![]() |
Toyota LJ:stä ToyWagen VOL2
Moro,
Aloitetaan tännekin tarina, niin jää edes jonnekkin dokumenttia itselle mitä tuli tehtyä. Ja tiedä vaikka joku muukin voisi tästä jotain oppia. Eli kohteena kanttilamppuinen LJ. Raajärven syksyn 2020 ajopäivillä se varmistui. Jotain kivaa uutta autoon pitäisi saada. Konehuone on kutittanut jo pitkään. Kesällä 2020 hain jo yhden LJ:n tekniikanluovuttajaksi, mutta suunnitelmat niinsanotusti muuttui... https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236582 |
Raajärvellä tuli kuolattua yhtä lehmää ja saunan lauteilla siitä yritettiin hieroa jopa kauppoja, mutta rohkeus ei tuossa vaiheessa riittänyt. Koeajolla kuitenkin käytiin ja tekniikasta juteltiin. Sitten vain hautomaan ajatusta omassa pienessä päässä.
Eli VW:n 1.9TDI yhdistettynä Volvon automaattiin oli paketti, joka kiinnosti. Moottorille oli aika valmis setuppi olemassa, mutta laatikkopuolella oli mahdollisuuksia. Volvon automaatissa kun ei ole jakolaatikkoa. Toiset ovat laittaneet susukin jakiksen välikardaanilla, mutta eihän sitä voi kaikessa muita kopioida. Ja kun itsellä oli jo Toyotan välitetty jakin valmiina. Välikardaanin käyttö myös lyhentäisi jo muutenkin lyhyttä takakardaania. Eli jakolaatikko pitäisi saada kiinni suoraan laatikon perään. Siinäpä olikin mietittävää. Kirjoittelen lisää kun ehtii ja löytyy sopivia kuvia. Tuskin tulee missään järkevässä (aika) järjestyksessä. Kysykää, jos haluatte tietää jostakin enemmän. |
Tekniikan luovuttajaksi haettiin 2004 vuoden VW Bora 66kW:n 1.9TDI.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236559 Mitoitusta varten tuli AW71 vaihteisto, josta puuttui osia, mutta tämä meni muutenkin purkuun mitoitusta varten. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236584 Lopulliseksi laatikoksi tuli myöhemmin turbiinilukollinen AW72L. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236583 "Romulaatikko" tarvittiin kun Volvon pulttijako tuntui olevan Ruotsin suurin valtion salaisuus. Sitä ei tuntunut saavan mistään edes rahalla. Näin jälkikäteen ymmärrän miksi. Sen selvittäminen oli melkoinen työ (=aikaa ja rahaa). VW:n lohkon pulttijako taas selvisi internetin ihmeellisestä maailmasta hyvin helposti. Mittapiirrustus on myös luotettava. Ei ole kenenkään kyläsepän tönärillä mittaama. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236577 Mutta siis Volvon pulttijako aiheutti ongelmia. "Romulaatikko" atomeiksi ja tarvittavat osat kainaloon ja viisaampien juttusille. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236573 Eli tarvittavat pulttijaot mitattiin 3D koordinaattimittauslaitteella (tai mikä sen hieno nimi nyt on). Samalla mitattiin myös jakolaatikon adapteriin tarvittavat vaihteiston häntä ja jakolaatikon etupää. Olin itsekkin yllättynyt kuinka tarkasti tuolla pystyi mittaamaan. Toisaalta, 80k€ laitteelta voi jo jotain vaatiakkin. Adapterin teko vaati muutaman iteraatiokierroksen, jotta moottorin kallistus ja startti saatiin osumaan oikealle kohdalle. Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta säästän teidät yksityiskohdilta. Jakolaatikon adapterista tuli varsin yksinkertainen. Kaksi laippaa, jotka yhdistetään sopivan mittaisella putkella. Noh, olisi voinut olla. Päätiin kääntää jakolaatikkoa samalla niin, että nousee ylemmäs ja jää runkopalkkien väliin piiloon. Helpottaa myös pohjapanssarin tekoa. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236579 Hitsauksen ajaksi pulttasin laipat kiinni tukeviin levyihin. Väliputki oli luonnollisesti sorvattu suoraksi. Adapterin sisällä oli akseli, joka piti laakerit linjassa. Hitsauksen jälkeen laipat oikaistiin vielä varmuuden vuoksi jyrsimessä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236585 Vaihteiston adapteri taas koostui vähän useammasta osasta. Itse adapteri, uusi vetolevy, startin korokelaippa ja turbiinin keskityshokki. Siinä samalla tuli leikkautettua ylimääräisiä sarjoja myyntiin, kun yksittäisen sarjan leikkaaminen olisi ollut kallista. Samoin tämä sopii sekä turbiini lukolliseen, että lukottomaan laatikkoon. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236578 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236576 Aina ei jaksa olla tehokas niin välillä jotain turhaakin. Tein kytkikoteloon uuden startin kotelon kemiallisella metallilla. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236570 Periaatteessa nyt oli suurimmat osat valmiina. Moottori, vaihteisto ja jakolaatikko sekä niiden sovittamiseen tarvittavat adapterit. Todellisuudessa tämä oli 5 kuukauden jumppa. Valitettavat todellisuus on se, että työnteko haittaa harrastuksia. Jakolaatikon adapteri oli suuri voitto. Ilman sitä koko paketti olisi kaatunut. Jos ei olisi kääntänyt jakolaatikkoa, niin vakiot kardaanit olisivat passanneet. Nyt niitä pitää jatkaa hieman spacereillä. Eli jakolaatikko pysyi alkuperäisellä paikalla. Vaihteistopaketista tuli ~10cm pitempi kuin Toyota R151F laatikosta. Lohkon takapää siirtyi siis eteenpäin. Tämä ei haitannut, kun VW:n lohko on 15cm lyhempi kuin Toyotan 2LT-2. Eli liekkipellin väliin tuli lisää tilaa ja myös lohkon etupuolelle jäi hyvin tilaa vinssille. Alla olevassa kuvasta lohko siirtyi vielä 5cm eteenpäin. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236563 |
Jakolaatikosta tuli lopulta tälläinen. Osaan kiinnityspultin rei-istä laitettiin helocoili niin, että nyt jakolaatikon voi irroittaa laatikosta avaamatta jakolaatikkoa. Helpottaa huoltoa.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236575 Adapteria suunnitellessa sen pituudelle oli kaksi mahdollisuutta. Hyödyntämällä vaihteiston kardaaninlaippaa (kuvassa) olisi paketista saanut lyhyemmän. Tässä vaihtoehdossa olisi joutunut muokkaamaan hammasratasta niin valittiin toinen, hempompi, tapa. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236586 Eli päädyimme muokkaamaan pääakselia niin, ettei jakolaatikon sisälle tarvinnut koskea. Tästä tuli noin 50mm lisää pituutta, mutta toteutus oli helpompi. Laatikon päästä poistettiin governorin kansi, jotta siitä saatiin lyhyempi ja saatiin hyvä, suora ja iso pinta adapterille. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236587 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236589 Etukardaanillekkin jäi tilaa. |
Mikäs tuossa vaggilaisessa niin hienoa, että se piti tuohon soveltaa?
|
Lainaus:
|
Laatikolle ei tehty kummoisia. Pieni avosydänleikkaus Shift kitin asentamiseksi. Volvo purukumilla tuntuva vaihteen vaihto ei kestä jos moottorista sattuu irtoamaan enemmänkin vääntöä. Luistattaa levyt pilalle. Shift kitillä menetetään ajomukavuutta asfaltilla, mutta napakka vaihto vähentää luistamista ja säästää levyjä.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236572 |
Lainaus:
Kevyempi,pienempi,halvempi eikä pamahda paskaksi heti kun sitä kohti tuo turboa.:D Lisäksi noita löytyy joka nurkalta toisin kuin L-moottoria. Itse aiheesta niin hienoa tekemistä! Itseäkin pitkään houkuttanut sovittaa hiluxin jakolaatikko kiinteästi toiseen vaihteistoon. Toisi aivan uusia ulottuvuuksia tekniikan suhteen. |
Ite olison ehkä mersun koneeseen päättyny jos pitäs nyt kone vaihtaa on kans paljon saatavilla ja helppo piristää.. Mut näyttää hyvälle..
|
siistii tekemistä ja kun kerrotaan mitä tehdään
|
Moottorin sisälle ei tässä vaiheessa tehty kummoisia. Alakerta laakeroitiin, öljypumppu ja jakopää uusittiin. Kansipahviksi tuli Victor Reinzin monikerrosmetallitiivisti ja kannenpultit vaihdettiin koviin. Hyllyssä on odottamassa Maxspeedingin takoveivit. Veivit on tunnetusti tämän moottorin heikoin kohta ja antautuvat jossakin 300hv tietämissä. Tai oikeammin suuri alavääntö rikkoo veivit. Eli seuraavaan moottoriin sitten nuo. Tässä vaiheessa ei ole tarkoitus ottaa kaikkia tehoja irti.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236569 Tuli talvella sopivasti tarjolle. Nyt olisi varamoottorikin valmiina. Jos vaikka ensitalvena pääsisi tekemään vol2-moottorin... Pata on lähtöisen Seat Toledosta. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236580 Kun moottori oli huollettu pystyi sen liittämään laatikon kanssa. Adapteri sopi kuin nakutettu. Vauhtipyörän korkeutta piti vähän hakea, koska lukollinen ja lukoton turbiini ovat hieman erilaisia. Ero näkyy niin, että lukollisella turbiinilla pitää olla 4mm shimmi vauhtipyörän alla ja lisäksi joutuu leikkaamaan 3mm siivun pois kampiakselin päästä. Lukottomalla turbiinilla riittää kun laittaa 3mm shimmin. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236566 Kampiakselin lyhentämisestä kirjoitin myynti-ilmoitukseen näin: "Lukollinen turbiini tökkää kampiakseliin ennen kuin "pohjassa". Eli kampiakselia pitää hioa 3mm lyhyemmäksi. Itse porasin kampiakselin päähän pienellä poralla puolenkymmentä 3mm syvää reikää. Tönärillä aina välissä tarkisti reiän syvyyden. Sitten oli rälläkällä helppo hioa kampeakselista tavaraa pois. Sitten kun kaikki 3mm syvät reiät oli lähtenyt pois niin tiesi olevansa sopivalla syvyydellä. Sitten holkki kampiakseliin ja siitä vastaava siivu pois, jotta ovat tasan." Vauhtipyörän sai kasattua ottamalla hammaskehä Volvon vetolevystä. Porasin niitinreiät 6,8mm kokoon ja väänsin niihin M8 kierteen. Sitten vain ruuveilla kasaan. Startti oli jo katsottu valmiiksi aikaisemmin (tiedot löytyy adapterin myynti-ilmoituksesta). Autodocista startti alle satasella kotiovelle. Hyvää tässä on se, ettei tarvitse tärrätä runkopantin kanssa. Itsellä tuli pieniä muutostarpeita, kun aikaisemmin tehty moottorin korvakko ei mahtunutkaan olemaan yhtäaikaa staritin kanssa. Moottorikorvakkoon pieni modi ja homma jatkui. Moottorinkorvakoista tuli taltioitua paljon dokumenttia kun niistä pitää olla selvitys muutoskatsastukseen. Käytetty materiaali ja hitsauksen dokumentointi kai tärkeimpinä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236598 |
Tapaus turbo.
Kuten arvata saattaa, niin turbo meni vaihtoon. Vähän isompaa tilalle. Kuvassa oikealla alkuperäinen ja vasemmalla korvaava GTD2060VZ. Turbo tuli Puolasta Ebayn välityksellä. Se on lähtöisin tietääkseni 3 litraisesta Audista. Puolan poika oli vaihtanut siihen valmiiksi 1.9 pakosarjan ja billettin kompurasiiven. Kellotettu valmiiksi 2,6bar paineelle :) Sen verran heikko oli luottamus Puolan poikaan, että turbo kävi huollossa THturboservicellä. Puolan poika oli oikaissut ja jättänyt tasapainoituksen tekemässä siiven vaihdon yhteydessä. Muuten ahdin oli hyvässä kunnossa. Huollosta sain mukaan myös uuden öljylaipan tiivisteen, jotta voi siitäkin tehdä paremman :) https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236611 Noh tässähän oli muutama mutta. VNT:n ohjaus oli toteutettu alipainekellolla. Koska teen moottorista mahdollisimman mekaanisen, ei alipaineohjaus ollut mahdollinen. Alipainekello pois ja painekello tilalle. Taattua kiinan laatua. Piti purkaa, putsata ja kasata uudelleen. Kellon mukana tuli repullinen jousia, joten aikanaan pääsee säätämään paineet mieleiseksi. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236612 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236608 Tietenkin kellon liikerata ei ollut sama kuin turbon. Tämän olisi voinut jättää huomiotta, mutta halusin käyttää kellon pitkää iskua hyväksi, jotta VNT:n ohjauksesta saisi mahdollisimman herkän. Ainakin phytagorasta kiusattuani sain laskettua uuden vipuvarren pituuden niin, että sain käytettyä kellon koko liikeradan. Uuden vipuvarren sosialisoin Volvon laatikon vaihteensiirtäjästä. Sattui olemaan sopiva halkaisija ja lukkosokan ura valmiina. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236609 Fiksuimmat ovat tässä vaiheessa ehkä huomenneet pienen ongelman. Nyt kun VNT:n ohjaus on toteutettu painekellolla on VNT:n siivet lähtökohtaisesti kiinni. Eli jos kellolta katoaa ohjaus, menee siivet kiinni. Tämä on paha juttu. Saa moottorin rikki pakopaineilla aika nopeasti. Mutta ei hätään. Tarvikemotilta löytyi hyllystä kiinalainen ratkaisu. Erillisellä hukkaportilla voidaan suojata moottoria siinä tapauksessa, että VNT:n ohjaus katoaa. Eli hukkaportti toimii vain varoventtiilinä, jos pakopaineet uhkaa karata. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236610 Puolan poika ei ollut ihan näin pitkälle suunnitellut turbon muokkausta vaan minun piti jatkaa modausta. Pirralla x määrä reikiä pakosarjaan ja 68.81 nikkelipuikolla paikkaa päällä. Toki reilu esilämmitys ennen hitsausta. Näin jälkikäteen voi todeta, että olisi kannattanut pultata pakosarja johonkin kiinni hitsauksen ajaksi. Veti laipan kieroon tuolla hitsauksen määrällä. No, laippa olisi pitänyt luultavasti oikaista jo Puolan pojan jäljiltä... Tästä selvittiin siis laipan oikaisulla jyrsimellä. Pakosarjaan tuli nyt lähdöt hukkaportille, pakopaineella ja pakolämmölle sekä yksi varalle. Ja tiedän, valusarjan hitsaaminen on aina riski. Pakosarja oli jo valmiiksi muokattu hitsaamalla, joten jos on ratketakseen niin sitten ratkeaa. Nikkelipuikolla ei kyllä ollut mitään ongelmaa hitsata. Ei ylimääräistä kuohumista tms. 68.81 lisäaine oli vain aika tympeää pirrata. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236607 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236613 Siinä kun vauhtiin pääsi, niin piti vähän muokata myös kompressorikoteloakin. Puolan pojan visio olisi myös toiminut, mutta halusin ahtoputkista lyhemmät/suoremmat. Vähän hirvitti kun tätä silppusi. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236614 Ahtoputket piti luonnollisesti rakentaa uusiksi tyhjästä. Tosin rakentamista oli aika vähän. Pärjäsi ihan cnc-pirralla. Ja kun pirra oli esillä niin siloiteltiin samalla myös imusarjan sisältä ylimääräiset pois. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236615 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236616 Lopputulosta voi pitää kompaktina. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236622 Imusarjaksi valikoitui Passatin BKC moottorin imusarja (PD150). Tähänkin käytettiin vähän aikaa netissä, jotta kaikki halukkaat hevoset pääsisivät moottoriin. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236556 https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236617 |
Suzukin jakolaatikon kuoret kannattaa vahvistaa parhaaksi katsomallaan tavalla, kuoret venyy ja halkeaa helposti jos voimanlähteessä on enemmän vääntöä kuin alkuperäisessä tarkoituksessaan.
Tuon Läjän "alkuperäisessä" moottorikokoonpanossa VNT ahtimen siipien ohjaus oli myös toteutettu ahtopaineella, mutta eräässä toisessa kokoonpanossa käytettiin pakopaineohjausta joka osoittautui käytökseltään paljon miellyttävämmäksi, kannattaa ainakin kokeilla jossain vaiheessa kunhan saat sen ajoon. |
Lainaus:
|
Yleensä herättely vaiheessa vnt ahtimella pakopaineet ylittävät ahtopaineen. Sen jälkeen ahtopaine ja pakopaine menevät käytännössä käsikädessä.
Heikkeneekö ahtimen herääminen pakopaineella ohjatessa kun siipien aukeaminen tapahtuu liian aikaisin. Noihinhan on maailmalta saatavissa erinäisiä ratkaisuja mitkä mahdollistavat siivikon ohjauksen ilman ecua. Saatavilla taisi olla myös pieniä ihan tarkoitukseen tehtyjä ecuja. |
Aika iso ahdin, riittänee likemmäs 300hv mitenkä heräävyys noin offi käytössä?
Minkälaista suutinta ja pumppua tähän on tulossa? Vakio pumppu riittänee johonkin 250 kantturoille mutta suuttimet vaatii jo reilusti isommat. Omassakin kotterossa tuo pd150 imusarja. Ahtimeksi odottaa volvosta peräisin oleva gtb2056vl jolla ilmeisesti heräävyys hyvä ja riittää n.250hv |
Lainaus:
Suomesta ei mahda löytyä noita BRM moottorin imusarjoja? Näyttäisi olevan Amerikan Jetasta lähtöisin. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Tuolla PD150 imusarjalla ykkössylinterin virtaus jää 3% pienemmäksi kuin muiden, jos tuohon aikaisemmin löydettyyn mittaukseen on uskominen. |
Kuten arvata saattaa, niin turbon ohella myös suuttimet ja pumppu kaipasivat vähän huomiota. Tässä mentiin siitä, mistä aita oli jo kaatunut ja kopioitiin kokeneempi harrastajia. Jopa siinä määrin, että ostettiin valmiiksi muokatut osat. Itsellä ei taidot riitä suutin tai pumppuhommiin. VW:n vakiosuuttimiin vaihdettiin 0.360 kärjet ja paineet säädettiin 240 bariin. Kun alkuperäinen suutin oli 0.180 niin lisäystä tuli vaatimaton 100%.
VW:n vakiopumpussa on liika sähköä omaan makuun. Siispä tilalle vaihdettiin mekaaninen pumppu. Sopivasti suurempi aihio löytyi Kia Carnival I 2.9TD autosta. Ko autossa taitaa olla suurin nelisylinterinen mekaaninen Boschin VE-pumppu. Pumppu kävi huollossa ja sen sisälle tehtiin jotain pientä, josta minä en tiedä sen tarkemmin. Samalla siihen sovitettiin VW:n hihnapyörä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236605 Tässä paketissa ei siis ollut mitään uutta tai erikoista. Vastaavia on tehty aikaisemminkin ja se on toimivaksi todettu. Hyvin bolt-on homma. Jopa kaasuvaijerin liikeradan sai sopivaksi ilman suurempaa taistelua. Myös laatikon tarvitseman kick down vaijerin sai sovitettua pienellä muokkauksella. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236638 |
Nyt lotto vetämään.
Trial gearin tehokkaampi ohjaustehostimen pumppu passasi vaggilaiseen bolt on. Pumpun runko siis meni samoihin kiinnityksiin kuin alkuperäinen pumppu. Trial gear oli minulla käytössä jo edellisessä tekniikassa niin hihnapyörän joutui vaihtamaan. Uuden keskiön sorvautin hihnapyörälle. En nyt muista oliko syynä hihnan linjaus vai se, ettei vanha keskiö irronnut. Joka tapauksessa tämä oli mukavan helppo rasti. Huomatkaa myös hightech moottoripukki. Helpotti kummasti rakentamista kun moottori seisoi tukevasti omilla jaloilla. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236656 Mutta tottakai tähänkin piti itse päästä jotain härppimään. Lisäsin yhden tukirullan, jolla saan hihnan seuraamaan ohjaustehostimen hihnapyörää pitempään. Jospa se ei luistaisi niin helposti kun on täynnä kuraa ja turvetta. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236655 |
Toisen palstalaisen sanaa lainaten nyt on "Makitoitu". Pääsi toteuttamaan itseään oikein sydämmen kyllyydestä. Muutama harjoituskappale tuli ennen kuin sain mieleiseksi.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236658 Eli pakoputki meni luonnollisesti uusiksi. Tässä toteutettiin taas jotain perverssiota ja piti hieroa ihan turhaa. Mutta kun halusin siihen äänenvaimentajan, vaikka tilaa tai tarvetta ei ollut. Tämmöinen siitä tuli. Down pipeen tuli myös hukkaportin haara omalla joustolla. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236657 Turbolta lähtö on 3,5", mutta kun sen kokoista down pipeä ei saanut paikallisista varaosaliikkeistä niin tein DIY 3,5"-3" kartion. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236661 Tästä jatkettiin sitten 3" putkella. Ja koska se äänenvaimennin piti saada mahtumaan paikkaan, minne se ei kuulu, niin tein sen putken sisään. Eli takimmaisessa osassa on kaksi putkea päällekkäin. Sisempi on 2,5" ja ulompi 3". Sisäputkeen makitoin 8,7 metriä viiltoja 1mm laikalla. Tein putken kahdesta 320mm pätkästä, koska pirralla ylsi poistamaan purseen 17cm syvyydeltä putken sisältä. Sitten lisää DIY kartioita (2,5"-3") https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236659 Ennen kasaamista kaksi kerrosta termotekkiä pienemmän putken päälle. Tuli sopivan tinki isomman putken sisään. Sitten vain putken päällekkäin ja saumat kiinni. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236660 Saa nähdä millainen pörinä tuosta kuuluu. Jos ei miellytä, niin takaosa on helppo tehdä uusiksi. Putki tulee runkopalkin yli etulokarissa ja kiertää korinkannakkeen. Korinkiinnikkeen jälkeen jatkaa matkaa runkopalkin vieressä. Korinkannakkeen kierrossa käy runkopalkkia alempana, mutta muuten on koko matkalla runkoa korkeammalla. Korinkannaketta joutui muokkaamaan ja vahvistamaan (tekemättä vielä kuvaa ottaessa). Mahtuu olemaan 35" renkailla. Rengas ottaa tukivarteen ennen kuin pakoputkeen. Jos joskus vaihtaa isommat renkaan, niin voi joutua tekemään uusiksi. Se on sen ajan murhe. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236662 |
Jakolaatikon kääntämisen takia piti vänkärin lattiaan tehdä pieni pahka, jotta jakis mahtui olemaan uudessa asennossa. Tässä ei ollut mitään erikoista. Laatikkoa hollille ja rälläkällä niin kauan reikää isommaksi, että mahtuu. Sitten lappu päälle.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236690 Sitten kun laatikko oli oikealla paikalla, niin pystyi asemoimaan vaihdekepin. Sen olisi voinut laittaa siihen, mihin alkuperäiset vaihteensiirtäjät olisivat sopineet. Tai sitten sen pystyi laittamaan siihen, missä se on hyvä ja todeta, että vaihteensiirtäjät eivät ole sinne päinkään. Arvatkaapa kumman valitsin? https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236692 |
Huhuu. Nyt on aihetta juhlaan. Sain väännettyä katsastuskonttorin ja Toyotan kanssa muutoskatsastukseen tarvittavat paperit kuntoon.
ToyWagenin tehorajaksi muutoskatsastukseen tulee 150kW. (67kW+20% oli valmiina ja varmasti tarjolla) Sinänsä turhauttava vääntö, kun uudessa ajoneuvolaissa asia on suhteellisen selvästi kirjoitettu. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236694 Homma menee vaikeaksi, kun konttori vaatii vertailuautosta "luotettavan" selvityksen. Konttoreita palvelevan "teknisen tuen" mielestä Toyotan maahantuojan selvitys on ainoa "luotettava" selvitys, vaikka eivät tätä tietenkään suoraan sano. Mutta eivät myöskään kerro, mitä nämä luotettavat muut tahot ovat. Esim vertailu Koivusen varaosanumeroilla tai Japan partsin räjäytyskuvilla ei ollut luotettava. Autodata ehkä, mutta vertailutietojen hakeminen työläs niin jäi kokeilematta. Myös Toyotan tekemä tyyppihyväksyntä 1980-luvulla on puutteellinen (esim tehot puuttuu). Toyotan kannan voi jokainen lukea heidän verkkosivuilta: https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236693 Periaatteessa selvä ja helppo juttu mutta teeppä se käytännössä. Luultavasti jollakin toisella konttorilla homma olisi onnistunut helpommalla, mutta tykkään ko. konttorista. Ovat tarkkoja, mutta järkeviä. Eli vain dokumentit ratkaiseen, puolin ja toisin. Ei tarvitse ihmetellä päätöksiä. Edellisessä muutoskatsastuksella luettiin lakia oikein porukalla ja kun siellä luki että niin ja niin saa tehdä, niin katsuri löi leiman lappuun mukisematta. |
Lainaus:
Lainaus:
|
Kiitos Matti tarkennuksista. Kuten näkyy, minulle nuo lakipykälät on hepreaa. 12kg/kW on raja jota ei saa alittaa minun tapauksessa. Laskin 150kW käyttämällä rekisteriotteessa olevaa painoa.
|
Sen verran usein on ollut lämpöongelmia jäähdyttäjän tukkeutumisen takia, että olin jo päättänyt siirtää jäähdyttäjät taakse ennen kuin aloitin tekniikan vaihdon. Jäähdyttimien paikaksi tuli kuskin puolen takaikkuna. Siinä ne haittaavat näkyvyyttä vähiten. Katolle olisi voinut myös laittaa, mutta tallissa sen verran matalat ovet, että tämä ei ollut mahdollista. Sivuikkunassa jäähdyttimet sai myös hyvin suojattua oksilta yms.
Tälle se näyttää ulkoapäin. Suojauksen toteutin 1,2mm karkaistulla pellillä. Vähempikin olisi riittänyt. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236574 Tuon karkaistun pellin rei-ittäminen oli tympeä homma rasiaporalla. Olisipa ollut edes plasma tai laser. Tuli siitä kuitenkin siisti. Käsiplasmalla olisi ollut aika karkean näköinen. Nyt tyytyväinen, mutta silloin harmitti :) https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236568 Ilman suojapeltiä näyttää suunnilleen tälle. Eli ensin on 8” spallin flekti. Tätä ohjataan ilma-vesicoolerin veden lämpötilalla. Eli jos ahtoilman coolerin lämpö nousee yli 35 asteen niin flekti lähtee päälle. Flektille tulee myös pakko-ohjaus. Tämä toimii varaflektinä moottorin jäähdytykselle. Flektin alla ilma-vesi coolerin kenno. Vettä kierrättää mersun taukolämpöpumppu (boschin kiertovesipumppu). Vesipumpulle tulee ohjaus 17 asteen anturin kautta. Eli pumppu käynnistyy kun coolerissa veden lämpö saavuttaa 17 astetta. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236606 Moottorin jäähdytyksestä vastaa Transporter T4 jäähdytin. Suunnilleen sopivan kokoinen ja ovat halpoja. Auton sisälle tuli suurehko kotelo jolla kuuma ilma ohjataan katon läpi ulos. Katolle tulee skuuppi. Moottoria jäähdyttää 12” spallin flekti. Kuutioita tälle flektille luvattiin paljon. Iso flekti=iso ääni niin tuohon halusin jotain pehmeyttä. Eli flektin on/off ohjaus olisi ollut aika karkea. Nyt alavesiletkussa on 35 asteen anturi, josta virta menee säätimen kautta flektille. Flekti käynnistyy kun vesi saavuttaa 35 astetta. Säätimellä (40A) voidaan säätää sopiva, hiljainen, peruspuhallus. Alavesiletkussa on toinen, 65 astetta, anturi, jolla flekti ohjataan täydelle teholle. Toiveessa olisi, että hiljainen peruspuhallus riittäisi pitämään lämmön pääosin kurissa. Täyttä puhallusta tarvisi vain sitten kovemmalla hapetuksella. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236691 Paisuntasäiliöt on VW:n tuotantoa (=halpoja). Koska ne jäävät kotelon sisään piiloon laitoin pintavahdilliset mallit. Kojelautaan syttyy merkkivalo jos pinta laskee liikaa. Kotelon lämpöeristin 13mm armaflexillä. Jäähdytinlinjat vedin 35mm kupariputkella. |
Projekti ollut jo kohta kuukauden tauolla. Tallissa on niin kuuma, ettei siellä voi mitään järkevää tehdä. Kaveri neuvoi laittamaan pyyhkijät silmämuniin, mutta ei löytynyt riittävän pieniä.
No tehdään sitten jotain turhaa. Posti toi BMM moottorin imusarjan. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236821 Ja tämä oli taattua EGR laatua. Edellisen poltin puhtaaksi, mutta nyt kun helteet jatkuu niin ajattelin kokeilla liottamista. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236820 Eli nopeasti pellistä tulppa toiseen päähän ja dieseliä täyteen. Katsotaan helteiden loputtua, mille näyttää. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236819 Muuten imusarjan muoto on ihan ok. Muoto ainakin näyttää sellaiselle, että 1-sylinterin täyttöä on ajateltu. BMM imusarjasta tuo mutka on jyrkempi kuin BKC imusarjassa. Katsotaan nyt jaksanko ruveta vaihtamaan. Ylimääräistä imusarjan tiivistettä ei ole hyllyssä. Ja itse asiassa postissa on tulossa jotain muutakin päivitystä tuolle alueelle. Ehkä toteutan molemmat muutokset sitten kerralla. Pitää tästä kertoa tarkemmin, kunhan posti tuo paketin... |
Onko toi pelti oikeesti karkastu vai onko rst tai hst:tä.
Joka tapauksesssa hienoa jälkee/tekemistä |
Lainaus:
https://www.ssab.fi/tuotteet/brandit.../strenx-960-cr |
No niin. Eiköhän tällä saa pestyä karstat pois imusarjasta.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236827 |
Lainaus:
Vaikuttais polttoainepumpulta, mutta sanoo että water... |
No pannaan puolet CH3OH sekaan pesuaineeksi.
|
Asiallisen näköistä tekemistä :cool:
Tuli tuossa mieleen jäähdytyksen flektien ohjauksesta, että olisiko PWM- ohjaus ollut liian sähköinen? :D Etuna kuitenkin portaaton nopeuden säätö lämpötilan mukaan. Ainakin jenkkipalstoilla todenneet varsin hiljaisiksi ja toimiviksi, kun porukka toteuttanut V8- koneisiin sähköflektejä viskoflektien tilalle. Itsellekin mietin alkuperäisen releisiin + antureihin perustuvan 2- nopeuksisen ohjauksen tilalle PWM- ohjausta Jeeppiin. |
Lainaus:
|
Tallin lämpötila laski siedettävälle tasolle niin kävin pyörähtämässä. Meni lähinnä siivoamiseksi. Mitään isoja ongelmia ei ole tiedossa. Tekemistä vaille valmis :)
Sen verran sain uutta, että jarrulinjat on nyt valmiit (mutta ilmaamatta). Pakokaasun lämpöanturin ja lambdan ruuvasin paikalle. Samoin hukkaportti ja pakoputki meni lopullisesti paikalle. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236893 |
Ei taaskaan tarvitse ihmetellä miksi rakentaminen kestää ikuisuuden…
Tuonkin kikkareen kun sai muotoiltua, rei-itettyä, hiekkapuhallettua ja maalattua niin oli valmis asennettavaksi. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=236934 |
Tullut vietettyä lomaa projektista.
Nyt kun taas tallin lämpötila laski niin viitsi jotain tehdä. Syylärin ympäristöön kilkkeitä paikaille. Tuli ruma letkuhässäkkä, mutta jää onneksi piiloon. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237031 |
Lainaus:
Mut joo, säätyvissä flekteissä tarttee olla joku äly joka muuttaa lämpötiedon pwm-signaaliksi. Mulla on omassa volvon flektin säädin jota moottoriohjain ohjaa. Ensin tein itse transistoreista ohjaiksen flektille, mut siinä tuli pieni taajuus ongelmaksi, volvon purkki korottaa taajuuden muistaakseni yli tuhanteen hertsiin jolloin flektin värinä ei ole ongelma. Arduinoa vois toimia jos jaksaa puuhastella. Spal valmistaa myös ohjelmoitavaa purtiloa ohjaukseen. |
nämä on ainakin monelaisissa vermeissä toimiviksi todettu, ainoa rajoite ti-hemmoilla on hinta joka kirpaisee. mutta saa kerralla luotettavan ja oikeasti toimivan jäähdytysjärjestelmän näiltä osin, tietenkin perusedellytykset eli ehjä ja riittävän kokoinen jäähdytin täytyy olla....
https://www.race.fi/fi/product/45246...ig-ewaterpumps, intterpentistä löytyy lisää vauhtikauppoja jotka myy. |
Lainaus:
En usko, että vesipumppu on tässä combossa se ongelma. Syyläreitä on laitettu katolle ja takaikkunoihin kauan ja yleensä aina vakio vesipumppu on riittänyt. Drifterit on erikseen, joissa ajetaan pitkiä aikoja suurella lämpökuormalla. Minulla on 35mm vesilinjat ja loivat mutkat, joten virtausvastuksenkaan ei pitäisi olla kohtuuton. |
Lainaus:
Termostaatti pitää olla poistettu ja sen tilalle kuristin ettei virtaa vesi liian nopeasti. |
Edistystä.
Sain pumpattua jäähdytysnesteet kotteroon. 12 litraa tuli järjestelmälle tilavuutta. Yllättäen järjestelmästä löytyi kaksi vuotoa. Yksi päälinjan ja yksi turbon jäähdytyslinjan klemmareista oli huonoja. Kyllä kannattaa käyttää "hyviä käytettyjä" klemmareita, kun uudet maksaa kuitenkin melkein euron kappale. Näistä selvisi klemmarin vaihdolla. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237071 Sitten kauhealla kiimalla pakolliset tilapäiset sähköt että pääsee starttaamaan. Tilapäisen starttinapin sijoitus niin, että yltää tukkimaan imuilman turbolta, jos kone päättää rynnätä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237072 Polttoainelinjojen ilmaus onnistui hyvin alipainepumpulla imemällä syöttöpumpun paluulinjasta. Sitten suutinputket löysälle ja startilla pyörittämällä loput ilmat ulos. Samalla tarkistettiin, että koneeseen tuli öljynpainetta. Suutinputket kiinni, kaikki raajat ristiin ja sormi starttinapille. Tyhjäkäyntiruuvia pyöritin summassa 1,5 kierrosta pienemmälle kompensoimaan lisättyä syöttöä. Muutaman yskähdyksen jälkeen kone lähti käymään oikein hyvin. Ei draamaa tässä. Tyhjäkäyni oli korkealla, ehkä 1500rpm, mutta ei haitannut tässä vaiheessa. Kone kävi vähän aikaa ja sammui polttoaineen puutteeseen. Ilmeni, että KIAn pumppu ei jaksa imeä polttoainetta tankista asti suodattimen läpi. Tarvitsee erillisen siirtopumpun. Tämä oli jo vähän tiedossa, niin ei tullut yllätyksenä. Samalla tarkistin moottorin ja laatikon öljyn määrän. Molemmissa öljyn pinta oli laskenut nyt kun oli kiertänyt suodattimiin ja jäähdyttimiin. Öljyjen lisäys ja tilapäinen siirtopumppu polttoainelinjaan ja uutta yritystä. Kone hörähti nöyrästi käyntiin. Yllättävän hyvin lähtee käymään ilman hehkuja. Käyttelin moottorin lämpimäksi vaihtelevalla korkealla tyhjäkäynnillä (1500-2500rpm). Sai jonkinlaisen sisäänajon laakereihin. Samalla yleistä havainnointia. Jäähdytysneste kiertää, ei ylimääräistä kolinaa, kone käy siististi ja tasaisesti, ei nestevuotoja yms... Kyllä nyt hymyilyttää. Eiköhän nyt jaksa niputtaa loput kun on saanut maistiaisen. Suurimmat to-do jutut: -Moottorin, apulaitteiden ja flektien sähköt -Ilmavesi coolerin linjat moottoritilassa ja kiertovesipumppu sekä sähköt -Vesilinjojen kotelointi auton sisällä. -Kardaanien sovitus (jakolaatikkoa nostettu) (-polttoainetankkiin kolo, jos kardaani ei mahdu olemaan) -Loput miljoona pikkujuttua. |
Whatsupilla välitetty video, niin resoluutio on huono, mutta kyllä siitä ajatus selviää.
|
ToyWagen special tool #54309
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237087 Suutinputket momenttiin. Netistä löytyi laskuri, jolla sai laskettua jatkovarren aiheuttaman muutoksen momenttiin. |
Aina roiskuu kun rapataan.
Eilen rappasin autoa hullun kiilto silmissä. Ihan vähän polttelee saada auto kasaan. Tosin nyt taisi olla liikaa kiimaa ilmassa. Myöhemmin illalla totesin, että nyt ei mennyt niinkuin strömsössä. Päivällä tein ilma-vesi coolerin linjat valmiiksi. Ei siinä mitään, mutta jälkeenpäin hoksasin, että pumppu unohtui. Eli vesilinjat on valmiina ja paikalla, mutta pumppu on hyllyssä. Noh, eihöhän sen saa johonkin väliin saa puukotettua. Kovin on pomppivaa tekeminen tällä hetkellä. Kun jonkin kohdan toteutus ei ole selvänä mielikuvituksessa niin on suuri kiusaus siirtyä seuraavaan. Paljon on siin keskeneräisiä yksityiskohtia, jotka odottaa valaistumista. Toisinaan valaistuminen tapahtuu, toisinaan ei. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Toimii tuo. Toki pitää vääntää oikeaoppisesti ja tuo avaimen ja jatkon kulma pitää olla laskuissa mukana.
|
90astetta ei tarvitse mitään kaavoja.
|
Lainaus:
|
https://amesweb.info/Beam/cantilever...alculator.aspx
Tuolta opiskelemaan |
No niin. Nyt olisi ilma-vesi coolerissa nesteet sisällä ja pumppukin on linjassa mukana. Siitä päästäänkin seuraavaan ongelmaan. Osaako joku heittää ulkomuistista, mistä saa boschin pumppuun sopivan liittimen?
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237193 Tätä minä sinne tarjosin, mutta ei sopinut. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237194 |
Ilmeisesti 2-napanen jetronic liitin käy tuohon. Finjector helsingissä myy näitä, jos nettikaupsta tilaat, niin muista valita pinnit erikseen ostoskoriin.
https://www.finjector.com/fin/2_napa...02571-p-237559 |
Lainaus:
https://www.jussinmaki.net/autosahko...nap/p/4420901/ Fixus ketjusta löytyy numerolla "sensoriliitin 4420901". Nyt vain jostakin aikaa ja pääsee johtohommiin... |
Repullinen releitä ja johtoja hankittu. Ensimmäiset johdotkin ehdin vetämään. Ajattelin ensin vetä johdot flekteiltä ja antureilta yhteen paikaan, mihin tulee releet ja virrat. Sitten pääsee yrittämään niiden kytkentää. Releitä tulee (valitettavan) paljon, koska anturit eivät kestä flektien vaatimia virtoja. Tässä lista releistä kaikkien kauhisteltavaksi:
-kaksi relettä saa ohjauksen virtalukolta ja katkaisevat kaikki sähköt. Toinen konehuoneessa, toinen takakontissa. -Yksi rele saa ohjauksen vesicoolerin lämpötila-anturista ja se ohjaa vesipumppua. -Yksi rele saa ohjauksen vesicoolerin jäähdyttäjästä ja ohjaa pikkuflektiä. Tälle tulee myös pakko-ohjaus. -Yksi rele saa ohjauksen moottorin veden lämpötilasta (35C) ja se kytkee pääflektin hiljaiselle nopeudelle. -Kaksi vaihtorelettä saa ohjauksen moottorin veden lämpötilasta (65C), joka kytkee pääflektin täydelle teholle. Eli 7 relettä :) Tuo pääflektin PWM:n ohjaus on vähän hankala, koska sekä + että - pitää ohjata PWM:n kautta. Toisaalta, tässä ei ole älyä. Eli jos jokin lakkaa toimimasta, niin vian etsiminen ei ole hankalaa. Hyvin suunniteltu on edelleen tekemättä :) |
Lainaus:
Tosin tuo lämpötilan mittaus on tuolla konehuoneessa olevassa intercoolerissa? Siihen astihan vesi liikkuu vain painovoimaisesti? |
Lainaus:
|
Voi motivaation tappaja.
Harmittaa kuin hampaatonta oravaa kun kävyt jäätyi. Eli rupesin asentamaan kardaaneita. Ei pitäisi olla mitään yllätyksiä. Mutta. Nostin kardaanit pystyyn seinänviereen viime syksynä. Ovat siinä olleet kaikessa rauhassa. Nähtävästi säilytysasennosta johtuen liuku on painunut sisään ja ruostunut tms pohjaan. Liuku ei tule ulos sitten millään. Voi vidu. Sama juttu molemmissa kardaaneissa. Pitännee rakentaa joku ulosvedin. Yhden kuormaliinan vedin jo poikki. Tietääkö joku kertoa jonkun kikkakolmosen, jolla pohjaan juuttuneen kardaanin liu-un saa liikkeelle? |
Onhan kardaanissa rasvanippa liukua varten? Siitä prässillä rasvaa, irrottaisiko..?
Jos ei ole, niin taitaa mennä joko kemialliseksi suostutteluksi, tai väkivallaksi... Joskus tosiaan osaa kyllä yllättää miten äkkiä ja miten kovaan osaa metalli toiseen tarttua vain veden avulla... |
Ei se ollut kuin uskon puutetta. Rakensin ison ulosvetimen. Sopiva esijännitys ja sitten kuparivasaralla naputella kylkeen. Toinen irtosi hitaasti, toinen paukahtamalla. Liu-ut kärsi rasvan puutteesta. Ei varsinaisesti ruosteessa, mutta kuivannutta vasua tms mustaa mönjää…
Liu-un päässä on rasvanippa, mutta siinä on 5cm tilaa ennen liukua. Rasva oli väärässä paikassa. Pitää ruveta kerran kesässä käyttään kardaanit irti niin, että saa liukuihin rasvaa. Ja itselle muistiin. Liu-un saa ulos painamalla vain riittävästä rasvaa prässillä sisään… |
Lainaus:
Jakolaatikon nostamisen takia kardaanit jäi vähän lyhyeksi. Aluksi mietin speisereitä mutta päädyin jatkamaan kardaneja. 70/60mm sylinteriputki oli kooltaan riittävän sopivaa. Sisämitan pitää olla 62mm päästä noin 20mm matkalta, että menee sopivasti kauluksen päälle. Samalla kun on sorvissa niin ulkohalkaisijasta voi ottaa vähän pois. |
Muuten on tehty näkymätöntä sähköjen virittelyä. Sähköjen tekeminen on kyllä yksi tympeimmistä vaiheista. Mitään näkyvää ei saa aikaiseksi. Aikaa vain palaa tolkuttomasti.
|
Pieni ja näkymätön, mutta tärkeä. Tänään oli vuorossa syöttöpumpun kotelopaineen säätö.
Kotelopaine määräytyy siirtopumpun ja paluulinjan banjopultin kuristimen suhteella. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237532 Alkuperäisellä kuristimella ja uudella siirtopumpulla painemittari lähti toiselle kierrokselle. Onneksi virittelin koejärjestelyn pumpun ulkopuolelle. Olisi voinut stefat lentää pellolle. Eli pelkä baljo letkunpäähän ja painemittari väliin. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237531 Koska ylimääräisiä kuristimella varustettuja banjoja ei ollut repullista niin hain sopivaa kokoa harjoittelemalla 8mm pultin pätkällä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237530 1,5 ja 2mm välillä näytti paineet olevan järkevällä tasolla. Sitten kokeilemaan banjolla, koska reiän pituus (virtausvastus) vaikuttaa paineeseen. Aloitin 1,5mm reiällä ja kasvatin aina 0,1mm kerralla. Joka välissä paineen mittaus. 1,9mm reiällä oli 1,1bar ja 2mm reiällä 0,7bar. Kyllä 0,7 bar riittää. Olisin kyllä halunnut ehkä lähemmäs 1bar painetta. Jos jaksaa niin pitää hommata 1,95mm pora. Ja tietenkin uusi banjoa. Voisi onnistua myös 1,9mm poralla, jos lyhentää reikää, eli esiporaa puolet matkasta isommalla poralla. Mennään nyt näin ja katsotaan mitä paineet on käytössä. Jos joku ihmettelee miksi, niin täältä voi katsoa: https://m.youtube.com/watch?v=HsAZz4W4nLA Tosin nuo mersumiehet käyttää vain 8,5mm elementtiä kun itsellä on 11mm |
Ja sitten kun kytkee myös paluulinjaston niin saa aloittaa alusta. Paluulinjasto (6mm) lisäsi vastusta sen verran, että banjon reikää piti kasvattaa vielä 0,4mm.
|
Taas yritetty jotain tehdä. On tämä yksi iisakin kirkko
Kardaaneihin tehtiin 30mm pitemmät putket kompensoimaan jakolaatikon nostoa (ja korotettua jousitusta) https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237604 Itselle muistiin ja muille tiedoksi. Jos halua Toyotan kardaaneja muokata niin 70/60mm sylinteriputki on hyvä aihio. Kardaanissa on 62mm kaulus, jonka päälle putki tulee. 60mm sisähalkaisijaan saa hyvin koneistettua tuon 62 halkaisijan. Ulkohalkaisijan voi koneistaa mieleiseksi. Minusta 3,5mm oli hyvä seinämäpaksuus. Vähän jykevämpi kuin alkuperäinen 1,5mm. Nyt saa laittaa ruksin kardaanien kohdalle. Seuraavaksi voisi kokeilla välittyykö voima moottorista maahan asti. Tosin sitä ennen on pari juttua ratkaistavaksi. 1) termostaatti oli väärä. Uusi on tulossa Saksasta. 2) jäähdytysjärjestelmässä ilmalukko. Luultavasti vaihteiston lämmönvaihtimessa. Samoin syöttöpumpun kotelopaine vaatii vielä kehittämistä. En ole tyytyväinen nykyiseen. Nyt on hankittuna pari painemittaria ja paineensäädin. Ajattelin laittaa kokeeksi mittarit ennen ja jälkeen pumpun yms. Jos selviäisi mistä ahdistaa. |
eipä mittään
|
Lainaus:
|
eipä mittään
|
Maalin kuivumista odotellessa. Jakolaatikon nosto aiheutti sen, että takakardaani pääsi teoriassa osumaan tankkiin pohjaanjoustossa. Vähän tilaa saatiin, kun uusi kardaanin putki on halkaisijaltaan pienempi kuin vanha. Lisäksi tankkia nostettiin 20mm toisesta reunasta. Koska mikään ei ole koskaan yksinkertaista niin tankkihan ei mahtunut nousemaan 20 milliä muokkaamatta lattiaa. Lattiassa on onneksi huoltoluukku (tankki asennetaan yläkautta), niin selvisi huoltoluukun muokkauksella.
Jotta peltihommat maistuisi hyvälle, niin väliin aina vähän sähköhommia. Volvon AW-laatikossa on 4-vaihteeseen (overdrive) sekotettu myös sähköä. Nelonen ei mene päällä, jos solenoidi ei saa ohjausta. Koska sähkö on pahasta, niin tämmöisen ominaisuuden voi deletoida. Tähän saa maailmalta valmista osaa, mutta ei nyt ollut muuta tilattavaa niin DIY kehiin. Lähtökohta on suunnilleen tämmöinen: https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237640 Sopiva määrä väkivaltaa ja lopputuloksena on tämä. Eli solenoidi atomeiksi. Sähköosuus heitetään pois ja hyödynnetään vain laippa. Laipan öljykanava on aina auki, jolloin overdrive voi kytkeytyä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237639 |
Minkä takia tuo solenoidi siellä alunperin on ollut?
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Hoikempi kardaani ja tankki 20mm ylemmäs niin taas mahtuu
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237679 Lisäksi pikkujuttuja sieltä täältä. Vielä se valmistuu. Ilmalukko oli luultavasti vaihteiston lämmönvaihtimessa. Pakotin nesteen kiertämään porakonepumpulla ja se auttoi. Uutena hommana päätin siirtää öljynpainemittarin pois konepellistä. Konehuoneessa roikkuva ylipitkä öljyletku on jonkinasteinen paloriski. Uusi paikka jossakin konepellin ja tuulilasin välissä. Kiristin ensimmäistä kertaa kardaanin pultit ohjekirjan momenttiin (74Nm). Aika tympeä homman yksin tehtäväksi. Huomenna jatketaan. |
Joko saa sanoa, että viimeisiä viilauksia?
Öljynpaine- ja pakopainemittareille teline, jotta ne saa kätevästi kiinni letkuklemmarilla turvakaaren putkeen tuulilasin alareunaan. Mielenkiintoista, ettei näille hydrauliikkamittareille ole myynnissä valmista telinettä. Aina ei jaksaisi DIY värkkäystä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237681 Vinsseille tuli Blue Sean vedenpitävät kytkimet (Motonetistä) vaihdekepin viereen. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237682 Kokellaan nyt tämmöisiäkin. Tarrakone pitää jostakin saada lainaan, että saa tehdä uudet muistilaput. Takavinssin jarru ei toiminut kun vinssejä kokeilin. Pitää käyttää auki... |
On se aina niin ihanaa aukoa polttoainelinjoja auton alla. Voisi melkein järjestää kilpailun. Eniten ja vähiten kainaloon dieseliä saanut voittaisi.
Eli linjastoon tuli lopulta paineventtiili, joka päästää siirtopumpun tuottaman ylimääräisen polttoaineen takaisin tankkiin. Syöttöpumpulla on nyt 0,6bar syöttöpaine. Kokeillaan miten toimii ja säädetään jos tarvis. |
Miten olette toteuttaneet sähköjohtojen suojauksen?
Eli Toyotassa menee johtosarjat taakse lattiamaton alla kuskin ja vänkärin oven vieressä. Siinä on semmoinen kaksiosainen muovikouru suojana. Nyt kun jätän (kokeeksi) lattiamaton pois niin tuntuu tuo muovikouru vähän heppoiselle. Lattiamatto lähtee pois, koska 1) erinäisten muutosten jälkeen alkuperäinen ei passaa. 2) se on yleensä märkä viikon upotuksen jälkeen. Onko olemassa esim alumiinista 15x30mm suljettavaa johtokoteloa? Pitännee käydä kurkkimassa SLOn kuvastoa… Kuvia ei ole tullut otettua. Perinteistä remontin lopettelua. Kaikki roikkuvat paikat tilapäisesti pysyvästi nippusiteellä kiinni. Koelauta on kasattu. Oikeastaan sisusta on kasassa etupenkkejä ja noita johtosuojia lukuunottamatta. Takapenkiksi tuli HJn leveä vänkärin penkki. Täysleveä takapenkki ei mahtunut enää olemaan. |
|
Laitoin 25x25x1,5mm alumiiniprofiilin. Rälläkällä leikkasin yhden kyljen auki, että sai johdot sisään. Kynnyslista kiilaa sen sopivasti kiinni. Saapahan potkia rauhassa.
|
Erittäin oleellinen päivitys
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237758 Jahka keli kuivaa niin voi käydä koeajolla. Tietenkin suljetulla alueella… |
Työnteko haittaa harrastuksia.
Nyt löytyi kuitenkin sopiva rako ja käytiin penkissä ajamassa teholappu muutoskatsastukseen. Moottori on vielä säätämättä yms, joten lapulle tuli nyt 130kW 1,5bar ahdoilla. Säädetään moottori sitten kun pääsee laillisesti tielle ajamaan. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237845 |
Onko se nyt pikkulohko Toyota?
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237861 Etuvalot näytti taivaalle, kun lähti painoa pois keulasta. Muuten kelpasi konttorille. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237860 Näiltä osin projekti olisi valmis. Moottori on vielä säätämättä, mutta nyt sitä voi kadulla säätää persdynolla. Kick down on myös vielä väärässä kohdassa. |
Virallinen koeajo suoritettu.
Mitään isoa ei särkynyy. Erinäisiä pieniä parannuskohteita löytyi. Julmetun kivaa oli. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=237880 Videotakin saattaa olla tulossa. |
Ja tässä otteita pitkin päivää |
Mitähän sitä talven pimeinä iltoina tekisi?
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238316 |
Hiljaa hyvää tulee.
Tänä talvena harrastuksesta on nautittu ja pidetty vapaata jos sille on tuntunut. Auton olen pitänyt ajokunnossa, en purkanut sitä atomeiksi syksyllä. Yhden rallin hinauskeikan olen käynyt ajamassa. Muuten keskittynyt moottori vol2 kehittämiseen. Kaikenlaista saanut aikaiseksi, niistä enemmän myöhemmin. Turbot on nyt virallisesti paikalla. Ahtoputkia muokataan ja odotellaan kiinasta lisää osia. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238818 |
Uuden moottorin ohella on puuhattu myös sähköjen parissa. Vol1 versiossahan oli pari ominaisuutta, jotka vaivasivat minua. Kun VWn moottorista heitettiin ECU metsää, niin samalla katosi kierrostenrajoitin. VWn kylkeen naitettu Kian mekaaninen pumppu tiukemmalla governorin jousella taas haluaa antaa enemmän kierroksia kuin VWn venttiilit kestää. Tiukemmasta governorin jousesta johtuen myös syötön leikkaantuminen yläkierroksilla tapahtuu suuremmalla alueella. Tätä ei oikein saa mekaanisella säädöllä idioottivarmaksi, niin että samalla olisi tehot maksimoitu. Tähän piti siis saada jotain.
Toinen parannuskohde on kierroslukumittari. LJn rundikello ei toimi, kun ei uudessa moottorissa ole yhtään anturia. Saatikka, että ne puhuisivat samaa kieltä. Rundikellohan ei ole millään muotoa pakollinen, mutta olisi se kiva olla. Eipä siinä, sitten opiskelemaan. Oma osaaminen sähköstä rajoittuu lähinnä tietoon ”sähkö on sinistä ja sattuu” sekä ”sähkölaitteet toimivat savulla. Ulostullutta savua ei saa takaisin”. Opiskeleminen aloitetiin kolmesta rajapinnasta. Tässä minua auttoivat toiset alan harrastajat. 1) Millaista signaalia VW:n kampiakselin anturi lähettää 2) Millaista signaalia LJn syöttöpumppu lähettää 3) Miten Ljn rundikello on kytketty. Ensimmäinen vaihe oli helppo. VWn moottoriin toimiva kampianturi paikalle ja oskiloskooppi perään. Sitten vain mittauksia eri kierroksilla. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238901 Toiseen vaiheeseen tarvittiin lainaksi toimivaa LJn moottoria, jota itsellä ei enää ollut. Eli kaverille käymään skoopin kanssa. Skooppi kiinni syöttöpumpulla olevaan takometriin ja sitten mittailemaan eri kierroksilla. Sitten kun olisi selvillä vanha ja uusi signaali tutustuttiin vielä LJn sähkökaavioon ja ihan fyysisiin johtoihin mittaritaulun sisällä. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238902 Sitten minua viisaammat ihmiset päästettiin vauhtiin. Kuulemma yksinkertaista signaalin käsittelyä. Signaalin taajuus oli tietenkin eri. Samoin jännitteet oli aivan erilaiset erilaisista antureista johtuen. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238899 Eipä aikaakaan kun ensimmäinen koejärjestely oli valmis https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238898 Elikä rakenteilla on elektroniikkapurkki, joka saa rpm-tiedon VWn kampiakselin asentoanturista. Signaali muutetaan LJn rundikellon ymmärtämään muotoon, joka syötetään sitten LJn rundikellolle. Rpm-tietoa käytetään myös kierrostenrajoittimella. Kierrostenrajoittimen toteutus on alkuun yksinkertainen, katkomme vain sammutussolenoidin virtaa. Rundikellon pitäisi toimia, kunhan saamme signaalin oikeaksi. Siihen on kaikki edellytykset. Kierrostenrajoitin on vielä pieni kysymysmerkki. Internetin ihmeellisen maailman mukaan sammutussolenoidi ei välttämättä kestä nyt suunniteltua käyttöä. Kesti se kuitenkin lyhyen mekaanisesti toteutetun koekäytön. Ja toisaalta eipä moottoria ole tarkoitus käyttää rajoitinta vasten. Rajoitin on vain suojaamassa venttiileitä satunnaisten rpm-ylitysten varalta. Mitä tällä saavutetaan? Rundikello on puhdas mukavuusjuttu. Kierrostenrajoitin on puolestaan suojaamassa moottoria, mutta samalla se mahdollistaa moottorin säätämisen niin, että syöttö ei lähde leikkautumaan niin aikaisin korkeilla kierroksilla. Eli periaatteessa governorin jousi voi olla todella tiukka ja maksimikierrokset jossakin luvattoman korkealla. No katsotaan nyt miten se lopulta säädetään. Jos sammutinsolenoidi ei kestä, niin sitten plän B on käyttää erillistä solenoidia ja mekaanista sammutinvipua. Tällä ohjaus on kuitenkin väkisinkin hitaampaa, mutta mahdollinen. Tämmöistä sähköpäivitystä siis värkätty ohessa aktiivisten harrastajien suosiollisella avustuksella. Kerrotaan lisää/tarkemmin, jahka on saatu toimimaan edes jotenkin. |
Lainaus:
(Noita moottoreita oli myös sähköisellä VP-pumpulla, mallimerkintä silloin 44 ja 49 ET, ETA, ETI, EWA, EWI jne.) |
Nyt kun saatiin taas palstalaisilta apua, niin elektroniikkapurkki nytkähti eteenpäin. Autoa koekäytetty ja softaa on muokattu. Nyt ollaan siinä pisteessä että pitäisi käydä koeajolla tunnustelemassa, mille se tuntuu.
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238974 Kierroslukumittari toimii hienosti nyt kun selvisi vanhan (37/pumppukierros) ja uuden (4/kampikierros) pulssin suhde. Kierrostenrajoitin hakee vielä muotoaan. Odottaa sitä koeajoa. |
Digi digi.
Kolmas softaversio kokeiluun. Pienissä paloissa se norsukin syödään… https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238988 |
Joitakin kuvia matkalta. Mitä kierrostenrajoittimen laittaminen vaatii autosta.
Toyotan johtosarjan jäänteistä kaivettiin esiin kierroslukumittarin signaalin johto. Tämä johto kytkettiin piirilevyn signaalilähtöön. Testikortilla saatiin kokeiltua, että yhteys toimii ja voisiin myös säätää signaalin voimakkuutta ja taajuutta. Muutama iteraatiokierros tarvittiin, ennen kuin Toyotan mittari saatiin näyttämään oikein. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238996 Volkkarin lohkon kylkeen vaihdettiin toinen anturi, jonka johtoa ei oltu katkaistu tarpeettomana. Anturin liitinkin löytyi, niin liitettiin siihen uudet (tilapäiset) johdot. VW:n reluktanssianturilla saadaan siis inputti elektroniikkaputkille, jossa voidaan laskea tarvittavat arvot. Mittauksen tarkkuutta heikentää se, että kampiakseli antaa vain 4 pulssia per kierros. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238997 Varapumpusta otettiin solenoidi irti ja sen toimintaa olisi tarkoitus tutkia vähän. Saa nähdä opitaanko siitä mitään. Kierrostenrajoittimesta ei voi tulla kovin hieno, koska rajoittimessa on mukana mekaanisia komponentteja. Vaikka kampiakselilta saadaankin mittaustulos (tässä versiossa) 5ms välein, niin solenoidi tai mekaaninen rundikello ei reagoi lähellekkään tuolla nopeudella. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=238998 |
Toywagen ajettu pihalle lyhyttä koeajoa varten. Kierrostenrajoittimen kokeilua paikalla sutimalla (pidin autoa jarrulla paikailla). Testissä rajoitin säädetty 3000rpm kohdalle. Rajoitin toimii oikein hyvin ja rundikello toimii. Mekaaninen kiekkamittari ei tosin oikein ehdi rajoittimen leikkiin mukaan.
|
Seuraavaksi video missä rajotin 6000rpm
|
Kuudes versio softasta sisällä. Alkaa olemaan jo hyvä. Solenoidikin on suolistettu ja opittu mielenkiintoisia asioita. Solenoidin toimintaa sai nopeutettu monta millisekunttia yksinkertaisella toimenpiteellä. Lisää tietoa tästä, jahka ehditään toteuttamaan.
|
Taas vaihteeksi mopo keulii kovaa vauhtia pusikkoon. No eipä tässä touhussa ole ollut järkeä enää moneen vuoteen. Ja kun kanssaharrastaja vielä yllyttää…
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=239051 |
Mikäs se tämä on?
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=239055 |
Lainaus:
|
TojoWaagenin uudet aivot
Täss linkki oheisprojektiin.
ToyWagen elektroniikkaa |
Selityksi selityksiä. Muka ollut muita kiireita…
Toywagen käy ja kukkuu. Zonesuunnistuksessa käytiin sotkemassa kromit. https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=239575 Moottori vol2 odottaa kasausta. Siihen on aikalailla kaikki valmiina. Ahtopainekellot pitää sovitella ja öljypohjaa vähän muokata plus kaikki pienet jutut. Mitä on nyt päässyt kokeilemaan metsässä ja tiellä niin auto kaipaa säätöä. Bensa-autosta lähtöisiä oleva laatikko/turbiini vaihtaa minusta turhan korkeilla kierroksilla nyt kun on dieselin perässä. Pitäisi perehtyä kick down vaijerin ja linjapaineiden symbioosiin. Kierrostenrajoitinkin vaatisi lisämittauksia. Siinä on jo mahdollisuus datalokkaukselle, jotta selviää mitä siellä oikeasti tapahtuu. Nykynen on hyvä (=suojaa moottoria), mutta ei täydellinen. 100% polttoaineen katkaisu on turhan raju toimenpide. Jos kuitenkin ajelisi kesän ja nauttisi. Jos syksyllä olisi uutta intoa. Syksylle onkin jo tekemistä kertynyt. Vannepaja toimitti uudet levennetyt vanteet. Bl-kehät vielä jostakin ja muuta sipistelyä. Jos syksyllä saisi isompaa kumia alle. |
Vanteethan on 12x16”
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=239576 |
Sivu luotu: 20:50 (GMT +2). |