![]() |
Viemärin sukitus vai täysi viemäriremontti?
Tervens.
Olen aikeissa ostaa ensimmäisen omakotitalon ja tiedossa olisi putki- ja viemäriremontti koska nämä ovat alkuperäiset vuodelta - 69. Onko täällä viemärin sukittaneita asunnon omistajia? Helppous houkuttaisi sukituksen suhteen mutta kun en oikein ymmärrä näistä asioista niin kokemukset helpottaisi valinnan tekoa. |
Ei missään nimes sukitusta.
Lainaus:
Jos et oo joppari ja laitat ns. hyvän kiertoon. Eli meinaat itse asuu taloo. Toi mahdollistaa myös enregian vaihdon taloudellisemmaks jos rahkeet riittää. ps. Toi sukitus on mun mielestä sama ku kortonki persiis tai ressu kankaat talvivaaran altais. |
Kyllä toi sukitus on ihan hyvä vaihtoehto, kaiken uusimiselle. Omaan tölliin tehtiin jokunen vuosi sitten viemäriverkon sukitus ja loppui tukkeutuneen viemärin kanssa pelleily kuin seinään. Tosin kannattaa kilpailuttaa ja ottaa tarjouksia useammalta alan toimialta, hinnat kun tuppaa olemaan ihan mitä sattuu. Ensin kannattaa toki viemäri kuvauttaa, jotta selviää mitä yllätyksiä siellä piilee ja voiko ylipäätäänsä selvitä pelkällä sukituksella. Oma epäonni oli, kun pelkkä sukitus ei riittänyt, mutta tuli kuitenkin puolet halvemmaksi, kuin viemärin uusiminen kokonaan.
|
Heguli nimimerkillä taitaa olla tästä hommasta aika reiluati tietoa joa en ihan väärin muista
|
Jep, olen ollut sukituksessa mukana reilut 10 vuotta. Ensin urakointipuolella ja nyt suunnittelun & valvonnan puolella (Sukitusvalvonta Pro Oy). Tuossa aikaisemmin sukitusta moitittiin, 100% harhaluulo. Tekijöillä on VTT:n sertifikaatit ja sukka kestää todistetusti saman mitä uusi muoviputkikin. Pitää vaan olla kunnon tekijä niin homma rokkaa.
Omakotitalossa on paljon remontoitavaa ja usein ihmiset tekee niitä osissa. Eli ensin vaikka sukitus, sitten vesiputket, perään katto tai miten nyt itse kullakin tilanne on. Toki voi kaiken tehdä kerrallakin mutta en näe siinä kauheesti etuja. Sinerenog, soittele jos kaipaat Offipalstan ilmaista konsultaatiota, 045-358 2526. |
Perkules, tämä talo homma on vähän maaliviivalla vielä ja odotellaan kädet syyhyten kuntotarkastusta jonka jälkeen sitten pankki kertoo rahoittaako vai ei. Kaikkea ei vaan tavan duunarilla oo varaa tehdä kerrasta mutta ajatus on kyllä että kaikki putket ja sitten se viemäri laitettaisiin asap. Lämmitysmuotoon ei toivottavasti tarvi ainakaan muutamaan vuoteen koskea kun talo on muutettu kaukolämmöllä, löytyy varaavatakka ja ilmalämpöpumppu. Katsotaan millaiseen talousahdinkoon itsensä järjestää tuollaisen vanhan talon kanssa. :D
|
Lainaus:
//Janne |
Lainaus:
|
Mä taas sanon että jos käytetyn ostaa, ja ei ole pakollista ennen asumista tehtävää remonttia tiedossa, niin asustaa ensin hetken jotta saa ajan kanssa suunnitella remontit ja hommata kamat. Toki pientä pintafiksiä voi tehdä, se ei vaadi hirveitä.
Omalla kohalla suurin moka oli kämpän oston jälkeen "tekasta" kylppäriremontti ennnen muuttoa. Amattilaiselta ois voinu onnistua, ei minulta. Tovin aikaa sai lopulta asua remontin keskellä. Ei olllu lapsiakaan haitolla, silti itseäkin vitutti. |
"Asukasystävällisyys. Urakan ajaksi asuntoon tuodaan kuivakäymälä, jonka tyhjennyksestä huolehtii urakoitsija. Talon alla olevien pohjaviemäreiden kunnostuksen ajaksi taloyhtiön kellariin asennetaan viemäreiden ohipumppausjärjestelmä, minkä ansiosta asuntojen viemärit toimivat normaalisti pohjaviemäreiden saneeraamisen ajan. Vesi tulee hanoista normaalisti koko urakan ajan."
Tämä ei taida toimia omakotitalossa 1-kerroksinen, jossa viemäri menee talon alla, eli vesi ja viemärit (lavuaarit ja suihku) on pois käytöstä koko remontin ajan? |
Lainaus:
|
Pahoittelut offtopikista, mutta kiinnostaisi kuulla miksi joku ostaa 50 vuotta vanhan talon johon aikoo heti teettää laajoja remontteja?
Paljonko on loppusumman erotus jos tekee uuden? Kun vielä ottaa huomioon, ettei vanhasta tule uutta remontoimalla niin onko siinä mitään järkeä? |
Tilannehan on siinä mielessä mainio ettei ole vaimoa tai edes tyttöystävää häiritsemässä puuhasteluja. :D Ja miksi ostaa vanha ja remontoida selittyy vain ja ainoastaan sillä että rahaa seinässä on vain rajallinen määrä varsinkin kun rahaa hakee yksin, vanhaa voi remontoida ja hieroa sitten siihen tahtiin kun rahat riittää, tällä hetkellä kuitenkin maksan kiinteästi kohtuu suurta vuokraa joka on aivan turha kuluerä vs. Lainan lyhentäminen. Vähän kun auton kanssa, ajaisin varmaan uudella autolla jos siihen olisi taloudellisesti mahdollisuus. :rolleyes:
|
Lainaus:
Vanhassa varmasti monta houkuttaa helppous ja hinta. Ja onhan ne vanhat yleensä niille parhaille tonteille rakennettu. Arkkitehtuurikin saattaa miellyttää ja onhan se vanhan kunnostaminen eräänlainen harrastus siinä missä ruosteisen tojotan. Itse asun "vanhassa" ja syyt aikanaan oli tontti,sijainti,talo,talli,hinta itse talon osalta ja uuden rakentamisen kohalla liian suuri hinta haitari kokonaiskustannuksissa ja olihan tämä helpompaa muuttaa sellaiseen missä tekniikka on nykyaikaista ja ite tarvitsi tehdä vain pintaremontti minkä aikana asunto oli täysin asuttava, eli pääsi muuttamaan suoraan eikä tarvinnut vuotta-kahta kituuttaa hirveissä veloissa kahden asunnon loukussa. Uuden hintaa sillon koetti ynnätä niin tontti 30-80t€, talo 200-400t€ ja talli 50-100t€. Kaikki tämä oletuksella että olisi itse tehnyt niinpaljon kuin voi. Tämmösen vanhan sai aika pienellä rahalla verrattuna uuteen vaikka ajattelisi sen optimistisella budjetilla. |
Noist ykskerroksistakin löytyy kaikki....
Lainaus:
Ja tohon ykskerroksisen poistoonkin pääsee perustuksen läpi alakautta. Viemäriremontin tekijälle vielä. vrt. muovisen viemäriputken hintaa vs. sukitusta kuinka paljon sun tapauksessa tulee metrihintaa..... Normi omakotitalos viemäreitä noin max 50m+tuuletusviemäri tai kaks. Riippuu viemärien pituuksist. Ja betoni tottelee piikkauskonetta, ja uudet saa säkeis rautakaupast. ps. Jos helpolla ja kalliilla meinaat selvitä. Sukita tai teetä jollain. Hyvän ja varman jos haluut saada niin vaihda putket muoviin, tai teräkseen. Mä oon ollu monet kerrat availemas reittei paska-auton painehuuhtelu/imu kuskeille kun noi sukitetut viemärit on romahtanu ja paska tulvii lattioille. Ja siinä vaiheessa ne jotuu tekeen uusiks, nopeesti, ja se yleensä maksaa. Sun ja mun ja muidenkin tapaukses sanoisin et köyhäl ei varaa tehdä huonoo, eli kahteenkertaan. |
Lainaus:
|
Oon ollu jo pidemmän aikaa.....
Lainaus:
Mä vaan laitoin faktoi tyrkylle...... Kerro sä mitä sukitttu viemäri maksaa metri, jonka jotuu viel korjaan kun se romahtaa. Mä oon sitä mieltä et uus on ain uus niin kauan ku se tulee vanhaks, ja paskast ei saa ku paskaa.... Tos viel normi kansalisen hinta 6m 110mm putkelle. Tosta isompii tuskin omakotitalois tarvitaan. Mutkat ja yhteet täytyy viel lisätä hintaan, sekä työkustannus jos ei oo DIY. https://www.taloon.com/viemariputki-sn8-110x6000 Kaikkee hyvää sukitus busineksel......ja höynätettävil, mistään mitään tietäville..... Ja silti teidän suurin asiakaskunta taitaa olla teidän maasuttamien isännöitsijöiden hallinnoimat kerrostalot. Noi menee läpi ku metrin halko, ku takoo yhtiökokoukses. Jotka täynnä paperinpyörittelijöit jotka ei kustannuksista ja käyttöiästä välitä, kuhan on helppoo...... |
2000-luvun alussa asuimme 1964 tehdyssä talossa. Viemäri oli betoniputkea, ja talon alla valurautaa. Välillä oli tukoksia, kun muun muassa orapihlaja-aidan juuret tunkivat putkiin sisälle.
Ratkaisu oli seuraavanlainen: Naapurin mies tuli valmetilla, ja kaivoi putken pois. Betoniputki meni vaikka pistolapiolla poikki. Tuttu putkimies tuli datsun pikupilla, lava täynnä uponaalia, ja laittoi ne kaivannon pohjalle. Kunnan mies kävi siunaamassa liitoksen kunnan isoon betoniputkeen. Ite sitten lapioittin kaivannon täyteen. Lyhyt matka ja hiekkamaa. Ja kas, hyvää tuli halvalla. Silloin sukitus oli tiedossa, mutta se olisi ollut kalliimpaa ja työläämpää. |
Lainaus:
Itse olen ollut mukana reilussa 500 kerrostalon sukituksessa ja tuhansissa pienemmissä urakoissa, eikä yksikään sukka ole vielä romahtanut. Mitähän ihmeen pinnoituksia sää olet taas nähnyt ?? |
Heguli ehti ensin mainitsemaan noi kustannukset rikotuista pinnoista. Tuohon päälle sit vielä vähääkään vanhempiin taloihin vaadittavat asbestitutkimukset ja mahdolliset löytöjen mukanaan tuomat erikoistyöt niin hinta pomppaa helposti.
Ja toki sekin pitää huomioida että kaikkea ei saa tänä päivänä tehdä itse ellei löydy tarvittavia papereita taskusta. |
Sorry et avauduin.....
Lainaus:
Ja toimintavarmempi pidempään........ Eikä metrihintakaan päätä huimaa...... Saa samas myös märkätilat ja ja muut tilat uuteen uskoon samal kustannuksel. Ja kehtaan sanoo et toimii. Kokemuksel, vaikka mä tein kaikki putket uusiks. Käyttövedet, viemärit ja lämpöverkoston. kakskerroksiseeen kompleksiin 2x120m2 joka oli rakennettu vuonna 1978. Silti päättäjän vastuu on jokaisella työn tilaajalla ei tekijällä........jos ei oo sovittu kirjallisesti. Onko järkee vai ei....... Toisille sopii helppous, toisilla vaaka kääntyy luotettavuuden ja alhaisimpien kustannuksien puolelle. BTW. Tolla 50K€ ostaa jo talopaketin.......:D :D :D..... Ja laittaa kaikki 2020 luvul......:D :D :D Mulla ei enempää tähän topicciin....... |
Paljonnon kuulunut näistä remontteja tarjoavista yrityksistä jotka myy ovelta ovelle esim. Viemärisukituksia... ei niitä ainakaan voi suositella!!! Samojen firmojen viemärikuvakset on kyllä samaa huijausta, tästä on omakohtaista kokemusta. Kyllä näiden hinnat on ainakin sitä luokkaa että heikompaa hirvittää. Ja hyvin useasti on myös muut viemärilinjat mahdollisia kuin alkuperäiset, kuten aiemmin todettiin niin näkyvissä olevat on edullisempaa uusia...
|
Lainaus:
|
Joo meidän ukolla kävivät kuvaamassa viemärit, ja oli tosi huonossa kunnossa...yllätys yllätys! Mutta se mikä sai vanhan herran lämpenemään oli se että viemärissä on 90 mutkat mitkä on lähes tukossa. Mutta kun video ei oo kyseisestä talosta, ukko on itse asentanut viemärit siihen ja vessa keittiö ja sauna osasto on samassa kompleksissa ja viemärit lähtee siitä suoraan pihalla olevaan kytkentä kaivoon joka on 5m seinästä, oli kyllä tarjous valmiina uusimisesta heti kuvauksen jälkeen
|
Näistä ovella kiertävistä olen myös kuullut samallaista palautetta ja oon kyllä hyvin skeptinen muutenkin kulkukaupustelua kohtaan. Toinen wc olisi myös mukava joka taas puoltaisi täyttä remonttia mutta suunnitellaan tässä nyt. Hyvä että tämä herättää keskustelua.
|
Osa tietotaidosta on ilmeisesti vuosien mittaan kadonnut. Roomalaisten Cloaca Maxima viemärijärjestelmä on osassa maata vielä hyväkuntoinen ja toiminnassa, huolimatta yli 2000 vuoden yhtäjaksoisesta käytöstä.
Nykyään pidetään normaalina, ettei mikään kestä yli 20 vuotta. |
Lainaus:
Itse tekeminen sujuu hyvin sellaisissa asioissa, joita osaa hyvin ja on välineet. Hommasin mojovan tasosekoittimen, josko mullan sekoittelun jälkeen voisi harkita kevyitä betonihommia. Sellaista taloa ei saa tehdä, mikä omia tarpeitani vastaisi. Se voisi olla vaikka kivinavettatyylillä tai harkoista seinät, tekee tarpeen tullen minimalistisesti huoneita sisään. Katto olisi alunperin suunniteltu aurinkopaneeliksi. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Eihän vanhan ostamisessa sinänsä mitään väärää ole, mutta kun tuntuu nekin maksavan paikoitellen ihan pirusti. Vanhat on tietenkin todella tapauskohtaisia, mutta jos talo on -69 vuosimallia niin siinä voi olla remontoitavaa juuri putket, katto, kosteat tilat, keittiö, lattiat, ulkovuoraus ja muuta pientä. Jos noista useamman joutuu tekemään tai vieläpä teettämään ulkopuolisella niin hintaa kertyy ihan kunnolla. Ihmettelen siis juuri niitä tapauksia missä ostetaan vanha talo reilulla parillasadalla tonnilla ja laitetaan remontteihin vielä satku. Niistä aina joskus saa lukea lehdistä. Asbesti ja mahdolliset kosteusvauriot tekevät remontteihin hyvän lisän. Asun itse rintamamiestalossa ja on sikäli jonkinlainen käsitys kuinka työlästä se remontointi on kun ei koko talossa ole yhtään suoraa seinää. Enkä mitään isoa remonttia varmaan tule tekemäänkään, vaan puran pois ja teen uuden tilalle kun se on ajankohtaista. Autovertaukseen vielä lisäys; Uusi auto menettää arvoaan yleensä paljon nopeammin kuin vanhan remontoimiseen kuluu. Lisäksi uusi auto on "uusi" vain takuuajan eli muutaman vuoden. Talo kuitenkin huomattavasti kauemmin. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Itsellä esimerkiksi vessa eri rakennuksessa. Ison suihkukaapin ostin 50 eurolla, joskaan en tiedä mihin sen laitan. |
Lainaus:
Mitään 200t€ remontoitavasta vanhasta ei tietenkään kannata maksaa vaan malttaa etsiä ja odottaa sopivaa. Tuollain jos ajattelee että vanha on 200t€ ja siihen 100t€ remonttia niin eihän siinä tosiaan järkeä välttämättä ole, mutta jääpähän 100t€ vielä omaan taskuun. Totuus kyllä on että muutto valmis vanha on luokkaa alle 200t€ paikkakunnasta riippuen. Remontoitava 0-100t€ Eniten itse ihmettelen näitä ketkä ostat kalliimmalla kuin uuden rakentaisi 2-5 vuotta vanhoja taloja. Nykyään jos itse et ole tehnyt tai vahtinut et voi tietää mitä laatu on. Nykyään vaihtelu on niin suurta että tuollainen pari vuotta vanha talo saattaa olla purkukuntoinen. Niiden ostossa se järki on hukassa. Ja tuohon auto vertaukseen palatakseni vielä. Niin vanhan talon arvoa on mahdollista nostaa, uuden ei. Monesti myös vanhat on parhailla tonteilla ja sekin kannattaa muistaa. Edittiä. Sekin on hyvä muistaa että 400t€ laina vaatii käytännössä kaksi henkeä joiden bruttotulot on 7000€ ylöspäin. Yksin maksavalle ei riitä edes tuplamäärä, koska verotus puree. Ei joka penalla ole kymppitonnin tuntumassa kuukausiansiot |
Tässä järkipuhetta.
Lainaus:
Ennen kun lopputulos miellyttää....Pahimmis tapauksis näit puidaan oikeusasteis.....Maksaa mansikoita....tai mitä hyvänsä.... Hyvän jos haluut niin tee itse....Ja jos lopputulokseen ei tyytväinen niin syyllinen löytyy peilistä. Ja tee silleen et sen voit korjata jos menee vihkoon..... Sorry viel yhest kommentist. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Soittele niin katellaan sukitukselle + valvonnalle budjettihinnat, pääsette yhtiössä asian kanssa eteenpäin. |
Menee aina vaikeemmaks mitä enemmän osakkaita yhtiössä..
Lainaus:
Kuvatkin varmaan töllist löytyy.... Jos ei niin. Tohon auttaa rakennusvirastokin arkistoineen. Mietintämyssyy tai foliohattuu päähän.....Kustannuksia laskemaan jne. Valitkaa omasta yhteisöstänne ammattilainen henkilö johtaan ja valvomaan, jos löytyy. Jos ei niin jonkun ammattilais tuttu tai ystävä. Saatte sitä mitä haluuttee ja järkihintaan. Ja mikä parasta kerralla kuntoon..... Silti mulla paljon huonoi kokemuksia valuraudan ja muovejen tai hartsien välistä pinnoista. Ei tarvii ku vuotaa yhest paikast niin norjan romi alkaa rehottaan....Ja sit romahtaa.....Ja joutuu tekeen toiseen kertaan oikeel taval. Eikä tarvita kun 40-70v sitten tehty liitos joka ei oo ihollaan.....liitokses suurempi halkaisija ku putkes mil noi hoonataan puhtaaks. Eli väliin jää paskat ja norjan romit. Ja sen tietää mitä tapahtuu kun ruoste muhii..... Perinteet tai perinteiset tavat kunniaan..... Itse en ostais sukitettuu tai pinnoitettua kiinteistöö tai saati osaketta. Noi on vaan laastaroitui, ei korjattuja. Iho korjaa ittensä alta mut paskarauta ei. Aikapommeja ovat. Ja kello tikittää.... Huussin kääntäsin omast noitten suuntaan..... Joukost löytyy varmaan jokunen paska-autokuskikin.....tai viemärikuvauksii tekevä. Saati rojektei johtaneit..... Näist pinnotetuist tai sukuitetuist tältä ammattikunnalta kaipaisin viel rehelliset kommentit tähän asiaan..... Tietämmättömien eduks, Mä tiedän jo. |
Lainaus:
Sukitus muodostaa vanhan putken sisään itsekantavan uuden putken. Eli sukituksen jälkeen se vanha putki saa sieltä ruostua vaikka kokonaan pois, sukka kestää ja jatkaa toimintaansa. Tästä on tekijöillä VTT:n sertifioimat tulokset, eli kyseessä on puhdas fakta. Aikanaan tehty putkien pinnoitus, eli sisäpinnan maalaus on ihan eri asia. Menetelmä on poistumassa käytöstä, koska pinnoite ei ole kestänyt odotetusti. Pinnoitetuissa putkissa on tapahtunut sitä, että pinnoite irtoaa putkesta. Mutta sukitus on siis täysin eri asia, siinä tätä ilmiötä ei tapahdu. Toivottavasti tämä asia meni nyt kaikkien alojen "ammattilaisellekin" jakeluun. |
Lainaus:
Kun norjan romi rehottaa..... ELI ÄKLÄÄ PASKOKO KIITEIT PASKOI....Nois sukitetuis tai epoksihartsipinnotetuis. Saati pudottako 5.st kerroksest viemäriin mitään sinne kuulumatont raskast. Meneet sukat tai pinnottet paskask nousun alamutkast jos noi paikat ei oo uudel paskaraudal. Noi on ne paikat jotka ensin alkaa vuotaan kulmisest johtuen. Tän jokainen koulutettu ymmärtää..... Eikä mitään esson baarin juttui...... Ja tää bisnestä ja rahat pois tekevälle. Sviddu et osaat olla ylevä.....Sorry.... Tää mun mielipide. |
Lainaus:
Ei sinne putken sisään mitään valleja jätetä, ammattilaiset osaa hoitaa tollaset kohdat kunnolla. Jo tämä kommentti paljastaa tyymyytesi, sorry nyt vaan. Enkä ole koskaan törmännyt tapaukseen, että pystyn alamutka olisi hajonnut. Mistä ihmeestä sää näitä tapauksia leivot ? Ei se sukka siellä putkessa mihinkään kulu, mistä tuonkin olet keksinyt. Kunnallisella puolella isoissa sadevesilinjoissa kuluminen saattaa tulla esille, jos linjoissa kulkee paljon hiekkaa. Olen mikä olen mutta hallitsen tämän asian, faktat ratkaisee. Tee nyt edes kerran mitä olet luvannut, ja poistu takavasemmalle. Tai oikeastaan, jatka vaan vittuilua niin kohta taas banni nappaa kiinni :D:D |
Huru-ukot huuteloo.... Ja tuulimyllyt pyörii....
Lainaus:
Mua ei haittaa....Sua varmaan enemmän.... Bisnes on bisnes ja mooses on mooses... Mee sä näil.... Mä uskon vaan itseeni ja siihen minkä oon nähny ja kokenu..... En huru-ukkojen tai ukon huuteluun.....saati valkoiseen satukirjaan.... Sorry jos satuin sanoon todet sunkin busineksest. Muista.... Asiat riitelee......Ehkä näkemys erot, taloudellinen vaikutus asiaan...ym. Ei ihmiset. Ja täst olkoon jokainen mieltä mitä tahansa, kunnes tietää.... |
Muistanko oikein että Heguli laitoit joskus videon missä kovettunutta sukkaa "vähän" kopistellaan että miten se kestää? Sellaisen videon oon jossain kyllä nähnyt ja sen perusteella ennemmin varoisin tiputtamasta mitään sinne Uponaliin...
|
Lainaus:
Sukitettu putkihan on ominaisuuksiltaa parempi, kuin vastaava uusi muoviputki. Ja tämä siis VTT:n testitulosten pohjalta, eli ei ole lipevän myyntitykin heitto :) |
Nois useempi kerroksisis yleensä pohjaviemärit....
Lainaus:
Ja toikin kopisteltu paikka videol ei varmaan ollu vanhan raudan saumast.... Ja varsinkaan väärin asennetust vuonna miekka ja kivi. Ja Hegulille.... Epoksihartsil noi teidänkin sukat on kiinni vanhois norjan kromisis paskarauta viemäreis..... Ja mitä korkeemmat....Sitä paremmin pitäs olla kiinni..... Mitä useempi haara nousuun tai kerros putkis....Sitä suurempi vaara et vuotaa jostain...... Ja lopputuleman varmaan tiedätkin...... Saumattomas putkes varmaan toimii.... Eikä se teidänkään hoonikaan millä pinta puhdistetaan yletä siihen väärintehtyyn liitokseen..... Mua ei ainakaan vakuuta. |
Lainaus:
Jonkun perimätiedon mukaan linjat olisi kuvattu vajaa 10 vuotta sitten, mutta mitään dokumenttejä en ole siitä nähnyt. Me muutettiin taloon 2014.. Sukituksesta sen verran, että kun rakennettiin 2011-2013 omakotitaloa Tapaninkylässä, niin kadunvarressa Aarsleff sukitti Pohjois- Helsingin 1400mm pääviemäriä joka johtaa Pukinmäen pumppaamolle. Mulla on aika hyvä luotto siihen että jos sukituksia tehdään linjaviemäreihin niin ei se voi ihan paska systeemi olla kotonakaan kunhan firma joka homman tekee on osaava eikä mikään ovelta-ovelle pölynimurikauppias :D Laitan viestiä/ soitan, meillä on yhtiökokous ihan lähiaikoina ja siinä voisi ainakin ottaa asiaa puheeksi.. linja on sinällään aika simppeli, suora rööri talon alla mistä neljän huoneiston kohdalla WC- pöntölle (110mm), WC lavuaari (75mm), kylppärin lattiakaivo (75mm) ja keittiön lavuaari (75mm). Päälinja käsittääkseni 160mm, mikäli kuvat on oikein tulkittavissa. |
Lainaus:
|
https://www.youtube.com/watch?v=L5uBIItUJZs
Se mitä muistelin oli kyllä kotimainen mutta on tuossa samaa suuntaa... |
Kaltoinkohteli tos rainal.....
Lainaus:
Eikä se sukituksen seinämävavuus oo tota mit rainal..... Viel ku joku näyttää mitä ne saumakohdat kestää.... Ja sukituksen kerros saumat pystyihin....... Jos ne hartsipaksuudet on tota mitä rainal..... Ja se yks vuotava kohta johtaa rautaputkis katastrofiin..... Nois putkis niit saumoi riittää..... |
Lainaus:
|
Lainaus:
Pääosalla sukittajista on joko VTT:n menetelmäsertifikaatti tai valvontasopimus sukitukselle. Molemmissa tehdään laajat koepalat ja sukkahärhellit, joita VTT kiusaa pitkään ja hartaasti. Ja koepalat kestää kaiken. |
Lainaus:
Joo, ollaan kosmisen viisauden äärellä :D :D |
Lainaus:
Paha sanoa maan alla olevista putkista, taloista löytyy sekä valurautaa että muovia. Vanhat piirustukset ei välttämättä asiaa kerro oikein. Kuvaamallahan se tietty selviää. Ollaan yhteyksissä ! |
Sukituksista kannattaa pyytää useampi tarjous, kun hinnoissa todella isot erot, jopa 300%. Kallein ei sitte ole paras, vaikka myyjä muuta väittää.
Siitä voi vaikka lähteä, että kysyy myyjältä kenen valmistamalla sukalla tekee. Jos ei ole Brawoliner, niin unohtaa koko firman. Jos taas haluaa jostain syystä (esim. liikaa rahaa lompsassa) tehdä putket kokonaan uusiks, niin unohtaa Saint Gobainin valuputket. Niitä korjaa sukittajat parhaimmillaan jo parin vuoden käytön jälkeen. Ne on 3mm seinällä romuraudasta tehtyjä. Uponorin muovi taas on kestävää. Onks Hegulilla ollu käyttöö niille lentäjän laseille mitkä Mika antoi? ;-) |
Lainaus:
Ps. On muutakin sukkaa kuin Bravo ;) |
Tää näköjään osu ja uppos.....
Lainaus:
Lainaus:
Pitäkää mieles et asiat riitelee ei ihmiset..... Mulle sopii vaik ihmisetkin riitelis.....:D :D :D. Varsinkin ladon ovii vastaan....:D :D :D ps. Joku kysyi mielipidettä asiaan ja mä kerroin..... Niin ku tekin..... Mikä on oikee..... Sitä ette tiedä absoluutisesti tekään.....:D :D :D Luulette olevanne besserwissereit.......:D :D :D Sorry jos meni ihon alle..... Eikä tähän multa mitään lisättävää...... Jos ei asianomaisten toimest tarvii.......:D :D :D Tehkää uudet korjauket muoviputkeen jos tarvii korjata. Ei laastariin..... |
Mielenkiinnosta kyselen pienentääkö toi sukka paljon tota putkee?
|
Lainaus:
Valurautaputki rassataan ennen sukitusta, ja sisäpinnasta on jo ruostunut materiaalia pois. Eli sukituksen jälkeen ollaan ehkä alkuperäisessä sisähalkaisijassa. |
Lainaus:
Miettinyt auton palkkien puhdistukseen pientä pyörivää suutinta. https://youtu.be/YSfgFLihXaQ |
Lainaus:
|
Lainaus:
Toki sukitus voi olla mukana jos se johonkin kohtaan paras ratkaisu vaikka talon alle. Esimerkki sähkötouhuista jotka itselle tutumpia. Jos talossa vanhat epämääräiset asennukset, poistaa ne käytöstä, tilalle vaikka Victronin Easy Solar tai työmaakeskus, johon voi laittaa johdot turvallisesti. Talossa asuu yhä vähempi ihmisiä, niin ei tarvi joka paikassa vessoja tai sähkölaitteita. |
Lainaus:
Mikäli viemäreitä uusitaan, vanhat viemärit joko poistetaan tai ne tulpataan esim. uretaanilla. |
Pikaisesti lukasin läpi topiikin.... Mutta
Onneksi ei ole vielä ajankohtainen, mutta sivusta olen seurannut kerrostalon viemäriremonttia sekä sukittamalla että putket uusimalla, noin 15-20v sitten.
Tuon suoran putken sukittaminen on varmaan yksi helpoimpia, parhaiten onnistuvia työvaiheita? Miten nuo haarat tehdään nykyään? esim. 110 linjaan liitty 50 pesuallasviemäri? Joskus taannoin mainostettiin jossain, että muotoon kudottu sukka vedetään joka haaraan kerralla.... jäi epäselväksi miten.... Kun sukittivat tutun kerrostalo asuntoa, niin siinä käytettiin käsittääkseni putkimaisia sukkia, ja olikohan??? niin, että suurimmat putket ensin, ja sitten kuivaan epoksisukkaan jyrsittiin reikä pienemmälle haaralle? Ja haara sukitettiin sitten, ja pääviemäristä jyrsittiin tuo sukan pää auki? -> tuossa asunnossa tuli ongelma, siis pesuhuoneen lattiakaivon viemäri tukkeentui takuuaikana, ja kiinteistöhuolto? kutsui "viemärifirman", kun ensimmäisen aukaisun, jotain nestettä, jälkeen viemäri heitti vetämastä parin viikon jälkeen, niin tuli ns. raskaat joukot: Oletettavasti olivat irroittaneen WC pöntön, ja sieltä rassanneen "tukoksen" auki. (pönttö lattiakaivon jälkeen) Arvaus; oli jyrsinnässä jäänyt joku Jäyste, joka keräsi hiuksia.... -> takuu toimi! (toki selitys oli suuruusluokkaa, että pesualtaaseen oli pudonnut joku tikku/pinni, ja vessan pöntöstä oli vedetty jotain sinne kuulumatonta. (kuulemma vinkattiin terveyssiteisiin tai kortonkiin)) Ja noista mainosvideoista: jenkeissä Paras/pahin oli Volvon kartanomallin, olikohan 740 mainos: Mainoksessa ajettiin Stadionilla noilla jenkkien 2x2 metrisillä renkailla olevilla autoilla autojen yli: Osassa kohtauksista muut autot oli polttoleikattu, siis kaikki kantavat rakenteet leikattu, ja Volvo kohtauksessa pyöritettiin käsivoimin pelkkää rengasta.... p.s Tuo perinteinen tapa, siis rautaputket ylös ja ulos, muovia tilalle: Sieluton määrä pölyä, veneen portapotta ja työmaaparakki wc; ja parvekkeella "Tratti", johon saa kaataa tiski/pesuvedet..... Toki vain muutaman kuukauden haitta..... Jo pelkän märkätilarenpan, siis wc ja keittö toimi normaalisti, lähdin "evakkoon".... Lainaus:
|
Lainaus:
Haarakohtia voidaan tehdä myös limisukittamalla ja T-haaroja reunaliimaamalla (edge-glue). Nuokin ovat ihan toimivia systeemejä. Rypyt on yksi juttu mitä valvojan pitää urakoitsijan videokuvauksista tutkailla. Eli mutkakohdissa ja haaroissa ei saa olla virtausta haittaavia ryppyjä. Tämä on vähän sellaista tasapainoilua viemärin toimivuuden ja kestävyyden välillä. Eli jos hiot ryppyä liikaa pois, saattaa sukka ohentua jostain kohtaa liikaa. Mulla pääsääntö on jättää ryppyjen hionta aika minimiin ja jos ne aiheuttaa ongelmia viemärin toiminnalle, hoidetaan asia kuntoon takuuaikana. Eli mennään laatu edellä. Joskus haarakappaleiden päät ja limisukan reunukset alkavat kerätä tavaraa. Näissä sama homma, käydään tarvittaessa vähän hiomassa reunuksia niin homma toimii taas. Sukitusurakoissa on todella vähän takuuaikana tehtyjä korjauksia. Jo urakoiden aikana hoidetaan sukitus kunnolla putkiin ja hoidetaan hommat asunnoissa myös tikkiin. Tuo mainitsemasi viemäreiden väärä käyttö on se suurin ongelma, eli pääosa viemäreiden tukkeutumisista johtuu käyttäjistä, ei putkista. Jengi laittaa viemäreihin ihan kaiken, vain mielikuvitus on rajana: kissanhiekka, naisten terveystuotteet, pumpulipuikot, ruoantähteet, lasten lelut, kännykät, vaatteet, remonteissa laastit ja tasoitteet, maalit jne. Isännöitsijöiden ja huoltoyhtiöiden kanssa on tullut juteltua vuosien saatossa, niin varsinkin taloissa joissa on valurautaputket, sukituksen jälkeen tukkeutumiset pienenee dramaattisesti. |
Suosittelen suunnittelemaan tarkoin vesi ja viemäri pisteiden sijainnin, siis onko tarvetta muuttaa paikkoja ym. Sukitus on ihan hyvä vaihtoehto kunhan se tehdään huolella ja ammattilaisten toimesta. Pitää muistaa että sukka ei korjaa kaatovirheitä ja painumia. Jotain näppituntumaa asiasta on, 16v alalla, satoja kilometrejä sukkaa, putkikokona dn50-dn1800...
|
Lainaus:
|
Sukitus koskettaa ainakin vanhoja rauta- ja betoniputkia.
Hämmästelin tuossa tapausta kun on kerrostalo joka valmistunut 70-luvun alussa varmaankin ensimmäisiä muoviviemärillisiä. Mitään ongelmaa ei tiedossa, kuvauksen mukaan ei tukoksia eikä kaadoissakaan ole erityistä valittamista. Oletteko saaneet tarjousta muoviputkien sukittamisesta? |
Vanhat muoviputket lasittuu ajan myötä, joten halkeaa sitten helposti. Kyllä muoviputkia sukitetaan ihan normaalisti.
|
Lainaus:
Vuonna 1976 tuli markkinoille parannettu malli muoviputkesta, niin sanottu HT putki. Siinäkin tiivisteet ovat se ongelma ja sille on mitoitettu käyttöikää 50 vuotta. Moni luulee muovin olevan ikuista mutta ei se oikeasti sitä ole :) |
Högforssin tykkiputket on lähimpänä ikuista viemäriputkina. Niitä ei vaan enää saa.
https://www.rakennuslehti.fi/2019/12...iian-aikaisin/ |
|
Omalla kohdalla päädyin lopulta täyteen viemäriremonttiin syistä: A) mulla ei ole asian kanssa kiire. B) asunnon pinnat menee kuitenkin uusiksi. C) Hinta on erittäin suotuisa (omaa työtä tulee paljon) verrattaen sukitukseen.
Hienosti tämäkin aihe jakaa mielipiteitä ja niitä pitää myös saada että pystyy "rakentamaan" omansa! Kiitoksia siitä. :) |
Ei taida olla kerrostalo huoneisto keskeisellä paikalla?
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Jeps, taka-ajatuksena tässä on se että saan samalla ainakin valmiuden toiselle vessalle tehtyä. |
Sivu luotu: 08:06 (GMT +2). |