![]() |
Vannepajan Offroad suunnistus 24h 3.7.2021
1 Liiteet
https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1620128508
Keväällä oli tarkoitus ajella offisuunnistusta Turun lähettyvillä hieman uudenlaisella twistillä, mutta korona lykkäsi aikataulun kesälle. Kova luotto on siihen, että 3.7.2021 klo 12:00 pääsee rastien etsijät liikenteeseen. Valmistelut on niin hyvällä mallilla, että uskalletaan jo kertoa faktoja. - Ajelu on vain tieliikennekelpoisille ajoneuvoille ja trailerisiirrot on kielletty. - Ajelu ei täytä punakilpien perusteita, joten emme voi niillä ajamista hyväksyä. - Suunnittelu on tehty autoille, mutta kahden mönkijän tiimeinä saa osallistua. - Pakolliset varusteet turvallisuuden takia ovat sammutin, ensiapulaukku ja puhelin. - Kilpailukeskus Nousiaisissa. Pienen siirtymän jälkeen mahdollisuus ajella alueet ilman pääteillä seikkailemista. - Suunnittelussa on pyritty huomioimaan vakiomaasturit, suunnistuksellisuus ja seikkailuhenkisyys. - Kilpailussa on muhkeat 12 suunnistusaluetta, joilla on noin 260 rastia. - Rasteilla käynti todennetaan kuvaamalla. Mönkijöillä samat kuvaussäännöt kuin autoilla. - Vaikeampia rasteja on ripoteltu sen verran, että tekemistä riittää myös isopyöräisille kilpureille. - Lisäksi kilpailussa on bonuksena pikkuteillä noin 80 tierastia, jotka ovat myös kuvattavia kohteita. - Tierastit luovat uudenlaisen mahdollisuuden erilaisille kisataktiikoille sekä seikkailunhaluisille. - Kaikkiaan noin 340 rastia, joten ei ihan heti tule loppumaan kesken. - Lyhyttä reissua tästä ei synny kenellekään, mutta sadalla kilometrillä voisi teoriassa piipahtaa jo 8 alueella. - Lyhin mahdollinen reitti 12 alueen kautta on noin 185 km ja tierastien kautta kurvaillen reilusti enemmän. - Kilpailualueen nurkilla on huoltoasemaa ja grilliä, mutta toisinaan lähimpään voi olla noin 30 km matkaa. - Osallistujille jaetaan ainoastaan paperikartat, mutta kaikkien digitaalisten laitteiden käyttö on sallittua. - Aikaa rastien hakemiseen on 24 tuntia. - Ajelun päätteeksi lasketaan pistemäärät ilman luokkajakoa. Ymmärsit oikein - kaikki ajavat samassa luokassa. - Hintaa tälle hauskuudelle maltilliset 50 euroa kattamaan materiaaleja sekä noin 1500 km suunnittelun autoilua. - Palkinnoksi mainetta ja kunniaa sekä toivottavasti hyviä muistoja. - Annetaan alueen asukkaille ja mökkiläisille rauha käyttäytymällä fiksusti ja sivuuttaen hitaasti. - Noudatetaan koronaohjeistuksia ja toivotaan ettei jouduta rajoittamaan osallistujamäärää. --------------------------------------- ILMOITTAUTUMINEN 20.6. klo 20 mennessä: 1. Maksa 50 euroa tilille FI88 2278 2000 0001 30. Laita viestikenttään oma nimesi ja puhelinnumero. 2. Lähetä osallistumistiedot (tiimin nimi ja ajoneuvon tiedot sekä oma nimesi ja puhelinnumero) sähköpostilla offroad.vannepaja@gmail.com Mikäli tulee tarve rajoittaa osallistujamäärää, niin mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. --------------------------------------- Ilmoittautuneet (tiimi, kalusto): 1. Hulttiot, Pajero V6, Tero Leskinen, Teemu Levo 2. Syncro, MB G, Juho Pesonen 3. Worry 51, Rene & Rampe (ATV), Tapio Luukkonen, Toni Huhtanen 4. Rojekti, Toyota LJ70, Aleksi Syvälähde, Markus Raunio 5. Vähä iso, Range, Teemu Isotalo, Esa Vähä-Vahe 6. Harbor Cruisers / Stefan bussi, VW Caravelle, Mikael Louanto 7. Harbor Cruisers / Suzuki, Suzuki SJ410, Jarno Piironen 8. SuSa, Suzuki Samurai, Jonne Yli-Ikkelä, Marcus Hannus, Topi Grönroos 9. Pertteli, Toyota HJ61, Ville Halme, Janne Siikarla, Sami Karonen, Ville Kaivonen 10. Auto- ja Vaihteistohuolto, Ford Econoline Quigley, Markus Selänne 11. Ymhy, Suzuki, Maryellen Källin, Morisky Kläjä 12. KRM-team, Kikotin, Antti Kolehmainen 13. Kippis, Renegade XXC 1000 & Renegade XXC 650 (ATV), Tommi Heinonen, Jani Rokka 14. Mintworks, Toyota Land Cruiser HJ61, Miska Saarela 15. Harbor Cruisers, Polaris Ranger, Peppi Orvasto, Petri Orvasto 16. Junk Monkeys, Toyota HJ60, Sampsa Mikkonen 17. Pahero, Mitsu Pajero 2.5TD, Aki Karonen, Teemu Tammelin 18. PaMaas 2, Suzuki, Merja Perälä, Reijo Perälä 19. T&T Offroad Team, Toyota Hilux LN46, Teemu Jauhiainen 20. Bananaboat, Toyota Land Cruiser J9, Kaappo Holopainen 21. Kuramadot 10, Toyota Hilux, Lassi Rauva 22. Team VSM, 2 x Can-Am 570 Pro (ATV), Tero Hakanpää, Tuomas Haapanen 23. Team KK, 2 x Can-Am Outlander (ATV), Jouni Kinnunen, Heikki Karru 24. poBi, Range Rover Classic, Risto Pitkonen, Juho Kortelainen 25. Team PuLu, 2 x Can-Am (ATV), Jari Luoto, Ville Pusa 26. Kurapojat, 2 x CanAm Renegade xxc 1000 (ATV), Allan Taat, Siim Arumäe 27. KiRiMa, Pajero, Markku Kiiveri 28. Kimchi Warrior, Hyundai Galloper Warhammer, Markus Kuusisto 29. Jpee-team, Jeep Cherokee, Jarkko Penttilä 30. Mitsubishi Rallifart Factory Team, Mitsubishi L200 2.5 TDIC, Tomi Mäkinen 31. Nakertajat, Polaris & Can-Am (ATV), Kari Kuuttila, Janne Leppänen 32. SuistoRanger, Jeep Wagoneer, Vilpertti Visasalo 33. SuistoParonit, VW Taro, Verneri Visasalo 34. SuistoHojota, HJ60, Iiro Loukonen 35. SuistoSirppi, Lada Niva, Atte Loukonen 36. Harbor Cruisers #4, LJ70 3.0 TD, Mikko Heinonen 37. Sorakeisarit, Nissan Patrol, Topias Töppönen 38. Nkpaja, Nissan Patrol, Daniel Kanervo 39. Tärväämö, Defender, Lauri Meriö 40. Sipoonorpi Racing, Landcruiser, Ron Nyberg 41. Offgasm Racing Team, Volvo C303, Antti Kuparinen 42. JKU, Jeep Wrangler, Jori Ojala 43. Team Ollila, Toyota HJ61, Jouni Kivi 44. Monsterit Öy, Volvo C202, Julius Pietarinen 45. MikäLie, Jeep Cherokee XJ, Ville Hurskainen 46. Hanhijoen Ryske, Suzuki Jimny, Harri Laaksonen 47. 4x4parts.fi, Jeep Wrangler TJ, Jarno Halme |
Hep!
|
Mönkijät
Vois kiinnostaa mönkkärillä osallistua, mites traktoriksi rekisteröidyt mönkkärit? Onko ok?
|
Mukana ollaan
|
Lainaus:
|
Innolla mukana
|
Worry 51
Parilla mönkijällä vois osallistua, jahka joku lähtee pariksi mukaan eksymään:eek:
Edit. Ajokaveri kysytty, eli mukana ollaan! |
Eiköhän myö Kikottimella tulla
|
Offgasm racing mukana yhdellä tai kahdella autolla,riippuu siitä malttaako Antti lukee karttaa vai haluaako viedä volvon metsään :D
Edit:saattaapi jäädä väliin tämä, kun olikin vain leimatuille autoille.. Jerppa |
Kyllä kiinnostaa.
|
Koitetaan saada kalusto kuntoon ja karkeloihin mukaan.
|
Mukana ollaan!
|
Mukana
|
Tarkennettuja tietoja aloitusviestissä. ;)
|
Nyt saa ilmoittautua...
|
Oliko pakollisia varusteita? Vai pelkästään ajoneuvoon liittyvät säännöt?
|
Lainaus:
Ajoneuvo pitää luonnollisesti olla vakuutuksissa ja kuljettajalla ajokortti. Vinssatessa käytettävä puunsuojaliinaa, mutta vinssi ei ole pakollinen varuste. Ei varmaankaan olisi huono idea, jos löytyisi hinauspistettä, liinaa ja sakkelia, mutta jokainen ottakoot mitä tarpeelliseksi kokee. Rastien tarkastusta varten tarvitaan kamera, josta kuvat saadaan siirrettyä tietokoneelle. |
Koronarajoitukset ovat lieventyneet pikku hiljaa. Sen puoleen näyttää hyvältä.
Päivitin aloitusviestiin myös ilmoittauneiden tilanteen. |
2 Liiteet
Ohessa vähän vinkkiä käytössä olevien karttojen tasosta. Muistakaa että digikarttojen ja GPS-paikannuksen käyttö on sallittua, vaikka emme rastikoordinaatteja tarjoakaan.
Kuvien aluekartta ei tietenkään liity asiaan mitenkään, mutta siirtymäkartan avulla voi yrittää löytää kilpailukeskukselle. 😉 https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1623577778 https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1623577778 |
onko kisan jälkeen saunomis/peseytymis mahdollisuutta?
|
Lainaus:
|
1 Liiteet
Testipainatus kartoista valmiina ja ihan pro meininki meidän mielestä. Suunnistushaastetta lienee, kuten asiaan kuuluu. Ei muuta kuin ilmoittautumaan - vielä tämä viikko aikaa.
https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1623992064 |
Lainaus:
Pari karttakysymystarkennusta ajateltuna kilpailijoiden etukäteisvalmistautumista: - Karttalehtien määrä - Karttalehtien koko ( A4 / A3 ?) - Onko kaksipuoleisia? - Onko säänkestäviä tai laminoituja? - Montako karttapakettia joukkueelle jaetaan? Nämä sen takia, että tartteeko joukkueiden ottaa omat lamininointikoneet ja kopiokoneet mukaan. Riittääkö A4 laminointikone (eli jos ei ole kaksipuoleisia, niin pystyy A3 kartan taittamaan kaksinkerroin ja laminoimaan A4 koneellakin) Jos tarttee osallistujien laminoida, niin noita A4 koneita on vaan huomattavasti edullisemmin ja yleisemmin kuin A3 koneita:) |
Lainaus:
Hiukan vakavammin puhuen, niin jokainen tiimi saa yhden nipun materiaalia. Läjään kuuluu noin 20 kappaletta yksipuoleisia A4:sia. Paperimateriaali on 170g silk eli varsin tukevaa ja ehkä jopa hiukan säätäkin kestävää. Sama homma myös mönkijätiimeillä. Tarkoittaa siis sitä, että molemmille ei ole omia karttoja. Haluan myös muistuttaa, että erinäisten välineiden käyttö on sallittua. Eli jos ei halua tuoda kopiokonetta, niin voi ottaa vaikka piirtoheittimen. Myös digitaalisten karttojen käyttö on sallittua, vaikka emme jaakaan rastipisteitä diginä. |
Entas onko teillä koko alueelta kulmapisteitä ettei tabletilla tarvii koko suomen karttaa piirrättää?
|
Lainaus:
|
1 Liiteet
Vähän lisätietoa kisaformaatista ennen kuin ilmoittautumsaika päättyy. Kisassa on normaalista poiketen kahdenlaisia rasteja, joille on myös omanlaisensa kuvaussäännöt.
Ajoalueilla olevat ns. normaalit rastit otetaan monista kisoista tutulla tyylillä. Yksi henkilö koskee käsillään samanaikaisesti sekä rastilappuun että autoon ja toinen ottaa tästä kuvan. Kuvassa pitää näkyä selvästi rastin tunniste, käsikosketukset sekä ajoneuvo. Ajoneuvon tunnistukseen riittää selkeästi yksilöivä kuva eli rekisterinumeron ei tarvitse välttämättä olla näkyvillä. Myös mönkijät käyttävät samaa sääntöä eli kuvaan todistus käsikosketuksesta yhteen mönkijään. Toinen rastivaihtoehto on ns. tierasti. Näiden kuvaamista varten tiimeille jaetaan irralliset kilpailunumerot. Kuvassa pitää erottua selvästi kuvattava rasti sekä oma kilpailunumero. Kuvassa ei tarvitse näkyä ajoneuvoa eikä minkäänlaisia kosketuksia. Ajoneuvoa ei myöskään saa ajaa tien ulkopuolelle, vaikka rasti vähän tien sivussa olisikin. Tierastit ovat enimmäkseen tekstejä, mutta jossain määrin myös esineitä. Oheisessa kuvassa tiimi numero 21 todistaa käyneensä karttaan merkityllä rastilla "Kukolaistentie". Tierastit ovat kaikki saman arvoisia ja muilla rasteilla on kuviteltuun haastavuuteen perustuva pisteytys. Kartan rastimerkinnöissä on pistemäärään perustuva väriskaala. Rasteja saa hakea vapaavalintaisessa järjestyksessä. Ainoa poikkeus on kilpailukeskuksen alue, joka on ajalllisesti rajoitettu ja jossa on kilpailun aluksi ja lopuksi eri rastit. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1624047116 |
Saatiin komea määrä ilmoittautuneita, josta isot ja nöyrät kiitokset. Toivottavasti onnistutaan tarjoamaan teille mielekästä puuhaa yhdelle viikonlopulle.
Jos nyt juuri hoksasit unohtaneesi ilmoittautua, niin ainakin maanantaiaamuna ehtii vielä. Myöhemmin voi kohteliaasti kysellä, että olisiko yhtään varakarttaa vielä jäljellä... |
1 Liiteet
Kerrotaanpa tässä vaiheessa, että ehditte valmistautua eikä tule järkytyksenä... Emme ole järjestäneet teille leipää emmekä sirkushuveja - ainoastaan mahdollisuuden ajella ja hakea rasteja. Tämä kerta mennään näin ja jos ikinä milloinkaan tälle tulee jatkoa, niin mietitään sitten asiaa uusiksi. Elikkäs - kilpailukeskuksella EI ole MITÄÄN palveluja! Jos kaipaat sähköä, vessaa, makkaraa, peseytymistiloja tms, niin meillä ei ole niitä.
Mynämäen keskustaan pääsee autolla alle 5 minuutissa ja sieltä löytyy ainakin joitain kaipaamiasi palveluja, kuten kauppa, huoltoasema, grilli, ravintola jne. Korona rajoittaa tällä hetkellä dramaattisesti sauna/peseytymistilojen järjestämistä, joten tätä emme pysty nyt mielekkäästi järjestämään koko porukalle. Alueen perällä on louhoslampi, jossa voi käydä huuhtomassa enimmät kurat itsestään. Koronan takia emme ole myöskään tehneet yleisöaluetta jolla osallistujia koottaisiin samaan paikkaan. Parhaimmat katselupaikat saa tietenkin osallistumalla, joten tilattiin mattimyöhäisiä varten vielä jokunen ylimääräinen karttanippu. Viestiä meillepäin jos ns. jälki-ilmoittautuminen kiinnostaa. Käytännön järjestelyistä kerrotaan ensi viikolla tarkemmin. Sen verran voidaan kuitenkin jo todeta, että ilahduttavan suuren osallistujamäärän takia traileri- ja huoltoautoparkki on osoitteessa Kivistöntie 5, Mynämäki (Kasitien katsastuksen piha). Matkaa kilpailukeskukselle noin 500 m. Ilmoittautuminen 9:00 - 11:00. Ohjaajakokous klo 11:30. Käytetään näissä tilanteissa maskia - kiitos. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1624515669 |
Lieneekö reitin varrella olla jotain tulenteko paikkaa/paikkoja (makkaran käristys), vai onko kaikki mahdollisetkin pannassa metsäpalovaaran vuoksi? Tässä eväitä mietiskelen.
|
Lainaus:
|
1 Liiteet
Lainaus:
https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1624877603 |
1 Liiteet
Oheisessa kuvassa ohjeita paikalle saapumiseen ja ilmoittautumiseen.
Tiivistetysti traileriparkki Kivistöntie 5, Mynämäki, josta noin 500 m matkaa ilmoittautumaan Hongistontie, Nousiainen. Ilmoittautuminen klo 9-11 ja ohjaajakokous klo 11:30. Ajo alkaa klo 12. Ilmoittautumisessa ja ohjaajakokouksessa toivotaan käytettävän maskia. Ilmoittautuminen on rypistetty melko lyhyelle ajalla, joten toivotaan että tulette hyvissä ajoin. Ilmoittautumisen vierestä alkaa ajoalue, joten toivotaan rehellisyyden nimissä ettei rasteja lähdetä etsimään ennen klo 12. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1624944149 |
Facebookin puolella oli keskustelua rastien kuvaussäännöistä, niin laitetaanpa samat infot tännekin...
Ajoalueilla kuvassa näyttävä käsikosketus ajoneuvon ja rastin välillä. Käsikosketus avonaiseen oveen tai luukkuun ei kelpaa, mutta ovet/luukut saavat olla avoinna ajoneuvon tunnistamisen helpottamiseksi. Kuvassa ajoneuvon tunnistukseen käy joko tunnistettava osuus ajoneuvosta tai rekisterikilpi. Pyrimme tulkitsemaan kilpailijan eduksi, kunhan todentuu että ajoneuvo on saatu riittävän lähelle rastia. Kannattaa käyttää muista kisoista tuttua kämmenellä tai sormilla koskettamista, mutta tulemme kyllä hyväksymään myös mm. kyynärpäällä nojaamisen sekä auton sisällä istumisen, vaikka käden kosketusta ajoneuvoon ei näkyisikään. Tierasteilla kuvassa näyttävä rastin tunniste (teksti tai kohde) sekä kilpailunumero. Käsikosketusta ei tarvitse olla. Ajoneuvoa ei tarvitse näkyä. ------- Kuumaa keliä luvattu. Päiväksi liki 30 ja yöksikin reilut 15. Reilusti juotavaa mukaan! Hyttysiä, kärpäsiä, paarmoja, ampiaisia yms varmasti myös liikenteessä. Varautukaan parhaanne mukaan. Vielä myös mahdollisuus jälki-ilmoittautumiseen 50 euron hinnalla. |
Saako tuomaristo HEIC-formaatissa olevat kuvat auki, jos kännykällä kuvailee?
|
Lainaus:
|
Tuloslaskennalta vielä toive kaikille...
Oma kuvauskalusto mukaan. Paras olisi irroitettavalla muistikortilla tai itse muistitikulle siirtäen. Vähintään oma USB-johto mukaan, jos ei saa muistikortilla tai tikulla siirrettyä. Tuloslaskentaohjelmalle kelpaa JPG, BMP, PNG ja GIF formaatit, niin mielellään sellaiseksi kuvaten tai itse muuntaen. Tuloslaskennalla rajalliset resurssit ja liki 50 tiimin osalta kenties useampi sata kuvaa per tiimi kahlattavana, niin kuluu aikaa vaikkei tarvitsisi mitään ylimääräistä kikkaillakaan. Muistakaa tyhjentää kamera ennen ajoa, niin meidän ei tarvitse ihailla kaikkia aiempiakin kuvia. ;) |
Lainaus:
|
Kamera
Oma kamera vielä jaksaa, vaikka on todella vanha. Joka reissu kyllä mietityttää, että vieläkö menee:rolleyes:
Muutamassa suunnistuksessa hyödynnetty whatsuppia/ kuvien jälkeenpäin lähetystä sähköpostiin. Teettää kyllä järjestäjälle ohjelmaa. Em. Tapaa käytettiin keväällä suunnistuksessa ja viikko meni kuvia odotellessa, kun hitaasti valuivat sieltä täältä.. Lopuksi sitten palkinto postiin ja kaikki tais olla tyytyväisiä. :D https://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=164776 |
Lainaus:
Katotaan nyt jos saataisiin menemään ihan perinteiseen tyyliin. Kyllä meille toki muutkin keinot kelpaa. Etenkin jos joku päättää lähteä pois ennen kuin järjestäjät ovat valmiita ottamaan kuvia vastaan muistikortilla, niin miksei voisi koittaa jollain konstilla lähettääkin. EDIT: Toki moni asia riippuu myös rastien ja tiimien määrästä. Meillä 47 tiimiä ja 333 rastia. |
1 Liiteet
Vannepajan offiroad suunnistus mallia 2021 saatiin ajettua helteisessä säässä. Päivälämpötilat kipusivat 30 asteeseen ja yölläkin riitti lämpöä yli 15 astetta.
Uudenlainen kilpailuformaatti keräsi mukavasti osanottajia ja palautekin oli varsin positiivista. Suunnistuksellisuuttaa haettiin paperikartoilla ja vihreillä rastilapuilla, mutta taidettiin saada vähän liiaksikin haastetta. Rasteja kuitenkin haettiin ja löydettiin sekä pisteitä laskettiin. Oheisesta linkistä löytyy tulokset niille timeille jotka halusivat pisteensä laskettaa. Voittajiksi julistettiin jo ohjaajakokouksessa kaikki paikalle saapuneet, mutta parhaimmat pisteet mönkkäreistä keräsi Team Nakertajat sekä autoista KRM-Team. Kiitokset kaikille osallistujille. Kuvia ja kommentteja saa laitella. |
Kiitokset Mylpylle. Saatiin näkösälle tulokset haettujen rastien kera.
|
Olipas hauskaa vuosien jälkeen järjestäjäpuolella, jälleen kerran kisata tällä kertaa nimellä YmhY. Auto tosiaan oli seissyt sen 8 vuotta huoltamatta tallissa, jonne se oli ajosta jätetty. Eihän siinä nyt mitään hirveää vikaa voinut olla, kun ajosta sinne oli jätetty;) Tosiasiassa 1,5 kuukautta sitä fiksattiin sellaiseen kuntoon james_III nimimerkin kanssa, että liikkui ja saatiin katsastuksesta läpi. Tunteja meni paljon. Sellaisen oppi, että Intiasta löytyy kyllä todella hyvin vielä tuollaiselle vanhalle Samuraille romppeita, mutta siinä menee noin kuukausi ennen kuin ne saapuvat.
Suurin murhe oli jakolaatikko, jossa oli öljy muuttunut ruosteeksi, todennäköisesti ollut jossain välissä välivaiheena myös vesi:) Sinne vain kaikki uudet laakerit, mutta jätettiin vanha trailgearin välityssarja sisään, kun osien tilausvaiheessa ei vielä tiennyt saako tästä autosta liikkuvaa peliä. No lopulta kyllä sai ihan toimivaksi fiksattua. Jakolaatikko nyt pitää sellaista vinkunaa maantienopeuksilla, että ilman kuulosuojaimia olotila on kuin eturivissä Antti Tuiskun konsertissa, sen verran pahasti kyllä korviin sattuu. Peltiä pohjaan riittävästi, kaiken voimansiirron puolelta palasina käyttäminen ja putsaus/laakereiden yms vaihto. Auto saatiin katsastettua juhannusaaton aattona. Ehkä siitä jotain kuvaa antoi katsastusmiehen lausahdus. "Teknisesti hyvässä kunnossa se on, vaikka ei kyllä todellakaan ulkoasusta uskoisi..." Eli remontti oli siis ainakin jotakuinkin onnistuminen. Tapahtumaa varten nyt sitten vähän kilikalipullosta maalia ja kaasuttimen vaihto kiinalaiseen, kun Suzukin alkuperäinen alipainesäätöinen kaunokainen ei oikein halunnut toimia edes välttävästi. Tapahtumareissu alkoi ilman ongelmia lauantaiaamuna. Paikalle päästiin ja traileparkista kisakeskukseen siirtymä meni ongelmitta. Jakolaatikkon kestävyyttä eniten pelättiin ja oletus oli, että parin tunnin aikana keskeytettäisiin johonkin tekniikkamurheeseen. Tapahtumassa kun ei jaettu rasteja digitaalisessa muodossa, mutta oli sallittua digitaalisten apuvälineiden käyttö, niin päätettiin testata Locus Mapsin karttakuvien kalibrointiominaisuuksia. Tämä osoittautui hyvinkin käteväksi ominaisuudeksi. Käytännössä siis otettiin järjestäjän jakamasta kartasta kuva tabletin kameralla ja Locuksessa valittiin kuvasta ja taustakartasta vastaavat pisteet, jonka jälkeen Locus käytti tätä kuvaa karttana. Tällöin oli helppo löytää ihan normaalisti gps:n ohjaamana oikeisiin pisteisiin. Tämä rastien jakaminen näin, ei välttämättä ollut kyllä mikään paras ratkaisu. Tässä vain tuli osallistujalle ylimääräinen vaihe ja lopputulos kuitenkin käytännössä sama kuin jos olisi ollut digitaaliset rastilistat. Mielestäni joko ei olisi ollenkaan sallittu digitaaliset suunnistusvälineet tai sitten ihan suoraan jakaisi digitaalisessa muodossa rastit. Toinen karttoihin liittyvä pieni asia, jota olen yrittänyt itse tekemissäni kilpailupapereissa välttää, on eri alueiden erilaiset mittakaavat. Aluekarttojen mittakaavat vaihtelivat muutamassakin eri mittakaavassa ja kun toisella alueella nopeasti katsottuna rastit olivat lähes vierekkäin, olivat ne todellisuudessa aika kaukana toisistaan. Ei se mikään maailman suurin ongelma ole, aivot vaan eivät enää lopussa oikein meinanneet pysyä kärryllä mittakaavoista;) Yksi tapahtuman erikoisuus olivat "reittirastit", joita oli ripoteltu siirtymien varsille yms. Nämä olivat kyllä ihan mukava erikoisuus ja antoivat huomattavan tasoituksen / edun lähempänä katuautoa oleville ajoneuvoille. 33 pistettä rasti oli vähintään sen arvoinen kompensaatio mitä sellaisen hakemiseen meni aikaa. Tämä on kyllä sellainen mahdollisuus, mitä kannattaa käyttää muulloinkin hyväksi, jos halutaan tasaväkisemmin rakentamattomat ja rakennetut samoihin tapahtumiin. Positiivistä oli rastituksessa myös se, että selkeästi järjestäjä oli huomioinut sen, että jos ajomatka rastille on pitkä ja itse rasti oli siltikin helppo, niin niillä oli monasti kohtuu paljon pisteitä. Ei itse rastin ottamisen mukaan pisteitä, vaan selkeästi oli huomioitu, että sinne pääseminenkin on oma souvinsa. Ajoalueita oli liiankin kanssa, minkä kertoo jo se että koko tapahtuman parhaat pisteetkin hakeneella joukkueella oli noin 1/3 hakematta rasteja:) Paras ratkaisu olisi ollut jättää kokonaan eteläiset alueet pois ja pysyä pohjoisimmilla alueilla. Meidän porukkamme ehti käydä 6:lla alueella. Alue: tapahtumakeskus aloitus Kartta näkyvissä ja tapahtumakeskuksessa ensimmäisiä rasteja kohden. Jo ensimmäiselle rastille mennessä oli perinteisesti kaato lähellä, auto lähti keulimaan kallionousussa. Tämä oli ihan hyvä muistutus monesta jutusta. Siitä miksi tämä on niin pirun hauskaa, miksi pitäisi aina malttaa mielensä ja rauhakseen ottaa, erityisesti tapahtuman alussa. Jo ensimmäisillä rasteilla huomattiin rastilappujen ihanuus, jota sitten kirottiin loppukilpailu. Noin 15x15cm vihreäksi maalattu vanerilappu, jossa oli tummalla värillä rastinumero. Nämä maastoutuivat kyllä erinomaisen tehokkaasti kesäiseen vehreyteen. Tapahtumakeskuksen alue ajeltiin rauhallisesti läpi ja suurin osa rasteista otettiin. Taisi siinä muutama jäädä lähinnä epähuomissa ottamatta ja yhtä ei löydetty, vaikka pitkään pyörittään ihan päällä. Jälkikäteen kuuli, että se oli piilotettu sinne kuuseen, mitä mekin tökimme. Alue yleisesti ottaen oli lähes täydellistä suunnistusmaastoa, ja yleisöalueena olisi ollut mitä parhain. Oli näyttävää kalliota, vesilammikoita ja ihan vähän suotakin. Tuolle alueelle olisi helppo järjestää lähes minkä tahansa tyyppistä maastoautotapahtumaa. Rastituksen vaikeusaste oli helppo. Henkilökohtaisesti pidin alueesta todella paljon. Seuravaksi tuli käytyä syömässä ja tankkaamassa ihan varoiksi. Jussin grillin pekoni makkara perunat olivat kyllä ihan plussan arvoinen valinta. Kunnon perinteistä grilliruokaa, jota ei nykypäivänä läheskään kaikkialta saa. Alue: Paistanoja Lähdettiin kiertämään vastapäivään ajoalueita ja seuraavana vuorossa oli Paistanoja. Matkalle sattui pari "reittirastia". X101 hm.. näillä main sen kuuluisi olla siirtymällä. Tätä etsittiin ja haettiin ja lopulta luovutettiin. Todettiin että reittirastit on perseestä ja unohdetaan nämä. Nyt jälkikäteen katsottuna ei kukaan sitä löytänyt. Ajettiin aluetta kohden ja "Järvenkulmantie" niminen reittirasti tuli vastaan, nooh siitä kuva ja 33 pistettä. Ei nämä kenkkumaisia olekaan:) Päätettiin että otetaan sittenkin näitäkin sen mitä siirtymien varsille osuu, mutta ei tieten tahtoen lähdetä näiden takia kiertämään mihinkään. Itse Paistanojan alue oli hyvin helppo ja soveltui lähinnä lähes rakentamattomille autoille. Alue ajettiin läpi vartissa tuollaisella vanhalla originaaliluokan Suzukilla. Suurin haaste oli ehkä vekslaaminen ympäri reitillä, kun ajourilta ei saanut poistua:) Alue olisi siitä hyötynyt, jos olisi ollut pidempi reitti ja "mainostettu" papereissa vakioauto kruisailuksi. Oikeastaan koko alueella oli yksi kanto tai kivi reitillä, missä olisi vakioautolla joutunut temuamaan, jotta helmapellit eivät saisi osumaa. Alue: Oripää Oripään alueelle siirryttiin edelliseltä alueelta reittirasteja napsien. Tulipahan tutuksi melkoinen määrä metsäautoteitä, varsinaissuomalaisia metsämaisemia ja yksi ampuma-aluekin. Nämä reittirastit nyt löytyivät melkoisen tuskattomasti. Yksi jäi löytämättä, nimeltään "luonnon muistomerkki", joka oli kuulemma toisen tiimin mukaan pusikossa oleva tappi, jossa oli luontokohdemerkki :) Itse alue oli erittäin mukava ajoalue, ei mikään mahdottoman vaikea ja toisaalta tällaiselle vähemmän rakennellulle kalustolle sopivan haastava. Maisemat olivat mukavat kallion päältä ja muutenkin erittäin nautinnollinen alue. Pari rastia oli mukavan haastaviksi tehty, että itse jätetiin väliin, jotta ei tulisi turhia kalustorikkoja. Koska kalustona on Suzuki, niin se vain odottaa pahinta mahdollista hetkeä räjähtää. Alue: Myllylähde Myllylähteen alue oli vanhaa / uutta sorakuoppaa. Täällä oltiin yön pimeimpinä tunteina. Itsesään alue oli helppo. Pari rastia jätettiin ottamatta ja yksi jäi löytymättä pimeydessä. Pari rastia oli lammikoita pohjalla, joihin ei haluttu mennä, kun oltiin ainoa ajoneuvo alueella, eikä olisi ollut mitään järkevää vinssauspaikkaa, jos niistä ei jostain syystä olisi pois päässyt ajamalla. Parit rastit oli laitettu sorakuopan rinteeseen. Keskellä olevalle vinssattiin (jos autossa olisi moottori, niin sen olisi saanut ajamalla) ja ylempi rinteen päällä oleva haettiin kiertämällä rinteenpäälle. Tämä oli selkeästi ollut järjestäjän suunnitelmakin, että annetaan vaihtoehtoja. Tämä alue olisi hyvä tapahtumakeskuksen paikkakin. Alue: Sydänmaa Voi helkutan jumankavitan saakutin perkuleen löysät tonttu tortut. Alue oli määritetty ajettavaksi uria pitkin. Urat nyt vaan olivat metsäkoneen uria ja niihin jätettyjen kantojen korkeuden oli osassa määrittänyt se minkä yli metsäkone pääsee pohjapanssariin nojaamalla... Kaikki oli kyllä ajettavissa ja mitään mahdottoman vaikeaa ei ollut, mutta ei se nautintokaan ollut. Tässä vaiheessa yötä rupesi paarmoja löytymään riittävästi, väsy meinasi iskeä ja muutoinkin olotila jo aika kilpaillut:) Ainoa alue, jossa tuli jumitettua useampi minuutti. On se hieno tunne, kun on kantoja akselin takana, pyöränkotelossa, kiveä tarjolla panssarin edessä ja akselien välissä yms. Tästäkin nyt tosin selvittiin ilman suurempaa dramatiikkaa vähän vetkuttelemalla / vinssaamalla suuntaan, jos toiseenkin ajoneuvoa. Pisteytys täällä oli suhteessa vaikeusasteeseen pienempi kuin muilla käymilläni alueilla. Alue: Kaupunginpää Jonkinlainen mönkijäsafari alue. Tämä oli viimeinen alue missä käytiin. Alue kierrettiin läpi ja kohtuupaljon rasteja otettiin. Puhtaana karttasuunnistuksena olisi ollut todella hankala, kun gps:nkin kanssa ei meinattu löytää niitä vihreitä naamioituja rastilappuja. Monta rastia jäi ottamatta ihan sen vuoksi, kun ei vaan löytynyt. Tässä vaiheessa kilpailua teki mieli kyllä jo rastilappujen suunnittelija ja kartan eri mittasuhteeseen tekijä vetää kölin ali, silloin kun laiva on matalikolla kiinni. Itse alue oli ihan mielenkiintoinen ja mukavaa ajeltavaa. Käymistämme alueista tämä oli ainoa, jossa tarvitsi joissain ojan ylityksissä käyttää vinssiä. Kuitenkin alueen ylivoimaisesti suurin haaste oli paarmat. Niiden määrä oli jotain infernaalista. Jos olisi voileipää tehnyt ja leivän voidellut, ei olisi tarvinnut kuin pari kertaa sen yläpuolella taputtaa käsiä yhteen, niin olisi proteiinit leivälle saanut. Kello oli siinä 9 kintailla tässä vaiheessa aamua, kun alue saatiin valmiiksi. Päätimme lähteä tästä tapahtumakeskuksen suuntaan. Matkaa sinne oli noin 37km. Heti alkumatkasta selvisi, että nyt on woblauspiru valloillaan. Matkanopeus rajoittui sinne noin 20km/h tunnissa. Päätettiin pysähtyä bussipysäkille ja otettiin oikea eturengas ilmaan ja todettiin pyöränlaakereissa olevan vähän väljää. Eihän se paljo ole, jos rengas 5cm vatkuaa laakereillaan? Pikaisesti siinä napalukko irti ja laakereiden kiristely. Tämän jälkeen pystyi jo ajamaan 50-60km/h takaisin tapahtumakeskukseen. Ei se woblaus sillä kokonaan hävinnyt, mutta pysyi sen verran aisoissa että saa sitten kotosalla rauhassa tutustua ongelmaan. Kilpailukeskuksella oltiin siinä 10 kintailla ja itse olisin halunnut hakea sieltä vielä rasteja, mutta muu joukkue antoi vaihtoehdot, että nyt lopetetaan tämä ajaminen tai että mut lopetetaan seuraavaksi... Valitsin ensimmäisen:) Kokonaisuutena erittän onnistunut tapahtuma. Pidin alueista, pääsääntöisesti hyvä rastitus. Hauskoja rastialueita ja itselleni täysin uusia. Toinen suuri plussa oli kilpailun kesto, itse pidän näistä 24h ajoista. Näiden jälkeen on sellainen mukava tunne, että nyt on tehtykin jotain, eikä pelkästään nyplätty pitsiä. Ehkä siitä kertoo se, että askelmittariin tapahtuman aikana tuli reilu 39000 askelta, vaikka olin kuskina. :) Toivon mukaan tapahtuma järjestetään tulevaisuudessakin, itse ainakin olisin osallistumassa:) Tosin järjestäjälle vinkkinä, että kannattaa vaihtaa ne rastilaput johonkin inhimillisesti löydettäviin:) |
Tammikuussa sitten uudestaan vai ? :)
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Monia kritisoituja kohtia on syytä muuttaa, jos tapahtuma joskus saa jatkoa. Kylttien värimaailma, rastit pois pahimmista piilosta, rastimääritteet tyyliin kataja jne, X-alkuiset tierastit pois... Ymmärrän kritiikin myös karttojen mittakaavojen suhteen, mutta tuskin muuttaisin miksikään - perusteita on myös toiseen suuntaan, kuten 1 alue per A4 ja olihan niissä mittakaavajanat. Rasteja haluttiin laittaa niin paljon ettei varmasti lopu kesken. Eikä loppunut. Paras haki ajoalueilta 212 rastia 258 mahdollisesta, mikä on aika huima määrä kun ottaa huomioon että ovat olleet vaikeita löytää. Ainakin yhdellä tiimillä on haettuna rasteja jokaiselta 12 alueelta ja sellaista en kyllä uskonut näkeväni. Rastien kokonaismäärään vertaaminen on ehkä hieman harhaanjohtavaa, koska tierastit olivat tavallaan vaihtoehtona ajoalueille. Molempia oli riittävästi koko vuorokauden ajelulle ja suurin osa mieliksemme poimi molempia. Järjestäjät ovat kaikkineen tyytyväisiä fiilikseen tapahtumassa, järjestelyjen kokonaisonnistumiseen tällä kokemattomuudella, rastien riittävyyteen, laajaan alueiden käyttöön eli ainoastaan rasti X101 jäi vaille löytäjää. |
https://img.aijaa.com/m/00313/14988093.jpg
Just olin kysymässä, että monen tiimin voimin tätä etsittiin, niin missä se oli? |
14 Liiteet
Kuvaa, videota, kommentteja yms. löytyy facebookin puolelta... Ei saa riittävän helpolla siirrettyä tänne.
Mieleenpainuneimpia kilpailijoiden toimittamia rastikuvia. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625501749 Tästä rastista varmaan kaikki muut tiimit ovat kateellisia https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Tästä tuli vaan niin hyvä fiilis kuvia tarkastaessa. Valpilla ajamalla pääkaupukiseudulta, viimeisiin sekunteihin asti suunnistusta ja samaa kyytiä kotiin. Respect. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Iloisia ilmeitä ja muita kunnon poseerauksia on aina mukava nähdä kuvia tarkastaessa https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Kaikki kamat kastui lätäkössä, mutta onnneksi oli hyvät kuivatusolosuhteet https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Hetkellisesti saattoi olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Aina on aikaa vähän fiilistellä ja ottaa pari pykälää komeampi kuva rastilla T14 https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Yksi hymynaamakin käytiin laittamassa Kaupinginpään kävelijää kantamattomalle suolle, mutta PuLu sinne lennähti tuosta vaan. Vähän kyllä tämän ja seuraavan kuvan perusteella näyttäisi, että joku olisi siirtänyt rastin pois suon keskeltä. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 HJ taisi myös tavoitella hymynaamaa. Varsinainen rasti oli taustalla näkyvän karttaankin merkatun kumpareen takana. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Maryellen Källin alias Mylppy miehistöineen välillä pöydän toisella puolella tekemässä laadukasta suoritusta. Taustalla runsaslukuinen yleisö. https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625503056 Komea muurahaispesäkin osunut matkan varrelle https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Kyllä kuva kannattaa ottaa, jos jotain mielenkiintoista näkee https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Hirvihän se siellä seurailee motorsporttia https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163 Metsämansikkasato oli juuri nyt parhaimmillaan https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625502163Oisko tässä puukasalla kenties tierasti jossain... Who cares. |
1 Liiteet
Lainaus:
https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1625503670 |
Kilometrit ja liikuttu aika
Tätä taisi järjestäjät pyytää...
Haettiin molempia rasteja ja haettiin myös polarikseen canamilla uusi akku Turusta... Siksi tommonen hieman pitempi viiva alaspäin :D https://img.aijaa.com/m/00879/14988095.jpg |
Lainaus:
Stefan bussi 462 km Worry 410 km (Turusta varaosia hakien) Vähä iso 400 km Kippis 305 km VSM 295 km KK 290 km Rallifart 275 km JKU 230 km KRM 210 Nakertajat 208 km Vaihteistohuolto 200+ km Bananaboat 180 km Hanhijoen ryske 140 km |
Lainaus:
Näkyvyyden parantamiseksi tuonhan olis voinu vaikka kirjotella vihreellä :confused: :D |
Lainaus:
Nyt vaan kun joku muukin puuhastelisi, että mekin päästäisiin ajamaan... |
Meijän tiimi ja muutama muu
|
Mukavaa oli
3 Liiteet
Kiitos hienoista rasteista ja tapahtumasta!
Ensikertalaiselle tuli paljon opittavaa seuraavaan suunnistukseen. Ainakin sähköinen kartta johonkin tabletille on puhelinta parempi ja suurennuslasi jos on paperikarttoja :D Tavoitteena oli uusi kokemus ja hiukan kokeilla jimnya luvallisilla maastoreiteillä ja poluilla. Toiminta tässä touhussa yleensäkin oli meikäläisellä ihan hakusessa ja ja aikaakin tuli varattua vain lauantai-iltaan joten homma jäi pahasti kesken mutta jätti palon tähän hommaan.. Kun kyseessä on oma käyttöpeli jossa orkkis katurenkaat ja koko touhu ihan uutta niin heti ensimmäisen rastin (A14) jälkeen oli selvää että tähtäin oli vihreissä 10 pisteen rasteissa ja muutamissa tierasteissa. Kumpikaan tavoite ei ihan täyttynyt mutta muutama kommentti kuitenkin: Patja löytyi aika helposti X102 ei löytynyt Järvenkulmantie toki löytyi X101 ei sitten millään, tässä kohdin tulikin sitten ruokatauko Paistanoja Rasti 301 oli hankalampi kuin 307 mutta ihan hyvin saatiin ne tarkalla ajolla, 306 jäi hakematta paarmojen aiheuttaman henkisen kuorman takia ja lähdettiin eteenpäin. Korvenkävijäntie ja Apajakin löydettiin Kaupunginpää Kaupunginpäässä olikinomiin taitoihin sopivat rastit josta 904 on kuva, Rasti 907 saatiin pienen kiertelyn kautta, onneksi kallio oli kuiva ja pitävä. 901 saatiin helposti. samoin 900. 902:lle mennessä jäätiin kiinni kiveen ja kantoon josta Tirforilla irti ja pari metriä ennen rastilippua hokasin että ajelen pelkällä takavedolla, tässä kohdin kartturi alkoi lämmetä kun vyyhtesi vaijeria takaisin takalaatikkoon. 903 menikin jo ihan helpolla, olihan auto nelivetoinen :cool: 12t löytyi vahingossa kun ajoin siitä ohi :) Myllylähteellä pitää käydä vielä jalkapatikassa katsomassa millaset reitit siellä oli, varmaan jotain jälkiäkin metsään jäi.. Lähteellä kun tulee käytyä usein uimassa.. Seuraavia tapahtumia odotellessa Harri Hanhijoen Ryske |
Lainaus:
|
Sivu luotu: 02:31 (GMT +2). |