![]() |
ruuan väärentäminen
Lueskelin tuossa MT:tta.
Kannattas varmaan suosia sitä kotimaista! Ja tämä tuskin on vähenemään päin. Tällänen sattu silmään: Kaikkien aikojen suurimmassa väärennetyn ruuan takavarikointioperaatiossa löytyi muun muassa tonneittain kuparisulfaatilla värjättyjä oliiveja. Poliisi on takavarikoinut ennätysmäärän väärennettyjä elintarvikkeita. Yli 10 000 tonnia ja miljoona litraa väärennettyjä elintarvikkeita saatiin kiinni Interpolin ja Europolin 57 maata käsittäneessä operaatiossa. Niin kutsutussa operaatio Opson V:ssä takavarikoitiin esimerkiksi väärennettyä sokeria, jota oli terästetty lannoitteilla. Haaviin jäi myös 85 tonnia oliiveja, jotka oli värjätty kuparisulfaatilla. "Ruuan hinnannousu ja kaupan kansainvälistyminen tarjoavat rikollisille mahdollisuuden myydä väärennettyä ruokaa. Kyseessä on todella tuottoisa, miljardien arvoinen bisnes, jonka turvallisuusriskit kuluttajille ovat suuret", kertoo Europolin väärennöksiin erikoistuneen yksikön johtaja Chris Vansteenkiste. "Huijausten mittakaava ja mutkikkuus tarkoittavat, että operaatiot on toteutettava yhteistyössä eri yksiköiden ja maiden kanssa. Ruokaväärennöksiä löytyy lähes kaikkialta maailmasta." Takavarikoista ilmeni väärennysmahdollisuuksien kirjo: Kreikassa viranomaiset paljastivat kolme laitonta tehdasta, jotka tuottivat väärennettyjä alkoholijuomia. Unkarissa, Italiassa, Liettuassa ja Romaniassa tulli ja poliisiviranomaiset löysivät väärennettyjä makeisia. Australiassa 450 kilon hunajaerä osoittautui laimennetuksi, Belgiassa tullin haaviin jäi apinanlihaa. Boliviassa taas poliisi löysi varaston täynnä kuljetusvalmiita sardiinipurkkeja, jotka oli varustettu tunnetun perulaisen brändin etiketeillä. Tarkastukset tehtiin kaupoissa, lentokentillä, satamissa ja teollisuusrakennuksissa. |
Onks tää aprillii
|
Lainaus:
Miksi näin: http://www.iltasanomat.fi/ruokala/uu...000606683.html Ei siis varsinaisesti huijausta? Pienemmässä mittakaavassa vain... |
Oli aprillia tai ei esim. boorilla saadaan maidon happamuus neutraloitua todella pienellä määrällä, tosin se todella pieni määrä myöskin tappaa
Ostat halvalla kauppaketjusta tuhottavaksi tarkoitettua maitoa ja tölkityskoneen Eikun maitoa tekemään vientiin Sit ihmetellään et miksi venäläiset tuhoaa väärennettyä ruokaa, et mitä pahaa siinä voi olla Tomaatithan kypsyy kivasti punasella miranolilla, terveellisiä ne ei välttämättä ole mut kauniita punaisia |
|
|
Tuuminut voisiko sellainen yhteiskunta olla parempi, jossa asioita tehtäisiin enempi lähietäisyydellä jopa omatoimisesti?
Ostin pari päivää sitten sattumalta jotain luomu banaaneja. Huomannut, että banaaneille on vissiin tehty jotain kun niiden kuoretkin ruskistuu aiempaa hitaammin jos heittää mökillä kuoret metsään. Nyt nämä luomubanaanit näyttää tummuvan kotona sellaista vauhtia kun olen aikaisemmin tottunut ennen kestobanaaneja. |
Lainaus:
Ois jossitä ei olisi valtion toimesta kielletty Melkosen sodan takana on hommata pari lammasta, kourallinen vuohia, jokunen sika ja kanoja ja ennenkaikkea luvallisesti kasvattaa niitä Sit naapureille sopivasti myyminenkin on kiellettyä enemmän ja ehkä vähän vähemmän Ja moniko esim. täältä ostaisi lihaa siten et jos joku laittaisi kourallisen lehmiä ja teurastaisi ne vaikka syksyllä, et saa pakkasen täyteen lihaa? Sekin on jännä kaupasta ostettua lihaa ei voi missään nimessä pakastaa 3kk pidempään, mutta se toissavuonna ammuttu hirvi on huomenna aivan moitteetonta |
Seurailen mitä maataloudessa tapahtuu ja itse näen, että kehitystä on tapahtunut parempaan suuntaan jos puhutaan parhaista tiloista. Menetelmät ja koneet paranee koko ajan.
Itse en haluaisi pitää eläimiä - vaikka lemmikki eläimistä pidän vaikkei itsellä ole. Jos ei puhuta tehotilasta vaan omatarvetouhusta, perunat on helppoja kasvattaa, mansikat on hyviä, muttei onnistu joka paikassa, salaattia on helppo kasvattaa. Ongelma on miten kasvattaa niin, että syötävää tulisi vuoden eri aikoihin? Itse olen kala-allerginen, niin kalastuksessa ei ole omalla kohdalla järkeä. Eläinten pito sopii mielestäni todella harvoille, mutta joku kasvihuonemeininki sopisi paremmin. Jos metsästys olisi tärkeä tapa hankkia ruokaa, ehkä Suomi on jo vähän liian urbaani siihen. Itse haluaisin minimoida eläinten kärsimystä ja siitä tulee mieleen, että luonnossa vapaa eläin kärsii vähemmän kuin vankina oleva. Toisaalta laitumella eläimillä varmaankin hyvä olla. Tämä elintarvikekuvio pitäs varmaan vähitellen remontoida terveelliseksi ja sellaiseksi, että vahingot on mahdollisimman pieniä maapallon kokonaisuutta katsoen. Omaan ajatukseen kuuluu, että suomalaiset nykyaikaiset tilat olisi edelleen mukana. Tsimane-heimo on kuulemma tervettä porukkaa: http://yle.fi/uutiset/3-9518618 |
Minä olen kyllä sitä mieltä, että myös muissa tuotteissa mitkä tulee maailmalta löytyy jotain.
Esim. Hedelmät/ vihannekset, kasvinsuojeluaineita. Ja juuri näihin elukoihin painetaan heti synnyttyä antibioottia yms, että kasvavat nopeasti. Suomessa se ei onnistu. Niinkuin koulussa jo historian ope opetti: suosi suomalaista, potki pakolaista.😀 |
Eipäs nyt hehkuteta tämän kotimaisen ruoan puolesta tutkintaahan on tehty mihin kaikki ulkomailta tuotu liha päätyykään ja tuskin kaikesta koiranruokaa tehdään.
Aakkoshuoltoasemathan myivät jauhelihaa pihveinä :) ja eikä ne siitä paljoa ole parantunut.(kierrän kaukaa) olen ilman jos muuta ei ole tarjolla. http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/a...unutta/6011122 Siinä sitä faktaa että hyvin kotimaisuus ja rehellisyys toimii täälläkin mannulla. Ajan kysymys vain milloin täälläkin tulee iso käry kun aikansa kikkailevat. |
Kuten ystävämme Nalle on todennut: yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa omistajalleen voittoa. Eli ei yritys tai yksilö halua toiselle hyvää (ruokaa) vaan niistää tämän hillot. Olihan taannoin ihan tuoteselosteessa erään ruokakauppaketjun lihapullissa puuvilla sidosaineena. Kuitu kuin kuitu! :D
Kattelkaapa juutuupista "arjen kemikaalit" hakusanalla löytyvät pätkät kaupan hyllystä löytyvistä pesuaineista! |
Lainaus:
Kyllä silti ihminen voi olla yrityksessä töissä tai omistajana vaikka kuinka jalomielisin motiivein. Mielestäni sellainen yritys on paljon kiinnostavampi, jonka arvot on samaan suuntaan kuin omat. Jos ruokaa alkupäässä tekee joku maajussi, niin melko todennäköisenä pidän, että hän haluaa tehdä hyviä raaka-aineita. |
Lainaus:
|
Onneksi suomalainen ruoka on euroopan puhtainta.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/m...ainta-1.185711 |
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/m...petos-1.189423
Ja taas. Tuo nyt ei niin vaaralliselta kuullosta. Mut huijaus mikä huijaus. |
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/m...ttejä-1.196618
Tuommonen nyt. Nyt kaikki ks:ät suomi eväisiin. Varsinkin ks nro.1! |
En minä suomalaistakaan sianlihaa syö ilman "kunnollista kuumentamista"! Sianliha nyt ylipäätäänkin ruokavaliossa hieman arveluttava.
|
Mikä on tää ks:ät? Ja ks nro1? Mie en ymmärrä yhtään lukemaani. :confused:
|
Lainaus:
Sitä minä sillä hain. Vaikka eu:ssakin pitäs olla joka puolella yhtä puhdasta niin eipä vaan ole. Eikä A-P tartte sitte suutua. Tätä menoa tässä ei hyvin käy. Jospa se kotimainen eväs olisi vielä joskus arvossaan. |
G4ng5hf672jymh,kv5ck: On ookoo? Kryptiseksi menee...
Jos kysyjät kysyvät tietämättömyyttään, niin mikä on niin vaikeaa vastata selkokielellä? Uskon että et tajuaisi puoliakaan kysyjien ammattitermeistä ja lyhenteistä... Siat siis syövät rehua joka "jostakin"? Avaa nyt hivenen koodistoa. |
Lainaus:
Käyttäjä sakari65 on numero 1ks. Tää "salakieli" kuulu koko hommaan. Mut muu on olennaista. Ei tässä mitään ammattikieltä ole, kai? |
Lainaus:
No juu, kyl tuleekin suomalaista syötyä. Joskus käy nälissään mokia, niinkuin se Naapurikanala-juttu, josta vauhkosin jossakin topicissa joskus. Että se Naapurikanala olikin Ruotsissa, kun mie luulin ostaneeni jonkun pienen paikallisen kanalan tuotteita. :mad: Ja sitten esim. porkkanoita meinasin tossa ostaa, kun on kesä ja ne näytti hyviltä, niin sorruin kuvittelemaan niiden olevan kotimaisia. Mutta vitjat mitään ollu, mistä lie Hollannista kaikki. :eek: Suomalaista kurkkua ja tomaattia vedän ympäri vuoden säkkitolkulla, jos vaan on saatavilla. Lohjalla ei kurkkua aina ole, mutta käynkin usein Sjundeåssa kaupassa kun niillä on vähän paremmat eväät. :) |
Minun mielestä eletään aika hektisiä aikoja ruuan suhteen.
Ulkomailta tuodaan halpaa tavaraa. Kotimaisia tuottajia tippuu koko ajan pelistä, koska kouraan ei jää mitään. Ei oo täällä pohjolassa helppoa. Miten käy kun jotain virusta rupeaa leviämään ulkomailla oikein urakalla? |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Kotimaisuus on erinomaisen kannatettava valintaperuste kaikkeen, ja sitä paitsi alimman tason poliittinen kannanotto. Suuren pyhän osuuskunnan hintojen halpuuttaminen ja voittoatavoittelemattomuuden pakoittama laajentuminen voisi vaihtua asiallisempiin tuottajahintoihin. Tosin juntit pukkaa ajattelemaan kaiken ensimmäisenä euroja, eikä sen jälkeen yhtään mitn muuta osaakkan ajatella. Maksan mielelläni laadusta, sekä kotimaisuus- että luomulisää. Olen siis parempi ihminen! :D |
Lainaus:
Hintojen alentaminen on hyvä asia, etenkin kun Suomessa safka on ihan helvetin kallista. Se hintojen alennus vain pitäisi tuntua S- ja K-ryhmän katteissa, ei suinkaan tuottajahintoja laskemalla. |
Ite hakisin mieluusti possuni suoraan tilalta
Niistähän ei ees tartte nahkaakaan poistaa :D Hammerilla ottaan ja leukku kurkkuun Muttas mihis veret lain mukaan? Teurasjätteethän menee luvallisille karhubongaajille Ois varmasti lähiteurastettua lihaa kun takapihalla nylkisi :eek: :D :D Niijja se tärkein tuottajalle jäis verottamaton osa kouraan siitä tuotteestaan Mites kuin vakavissaan porukka täällä ois ostamassa "luomu" lihaa, eli jos hommaan luvat ostan tyhjän hevostallin, teen sopparin lähiteurastamon kanssa ja alan tuottamaan puhdasta ruoholla ruokittua (rehu on kallista) lihaa |
Lainaus:
|
Lainaus:
Pari sukupolvea ottaa omia puhtaaksi testattuja possuja ennen ku uskaltaa Kuten omat kananmunat voi syödä lämpimänä kuorineen :D Sit kun tietää ettei ole mitään trikiinejä tai muutakaan kuppaa, niin sehän melkeen ois sama jo kurkusta imasta pistäessä :p :D Ei jaksa muistaa mitä dokkaria katoin, et afrikassa on joutuneet lopettamaan veren juomisen suoraan teurastettavasta lehmästä, kun ovat tuottaneet/on viety euroopasta lehmiä ja niissähän on ollut tietysti tauteja ja loisia jotka lisääntyy isoissa ryhmänavetoissa ja sitten ovatten tartuttaneet muut se heimon lehmät Pystyhän karhunverta aikanaan juomaan suoraan kaadosta ja tais olla tapanakin Nykysellään on mun käsityksen mukaan tavattu sika peräisiä tauteja ja loisia ihan kuvauspaikalla käymättömistäkin karhuista Sian raadot on halpoja ja helppo saada haaskaksi, sit karhut vetelee trikiinin saastuttamaa lihaa ja homma on valmis :mad: |
Lainaus:
Ja karhussa se on vielä suhteellisen harvassa, toisin kuin esimerkiksi ketussa joissa oli yhdessä tutkimuksessa trikiini yli 60% yksilöistä. Susi lienee samoilla tonteilla kun kesäinen ruokavalio on pitkälle samankaltainen. |
no on kovat suunnitelmat.
|
Tilulilulii
Syökää vaan ulkolaista... Agriland: Euroopan hevosenlihasotku paisuu - hevosia ei olisi saanut teurastaa lääkejäämien vuoksi Europol on pidättänyt jo 66 henkilöä epäiltyinä osallisuudesta verkostoon, joka on toimittanut laitonta hevosenlihaan elintarvikkeeksi eri puolille Eurooppaa Tuossa linkki jos haluaa lukee koko jutun http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/r...uoksi-1.198617 |
Kyl kiinalainen osaa
|
Lainaus:
|
http://areena.yle.fi/1-2490272
Siitäpä taas aiheen kimppuun. Jokohan perunat on miten tuolla omassa pellossa kasvaneet... |
Yli kolmanneksen kaikista takavarikoiduista tavaroista muodostavat jokapäiväiset tuotteet, kuten elintarvikkeet ja juomat, lääkkeet, lelut ja kodinkoneet. Tuoteväärennökset voivat mahdollisesti olla vaarallisia terveydelle ja turvallisuudelle.
Tuoteryhmistä eniten takavarikoitiin tupakkatuotteita, 24 prosenttia kaikista pidätetyistä tuotteista. Toiseksi suurin ryhmä oli lelut, 17 prosenttia. Kolmantena tulivat elintarvikkeet, 13 prosenttia, ja niitä seurasivat pakkausmateriaalit, 12 prosenttia. Täähän alkaa perkule olla jo ihan päivittäistää uutisissa. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/t...talla-1.199135 |
Myrkkymunat!
"Belgia myönsi tienneensä myrkyllisistä munista jo kesäkuussa Hollannissa 138 kanatilaa on suljettu. Määrä on noin viidennes kaikista maan kanatiloista. Belgiassa fiproniilipitoisuuksia on mitattu myös kananlihasta." http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/m...uussa-1.200691 Vieläkö joku uskaltaa laittaa suuhun ulkolaista munaa/lihaa?😁 |
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/p...kkeli-1.209136
Jutussa sanotaan että ruokaan liittyvät petokset vasta aluillaan. Suomessa ruetaan valmistautumaan paremmin niiden löytämiseksi. Sellainenkin kirpaisi, ruokaa kuljetetaan suomen kautta, että siihen saataisi suomen status. Koska maailmalla pidetään suomalaista ruokaa puhtaana. Ja tälläisten takiahan voi meiltä maine mennä. |
No joo, faktahan on se, että ns. oikea ja puhdas ruoka on loppunut jo aikapäivää sitten. Olisko joku 80 rossaa sitä teollista mäiskettä. Taudit tulee lisääntyy (kiitos voittoa tuottavien lisäaineiden) Mitä pidemmälle nää sukupolvet menee, sen enemmän myös lisäaineiden tuomat sairaudet tulee lisääntymään siinä ohessa. Ehkäpä siihen riistan hoitoon ja kadvatukseen sais kiinnittä enemmän huomiota ja jättää edes pikkasen sitä kasvuympäristöakin kannan kasvua varten. Näyttäs toi betoni vievän metaiä aikas nopeeseen tahtiin. Kehitys kehittyy, kehity mukana.. hmmm. Onko se niin.
|
Joo, kukas napostelee näitä torakoita sun muita paskakuoriaisia? Niistä tehtyä jauhoo,siitä tehtyä leipää yms.
Minä veikkaan että näistäkin toukista kuoriutuu joku kauhee tauti sekä just joku torakka ongelma suomeen. Juuri oli lehdessä lohestakin. Joku tauti iskee niihinkin. Ei sanottu jutussa mistä johtuu, mutta mistäpä muusta kuin tuonti kaloista. Suosi suomalaista, potki pa*olaista! Opetti jo historian opekin yläasteella. |
Hyönteiset proteiinin lähteenä tulevaisuudessa luultavasti tuotantotehokkaampaa, ympäristöystävällisempää ja ennen kaikkea kaikin puolin turvallisempaa (taudit, pöpöt) kuin minkään nisäkkään "viljeleminen".
Jos sinulla on torakka ongelma, niin se tuskin johtuu siitä että maassamme on jo nyt tuhansia hyönteisten kasvattajia. Ihmisruuaksi varmaan marginaalisesti, mutta lemmikeille ja hyötyeläimille kyllä. |
Penskana sitä jo kunnon paskataudin voi saada kun ulkomaista hörpit.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/r...kkeli-1.218394 Äidin maidon korvikkeessa salmonellaa. |
2 Liiteet
Väärentämistä en väitä tässä tapauksessa, mutta ihmettelen! Ostin Karjalan piirakoita maukkaasta leipomosta ja ne on ihan ok. 150 paita oli pakattu laatikkoon, joka on vähintään mielenkiintoinen.
Broilerin sisäfilee, grillattu Thaimaassa. Pakastettu 23.12.2016 ja parasta ennen 23.06.2018 eli käyttöaikaa pakastamisen jälkeen n. 18 kk!! Olen asunut ko maassa aika pitkään ja nähnyt näitä farmeja, en tätä kyseistä mutta muita. Aika monissa menee naama vihreäksi vaikkei Vihreä Grönä oliskaan, siks verran kuvottavia näkymiä oli erilaisissa eläintehtaissa. Tuosta laatikosta on joku jossain ravintolassa syönyt Thaimaassa grillattuja kanafileitä sulatuksen ja lämmityksen jälkeen. Matkaa on lentokoneella n. 11h ja laivalla en tiijä, Sakke tietää. Ostetaan suomalaista on minun mielipide! Pitääkö valmiiksi grillatut kanan fileet oikeasti tuoda n. 7800 km päästä = suora etäisyys Bangkok - Helsinki ja meritse enemmän???? |
Sahanpurua, kuivattua heinää tai silkkaa vettä – 7 esimerkkiä ruokahuijauksista elintarvikkeissa, jotka löytyvät jokaisen kaapista
https://www.aamulehti.fi/uutiset/sah...ista-200625568 |
Tämmöstä tälläkertaa.
Ruokaskandaali kuohuttaa Eurooppaa – belgialaisyrityksellä myynnissä 12 vuotta vanhaa naudanlihaa https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.227712 |
Rahan roisketta
Laitetaan tähän ku tuonne ruokahommiin päin.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.229799 Mitäpä luulette, kriisituella saavan. Max 15€ hehtaari, sille joka hakee tukea, sekä kriteerit täyttyvät. Monella viljelijällähän on myös vakuutus sitä varten jos sato menee pilalle, mutta niinkuin viime kesänä, vakuutusyhtiöiden mielestä sade on normaalia, eikä satanut normaalie enempää, eli ei korvata. |
Kyllähän se on yhtä tyhjän kanssa.
Samaten nuo vakuutukset, varsinkin meidän tuotantosuunnalla. Puutarhatuotannolle ei saanut ennenkään satovahinkokorvauksia eikä myös nyt vakuutuksia, eikä kriisitukea. No kriisituen määräkin näillä pinta-aloilla olisi sen verran, että tankkaisi sillä traktorin pari kertaa, kun on pieni tankki. :) |
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.231868
Venäjällä mies kyni kuollutta koiraa, meinasi myydä kebabiksi. |
Lainaus:
|
Kyllä sitä vaan maailmalla liikkuu.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.233292 |
Väärennöksiä....
Eikä pelkästään ruokaa, pösilöt tilaavat "lääkkeitä" ulkomailta.... :rolleyes:
Kukaan ei tiedä mitä ne sisältää, leikkivät hengellään.... :o |
Suosi suomalaista!
Kattokaapas siellä kaupassa ku käytte.
Vaikka kinkkusuikalepaketeissa, äkkiseltään vaikuttas suomalaiselle. Mutta kun lukee tarkemmin, lihan alkuperämaa EU. Tuossa taas jotain lukemista... https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.299530 |
Miksi sitä vaan ei vois kotimaista käyttää?
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.300463 |
Tuosta jälkimmäisestä ja siihen liittyen veden lisäämisestä broilertuotteisiin.
Jossain tilanteessa oltiin jonkun porukan kera metsäretkellä ja nuotiolla paistettiin makkaroita. Jollain osallistujalla oli terveydellisistä syistä broiler-nakkeja. Ne kun grillasi tikun nokassa, niin siitä ei jäänyt kuin ohut kuori tikun ympärille. Ei mitään syötävää. :eek: Tavallinen grillimakkarakin on suurelta osin vettä ja perunajauhoja mutta niissä kuitenkin massaa jää vielä syötäväksi mutta noissa ei vissiin ollut juuri kuin vettä. |
Miksi kaupat ottavat brasilialaista lihaa myyntiin ongelmista huolimatta?
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...kkeli-1.300776 |
|
|
Sivu luotu: 10:35 (GMT +2). |