen olin jo vuosia pyörinyt kisoja "huollossa". Ja nyt suunnistus puolellakin on jo jokunen meriitti. Trialistakin muistaakseni jokunen pytty taitaa olla. Että kyllä mä tiedän mistä minä puhun ja toivoisin sinunkin Byrocrat ottavan asiasta selvää ennen kun rupeet avautumaan. Eikä herneitä sen kummemin, please! Mua vaan ihmetyttää että miksi suosituin luokka ei ole akk:n alainen? Ja näillä näkymin toivonkin ettei se meniskään. Samoin se että jos joku uusi tai wanha harrastaja haluaisi tulla kokeilemaan lajia tai verestämään vanhoja muistoja yhden kisan verran niin miksi pitäisi maksaa lisenssi maksut yms. kokovuodelta? Kertalisenssihän on mun mielestä ollut hyvä vastaus juuri näihin harrastajiin. Silloin voi maksaa paikanpäällä ilman nettiä helposti sen lisenssin ja sen yhden kisan. Ja ei tämä lisenssi asia ole se syy (tai ei ainakaan ainoa) miksi en nyt siis aio ajaa trialia. Miksi muuten täällä ei saisi kysyä julkisesti asioita jotka todennäköisesti mietityttää muitakin? -sami- Note! This message was posted anonymously! |
Ja korjattakoon nyt sellainenkin asia että mä olen istunut ekan kisani joskus luokkaa -93 tai -94. Ja sitä ennen olin jo vuosia pyörinyt kisoja "huollossa". Ja nyt suunnistus puolellakin on jo jokunen meriitti. Trialistakin muistaakseni jokunen pytty taitaa olla.
Oli kokemusta tai ei niin kirjoitustesi perusteella saa sellaisenkin käsityksen, että olet täällä vaan valittamassa! Että kyllä mä tiedän mistä minä puhun ja toivoisin sinunkin Byrocrat ottavan asiasta selvää ennen kun rupeet avautumaan. Eikä herneitä sen kummemin, please! Jotakin uskon minäkin tästäkin lajista tietäväni vaikka toisesta näkökulmasta hommia katselenkin, mutta Nyybinä, vaikkakin allekirjoituksella, kirjailevasta henkilöstä on paha ottaa selvää! Saattaa hyvinkin olla että olemme näissäkin ympyröissä tavanneet, mutta etunimi tai nimim. "sami" ei valitettavasti sano mitään. Ja koska Nyybille ei voi kommentoida privana niin on kommentoitava täällä! Ja kyllä se henki vielä kulkee :):) Mua vaan ihmetyttää että miksi suosituin luokka ei ole akk:n alainen? Sitä olen minäkin ihmetellyt Varsinaisen syyn tietänee lajiryhmässä olevat, mutta arvelisin sen johtuvan tekniikkakysymyksistä<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Toiveesi siitä, ettei Harraste-Stanusta koskaan tulisi AKK-lajia voi hyvinkin toteutua! Jollei Offi-Trialiin kohta löydy enemmän kilpailijoita Cup-luokkiin niin saattaa käydä niinkin että Offi poistuu kokonaan AKK:n lajistosta <img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Onko se sitten hyvä vai huono asia, siitä voidaan varmasti olla montaakin mieltä! Kertalisenssihän on mun mielestä ollut hyvä vastaus juuri näihin harrastajiin. Silloin voi maksaa paikanpäällä ilman nettiä helposti sen lisenssin ja sen yhden kisan. Samaa mieltä tuosta asiasta! Kertalisenssi madaltaisi huomattavasti harrastuksen aloittamiskynnystä, mutta kun säännöt ovat nyt tällaiset niin niillä pelataan! Ja ei tämä lisenssi asia ole se syy (tai ei ainakaan ainoa) miksi en nyt siis aio ajaa trialia. Kirjoituksissasi annat kyllä ymmärtää toisin! Miksi muuten täällä ei saisi kysyä julkisesti asioita, jotka todennäköisesti mietityttää muitakin? Saahan asioista kysellä, mutta kysymyksiäkin voi esittää niin monella tavalla! Jos tarkoituksella provosoi niin joku saattaa jossain vaiheessa provosoitua jolloin vastauksetkaan eivät välttämättä sävyltään aina täytäkään kysyjän odotuksia. Siitä huolimatta kysymyksiin on yritetty vastata ihan asiaa vaikka ei niin asiallisesti kuin olisi toivottavaa<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> Inhorealisti Edited by - Byrocrat on 12/03/2008 10:04:46 |
Lainaus:
-74 Range, 215cid V8 #4x4@ircnet |
Eikös viime vuonna Harraste stanun ja Modin kisat ollu aluekisoja missä pysty ajamaan kertalisenssillä, kun eivät ole CUP luokkia.
|
Lainaus:
Mutta mitä Saarioon ja offiin tulee, niin hän osaa neuvoo kyllä parhaimmin varmaan näissä lisenssi jutuissa, mutta tekniikka asioissa kääntyisin kuitenkin Mika Kirjarinnan puoleen, joka on lajiryhmän tekniikka vastaava. Tietty tekniikka asioista voi kyselle keneltä vaan muultakin, mutta Kirjarinta on monesti kisojen katsastuksissa mukana, niin hän ainakin tietää kertoo suoraan mikä on kiellettyä. <center>--------------------------------------- www.pirate4x4.no www.pirate4x4.com www.formula-offroad.fi </center> |
Olin tänään yhteydessä yhteen AKK:n Offroad lajiryhmän jäseneen ja hän lupasi selvittää millaisia lisenssejä tarvitsee tämän vuoden Trial kilpailuissa ja missä luokissa.
Odotellaan "virallista" tiedotetta asiasta Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Lainaus:
Äkkiseltään haiskahtaa rahastukselta.......???? Vai onko pohjimmaisena syynä jotkin kiristyneet vakuutus koukerot?? EU?? FIA??.....noiden taakkehan on ainakin helppo "piiloutua", jos kuitenkin ekana syynä on ollut toi "kerätään rahat pois autourheilijoilta"<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> <center>--------------------------------------- www.pirate4x4.no www.pirate4x4.com www.formula-offroad.fi </center> |
Lainaus:
Voisiko tuon punaisen tekstin käytön jättää pois. En tiedä, olenko värisokea, vai mistä lie johtuu, mutta en saa oikein selvää, kun punaista tekstiä on sinisellä pohjalla, alkaa silmiä ja päätä särkeä, joutuu ihan tosissaan zoomailemaan väsyneillä silmillä. |
JOO!!! Jäi muuten lukematta toi teksti, koska
NÄKYY KOLMIULOTTEISENA!!! sinistä taustaa vasten Ja jäipähän meidänkin harrastestanu kisat ajamatta jos tarvii ruveta vuosilisenssiä hommaamaan, no onpahan komeat kypärät puhelimineen, voi vaikka pistää nukkumaan käydessä päähän ettei satu mitään. "Suck my dick" -Ron Jeremy Montenegros#10 |
Moi!
Täysin oikeaa ja vahvistettua syytä kertalisenssien vähentämiseen täytyy kysyä AKK:n johtajalta, mutta käsittääkseni kyse on siitä että: - lisenssiin sisältyy vakuutus (joka maksaa) - tutustumislisenssit käsitellään manuaalisesti (joka maksaa) - Kun tutustumislisenssit on käytössä yleisissä kilpailuissa niin kauenpana oleviin kilpailuihin ei osallistuta Tutustumislisenssit on poistettu kaikilta lajeilta, nyt viimeisenä siis myös OffRoadilta yhtenäisyyden vuoksi. Tutustumislisenssiä voidaan edelleen käyttää jäsenten välisessä kilpailussa (yhden seuran sisäinen) tai seurojen välisessä kilpailussa (yksi joukkue/seura) tai harjoitus kilpailuissa (uusi järjestäjä jolla ei vielä riittävää kokemusta kisan läpiviemisestä) Tämä tarkoittaa että MMR, TAPUA, I-HelUA, JoensuunUA,Turun moottorikerho, RaisUA eivät ainakaan vanhalla miehityksellä pysty järjestämään harjoitus kilpailua! Toinen vaihtoehto on uusi laji kuten Formula OffRoad suomisarja, tälle luokalle on annettu lupa järjestää harjoituskilpailuja joten siellä käy tutustumislisenssit niin kauan kunnes tulee lupa ajaa virallisia kilpailuita. Kalenteri kilpailun yhteydessä ei voi olla mitään luokkia joissa käytössä olisi tutustumislisenssi. Toivottavasti tämä yhtään auttaa selvittämään missä nyt mennään tämän lisenssi asian kanssa! Junde |
Lainaus:
Lainaus:
-74 Range, 215cid V8 #4x4@ircnet Edited by - baxxter on 12/03/2008 14:02:02 |
Lainaus:
Voisiko tuon punaisen tekstin käytön jättää pois. En tiedä, olenko värisokea, vai mistä lie johtuu, mutta en saa oikein selvää, kun punaista tekstiä on sinisellä pohjalla, alkaa silmiä ja päätä särkeä, joutuu ihan tosissaan zoomailemaan väsyneillä silmillä. [/quote] Ihan aiheellinen Pauli, tuo kommenttisi. En tullut ajatelleeksi, että tuo punainen ei kaikkien kuvaruuduilta välttämättä kunnolla näy ainakaan pienenä tekstinä ja meillä "vanhuksilla" saattaa toi (hämärä)näkökin olla jo heikentynyt<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Käynti optikolla saattaa tosin joskus auttaa vaikka ei kai värisokeuteen mutta eräille jopa ulkonäköön:):) Lupaan jatkossa käyttää värejä, jotka erottuvat paremmin tästä sinisestä taustasta ja tarpeen vaatiessa SUURENNETAAN fonttikokoa<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> Mitä tuohon Junden antamaan infoon tulee niin kiristymistä on siis tutustumislisenssin kohdalla viimevuodesta tapahtunut ja tuo että, Kalenteri kilpailun yhteydessä ei voi olla mitään luokkia joissa käytössä olisi tutustumislisenssi oli minullekin hienoinen yllätys ja oma tulkintani siitä, että kisan ulkopuolella olisi voinut ajattaa tuon Harraste-Stanun oli siis virheellinen<img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle> harjoitus kilpailuissa (uusi järjestäjä jolla ei vielä riittävää kokemusta kisan läpiviemisestä) Tämä tarkoittaa että MMR, TAPUA, I-HelUA, JoensuunUA,Turun moottorikerho, RaisUA eivät ainakaan vanhalla miehityksellä pysty järjestämään harjoitus kilpailua! Tuo "harjoituskilpailu"-sanan tulkinta minua hieman ihmetyttää kun minusta se ennemminkin tarkoittaisi kilpailua, jonka osanottajat pääosin ovat kokemattomia ja vasta ovat tutustumassa Offiin kilpailulajina eli harjoittelevat kilpailemista eikä niinkään kokemattomia kisajärjestäjiä! Mutta siitähän tämä suomenkieli on kätevä että sanoja voi tulkita monella tavalla riippuen siitä miltä kantilta ja millä asenteella asiaa kulloinkin katsoo:):):) Mitä meihin esimerkkeinä mainittuihin vanhoihin ja kokeneisiin kisajärjestäjiin tulee niin minusta me kaikki edelleenkin joka kerta, vuosien kokemuksellakin kisaa järjestäessämme, harjoittelemme<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> Kiitokset Jundelle valaisevasta informaatiosta. Inhorealisti |
No niin, sääntökirjan mukaan jäsenten- ja kerhojen väliset kilpailut on harjoituskilpailuja. Eli ei ole mitään erillisiä harjoituskilpailuja joten kaikki seurat voivat niitä järjestää ihan miten monta tahansa häiritsemättä muita kisoja. Kovasti aiheuttaa vastustusta lisenssi pakko kisoihin. Ei liene monikaan lukenut mitä kaikkea se kattaa. Jos kyseinen muutaman kympin sijoitus on liikaa niin onneksi on tosiaan niitä suunnistus kisoja joissa voi rakasta lajia harrastaa.
3. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLO Ryhmällä I ja III vakuutus on voimassa: · AKK:n luvalla järjestetyissä kilpailuissa · kilpailujen yhteydessä järjestettävissä harjoituksissa · harjoituksissa, jotka ovat lajille ominaisia · valmennusohjelman mukaisesti harjoiteltaessa · koulutus-, liikunta- ja valmennusleireillä urheilutoimintaan liittyen, mutta ei muuna aikana · edellä mainittuihin tilaisuuksiin välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla · tilapäisesti ulkomailla samoin edellytyksin kuin Suomessa (kork. 3 kk:n pituisilla matkoilla) · alle 70-vuotiaille. Tuossa oli sääntökirjasta kopsattua tietoa lisenssin vakuutuksesta. Kerhojen välisistä kisoista sen verran että jos ajo-alueita on niin siitä vaan niitä jonkun seuran nimissä järjestämään. Siellä käy se tutustumislisenssi ja organisaatio kisalle on köykäisempi. Ympäristö lupa toki tarvitaan ja maanomistajan lupa, AKK:lle riittää pelkkä ilmoitus riittävän ajoissa. Olisi mukava saada uutta tekijää mukaan näihin kisoihin ja kerhojenväliset kisat on hyvä tapa aloittaa kisojen tekeminen. Saa jokainen koittaa miltä se kisan tekeminen tuntuu. Meillä Rais UA:ssa järjestetään esimerkiksi sprintissä kerhojenvälinen 3-5 kisaa käsittävä sarja kunnollisina talvina. Pääsylippuja ei saa myydä eikä kisaa mainostaa. Joku ahkera kilpailulisenssiä vieroksuva vaan nyt asian hyväksi jotain tekemään ;) Jätetään taas herneet peltoon! Mukavaa kevättä kaikille. |
Lainaus:
Lainaus:
-74 Range, 215cid V8 #4x4@ircnet |
Lainaus:
Note! This message was posted anonymously! |
tää nyt puhuttaa vuodesta toiseen.....
tarvii noille kerätä kolehtia jokka eniten purnaa vastaan niin pääsevät ajamaan?sithän meillä onkin täydet sarjat... mitenkäs pitempi matkalaiset? tarviiko hakea kilpailun järjestäjän ne kotoa trailerilla??? vai kerätäänkö matkarahaa jolla ne pääsisi pelipaikalle? Elämä vaan on nykyään vitun kallista siksi minäki purnaan kohta EX-PÖRSSIYHTIÖLÄINEN ja TYÖTÖN Note! This message was posted anonymously! |
Kyllä suunnistuskisojen osallistumismaksut on niin kalliita,ettei minulla ole varaa niihin osallistua.
Saatikka ostaa Boggereita ja kahta räikkä Warnia... ym,ym kyllähän näitä selityksiä täältäkin löytyy Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Luettuani tämän sain tälläisen käsityksen. Oletetaan että haluaa osallistua harraste stanuun.
Kuskin ja apparin pitää liittyä johonkin AKK:n jäsenkerhoon. Katsastuskortin hankinta. Kuskin ja apparin lisenssi. Osallistumismaksu? Mielestäni turhan monta eri vaihetta tuossa on. Varmaan osa arvostelusta kohdistuu siihen. Just do it! |
Lainaus:
Tuo katsastuskortti seuraa sentään autoa sen koko elinkaaren joten sitä ei tarvitse hankkia kuin kerran!! Note! This message was posted anonymously! |
Lisenssi hommien tiukkeneminen lisää kyllä ainakin hankaluuksia, jos vaikkapa sattuu kakkosohjaalle este ettei pääse. Etsippä siinä sitten sellainen apukuski nopeasti, jolla on lisenssit kunnossa.
Jokos rallitutkintoihin on tullut eräpäivä? eli saakos kansallisen lisenssin, jos on joskus tullut tutkinto suoritettua? (ja laiskuuttani en viitsi tätä tietoa juuri nyt itse etsiä) Meinaan on jo melkein järkevämpi ottaa kansallinen kuin peruslisenssi, kun hintaeroa ei ole kuin par kymppää... jos joskus vaik tarttee. Tuo on toisaalta perseestä tuo vakuutushomma. Tartteehan ne tietysti kaikilla olla, mutta jos (ja kun)ne on jo ennestään kunnossa, niin tuleepahan maksettua turhasta. <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Ainakin itselle on yhden kisan takia lisenssin ottamisen kynnys aika korkean tuntuinen. Mitn sarjoja ei kuitenkaan ole (eikä varmasti ihan heti tule) mahdollisuuksia kiertää. Aika on aikaa ja raha on rahaa! RUMARACING TROOPER 2.8, HJ60, SJ410 |
Vittu en taida tänäkää vuonna kilpailla, jos toi harrastestanuun tarvii muunkun perus lisesnnin....
TÄÄ ON NIIN PERSEETÄ JA RAHASTUSTA KOKO HOMMA. |
Ei pelkoa,kyllä Trial kilpailumuotona kuolee Suomesta.
Voitte valittajat sitten keskittyä vittuilemaan vuorostaan muista lajeista. Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Lainaus:
Rahastustahan tää tietysti on vai ajattelitko, että noita kisoja pelkästä harrastuksesta teille kitiseville kilpailijoille tehdään<img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Ei vain oikeasti kiinnosta maksaa vuosilisenssiä sen takia että pääsisi yhden kisan ajamaan koska kahteen kisaan pitää mennä järjestelemään/hämmentämään/auttamaan/olemaan tiellä, kun ei muuten henkilöstöä riitä järjestämään kisoja... Ja joku vihjaili useaan kerhoon kuulumisesta, niin en myöskään kuulu seitsämään kerhoon, vain yhteen. Kahden henkilön liittymis+vuosimaksu AKK:n alaiseen kerhoon, vuosilisenssit molemmille, on siinä mielestäni yhdelle kisalle hintaa. KIITOS JA ANTEEKS, täältä tähän... "Suck my dick" -Ron Jeremy Montenegros#10 Edited by - Repro on 07/04/2008 12:11:14 |
Minulla alkaa mennä maku koko kilpailu paskanjauhantaan ja sen takia ei varmaan tälle kaudelle valmistu meidän tallista kisa-autoa.
Odottelen että tulee vielä se päivä,että tulee mitta täyteen ja jättäytyy pois koko offipalstan seuraamisestakin. Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing Edited by - Racingrabbit on 07/04/2008 19:16:15 |
yrittänyt olla ottamatta kantaa, mutta:
mä olen tykännyt Talmassa käydä Moose kisoissa, ajamassa ja katsomassa, ja se on ollut "kauden alku" monta vuotta trial ei innosta niin paljoa että viitsis rakentaa siihen autoa, HS luokkaa olen fanittanut, vaikka toisinaan on vähän naurettavalta tuntunutkin, esim portto stRangella aikoinaan nyt kun taas alkaa olla kevät, kauhia ajohinku, portto HoTTenToTTi kaipaa ponnistusta, niin olis kiva kurvia Talmassa löysät pois - vaan nyt tämä lisenssiajatus, jos oikein ymmärsin, että 120 € x 2 + jonkun seuran jäsenyys esim 20 € + ilmoittautuminen 40 € = 300 € !!! (Ai niin, ehkä vielä katskortti autolle ?? €) Kypärät onneks oliskin jo mutta silti, aika paljolta kuulostaa yhteen kisaan, tarttiskohan panna potat vuokralle / myyntiin... jää väliin Talma kisana, ja muutkin joissa ei kertalisenssillä pärjää Voimia ja uskoa kuitenkin järjestäjille - ehkä joskus taas on toisin... -pee- "Levannon Ve(l)ho" ...ei se satu... <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> Pees hevi Gees <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> #235 slck ry pähäma ry team UTZ MAN ZAA |
Jaksaa tämä lisenssi asia vaivata monia. On muita vakuutuksia ym ettei tartte hankkia lisenssiä. Itsekin sen yhtä kisaa varten sain maksaa, eikä se nyt niin koville ottanut. Kyselkää niistä extreme vakuutuksista tarkemmin vakuutusyhtiöistä. Todennäköisesti ei kata kilpailutilanteessa sattuneita vahinkoja. Taitaa myös vuosihinta olla tuota AKK:n peruslisenssiä(70€) kalliimpi. Vanha kertalisenssi =tutustumislisenssi poistui kaikilta lajeilta, ja esim.autosuunnistus lajiryhmä vastusti asiaa kovasti. Siellä on sentään harrastajia todella paljon. Tilanne on nyt kaikille sama.
Ette tästäkin purnaajat ole onneksi yksin. Tästä saa onneksi semmoisen käsityksen että ei tarvitse järjestää enää kisoja. Ei ole kun muutama kilpailija jotka ei purnaa joka sääntö, kypärä, lisenssi tai jostain muusta olemattomasta asiasta. Heitä käy sääliksi jos kisajärjestäjät väsyvät ainaiseen marinaan. Mukavaa kevään odotusta kuitenkin kaikille. |
Hmmmmm.kypärä tuli hommattua aikaisemmin turvallisuuden takia(pitkin hampain),oikein hyväksytty malli.
Se meni vielä läpi.Mutta....... On harmi homma toi kertalisenssin loppuminen sillä Talma oli tosiaan selkee kauden avaus ja hieno tapahtuma tuulettaa lukinseittejä talven jäljiltä poijes... Toivottavasti populaa riittää tästä huolimatta talman kisaan... - - - - - - - - - - - - - #perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# SLCK Member #51 kayttaja"at"offipalsta.com http://www.4x4cup.com/ www.slck.net http://www.petrisimolin.net/gallery/...yttaja-sig.png |
Lainaus:
Se että meitä harrastajia on kuitenkin suomessa niin vähän että en ymmärrä miksi tästä on tehty suunnistus vs. trial riita!!! Se ei mene mun jakeluun. Mulla on elämässä just nyt niin paljon (kämpän myynti, uuden rakentaminen, duuni, duunin ohessa opiskelu jne. jne.) etten kerkeisi kiertää kaikkia trial kisoja, siksi olen päättänyt ajaa vain suunnistukset. Toi Talman kisa olisi ollut kuitenkin kiva ajaa harrasteessa. Tulee vaan liian kalliiksi. Noista extreme vakuutuksista. Kelpaako muka jokin korvaava vakuutus lisenssin tilalle? Ja mulla ainakin ollut sellainen vakuutus jossa hoito katto on lähemmäs 300tusd + kulut eli vaikka joutuisi ulkomailla KISOISSA pulaan saisin hoidon siellä plus lääkärilennon kotiin ja viellä sinne mahdollisesti jätetyt tavarat. Mutta hinta ei ole ehkä ihan halvin eikä edes kotimaisesta yhtiöstä. Mutta sellainen minulla oli vuosia, vaikkei enään olekkaan. Eikä herneitä nenuun mutta eikö akk:n pitäisi olla lajin etujärjestö? Nyt selkeästi on huomattavissa että akk:n vaatimusten takia laji on näivettymässä. Onko se silloin edun ajamista? -sami- Note! This message was posted anonymously! |
-sami- kirjoittaa täyttä asiaa
mua ihmetyttää myös se, että kun tästä nyt keskustellaan, asia otetaan pelkkänä purnauksena ja riidan hakemisena, kysehän on palautteesta, jota lajiliitto luulisi haluavankin, ehkä foorumi vaan on väärä edelleen se, että lajin "kattojärjestö" tekee lajiin tutustumisen ja harrstamisen kankeaksi, ja hankalaksi, ja vieläpä kalliiksikin, on omiaan häätämään harrastajat muualle - mun mielestä iso sääli ! edelleenkään ei herneitä, ja tsemppiä niille, jotka organisaatiossa vaikuttavat, ottakaa kentän äänet huomioon -pee- "Levannon Ve(l)ho" ...ei se satu... <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> Pees hevi Gees <img src=/smiley/coolgleam.gif border=0 align=middle> #235 slck ry pähäma ry team UTZ MAN ZAA |
Sen verran noista vakuutus asioista, että kannattaa vielä varmistaa korvaako se oma tumpeloextremetms. vakuutus oikeasti kulut jos tapaturma sattuu kilpailu tilanteessa. Ei sillä ettenkö itsekin olisi kertalisenssin kannalla (vaikka en edes aio kisailla), mutta tullut kantapään kautta opittua että ne vakuutus ehdot on monimutkaisia ja hankalia...
Kyllä sinne AKK:hon on nyt kahtenakin peräkkäisenä viikonloppuna mennyt varmasti viestiä asiasta ja kuten sirP sanoi myös suunnistajat ja pienoisautoilijat ovat asiasta purnanneet vahvasti kuulemma. Siellä vaan on asia nyt näin päätetty ja ainakaan tällä hetkellä sille ei voi mitään. VIRALLII AiWaN SaMa |
Vanha kertalisenssi =tutustumislisenssi poistui kaikilta lajeilta, ja esim.autosuunnistus lajiryhmä vastusti asiaa kovasti. Siellä on sentään harrastajia todella paljon. Tilanne on nyt kaikille sama.
=================================== Toistetaan nyt vielä että kyse on siis kalenterikisoista joissa tuo tutustumislisenssi ei ole käytössä! Kerhojen välisissä kisoissa tutustumislisenssi on "käypää kamaa".:):) Ja kun joku tuolla epäili että offi-trial ja offi-suunnistus ovan napit vastakkain niin ei kait tässä lisenssiasiassa ole siitä kyse vai onko jonkun mielestä näin<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Suunnistus-Offin säännöissä on vapauksia joita AKK:n alaisissa trialkisoissa ei ole ja odotan vain mielenkiinnolla hetkeä jolloin AKE keksii lähteä tutkailemaan Suunnistus-Offin kikottimia kisojen siirtymille! <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_evil.gif border=0 align=middle> Porukan kannattais ajoissa itse asettaa järkevät rajat ennenkuin joku toinen (viranomainen) tekee sen harrastajien puolesta ja yleensä siinä käy niin, että ne eivät läheskään kaikkia silloin mielytä<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle> Note! This message was posted anonymously! |
tietääkö kukaan miten tonne akk:n sisäpiiriin pääsee, esim. koulutus matkalle pattayjalle ja tallinnan kokoukset kiinnostaa. raha tuskin loppuu akk:lta tällä menolla.
Note! This message was posted anonymously! |
Terve!Minun mielestä tämä asia pitäisi nähdä niin että AKK rahastaa lisenssit.On se sitten oikein tai väärin kaikki päätelköön oman mielensä mukaan.Mutta itsestä tuntuu siltä että ympäristöviranomaiset ovat yhtä oikukkaita vielä pitäisi kaikkien lajien jossa joku moottori antaa voiman niin puhaltaa yhteen hiileen.Jos saadaan lupa järjestää kisoja niin ei kannattas enään purnata muista asioista.Et silleen olikohan toi nyt järkevästi ilmastu!T.JiiVee
Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Olet aktiivisesti mukana AKK:n toiminnassa,kilpailet tai olet toimitsijana kilpailuissa,käyt toimitsija koulutuksia,teet paljon ilmaista talkootyötä...ym,ym Eiköhän se lajiryhmän jäsenen paikka sitä kautta urkene.Tietysti kannattaa kyllä valita joku muu laji kuin Offroad,esim ralli tai joku missä pyörii oikeasti rahakkaat sponsorit ja maksavaa yleisöäkin :) Suzuki "Longtail Rabbit" Tiny Tools Racing |
Sivu luotu: 04:53 (GMT +2). |