![]() |
Kulmakorvessa ajeltiin lauantaina 28.10...
Kelit sen kuin paranevat. :-)) Syyssateet kastelevat Kulmakorven kesällä kuivuneita ajouria ja ojat ja suonsilmäkkeet täyttyvät vedestä. Jos olivat maastot aiemmin syksyllä eräiden mielestä liiankin haasteettomia niin sitä ne eivät varmaankaan ole enää ensi lauantaina. Valitettavasti voisi sanoa, sillä pikkupyöräisille pehmeys voi tuottaa paikoin ylivoimaisia vaikeuksia. Ns. helpoista reiteistä tuleekin yllättäen läpäisemättömiä hetteikköjä. No on siellä silti kestävääkin ajouraa niille jotka eivät nauti jatkuvasta vinssauksesta.
Muistutetaan nyt kuitenkin, että aivan vakioille ajoneuvoille Kulmakorven maastot saattavat olla liian vaativia!!! Ei kun paranee!! Vettä tulee kaatamalla jo toista päivää ja kohta Kulmiksessa tarvitaan jo märkäpukua tai ainakin kahluusaappaita jos kuivana reittikierroksesta aikoo selvitä. Voipa olla että paikoin tarttee snorkkeliakin:-)) Saas nähdä miten porukka selviää lauantaista?? Nähdään Kulmakorvessa, jollei metsässä niin ainakin taukopaikan makkaranuotiolla jonne päästäkseen ei maasturia tarvitse! Omat makkarat mukaan!!! Pitäneekin varata sytytysnestettä mukaan, että saadaan nuotio syttymään!! Toivottavasti lauantaina ei enää sada! Ilmoittautuminen osoitteeseen hallitus@tapua.fi JA antti.karhu[at]inchcape.fi perjantaihin 27.10 mennessä. MP TapUA www.tapua.fi FJDC www.fjdc.org Edited by - Byrocrat on 23/10/2006 22:28:30 Edited by - Byrocrat on 30/10/2006 16:57:00 |
Jos viimeinkin sais cruiserin siihen kuntoon että vois tuonne tulla.
-- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Yhden vinssauksen lenkki siellä taisi olla katuvakiollekin.
Note! This message was posted anonymously! |
Miten monta eri reittiä tuolla oikeen on?
Vaativuudeltaan minkämoisia? Note! This message was posted anonymously! |
ilmoittaudun mukaan ja nyt OMALLA autolla (vihdoin)!!
sami ja range |
Lainaus:
<center>Menossa Mukana: MäntsälänVaraosa/Kone-Heino, Mairuen kone ja pultti, AE-Kuljetus,Funny Shop,Britti-Osa, Alu-koo</center> |
onkos sam-71 samainen henkilö joka oli sillon uazin kyydissä ja taisi saada pahan offikuumeen? :) Jos näin on niin mukavaa kuulla että nyt on oma auto, onneksi olkoon! Jos on joku muu niin samat sanat kuitenkin <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
UAZ-315126 "Ulyanovsky Avtomobilny Zavod" |
juu kyllä on sama mies ja jotenkin se brittipiiras vaan kummitteli takaraivossa kokoajan kun katteli vaihtoehtoja nyt vaan pitää vielä vinssi hommata ni sitten voi jäädä "rauhassa" jumiin tällä hetkellä ollaan ikäänkuin muiden armoilla ;)
t:sami |
kuviakuviakuvia...
-pee- ei se satu... STRANGE POVER <img src=/smiley/firedevil.gif border=0 align=middle> jatila offroad ry rover ystävät ry #235 slck ry pähäma ry team UTZ MAN ZAA |
ilmottautuminen lähti... lähteekö a45 launtaina kulmaan? voitas nyt sit ajaa pitkä reissu.
American parts, Russian parts, all made in Taiwan -offipalsta.com sinne ne miehet menneet on- |
Kait mäkin sitten lähden kun oikein pyydetään... Saas nyt nähdä vaan että millä?
-Maastoautossa on jäykkä etuakseli- |
Tulossa ollaan, uusi uljas GAz perävaunu perässä - katotaan kuinka helposti ollaan linkussa ja jumissa !
Tapsa - Women and cats will do as they please, and men and dogs should relax and get used to the idea - |
Tulossa ollaan.
|
Tulossa minäkin.
|
Lainaus:
Note! This message was posted anonymously! |
Jää tämäkin reissu väliin...... =( Taitaa jäädä Rover Ystävienkin ajot väliin...=( Voi ketun nenä...
Ei kellään sattuis olee 23 spline murrosniveltä takataskussa?? Risto Ne pyörät jotka ei vedä, niin ne jarruttaa... Edited by - rm67 on 24/10/2006 09:46:57 |
Tultais mutta kun auto seisoo tallissa ilman takaakselia...
|
menossa mukana
|
tullan....
Jogi BJ |
tullaan...
Jogi BJ |
Joo tulossa ollaan..
Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Ilmottauduttu on!
Itselle ensimmäinen kerta kulmassa, saa nähdä miten auto/kuski selviytyy todella märistä olosuhteista...(jos sade jatkuu entiseen malliin) |
Vielä ehtii ilmoittautua liukastelemaan Kulmakorven lauantain ajotapahtumaan. Voin luvata, että ainakaan ajourien kuivuus ei haittaa ajamista:-))
Toivotaan vain että sää ei haittaa ilman autoa ulkoilevia liiaksi! MP |
Minä en nyt tuonne pääse kun cruiseri on parsittavana. Pitääkö tuosta erikseen ilmoittaa sähköposti jollekin?
-- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Pitää.
Korvia kuumottaa vieläkin kun jäi kerran tekemättä peruutusilmo.. Kyllä lähtee.. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Jollet nyt pääse niin onhan niitä vielä muutama ajopäivä Kulmiksessakin tälle vuodelle jäljellä! M |
Lainaus:
Mut kävin tiistaina ostamassa kasan peltiä ja palkkia, joten saa korvattua nuo cruiserin orkkis pahvipellit vähän vahvemmalla kamalla. -- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Nyt ei pääse tulemaan. Rokkiautoa on vähän vahvisteltava.
Nautinnollisia ajohetkiä! |
Kai Nerd-o kävi ostamassa tukevaa ruotsin peltiä?!
--Bågger och Volvo (Penta) rules ok!-- |
Lainaus:
-- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Niille jotka huomenna lauantaina aikovat Kulmakorven metsään joko autolla tai jalan hyvänä neuvona kerrottakoon, että metsässä on tooodella paaaaljon vettä!!!! Kaikki ojat , lutakot ja ajouratkin notkopaikoissa tulvivat ja jos yleensä pikkukengissä onkin selvinnyt kuivin jaloin niin nyt ei ole sitten toivoakaan ilman saappaita, nekin mieluusti pitkävartiset!!! Uimataitokaan ei välttämättä ole pahitteeksi syvimmissä puronylityksissä.
Kuskeille taatusti riittää haasteita ja kun joku oli muistelevinaan, että pikkupyöräisilläkin on joskus selvinnyt yhdellä vinssauksella niin voin kertoa, että lauantain ajelussa kukaan ei selviä vinssaamatta reitiltä, mutta tällaisia haasteitahan moni on metsästä lähtenyt hakemaankin:-)) Joten eipä muuta kuin tervetuloa syksyiseen Kulmakorpeen ajelemaan tai vain katsomaankin. Toivottavasti sää edes pikkaisen kuivahtaisi!! terv MP |
No niin, olihan siinä jo ajamista verrattuna edellisiin kertoihin. Kuski ja auto selvisivät vammoitta, joskin pahimmat järvet tuli kierrettyä kun ei vielä ole snorkkelia hoitamassa ilmanottoa.
Jouduin tosin lähtemään kesken kaiken kun meinasi tulla kiire töihin, mutta ehkä taas ensi kerralla paremmalla ajalla. Hauskaa oli koko rahan edestä, kyllä sitä olisi mielellään pidempäänkin ajanut. Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Kivaa oli ja keli mitä parhain ! Vanhatkin paikat tuntuvat ihan uusilta kun kuivasta kesästä on toivuttu taas normaaliin uomaan (=ojat täys ja kalliot liukkaat).
Kiitokset taas kerran Mikolle koko porukan coachina olemisesta ja järjestelyvastuun kantamisesta. Erityis-kiitos Marille Dumbon kuskina olemisesta - loistava suoritus ekakertalaiselle etenkin kun oli paikoitellen hippasen pluikasta. Antti Aamuselle kiitos narun vetämisestä ja ihan kaikille taas mukavasta seurasta ! Tapsa & vanha uskollinen Dumbo - Women and cats will do as they please, and men and dogs should relax and get used to the idea - |
Niin tosiaan meinasi unohtua, kiitokset järjestäjille ajopäivästä, ja osallistujille ajoseurasta!
..kyllä parissa paikassa meinasi jo olla pulassa pikku- Cherokeella ja 31" kumeilla.. Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Hauskaa oli ja tuli ajeltua, olihan siellä vähän kosteaakin ja liukasta.
Kiitokset järjestäjille ja ajoseuralle. http://www.petrisimolin.net/gallery/...-Img_3241s.jpg http://www.petrisimolin.net/gallery/...-Img_3245s.jpg t Jussi & Esa Edited by - Jussik on 28/10/2006 18:22:15 |
No juu nyt on ekakerta omalla autolla takana ja vauriot tutkittu ja todettu, olivat onneksi pieniä ja vain kosmeettisia ;) Mutta todella kivaa oli ja kiitos kaikille jotka auttoivat, neuvoivat ja vinssasivat keltanokkaa!!! Niin Mikolle tosiaan suurkiitos että piti hellan liekkiä meillekin "ykkösellä" ni saatiin makkarat grillattua.
t:sami,sampo,antsu,lilly ja toma |
Juu, kävin myös kuvailemassa ja Antti nykäisi kyytiin tienvarresta :) kiitokset pelkurinpaikasta <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Kiitokset myös sille kiiltävävanteisen jeepin kuskille, aiheutit minulle 1000 euron sydämmen pysähdyksen <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>, mutta nyt on kamera putsattu ja vahinkoa ei ilmeisesti tullut... oma moka se oli, mitä työnsin itseni eteen. Kuvia tulee myöhemmin. Ja vitut, mulla ON lukot akseleissa |
Kiitos tapualle olittehan saaneet kaikki lutakot vettä täyteen.Iso kiitos sinitakkiselle pariskunnalle vinssi hommista ,eirityis kiitos rouvalle toyon kaivamisesta montusta/suosta lapiolla (ei muista nimiä).kiitos lj/range monster porukalle, pääsittekö kotiin?Kun erkanin teistä porintielle.T:Jogi
Jogi BJ |
Kiitos myös meiltä järjestäjille ,sinitakkiselle pariskunnalle ja JogiBJ:lle myös paluumatka seurasta .Joo melkein päästiin perille,3 km ennen tallia auto sammu ja ei millään käymää.Kaveri hinas perille,jätin auton pesemättä kun ei liikkunut kerran ominvoimin.
|
|
Lainaus:
|
Lainaus:
ei ehtinyt koukistua <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle> Ja vitut, mulla ON lukot akseleissa |
ai, ai ,inkkari oisitollut paikkalla kun kaveri ui oikein kunnolla, ois tullut aika hyviä kuvia.me ei keretty kuvaamaamn kun piti valillä yrittää mennä etiäppäin.
Jogi BJ |
Kiva oli käydä Kulmassa vaikkei oma auto sähköhäiriön takia päässytkään.
Pieni myöhästyminen tuli loppumisajasta mutta tässä siihen syylinen: http://static.petrisimolin.com/galle...pper%20002.jpg Ja parempi kuva syyllisen ajoneuvosta jotta tunnistaisitte liikenteessä ja paheksuisitte: http://static.petrisimolin.com/galle...pper%20004.jpg -Maastoautossa on jäykkä etuakseli- |
Kiitokset järjestäjille ja hyvälle seuralle!
Niin ja punaiselle Patrolille vinssin käytöstä.. Roope, Markku & Co. Note! This message was posted anonymously! |
Eikös ketjut ole yleensä kiellettyjä safareilla? Talvella nuo kyllä ymmärtäisi, mutta miksi ihmeessä tuossa on ketjut käytössä?
http://esory.kuvat.fi/kuvat/Kulmis/_DSC0602.jpg/full -- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Kyseisessä autossa oli takarenkaina jotkun formularenkaat... ei pitoa, siksi ketjut.
Ja vitut, mulla ON lukot akseleissa |
Kas. Aina kun minä olen kysynyt niin ehdoton kielto ketjuille. Mutta onkos kulmassa sallittu ketjut jos tosiaan tulee sileillä/katurenkailla?
-Maastoautossa on jäykkä etuakseli- |
Lainaus:
MP Edited by - Byrocrat on 28/10/2006 21:35:01 |
Tossa kattelin just sen lyhyen vidiopätkän mitä kaveri sai kuvailtua.. täytyy kyllä todeta (vaikka itse sanonkin) että kyllä se perkele näytti puolinopeudella katsottuna se yhden mutapaikan (ts. tämän http://www.petrisimolin.net/gallery/...-Img_3245s.jpg) läpiajo Jeepillä ihan ajamiselta.. kaveri valitti että pikku- Cherokeessa kuulemma vähän töksähti kun tosta ajoi ylös <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
...vitut se mitään töksähtänyt, eihän tuulilasissa ole edes otsan- tai nenänjälkiä ja rattikin on ihan suora kun sitä puristi paniikissa rystyset valkoisena. Hyvin se sieltä nousi. Yllätyin kyllä itsekin, olin ~95% varma että siihen jäädään. Kuvia tullee aamuyön tunteina/ huomenna, katsotaan mitä sieltä löytyy. Kyllä mall crawlerillakin pääsee. Edited by - Timo_L on 28/10/2006 21:37:41 edit: kuuleman mukaan jotkin paikallaolijat ihmetteli puoliksi ääneen että tarkoituksellako se tuota autoa hajottaa.. pitäähän sitä välillä vähän antaa runtua että tietää mitä se oma auto kestää.. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> Edited by - Timo_L on 28/10/2006 21:40:17 |
Kyllä, Jeep meni komeasti sen paikan ja vauhtia oli juuri sen verran kuin pitikin:)
Eikä mitään hajonnut? Roveria hiukan upotettiin siinä puhelinpylväällä..mutta loput mutaurasta meni putkeen. Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Otetaan homma uusiksi pimeällä 11.-12.11. leikkimielisen "suunnistuskisan" merkeissä!! Silloin ajoaikaa on klo 16.00 - 01.00 eli aavistuksen sunnuntain puolelle!! Pimeässä Kulmakorven helpoimmatkin ajourat näyttävät täysin erilaisilta!! MP |
Heitin Timo sen kymppirastin viereisen lätäkkövideon tuonne torneihin... (KulmanKynppi.wma) Sun kaveri tais kuvailla aika tavalla samoilla mestoilla, mutta jos hinppasen eri kuvakulmia.
Itse olin ekaa kertaa Kulmassa saapastelemassa. Komeeta reittiähän sieltä löytyy ja näyttää porukalla hauskaa riittävän. Tähän saakka toi Defen metsittäminen on ollu lähinnä puolipakollista erämokille matkustusta ja sukelluskamojen rannoille roudaamista. Vaan tuota touhua tutkaillessahan tässähän meinaa innostua aiheesta ;) Tässä pari kuvaa : http://static.petrisimolin.com/galle...ulmanRanke.JPG http://static.petrisimolin.com/galle...ulmanDeffu.JPG Edited by - TeemuR on 28/10/2006 23:15:25 |
Mukavaa oli taas kerran. Todella liukaat kalliot vai mitä Inkku?
Jeepin järjestämä mutakylpy oli kauempaa katsottuna aika mielenkiintoinen. Näykyi vain sankka höyrypilvi, jonka seasta lenteli nyrkinkokoisia turve könttejä. Voin vain kuvitella osumien määrää, jos Inkku oli tuolla lähistöllä. Saunassa on käyty ja maha täynnä. Vaimo oli värkännyt jälkiruuaksi Mud Cake -kakkua. Sopiva jälkiruoka valinta ;) Pikku Karhu kyseli voidaanko huomenna mennä uudelleen. Oli hiukan pettynyt kun piti lähteä äitin mukana pois :-( Vain maine kulkee edellä... |
Lainaus:
Meinaan kameran päällä oli yhtä paljon paskaa kun takissa. Liukasta oli joo kallioilla, hihkuin siinä penkilä hiukan. Ja vitut, mulla ON lukot akseleissa Edited by - Ex_inkkari on 28/10/2006 22:40:36 |
Kiiiiittttoooos!!! Tosi jees ajelut (uuden auton )kanssa?!
|
Kiiiiittttoooos!!! Tosi jees ajelut (uuden auton )kanssa?!
|
Lainaus:
Kunhan saan tuossa maanantaina (?) hommattua kamera- firewire- kaapelin niin saan pari pätkää huitastua itsekin nettiin. Jos ei muuta, niin ainakin sen missä Maasturien Esikuva (Jeep) näyttää Englannin pojille mallia (ja vähän Japanilaisellekin) kuinka mudassa ajetaan <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> ..noh, ennenkuin leijun enempää niin ihan oikeasti niihin syvempiin paikkoihin ainakin minun XJ olisi jäänyt ~1m ajon jälkeen.. Kyllä mall crawlerillakin pääsee. edit: no niin.. mitäs tänne on oikein tullut kirjoitettua humalapäissään aamuyön tunteina <img src=icon_smile_dead.gif border=0 align=middle> Joka tapauksessa, en nyt ainakaan toistaiseksi saa kuvia/ videota laitettua, kun jostain syystä ei saa uploadattua kotisivulle yhtään mitään. Perhana. Edited by - Timo_L on 29/10/2006 15:30:07 |
Sattuuhan sitä, toivottavasti saat videon näytille.
Oli muuten melkoisen liukasta välillä... Markun kyydissä ollut ulkomaan vieras olisi halunnut kalastaa Defen ikkunasta. |
Kävin kerrankinkävellen kattomassa ja tuntui olevan liukasta joka paikassa. Harmitti kyllä kun en itte pääsyt rypee... =)
RISTO Ne pyörät jotka ei vedä, niin ne jarruttaa... |
Ensimmäinen mutta ei viimeinen kerta kulmakorvessa! Kiitokset järjestäjille!
Reitit olivat juuri sopivia ja haastavia paikkoja löytyi. Yksi kallion nuppulä tuotti ylimääräisen sydämmen tykytyksen kun auto alkoi luisumaan sivuttain. Onneksi ranteen paksuinen koivu pelasti auton kaatumisen kyljelleen. Lopussa piti kokeilla hieman vielä rajoja yhden lutakon kanssa jossa kytkin alkoi luistamaan veden takia. (se siitä mekaanisesta vinssistä) Onneksi oli takakontissa talja jonka avustuksella saatiin auto irti. Tällä kertaa oli apukuski fiksuna laittanut kuravehkeet päälle kun joutui noukkimaan paidan ja makkarat mutavellistä jotka tippuivat autosta taljaa otettaessa. Samalla auton sisälle tuli myöskin mukava määrä kuraa ja mutaa takakontin avauksen seurauksena... Harmittaa kun ei ollut omaa kameraa mukana, mutta tässä yksi kännykkä otos koivuun nojailusta. http://static.petrisimolin.com/galle...ab-Kuva012.jpg Edited by - shishkebab on 29/10/2006 22:10:18 Edited by - shishkebab on 29/10/2006 22:11:05 |
Joo kivaa oli ja mutaakin oli vähintäänkin tarpeeksi,ja jos hakee jotain negatiivistä niin vähän harmittaa kun etu panhardi repes rungosta irti.
|
Lainaus:
Kuvissa tuo lantikka kyllä näyttää melko vakiolle. Onko tuossa tehty muuta kuin renkaat ja panssarointi? Mikäli tuo pääsee kulmassa melko ongelmitta niin cruiserilla ei teoriassa pitäs olla mitään ongelmaa :) Maavaraa on kuitenkin aika paljon enemmän. Tosin niin on etu ja taka ylitystäkin <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> Kuvissa näyttäis olevan ihan hienot maastot harrastukseen. Vielä kun sais joku kaunis päivä cruiserinkin tuonne.. -- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O Edited by - Nerd-O on 30/10/2006 11:31:39 |
Teorialla ja käytännöllä on pieni ero.<img src=icon_smile_blackeye.gif border=0 align=middle>
Vain maine kulkee edellä... |
Totta tuokin. Mut defenderi ja cruiseri taitaa olla melko lähellä samoja mittoja? Akseliväliltään, pituudelta ja leveydeltä?
-- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O |
Lainaus:
-- Jojolla suohon ja kävellen pois -- Nerd-O Kuten Landy tuolla ylempänä toteaa niin teorialla ja käytännöllä on huima ero. Tuo Defe taisi tosiaan olla "vakio" ja kuvakin otettu kuivimmalta reitin osalta. Taisi tuolla olla joku kuva samaisesta laitteesta ns vakioreitillä upoksissa. Mitä tuohon käyttämääsi mottoon tulee niin voipi ajelusi helposti päättyä juuri tuohon sillä arvelisin että painoeroa Jojolla ja Defellä taitaa kuitenkin jonninverran olla Defen hyväksi. Viimekädessä lopputulos on tietty riippuvainen kuskin taidoista. Tumpelohan upottaa autonsa pienemmissäkin lammikoissa ja meillä Kulmakorvessa riittää kyllä näin syksyisin upotuspaikkoja ihan joka lähtöön:-)) Helpoiksikin luonnehditut reitit ovat aivan jotakin muuta kunnes pakkanen kovettaa maaston. Kannattaa siis pistää Jojostakin pohja siihen kuntoon että pysyy paremmin pinnalla eikä tule niin paljon mutaakaan sisätiloihin. Voit kysellä vaikka Jogilta ja kumppaneilta:-)) m Edited by - Byrocrat on 30/10/2006 16:46:38 |
No niin, tässä olisi nyt vihdoin viimein pari kuvaa ja yksi teaserin pätkä. Pidempi pätkä on tulossa kunhan saan editoitua, joskin lyhyeksi jää se toinenkin koska materiaalia on niin vähän.
Tässä olisi tämä linkki: http://koti.mbnet.fi/~lampitl/kuvia/...pi_28_10_2006/ Puoliksi off- topikkina: jos tuolla videolla vilahtaa mielestäsi tutun näköinen kuva, ja haluat sen poistettavaksi videolta ja/ tai creditit videoon, niin kerro ihmeessä! Minulta valitettavasti puuttui muutama hyvä "action shot", ja pari sellaista löytyi teidän muiden ottamista kuvista. Ns. virallisissa kuvissa ei näkynyt mitään copyrighteja, joten ajattelin että voisin käyttää niitä kunhan vain mainitsen videon lopussa että siellä on myös muiden ottamia kuvia jotka mahdollisesti ovat (c). Eli siis toistamiseen, jos olet mielestäsi kokenut vääryyttä, niin poistan kuvat videolta pikimmiten tai lisään kuvaajan nimen videon lopulle kunhan vain ilmoitat minulle siitä. Kiitos ja anteeksi <img src=icon_smile_approve.gif border=0 align=middle> Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Hyviä kuvia:) Galleriassa on parit kuvat nyt.
|
Lainaus:
-SLCK #28- <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> |
Lainaus:
Puolentoista viikon päästähän Kulmakorvessa taas ajellaan, mutta silloin pimeässä. Saas nähdä onko silloin jo saatu pysyvä lumi vai jääkö vain yritykseksi. Täällä rannikolla kun vielä on ihan mustaa ja plussan puolella mutta tuolla kehä III pohjoispuolella jo "täysi" talvi!! Kiitoksia hyvistä kuvista myös muille!!! Itse kun en ole ehtinyt päivystyskiireiltäni juurikaan ajotapahtumia kuvaamaan ! MP |
No nyt olen vähän pihalla (mikä ei ole mitenkään uutta), mutta mikä Galleria <img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle> Ei nyt vissiin ainakaan tornissa, kun ei siellä mitään kuvia löytynyt..
Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Lainaus:
http://www.pohojanmaanoffroad.fi/ |
No niinpä tietysti.. noh, aina oppii jotain uutta <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>
Kyllä mall crawlerillakin pääsee. |
Sivu luotu: 19:03 (GMT +2). |