![]() |
SIKASUUNNISTUS 31.10.2015
Ja eikun ilmoittautumaan :D
No niin hyvä offroad kansa, nyt olisi tarjolla Salossa, Varsinais-Suomen vaihtelevissa metsissä possujahti. 12 tuntia olisi aikaa jahdata pääpottia, eli luokkien voittajille tarjolla sikaa, toki ei tarvitse karsinaa ruveta pykäämään vaan possuhan on palvattu ja valmis nautittavaksi. Eikä 2. ja 3. sijatkaan varmasti jää ilman suuhunpantavaa. Kilpailun ajankohta on 31.10.2015. Kilpailun kesto 12 tuntia (8-20). Luokat: - alle 35” - yli 35” - safari Yleiset säännöt Kilpailu on tarkoitettu maastohenkilöautoille ( kokonaispaino alle 3500kg). Ei mönkijöitä. Ajoneuvoissa henkilöluku määräytyy rekisteriotteessa olevien istuimien ja turvavöiden määrän mukaan. Kaikissa luokissa on vain yksi vinssi sallittu ( sijoitus ja vetosuunta vapaa), ylimääräiset vinssit sinetöidään katsastuksessa. Turvakaaret eivät ole pakollisia, mutta mukana saattaa olla myös vaarallisia rasteja, joiden hakemiseen turvakaarettomalla ajoneuvolla on käytettävä omaa harkintaa ja varovaisuutta. Kaikilla luokilla on samat rastit. Hyväksyttyyn kilpailusuoritukseen vaaditaan yksi hyväksytysti haettu rasti. Paperi tai digikartta oman valinnan mukaan. Lady tiimeille sallitaan +2" korkeammat renkaat. Autossa tulee olla vähintään siirtokilvet ja voimassa oleva liikennevakuutus. Vuosikatsastuksen ei tarvitse olla voimassa, mutta suuremmat muutokset esim. Porttaaliakselit pitää olla muutoskatsastettuna. (Ei safari) Safariluokassa ajoaluiden väliset siirrot kuljetuskalustoa käyttäen. Järjestäjillä on oikeus rajoittaa kilpailijoiden määrää ja muuttaa sääntöjä Kaikille luokille pakolliset varusteet - jauhesammutin, minimi 2kg - ensiapulaukku - toimiva gsm-puhelin - hinauspisteet auton edessä ja takana - puunsuojaliina ja hinausköysi/liina +kaksi sakkelia - vasara Kisakeskus Impolantie 177 25330 Kuusjoki ILMOITTAUTUMINEN Päättyy 15.10 Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen salonseudunoffroadry@gmail.com HUOM! Maksakaa osallistumismaksu ensin, jotta voitte laittaa kuitin maksusta ilmoittautumissähköpostin liitteeksi. Sähköpostissa oltava tiedot - Luokka johon osallistuu ja auton tiedot: merkki, malli, rekisteritunnus - Tiimin nimi - Kuljettajan nimi, apukuljettajan nimi - Yhteyshenkilön puhelinnumero - Sähköposti, johon osallistumisvahvistus lähetetään - kuljettajan ja apukuljettajan paidan koko - LIITTEENÄ KUITTI MAKSETUSTA OSALLISTUMISMAKSUSTA Kilpailumaksu 80€ ( sisältää 2 T-paitaa ja kilpailijoille soppatykki ruuat) suoritettava tilille Salon Seudun Offroad Ry FI46 5196 0820 0065 52 Viestiksi sikasuunnistus ja tiimin nimi Kilpailupaikasta tulee vahvistus sähköpostilla sen jälkeen kun suoritus näkyy tilillämme. Rajoitettu osallistuja määrä. Jälki-ilmoittautuminen 100€ Safariluokkaan 80€ 25.10. mennessä, 100€ voi ilmoittautua lähes h-hetkeen asti. Tietoja kilpailusta ja majoitus mahdollisuuksia voi kysellä sähköpostilla salonseudunoffroadry@gmail.com tai numerosta 0407242359/ Kaisa AIKATAULU Katsastus: - perjantaina 30.10 klo 17-21 - lauantaina 31.10 6-7, toki aikaisemminkin jos tarvetta on Ohjaajakokous klo 7.30 Lähtö klo 8.00 Maaliintulo klo 20.00 Tulosten laskentaa Palkintojen jako 21.00-21.30 Muutokset tietty mahdollisia ja katsastusajoissa varmasti löytyy joustoa ainakin perjantaille. |
Kyselyikä vaivaa:
Saako osallistua pakettiautolla(hilux)? Meneekö 35 Boggeri isoon vai pieneen luokkaan? Aikaisemmissa kisoissa pikkupyöriin laskettiin 35 ja alle sen. Onko apukuljettajalle jotain ikärajaa, vai mennänkö oman harkinnan mukaan? Hienoa että saadaan uusia kilpailuja varsinkin tännepäin Suomea. |
Lainaus:
Pieneen luokkaan tai jos haluat saat ajaa isojenkin joukossa. Alaikäinen saa olla kartturina vanhemman vastuulla, mutta ei saa osallistua ajamiseen. |
Eli siis... Määräytyykö henkilöluku rekisteriotteen mukaan vai saako kilpailussa käyttää ei rekisterissä olevia turvalliseksi koettuja istuimia ja vöitä?
|
Lainaus:
Siirtymät kuitenkin yleisillä teillä ja viranomainen ei välttämättä ole samaa mieltä siitä turvalliseksi todetusta "tein ihan itse" penkistä... tuossa vielä kilpailun nettisivut:http://www.salonseudunoffroad.fi/10 |
Täytyykö autossa olla voimassa oleva katsastus vai riittääkö kilvet ja liikennevakuutus ja jos täytyy niin millä varustein (renkaat otteessa jne..)
|
Lainaus:
|
hyvä lisää näitä
perskele oon just tuolloin toisella puolella muapalloo eli ei pääse vaikka haluis!
Toivottavasti jengi nyt osallistuu kun joku viitsii järjestää! |
Kulmakoortinaatit ?
|
Lainaus:
|
Harmittavasti sattuu päällekkäin samalle viikonlopulle... http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=129238
Yritin olla riittävän ajoissa jo liikkeellä että ei päällekkäisyyksiä tulisi. No toivottavasti riittää osallistujia kumpaankin leikkiin. :) |
3 Liiteet
Ekat rastit metsässä :D Ei muuta kuin ilmoittautumaan:)
|
3 Liiteet
Eka alue rastitettu :D
|
ettei pääse tämäkään unohtumaan :eek:
|
Juu nyt vaan ilmoittautumaan. Rasteista puolet metsässä :D
|
kyl täs pistetään tai jos ei oo auto kunnossa niin tullaan talkoisiin jos tarvetta.
|
Auto iskuun vaan ja kisaamaan kun aikaakin on reilusti ;)
|
Onkos kovasti jo ilmoittautuneita tähän jahtiin?
|
Kyllä mukaan mahtuu vielä :)
|
Oisko aikataulusta tarkempia tietoja, ilmottautuminen, katsastus jne.?
|
Lainaus:
80€ 11.10 mennessä ja tämän jälkeen 100€ niin kauan kuin mukaan mahtuu. Katsastus: - perjantaina 30.10 klo 17-21 - lauantaina 31.10 6-7, toki aikaisemminkin jos tarvetta on Ohjaajakokous klo 7.30 Lähtö klo 8.00 Maaliintulo klo 20.00 Tulosten laskentaa Palkintojen jako 21.00-21.30 Muutokset tietty mahdollisia ja katsastusajoissa varmasti löytyy joustoa ainakin perjantaille. |
Säännöissä sanotaan näin:"Auton tulee olla rekisteröity ja voimassa oleva liikennevakuutus."
Eli pitääkö olla katsastuksen voimassa vai riittääkö pitkäksi mennyt leima? Moinen saattaa rajoittaa joitakin osallistujia. |
Lainaus:
Traileri siirrot eivät ole mahdollisia. Tietty puuhakilvistä oli puhetta kun ruvettiin tätä järkätä mut pätettiin että pitää olla katsastettu joten se on kaikille sama sääntö. |
Onneksi ei ole hoppu, tässä on vielä hyvää aikaa katsastaa laitteet :)
|
Huomatkaa muutos säännöissä
Katsastuspäällikön kanssa pidetyssä palaverissa päätettiin että päästetään punakilpisetkin ajamaan.
Eli säännöissä on nyt näin: Autossa tulee olla vähintään siirtokilvet ja voimassa oleva liikennevakuutus. Vuosikatsastuksen ei tarvitse olla voimassa, mutta suurempien muutosten esim. Porttaaliakselien pitää olla muutoskatsastettuna. |
Kisan ajoalueet
Yleislehtijako
202210A 202109D ajoalueiden kulmapisteet: koordinaattei: alueet 1 ja 2 (wgs84) lat60¤32.55' lon23¤5.173' lat60¤32.596' lon23¤10.633' lat60¤29.869' lon23¤5.269' lat60¤29.909' lon23¤10.661' (tm35fin) N6718217 E285368 N6717969 E290336 N6713241 E285160 N6713001 E290136 alue 3 (wgs84) lat60¤29.831 lon22¤59.771' lat60¤29.856 lon23¤5.279' lat60¤27.122 lon22¤59.825' lat60¤27.164 lon23¤5.289' (tm35fin) N6713473 E280128 N6713217 E285168 N6708449 E279872 N6708225 E284880 |
Miten rastilla käynti todetaan kameralla vai jollain muulla? Onko rastit pisteytetty miten?
|
Rastit meistataan, joten kameran voi jättää kotiin ja vasaraa ei pidä unohtaa :) ja kaikista rasteista saa pisteitä, vaikeusasteittain kolmea eri suuruutta.
|
ok:-) nyt pitää vaan toivoo et saa töistä vapaata et pääsis ajelee,kun kerrankin olis näin lähellä..
|
Minkälaisesta suuruusluokasta rasteja puhutaan? Saapiko rastit muistitikulla vai missä muodossa?
|
Saa ainakin oziin sopivas muodos paikan päällä tikulta. Sekä mapsourceen.
|
Sekä ihan kartat paperilla. Rasteja noin 100kpl ja niistä on viety autolla 95%
|
Viiminen cuppikisa vielä ajamatta - mietitään osallistumista sen jälkeen...
Lainaus:
Olisko fiksua, että koordinaatit samassa formaatissa kuin cuppikisoissa ja mielellään kaikki samat tiedostomuodot myös. Tietotekniikan säätäminen ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen. |
Lainaus:
taitaa aika monella kyl olla ozi tai mapsource käytössä... Tästähän yritetään nyt puuhata enemmän sellasta pilke silmäkulmassa kisaa kuin veren maku suussa kisaa :) Ja sitä tietokonettahan ei tässä kisassa tarvitse kun rastit saa paperimuodossa, kumminkin kyseessä suunnistuskilpailu eikä nintendopeli :D |
Lainaus:
|
Lainaus:
Eipä tämä tosiaan niin vakavaa ole. Eikä minua varten tarvitse tehdä mitään omia formaatteja - voin opetella tekemään ne itsekin. Toivottavasti kaikki muutkin haluaa opetella. Paperikartalla suunnistin viimeksi eilen, joten kyllä sekin sopii. :D |
Lainaus:
|
3 Liiteet
Kohta on kaikki metsässä :)
|
Rohkeasti vaan ilmoittautumaan uuteen kisaan sillä tilaa vielä on. :) Huomatkaa että nyt pääsee tarrakilvillä mukaan.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Vielä jäi Turaoffin jäljiltä ajointoa, kalusto on liikkuvassa kunnossa eikä kisapaikkakaan ole kaukana, joten Vannepajan Mersu tulee mukaan sikailemaan. Saavutaan kisapaikalle & katsastukseen vasta lauantaina.
|
Lainaus:
|
Ilmoittautuminen lähetetty / maksettu.
|
Lainaus:
|
ilmo laitettu ja maksettu.
|
Varovainen ehkä osallistumiselle. Vai uskaltaako 29" kumeilla ylittää lähtöviivaa valoisaan aikaan :D
|
Lainaus:
|
Rastipuuhia
7 Liiteet
rastien ripottelua...
|
^^^^ Rasteja ripoteltu niin helppoihin maastoihin että kissakin nauraa? :D:D
|
Lainaus:
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=182763 |
:D:Deläimellistä menoa
|
Ilmoittauduttu, vihdoin viimein. Onkos paikalla mahdollisesti jonkinlainen ATK-Pasi joka ymmärtää noitten karttajärjestelmien päälle? Jos kumminkin käy taas joku tyrä niitten lataamisessa. (Myös ATK-Pirkko käy)
|
Koskas tulee näkyviin osallistujat?
|
No kyllä toi mietin Vilperi aika velho on karttoja veivaa.
Laitellaan listaa perjantaina näkyviin. Huom. mukaan mahtuu vielä ;) |
Kivasti on ilmoittautumisia tullut mutta nyt loppukiri vielä! Jos varmasti haluat makean paidan kaappiin niin sinulla on aikaa vielä n.36h aikaa ilmoittautua mukaan hintaan 80€ sitten se on 100€. Kilpailunjohtaja ja katsastuspäällikkö on huolissaan isojen kadosta sillä kuuluvat kuitenkin samaan porukkaan :D Kaikkilla mukaan haluavilla on kuitenkin mahdollista ilmoittautua lauantaina paikanpäällä 31.10 klo. 7:25 mennessä, ennakko ilmoituksella vaikka tänne 30.10 klo. 21:00. :)
Vaunu paikkoja myös parissa paikkaa sähköllä jos tarvii |
Ilmoitus laitettu tulemaan. Luokkana iso ja apparina junioori.
|
Lainaus:
|
Ilmoittautuminen lähti äsken. Yllytin kaverin koittamaan kisaamista Pajerolla, meikä vinssiapina... Vaijerilla...
Peteä kiusaamaan isoihin! |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
No niin arvoisa offikansa....
Vielä on tämän vuorokauden loppuun aikaa ilmoittautua edullisemmin ja mukaan mahtuu vielä :)
Isopyöräisiin ei ole ollut mahdotonta tunkua joten vielä on hyvä mahdollisuus haastaa vaikka Turun pete voittokamppailussa :D;) |
Luin erään palstan eräästä salolaisten viestiketjusta suht hiljattain, että koolla ei oo kuulemma väliä.
Yst. vast. nim.merk. ekaa kertaa pikkuluokassa |
Lainaus:
Tervetuloa, pikkuluokassa onkin jo ihan mukavasti sakkia :) |
Teamit Pää ja Häntä ilmoittautuminen laitettu tulemaan.
Tullaan siis Jeepin ja Tojotan voimin saparojahtiin. |
ILMOITTAUTUNEET
PIKKULUOKKA (alle 35")
Tiimi, kuski, auto Seventh River Team, Mika Rönkä, Range Rover Team Rottanaama, Janne Kittilä, Toyota Hilux Mtr-team, Markus Raunio, suzuku sj410 Harbor Cruisers #8, Kari Kuuttila, Suzuki sj410 MMM, Toni Lehtimäki, Toyota LC 70 Team Pää, Ville Hurskainen, Jeep Cherokee XJ Team Häntä, Matti Saarinen, Toyota LandCruiser BJ Team Missisipi, Esa Aronoja, Mitsubishi L200 Vannepaja, Esa Mäkelä, G-mersu Team Hojo, Joonas Raitanen, Toyota LC HJ61 Tumpula racing team, Heikki Jyrämä, Suzuki SJ410 Virttaan Geebelit, Janne Tepponen, Mercedes G-malli Offroad Team Kolibri, Ari Nivalainen, Suzuki Samurai Team Forest, Jaakkola Kari, Toyota BJ40 Tumpula Racing team, Heikki Jyrämä, Suzuki Sj410 ISOLUOKKA (yli 35") tiimi, kuski, auto Harbor cruisers/ Stefat hoitaa, Henrik Fabiansson, Mitsu Pajero Suonenvetomiehet, Sakari Norokorpi, BJ-40 Harbor Cruisers #2, Petri Orvasto, Toyota Hilux LS Rangers, Arvo Lehtonen, RangeRover SAFARI SM Kaukonen, Miikka Kaukonen, Toyota BJ40 Mukaan mahtuu vielä, kun laittaa vähän enemmän pelimerkkejä, mutta kyllä tällä porukalla kunnon sikajahti saadaan aikaiseksi :) |
Tumpula Racing Team liittyy pikkuluokkaan, ilmoittautuminen lähti justiinsa.
|
Lainaus:
|
Yleisön pyynnöstä lisätty safariluokka...
|
Yleisöstä puheenollen... Onko kisassa mitään yleisöystävällisiä katselualueita joissa pystyisi siedettävällä kävelymatkalla katselemaan vaikka useampaakin mielenkiintoista rastia? Onko kilpailukeskuksessa tarjolla karttoja yleisölle?
|
Lainaus:
Arto 040588230kuusi |
Vielä on aikaa laittaa vehkeet iskuun ja lähteä mukaan rymyämään :D
|
Vieläkö on sähköpaikkoja asuntoautolle tarjolle? Jos on, ni mulle yks sellane.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Niin, minkäslainen tää kisa nyt on sit yleisön kannalta?
Kannattaako suunnitella lähtevänsä paikan päälle, vai mennä vaan tallille touhuumaan. |
Lainaus:
|
Omalla kohdalla nyt ainakin ensihätään riittää tuo et kartat on saatavilla, niin näkee et millaiset katselu mahdollisuudet ja välimatkat on reitin varrella.
Eli paikanpäälle tulee lähdettyä mikäli kelit vaan sallii, ja eiköhän siinä ohessa tule pari kisamakkaraakin nautittua. |
Fleischfresser joutuu jättämään nämä karkelot väliin. Auto on palasina ja ukot sairaana.
|
Tässä kun lauantain kisailua suunnitellaan kuskin kanssa niin tuli mieleen yksi tärkeä seikka, onkos siellä jonkun näköstä nuotiopaikkaa jossa pääsis eväs magarat lämmittelemään.
|
Lainaus:
|
Hyvä tarvii ottaa sit useampi paketti makkaraa jos on monta nuotiookin.:D
|
Lainaus:
|
Auto juuri ja juuri saatu tiukasta katsastuksesta läpi. Nyt mökkösellä luomassa strategioita huomiselle sotasankari kaverina. Huomenna hyökätään!
|
Meidän tiimikin jo puoliksi paikalla. Piti etänä opastaa kuski paikalle, kun ei navigaattori tuntenut moista paikkaa. Googlen kartoissakin näkyy Myllytienä, vaikka osoitehaulla oikea paikka löytyykin.
Meikäläinen vielä kotona kun oon tänään jo reissannut tarpeekseni. Aamusta paikan päälle ihmettelemään, että saadaanko rastipisteet nakymään tabletilla. Ei kai tässä sen suurempia suunnitelmia tarvita. Mennään ja haetaan rastit. :eek: |
mtr-team suunistaa ittensä paikan päälle vasta aamulla..
|
Kisat lähenee...
Huoltoauto vissiin pakattu... Pajeroa vielä pajoitetaan, sauna lämmin ja pihvit/punkku/juustot odottelee keittiös! Vaikuttaa siltä että kerkii vielä nukkuakin! Jokos Petellä stetsoni silmillä varikolla? Aamulla nähdään! Stefa kuittaa! |
Kaluston päälle ilmeisest käy tämäkin kisa :D
|
Lainaus:
orvasto ilmeisesti kaatanut, ukot kunnossa, kisa jatkuu...http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=183687http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=183686 |
Vannepajan Mersu oli ihan huolella suon syvyyksissä. Aikamme kaivettiin niin löytyi renkaan yläpinta. Päästiinnkuin päästiinkin omin avuin pois tuulimyllyjen luota. Homma jatkuu...
|
Pikkusen remontin puolelle meni mutta hauskaa oli silti. Kiitos järjestäjille ja kaikille, jotka jelppas suikan saamiseksi takaisin menoon mukaan.
|
TULOKSET
Tässä tämän sikajahdin tulokset
ALLE 35” NRO. TIIMI KULJETTAJA APUKULJETTAJA AUTO PISTEET TULOAIKA 1 VANNEPAJA ESA MÄKELÄ AKI KORHONEN G-MERSU 1850 19,49 2 HARBOR CRUISERS #8 KARI KUUTTILA JANI HUHTALA SUZUKI SJ410 1600 19,45 3 VIRTTAAN GEEBELIT JANNE TEPPONEN V. SATOLA, T. SATOLA MERCEDES G-MALLI, 1530 19,12 4 PÄRNÄSEN KORJAAMO JANI NURMI ESA HAASLAHTI TOYOTA HILUX 1530 19,47 5 MMM TONI LEHTIMÄKI S. SYLGREN, S. KALLIO TOYOTA LC 70 NGC-915 1140 19,27 6 MTR-TEAM MARKUS RAUNIO M. VIKSTRÖN, A. SYVÄLÄHDE SUZUKU SJ410 970 18,58 7 TEAM FOREST KARI JAAKKOLA P. JAAKKOLA, A. KYTÖMÄKI TOYOTA BJ40 830 19,26 8 TEAM KOLIBRI ARI NIVALAINEN MARKO KOIVUSAARI SUZUKI SAMURAI 820 18,30 9 TEAM HOJO JOONAS RAITANEN J. PESONEN, E. KOIVUNEN TOYOTA LC HJ61 MJY-287 770 19,22 10 TEAM PÄÄ VILLE HURSKAINEN HARRI PASANEN JEEP CHEROKEE XJ 750 19,24 11 HARBOR CRUISERS, TEAM ROTTANAAMA JANNE KITTILÄ TARJA POSKIPARTA TOYOTA HILUX 640 19,45 12 TEAM MISSISIPI ESA ARONOJA JARNO PIIROINEN MITSUBISHI L200 560 19,04 13 TUMPULA RACING TEAM HEIKKI JYRÄMÄ ANSSI RANTALAIHO SUZUKI SJ410 480 18,32 14 TEAM HÄNTÄ MATTI SAARINEN EI TIEDOSSA TOYOTA LAND CRUISER BJ 330 18,34 15 SEVENTH RIVER TEAM MIKA RÖNKÄ SANTTU KOKKOLA RANGE ROVER 320 20,03 YLI 35” TIIMI KULJETTAJA APUKULJETTAJA AUTO PISTEET TULOAIKA 1 SUONENVETOMIEHET SAKARI NOROKORPI V. SIRKKA, J. PELTTARI BJ-40 2760 19,34 2 LS RANGERS ARVO LEHTONEN ISOTALO TEEMU RANGEROVER 1500 19,10 3 HARBOR CRUISERS _2 PETRI ORVASTO VEETI ORVASTO TOYOTA HILUX 1450 19,45 4 HARBOR CRUISERS / STEFAT HOITAA HENRIK FABIANSSON MIKAEL LOUANTO MITSU PAJERO 530 19,29 SAFARI NRO. TIIMI KULJETTAJA APUKULJETTAJA AUTO PISTEET AIKA 20 SM KAUKONEN MIIKKA KAUKONEN K. NIEMINEN, S. KAUKONEN BJ 40 TOYOTA 1620 19,25 |
Muutaman kuvan sai räpsästyy vaikka rupes jo pimeää olemaankin kun kilpailijoita ilmestyi. Garpolla on sitten parempia kuvia laitettavaksi kunhan saa ne koneelle. Hienoja suorituksia nähtiin kyllä ja ja isopyöräisten voiton vei tietty beejii missä on 2H motti, ei paremmasta väliä:D
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=183715 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=183719 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=183718 |
Olihan karkelot :) kiitos kaikille, niin osallistujille kuin omalle porukallekin!
|
Täytyy sanoa että vannepajan mersu oli kyllä komia. onnea! =)
|
Lainaus:
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net...90&oe=56BDA140 Vähän sekalaisia tunteita kisasta. Alussa ei oikein lähtenyt kulkemaan, mutta kylläpä se siitä sitten. Jossain kallion päällä oli vähän kapeeta ja kallistustakin, niin saatiin kattoteline irtoamaan. Vedettiin lopulta liinoilla kiinni kattoon ja päästiin jatkamaan. Poishan se piti muutenkin paiskata tämän kisan jälkeen, joten irrotus on ainakin nyt helppoa. Rastilla 89 oli oikein kunnon ruuhka ja odotus tuntui ikuisuudelta. Tiedä sitten että menikö siinä oikeasti paljon aikaa. Lähdettiin vielä ennen Märyn alueen sulkeutumista käymään tuulimyllyjen luona aiemmin kerrotuin seurauksin. Oli tuota luppoaikaa kun kuski puristi rattia siirtymällä, niin ehti päivitellä palstaakin kesken kisan. Loppua kohden totutusti sähellys taas kasvoi. Ei kuitenkaan mitään erityisen mainittavaa. Kisakeskuksen viereiselle alueelle ei sitten ehdittykään ollenkaan ja Raatamaankin jäi tutkimattomia sopukoita. Miten sitä nyt sanotaan. Keskimäärin mukavampaa voittaa kuin hävitä. Eipä tuo kovin häävisellä suorituksella tullut, mutta aika kivasti poimittiin isoja pisteitä kallioalueilta. Sinne kun ei tuo malmikasa edes uppoa. Kiitokset taas maanomistajille, järjestäjille ja kilpakumppaneille. Kivaa oli ajella ja vähän opittiin taas lisää! Kiva kruunu saatiin meidän tulokaskaudelle. |
Lainaus:
Onnea Vannepajalle voitosta. Aki voisi kysyä Esalta että mikä on muuttunut keskiviikon jälkeen jolloin olin Esan kanssa jutuissa ja Esa sanoi ettei tuolla autolla voi pärjätä kun se on niin iso ettei sillä mahdu mihinkään... :) |
Lainaus:
Kuvassa olevaa paikkaa vähän jänskättiin ennakkokuvien perusteella. Näytti niin kapealta spoorilta ja jyrkältä mutkalta. Hyvin siihenkin mahtui. Sen verran voisi antaa palautetta, että alueille menot ja poistumiset saisi olla selkeämmät. "Alueelta poistuminen rastin 42 kautta." Juu. Mistä sinne alueelle pystyy/saa mennä sisään. :D Laavun luona olisi saanut olla tiellä kieltomerkki. Nythän siinä välillä oli joku kertomassa asiasta ja välillä ei. Karttaankin voi toki merkata kiellettyjä teitä. Kisahan oli hyvin järjestetty - ei siinä mitään. Tuollaiset pikku huomiot vain tehtiin ja kehityskohteina ehdotettiin. Jos vaikka toistekin innostuisitte kisaa tekemään. Kiitos ja anteeksi.:) |
kiitoksia järjestäjille ja maanomistajille meidänkin puolesta,päivä oli kaksi jakoinen eka ajoalue meni hyvin pientä ruuhkaa lukuun ottamatta kallion päällä mutta kerkes siinä eväät syödä ja kattoo muitten ajosuorituksia ennen kun pääsi pois.muutama autokin vinsattiin pois ja yhtä rangea kin yritettiin mutta se jäi haaveeksi-:) hernesopan syönnin jälkeen(joka oli oikeen hyvää) lähdimme jatkamaan seuraavalle ajoaluelle alkoi vinsin veto halut kadota joten loppu päivä menikin sit melkeen katellessa muiten ajosuorituksia joitain helppoja rasteja hakien..mutta melkeen vakio suzukin ja vinssi ongelmien myötä tulos oli positiivinen yllätys.mtr-team kiittää
|
Sivu luotu: 14:26 (GMT +2). |