![]() |
Tehdäänkö enää hyviä henkilöautoja?
Olen katselemassa rouvalle tuoreempaa kulkinetta -01 octavian tilalle. Etsinnässä on noin 5v ikäinen pieniruokainen auto, jolla voisi seuraavien kolmen vuoden aikana ajaa noin 100 tkm mahdollisimman kustannustehokkaasti. Eri merkkien käyttökokemukset saa melko lailla saman kuvan: moottorivikoja, järjetön öljynkulutus, lootaongelmia, sähkövikoja -> saakelin kertakäyttöautoja.
Itse olen jäykkäniska tojotamies vuodesta 98. Olen tottunut nykyiseen rumaan ja tylsään käyttöautooni (-93 corolla), joka lähtee aina avaimesta käyntiin, ja jonka ylläpitoon (huollot ja korjaukset) menee reilu 500e viiteen vuoteen. Samaan aikaan on octaviaan laitettu ainakin pari tonnia enemmän. Öljynkulutus on muuten kovempi, kuin -82 Hj:ssa... Auton hankinta talouteemme ratkaistaan aikanaan jollain tavalla, mutta ovatko kaikki tämän vuosituhannen autot todellakin niin huonoja? Onko enää autoja joilla voisi kuvitella ajavansa edes 15 v, kolmesta kympistä puhumattakaan. Tiedän toki, että hyvien autojen tekeminen on huonoa bisnestä, mutta silti. |
... ei :(
|
Samoilla linjoilla. Osta hyvä vanha (jos eukko suostuu ajamaan) ja pidä se kunnossa. Halvimmalla selviät.
|
Omasta mielestä harmittomin vois olla E15 Corolla eli -07 etiäppäin, ekat näistä oli vielä Japanissa tehtyjä, sittemmin käsittääkseni Etelä-Afrikassa. :( En muista vikaa nähneeni/kuulleeni noissa japanilaisissa. Priukset myös huolettomia. Made in Japan on se juttu. Euroopassa tehdyissä Toyotoissa on eurooppalaisia osia, joten laatu ei ole sama mitä japanilaisissa.
|
Kyllähän näihin rahaa tuppaa kulumaan. Jos vanhoista löytys turvallisia, niin loistovaihtoehtoja, mutta itelle ainaki se kolariturvallisuus käyttöautossa on kohtuullisen tärkeä puoli...
|
mimmosia on uudet nissan micrat?
|
Lainaus:
|
ite koittanut pysytellä 2000-luvun ja vanhemmat, autoissa. eli en ota uusia muovipulkkia ajoon, en tykkää.
|
Lainaus:
|
autojen teko loppui vuona 95 mutta farmarina samaa sai vielä vuoden pitempään.
kyse siis w124 mersusta. :D |
Valitse huonoista ominaisuuksista se jonka kanssa pystyy elämään, ja tyytyy suosiolla pre -01 autoihin. Ei niitä kaikkia ole vielä ajettu loppuun?
Jos multa kysyttäisiin niin mieluusti joku valtavirrasta poikkeava peli, noi sopulien kopioautot ei tarvii olla hyviä kun ne menevät kuitenkin kaupaksi. Japseissa lienee nykyään parhaat merkit jos pitää olla joku massapeli?? |
miksköhän nerd-o ei oo viel tullut tähän topicciin kertomaan siitä oikeesta ...
|
Lainaus:
just ostin 250 20v td automaatin 12/95 on kaks airbagiäkin. kyllä kelpaa :D perkele kestä mitää ku 430tkm ja jo joutuu pyöränlaakeria vaihtaa. mites ois joku uus ranskalainen kaikilla sähkö herkuilla ja jollain isolla bensa koneella? :D :D |
Lainaus:
|
Mitään alle 20 vuotiasta ongelmajätettä en itselleni kelpuuttas, oon liian köyhä maksaakseni vitusti tonnia vuodessa huoltoihin ja pakollisiin korjauksiin kun joku boksi pimenee tai vikavalo syttyy.
Kaikenlisäks nykyautot on rumia. |
Lainaus:
4-koppanen Golfi on kyllä hyvä ostos. Jättää turbon pois niin ei ole ongelmia. Hieman harmittaa kun menin oman Golfin myymään. Siihen oli myös halvat varaosat. Vanhuksilla oli myös 6v Hyuindai Getz. Taisivat saada mittariin joku 100tkm. Se oli aina vaan kovaa ajoa. Normaaleja huoltoja tehtiin. Tuota ranskan ihmettä voi myös kehua. Nyt sillä on jo tullut 14tkm ajettua ja ei vieläkään suurempia vikoja. Hieman outoa. Talvi ja pakkasta ollut. Silti se toimii. Niva oli myös hyvä ostos. Kunhan muisti kiristellä ruuvit ja mutterit niin ei sen kanssa ollut ongelmia. Niitähän saa myös tuoreempina peleinä. En tie miten ruiskutekniikka niissä mahtaa toimia, mutta se on kait GM perua? Siitä kannattaa lähteä että tuoretta autoa kun ostaa niin kaikenmaailman sähköherkut kun puuttuu niin ei siellä paljon ongelmia ole. Siitä esim. Dacia voisi olla hyvä ostos. Ainut sähköherkku on ruiskujärjestelmä moottorissa. Mikä sellaisessa voisi hajota? |
Autojen valmistus loppui vuoden 1977 paikkeilla sen jälkeen vain laatikkomaisia kopioita tai uudemmat tuulitunnelissa "muotoillut" pisarat joita ei toisistaan erota.
Itse vaihdoin -94 carina e:n vanhempaan farmiin jotta koirat mahtuisivat kyytiin toyotalla oli ajettu yli 600t ja tekniikka toimi edellen hyvin pitää vain huolehtia huolloista niin käyttöikä kasvaa kohisten... |
Lainaus:
ja hommaa laakerin vaihthon työkalu jos meinaat sitä saksan urhoa pitemppään pittää, sori ei löytyny hymiönappia mutta näin se vain mennee... |
Aitiopaikalta kun autotekniikan kehitystä seuraa niin ei voi olla säälimättä ihmisiä jotka viimeiset rahansa uuteen autoon laittaa. Rahamiehet on sitten erikseen, vian ilmettyä senkun vie laitteen korjaamolle, latoo paalua marmoritiskille ja ajaa tyytyväisenä seuraavaan remonttiin asti.
Jos pystyy auton vaihtamaan aina uuteen kun takuu loppuu niin sitten pärjää köyhempikin, edellyttäen että perse kestää määräaikais"huollot". Kivahan se uusi olisi. Mutta tieto on sen verran lisänny tuskaa että ei yksinkertaisesti näillä tuloilla uskalla. |
Lainaus:
-puolat (jollei vaihdettu niin varmasti kärähtävät) -kaulaliina talvella (jos pääset autoon sisälle niin ovi ei ainakaan kiinni pysy) -kirkasta muovia ja jesaria ( ikkunat kun putoilee ihan itsekseen alas) + pikku murheita siellä täällä ¨ ;) |
Lainaus:
Volga V50 vastaava vika edessä 68 000 km , oli kuulemma kestäny yllättävän pitkään ??? BJ-75 jarrulevyt vaihtokunnossa ...aj. reilu 500 000 tkm tuskin on aikaisemmin vaihdettu V 50 ja Octaviasta ei oo 500 000 km "huollossa" alkuperäistä enää muuta koppa ( ne osat jokka muovia ) |
Lainaus:
Vastasin jo aiemmin että menee näihin rahaa, mutta ei ne nykyautot niin huonoja ole ku tämänki topikin jutuista luulis. Tai sitten omalle kohalle on vaan sattunu hyviä yksilöitä, enempi noitten tonnin-kahen-kolmen arvoisten autojen ominaisuuksien (lue vikojen) korjaamiseen on vuositasolla mennyt. Joo ymmärrän huumorin muitten vastausten rivien välistä, mutta tätä saattaa joku tosikkokin lueskella. Jarrut / iskarit / yms. on ihan peruskauraa, menee siitä japsi-ruoste-pommista ja uudesta mersusta molemmista noin 200-300tkm välein, jne. |
Kia Venga on toiminu 1.5v ja kokonaista 26tkm perheen ykköstykkinä kiitettävästi. Sitä en tiedä että onko siitä 10 vuoden kuluttua mitään jäljellä, näkee sitten. Saatanan nolo kananmunan näköinen/muotoinen kippo se on.
|
Jarrut / iskarit / yms. on ihan peruskauraa, menee siitä japsi-ruoste-pommista ja uudesta mersusta molemmista noin 200-300tkm välein, jne.[/QUOTE]
Jaahas, mersumies.. sori tottuuesta...(hymiö) Ps. Mullei ole varraa pittää |
Tehdäänkö enää hyviä henkilöautoja?
Tehdään, ei vaan tuu nyt mitään mieleen:( Riittääpähän töitä.. |
ei o ainakaa 15 vuatee tehty :D
|
tämmösiä vikatilastoja on netti pullollaa esim kaikki vuosimallin 2007 autot katsastus viat.
subaru näyttäs olevan vähävikasin katsastuksessa. Merkki Malli Hylkäys % Km Yleisin syy 2. Yleisin syy 3. Yleisin syy SUBARU LEGACY 2,16 101 000 TOYOTA AURIS 2,31 75 000 TOYOTA LAND CRUISER 2,70 146 000 TOYOTA YARIS 2,76 67 000 Käyttöjarru TOYOTA AYGO 2,81 58 000 |
Merkki Malli Hylkäys % Km/1000 Yleisin syy 2. Yleisin syy 3. Yleisin syy
SUBARU LEGACY 2,16 101 TOYOTA AURIS 2,31 75 TOYOTA LAND CRUISER 2,70 146 TOYOTA YARIS 2,76 67 Käyttöjarru TOYOTA AYGO 2,81 58 VOLVO S40 3,01 83 AUDI A6 3,07 137 MAZDA MAZDA6 3,24 99 Käyttöjarru BMW X5 3,28 118 AUDI A3 3,39 91 Pakokaasupäästöt TOYOTA COROLLA 3,92 91 Käyttöjarru Renkaat Iskunvaimennus HYUNDAI GETZ 4,15 61 TOYOTA AVENSIS 4,19 111 Pakokaasupäästöt Iskunvaimennus Käyttöjarru VOLKSWAGEN GOLF 4,46 91 Pakokaasupäästöt Käyttöjarru Renkaat SUBARU FORESTER 4,46 86 SAAB 9-5 4,46 112 NISSAN ALMERA 4,51 70 VOLVO XC70 4,84 135 SUZUKI GRAND VITARA 5,04 84 MAZDA MAZDA3 5,28 76 HONDA ACCORD 5,30 120 Käyttöjarru Pakokaasupäästöt AUDI A4 5,46 121 Pakokaasupäästöt Renkaat NISSAN QASHQAI 5,51 102 VOLVO C30 5,59 74 SKODA OCTAVIA 5,62 130 Pakokaasupäästöt Käyttöjarru Renkaat MITSUBISHI LANCER 5,65 83 HONDA CIVIC 6,39 78 Käyttöjarru Iskunvaimennus Renkaat VOLKSWAGEN POLO 6,43 70 Etuakselisto VOLKSWAGEN JETTA 6,60 101 Pakokaasupäästöt NISSAN X-TRAIL 6,61 107 HONDA CR-V 6,69 108 Ohjauslaitteet Käyttöjarru VOLKSWAGEN TOURAN 6,86 126 Pakokaasupäästöt NISSAN TIIDA 7,27 67 VOLVO V50 7,32 108 Renkaat Pakokaasupäästöt AUDI Q7 7,34 132 BMW 3-SARJA 7,51 110 Pakokaasupäästöt Taka-akselisto SEAT ALTEA 7,76 123 FORD FOCUS 8,13 92 Iskunvaimennus Käyttöjarru Pakokaasupäästöt VOLKSWAGEN PASSAT 8,44 146 Pakokaasupäästöt Etuakselisto Renkaat FORD FIESTA 8,47 60 Iskunvaimennus SAAB 9-3 8,50 109 Jousitus CITROEN XSARA 8,73 90 KIA CERATO 8,78 75 MITSUBISHI OUTLANDER 8,96 122 FORD S-MAX 9,23 122 Ohjauslaitteet PEUGEOT 407 9,32 108 Etuakselisto Käyttöjarru Pakokaasupäästöt NISSAN MICRA 9,68 60 Ohjauslaitteet Etuakselisto BMW 1-SARJA 9,94 84 Pakokaasupäästöt KIA CEED 9,95 91 Käyttöjarru Seisontajarru Etuakselisto VOLVO S80 10,53 137 Ohjauslaitteet Seisontajarru OPEL ASTRA 10,54 93 Ohjauslaitteet Pakokaasupäästöt Käyttöjarru MERCEDES-BENZ A-SARJA 10,89 69 CHEVROLET AVEO 10,90 63 OPEL ZAFIRA 11,00 116 MAZDA MAZDA5 11,46 96 Iskunvaimennus SKODA FABIA 11,78 87 Etuakselisto Käyttöjarru VOLVO S60 12,09 106 Käyttöjarru Iskunvaimennus Ohjauslaitteet VOLVO V70 12,23 148 Käyttöjarru Ohjauslaitteet Iskunvaimennus OPEL CORSA 12,37 69 Jousitus PEUGEOT 206 12,44 59 Pakokaasupäästöt Käyttöjarru SEAT LEON 12,68 100 Pakokaasupäästöt TOYOTA RAV4 12,69 105 Iskunvaimennus Käyttöjarru PEUGEOT 207 12,76 68 Pakokaasupäästöt Etuakselisto Jarruvalot BMW 5-SARJA 13,13 141 Ohjauslaitteet NISSAN PRIMERA 13,18 89 Ohjauslaitteet Etuakselisto MERCEDES-BENZ C-SARJA 13,37 125 Pakokaasupäästöt Etuakselisto Ohjauslaitteet SKODA ROOMSTER 13,83 103 Etuakselisto Seisontajarru CITROEN C2 13,93 60 FIAT PUNTO 14,31 65 Pakokaasupäästöt Iskunvaimennus Ohjauslaitteet CHEVROLET NUBIRA 14,38 98 CITROEN C3 14,44 62 Pakokaasupäästöt MERCEDES-BENZ SPRINTER 15,18 241 FORD MONDEO 15,22 128 Pakokaasupäästöt Iskunvaimennus Käyttöjarru MERCEDES-BENZ ML 15,34 128 Käyttöjarru Iskunvaimennus OPEL VECTRA 15,48 118 Jousitus Iskunvaimennus Renkaat KIA SORENTO 15,51 128 NISSAN NOTE 15,97 81 Etuakselisto CHRYSLER VOYAGER 16,02 129 Ohjauslaitteet Käyttöjarru Seisontajarru FIAT STILO 16,15 92 PEUGEOT 307 16,32 95 Ohjauslaitteet Pakokaasupäästöt Käyttöjarru CITROEN C4 16,52 100 Ohjauslaitteet Etuakselisto Käyttöjarru VOLVO XC90 16,57 125 Seisontajarru KIA SPORTAGE 17,02 94 Käyttöjarru Iskunvaimennus VOLKSWAGEN TRANSPORTER 17,96 265 Etuakselisto VOLKSWAGEN CADDY 18,00 103 Pakokaasupäästöt CITROEN C5 18,27 134 Ohjauslaitteet Etuakselisto Käyttöjarru FIAT ALBEA 18,63 60 Etuakselisto Pakokaasupäästöt RENAULT CLIO 19,76 65 Etuakselisto Ohjauslaitteet HYUNDAI SONATA 19,89 141 Käyttöjarru Seisontajarru CHRYSLER SEBRING 22,92 100 Ohjauslaitteet Pakokaasupäästöt RENAULT MEGANE 28,54 95 Etuakselisto Ohjauslaitteet Käyttöjarru CHRYSLER GRAND VOYAGER 28,71 124 Seisontajarru Ohjauslaitteet DODGE CALIBER 48,16 98 Etuakselisto Ohjauslaitteet Taka-akselisto |
Kun on joskus taksihommia, jossa autot ovat kovalla käytöllä, en ole huomannut nykyautojen olevan toivottoman huonoja.
Omat autot on vanhoja alkaen vuodesta -77 ja ne on nykyvehkeisiin verrattuna helpompia tee se itse huoltaa ja korjata. Omia suosikkejani on vanhat Mersut ja uudemmissa 4 vetoiset Toyotat. Nämä nelivetomenopelit on siinä mielessä erityisen mainioita kun altapäinkin pääsee äimistelemään remontin tarvetta ilman mitään korjausmonttuja tai nostureita. Empä kauheasti kaipaa vaikka 1980 tai 1970 luvun pieniä japseja. |
Lainaus:
Tuossa pomo meni ostamaan itselleen uuden Skoda Octavian. On muuten ihan ihme vikoja ja huollolla kummallisia selityksiä. Siinä on kääntyvät peilit, mitkä kääntyy talvioloissa sitten yli. Eli kun ne kääntyy ensin ikkunoita vasten pysäköitäessä niin auton kun käynnistät niin niiden pitäisi mennä siihen normi asentoon, mutta ne kääntyy siitä yli niin että peileistä ei näe yhtään mitään. Huolto vaihtanut sinne jo uutta moottoria, anturia, peiliä sun muuta. Lopulta syy oli pomon kun oli pessyt autonsa talvella. Skodaa ei saa kuulemma pestä talvella. Tuossa oli vaan ongelmana että huolto oli itse pessyt sen auton. Sen lisäksi autossa on lisävarusteena varashälytin. Sitä ei taas voi käyttää sisätilan lämmittimen kanssa. Joka kerta kun sisätilan lämmitin käynnistyy niin hälytin alkaa huutamaan. Ratkaisu asiaa on ottaa sisätutka kokonaan pois käytöstä tai lopettaa sisätilanlämmittimen käyttö. Näin on huolto kertonut siis. Siihen on myös tehtaalla otettu webasto, mikä toimi kanssa jotenkin vähän oudosti. Oliko niin että jos pakkasta on liikaa niin se ei toimi tai jotain. Mutta kivoja ominaisuuksia uudessa autossa ja huolto tosiaan melko saamaton. Ihme selityksiä tulee. Lopulta kun eivät saa selkeää vikaa korjattua niin asiakas on syyllinen. Tuokin laitos maksoi yli 35k€, joten ihan hinnat alkaen mallista ei ollut kyse. Eikä se ole edes kuukautta vielä ollut sillä. Huollossa käynyt 5 kertaa. Nuo huollot on muutenkin melkoista kusetusta. En tiedä onko ihmiset oikeesti nykyään niin typeriä että uskovat kaikki ihme selitykset huollosta? Esim. itselle muinoin Kia huolto sanoi että auton pitää sammua vesisateella. Se on ominaisuus. Tuokin muuttui sen jälkeen kun lampsin myyjän luokse perumaan autokauppoja kun pitää katsoa säätiedostusta ennen autolla ajoa. |
Lainaus:
:):) |
Lainaus:
Eli jaris-kokoluokan tuhnutin. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Tiedä sitten niin.....mutta omassa työympäristössä jotain kommentteja välillä kuunnellu, niin vaikuttaa jotenkin nuo Hondat olevan aika huolettomia ja jo tehtaalla testattuja (toiset merkit tuntuu jättävän testaamisen kuluttajille). Omat Hondat ollu vaan niin lyhyellä ajolla max 20tkm ja vaihtoon, että omakohtaista kestävyys kokemusta ei ole.
Nyt diesel skoda octavia 2012 mallia ja kilsoja taitaa olla lähellä 30tkm, eikä ollu vielä mitään valittamista. Edellinen käyttöauto oli 2011 Ford Focus diesel ja ei siinäkään mitään vikaa ollu ja kilsoja tais kertyy jotakuinkin 40-50tkm. Ford oli ehdottomasti parempi varustelulta ja oli hiljaisempi. Mutta Skodassa parempi vetoinen moottori selvästi ja silti hieman taloudellisempi. Jos noista kahdesta valitsisin itselle, niin Ford varusteiden ja hiljaisuuden takia ehdottomasti ja plussaa oli myös sisusta, joka oli paljon uudempi, kuin tossa Skodilakissa on jotenki niin vanhan näköinen mittaristo. Mut kyl niissä autoissa oikeesti on myös niitä maanantai kappaleita tai sitten käyttäjissä on todella rajuja eroja. Toiset ajaa 150tkm ilman normi huoltoja kummempia remontteja ja toisilla ei mee ku muutama tuhat kilsaa:rolleyes: Emännällä ollu nyt noin 5-6 vuotta V40 Volvo (tais olla vuosimallia 2003, eli liian vanha tosin haluamaan ikähaarukkaan) ja eipä siinä ole muuta ollut, kuin takajarrujen herkistelyä ja valojen ohjainlaitteeseen vaihdoin semmosen releen tapaisen mutikan. |
BMW
Ihme kun kukaan ei ole tässä ketjussa haukkunut vielä bemareita, nyt kun kehun niitä niin seuraavassa viestissä varmaankin haukutaan...
Emännällä vm-06 120d, ostaessa ajettu 76000km, kolmessa vuodessa ajettu ~80000, vaihdettu öljyjen ja suodattimien lisäksi etujarrulevyt ja palat (n. 150€) Itellä 2003 530d, ollut kolme vuotta, ostaessa 102tkm ajettu, mittariin tullut 120000 lisää. Takarenkaita olen vaihdellut kohtuu usein, mutta se johtuu käyttäjästä... Muuten olen selvinnyt pelkillä öljyjen ja suodattimien vaihdoilla. Nyt pitänee kesällä uusia puslia etupäähän, ehkä myös iskarit, mutta ainakin minä lasken nämä normaaleihin kuluviin osiin ja BMW:n (tarvike-)osat ovat ainakin velipojan Mazdan ja anopin Mitsubishiin verrattuna edulliset. Nämä esimerkithän ei ole kovin uusia, mutta koska köyhällä ei ole varaa uuteen baijerin ihmeeseen niin vanhoillakin on selvinnyt ihan kivasti. Bemarin huonoin puolihan on kova hankintahinta, mutta kyllä ainakin tähän mennessä on myös autoa vaihtaessa/pois myydessä ihan OK summan vielä itsekin. Minulla on viisi viimeisintä autoa ollut bemareita ja näillä näkymin en muuta työmatka-ajoon edes harkitse... |
Lainaus:
|
Jetta
Voisin kovasti suositella tätä uusimman korimalin jettaa 1.2 tsi koneella mikäli vaan budetti riittää, ammattiautoilia kun oon ( taxi ) menee vähällä siis tosi vähällä eikä oo mittää diisseliveroja. 1.4 saiskii jos sit dsg lootalla.
Tässä yks http://www.nettiauto.com/volkswagen/jetta/5401749 |
Mites noi tsit kun litratehoa on kuiten suhteellisen paljon rutistettu, ajaako niillä 300000km?
|
Lainaus:
Itselläni kulkupelinä Volvo S80 D5 Aut. Vm.08 mittarissa 375tkm Perus huolloilla menty ja kulutus kohtuullinen 6,5l/100km |
Täälläkin liputetaan baijerilaista munan jatketta.. itsellä ollut monia premium merkki autoja ja vähänaikaa näitä pirkka,rainbow ja eldorado autoja...
Ainut joka on sävähdyttänyt on nykyinen e46 -03 330da bmw.. ajettu 280tkm ite ajanut viimeset 80tkm.. autoon on uusittu vain polttoaine pummpu vesipumppu ja muuta pientä kulutus osaa, puslaa yms.. Alustasta ei pientäkään ääntä kuulu ja jämäkkyys huippu luokkaa vrt. -05octavia(pirkka) Koneessa toista sataa kaakia ja vääntöä vaja 500N Kulutus talvella 5.5l kesällä 4.8l matka ajossa kaupungissa 8 ja keski kulutus 6.5. Pirusti löytyy potkua ja silti saa nauttia ylellisyydestäja toimivista lisävarusteista. Talvella lämpenee todella nopeaan, eikä ajossa tarvi käyttää webastoa niinkuin näissä ekolator super diy dsg gt 1.0l moottorilla josta puristettu 150hp. |
Lainaus:
Edit: http://autot.oikotie.fi/uutinen/volk...etjuissa/51110 Eli toi 2011-malli rajatapaus. |
Honda accordia on japanissa tehty,mainostetaan sitä kun emännälle hommattiin 2007..ei viel ainakaa ollu vaivoja 20tkm ajettu
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
No tuo katsatustilasto on ihan perseestä, ennemminkin se meinaa sitä että kuka huoltaa ja korjaa auton ennen katsastusta, jos kaikki tekisi niin eihän hylkyjä tulisi ollenkaan ?
Itse olen miettinyt hyvä laatuista autoa.... Päädyin Rolssiin, no joo kallishan se on, mutta ainakin laatu käsityötä se on. Viime keväällä hankin mersun 500sec ja kyllähän sekin on jonkimoinen sijoitus... tai sitten ei, aika näyttää. Vanhat autot, yli 20 vuotta on useinmiten toimivia kikottimia, jos ei ruoste ole päässyt tuhoamaan, ylläpito on noin 80% halvempaa kuin esim. 5 vuotta vanha auto. Merkkihän voi olla mikä tahansa, se on sitten itsestä kiinni, millä haluaa ajaa tai sanoisinko kehtaa ajaa. Hyviä ostoja toivotellen, vähemmän kylmenpää kevättä toivottaen..... |
Tulihan siitä keskustelua.
Aihe juontaa omalla kohdallani alkunsa muutaman vuoden taakse. Ryömin porukoiden pihalla ruiserin alla öljyjä vaihtamassa, ja isäukko rupesi esitelmöimään uusien autojen eduista. Oli pakko kysyä uudempien kanssa tarvittuja hinurikertoja. Oma saldoni on edelleen puhdas. 20 v aina ajamalla kotiin, toki hyvää tuuria ja kovaa sisua mukana, joskus on toki tarvittu yöllä kolmen tunnin kenttäremontti. Itse en oikeastaan voi sanoa omistaneeni koskaan oikeasti huonoja autoja (rangella oli vain vahva persoonallisuus). Kaikki japsit (2 ruiseria 70-80 luvuilta, -86 mazda, ja pari corollaa -90 alusta ovat olleet helkkarin luotettavia. Ei se ranskanpullakaan (renu 19) paskempi ollut. Kaikilla noilla on omassa käytössä ajettu 70-150tkm. Remonttia on kaikkiin tarvinut toki tehdä. Jarruja on vaihdeltu jossain 200tkm jälkeen, samoin pyöränlaakeria tai kytkintäkin. Tyypilliset kulut ovat pysyneet luokassa alle 500-1000e / 5v, kun omaa työtä ei hinnoitella. Eikä tuo perheen ainokainen tämän vuosituhannen autokaan 2001 octavia surkea ole. Äijä sen osti uutena ja ekan 7v ei mitään ongelmia. Kymmenen vuoden kohdalla alkoi kaikkea pientä ilmaantumaan. Se pieni on vaan kalliimpaa ja hankalampaa, kuin 90-lukulaisiin Ajatuksena on edelleen yrittää pitää työmatka-autoilu kokonaisuudessaan mahdollisimman järkihintaisena. Viikonloppuna ajetaan sitten hauskoilla autoilla. |
1 Liiteet
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Heitän tähän hieman kokemuksia uudemmasta autosta kun niitä pidetään niin huonoina ja varmasti suurilta osin ovatkin.
Minulla on työmatkakulkineena karvalakkimallin Toyota Aygo, jonka ostin uutena vuonna 2008. Nyt mittarissa n.145000. Hintaa autolla oli tuolloin n. 11000€. Polttoainetta moottoritieajossa kuluu n. 5L/100km. Päädyin hankkimaan uuden pikkuauton välttääkseni mahdolliset tuhansien eurojen yllätysremontit käytetyn isomman auton kanssa. Sisätiloista joutuu tinkimään isompaan autoon verrattuna. Ei niinkään kuljettajan tiloista, mutta kahden jälkikasvun kanssa on välillä vähän hankalaa sulloa kaikkia tarvikkeita kyytiin. Tuo tilakysymys on suurilta osin kuitenkin asennekysymys ja makuasia. Helpompihan ne kamat olisi heittää kartanovolvon tilavaan konttiin, mutta henkilökohtaisesti en ole tässä vaiheessa valmis siitä mukavuudesta maksamaan 30000-50000€ enemmän. Aygo on yhteistyömalli PSA-konsernin kanssa, joten saman auton saa myös sitikan tai pösön merkillä varustettuna jos niin haluaa. Moottori on bensiinimalleissa aina Toyotan valmistama. PSA-yhteistyö näkyy joidenkin pikkuosien laadussa (esim. ovien lukot jäätyvät talvisin helposti.) Määräaikaishuoltojen lisäksi tehdyt korjaukset: 110000km pakoputken takapönttö. 60€ Motonetista. 120000km vesipumppu (Ei jättänyt tielle. Alkoi vaan pitää ääntä.). 320€ vaihdettuna Toyotalla. Nämä ovat kummatkin Aygon tyyppivikoja. Emännällä vastaavanlaiseen käkättimeen vaihdettu samat osat, tosin takuun voimassaoloaikana... Huollot tuohon ovat merkkiliikkeessä 100-400€ haarukassa 15000 välein. Hankin Aygon työmatkakulujen pienentämiseksi ja harrastepelin säästämiseksi. Omassa tapauksessani tuo on ajanut asiansa. Jos tuo jostain syystä ei kestäisi sitä 300000km, niin sen voi tuskaa tuntematta viedä romikselle, kun hankintahinta on ollut pienempi kuin monien uusien autojen liikkestä ulos ajamisen jälkeinen arvon alenema. Monta kertaa on tehnyt mieli vaihtaa isompaan autoon, mutta hankinta- ja ylläpitohintoja tarkasteltuani olen päätynyt pitämään nykyisen kulkineen. Säästyneillä rahoilla voi sitten vaikka rakennella harrastelaitetta:) |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Samaten -MaTTi-:n havainnon kuskin tiloista pystyn allekirjoittamaan täysin, pää ei ole lähelläkään kattoa vaikka kattoluukku löytyykin... |
Jos ei Toyotan moterneihin suoraruiskudieseleihin voi enää luottaa miljoonaa kilometriä tavoitellessaan, niin mihin tässä sitten ihminen enää voi luottaa, kun ajokalustoaan keväisessä autokiimassaan haluaisi päivittää? Perinteisestihhän kori pettää ennen tekniikkaa, mutta nykyään hyviä hylsyjä menee sulattoon konerikkojen saattelemana. :(
Voivoi, kai se on BJ ostettava, tai puunattava oma raato katsikuntoon. ;) |
Me ostettiin aikanaan Bj ja ollaan ajettu, korjattu, katsastettu ja taas ajettu ja vielä on kestänyt. Ei olla pahemmin rakennettu eikä laitettu blingblingiä koska ne ei sovi maastokäyttöön, auton pitää olla sellainen että sillä sietää ajella ilman harmin kyyneleitä jos osuu johonkin.
Meillä Bj on sen näköinen että sillä on todellakin ajettu eikä vaan puunattu. :D Laita sinäkin A-P se kotterosi sieltä hallin nurkasta ajokuntoon, ei siinä paljon laittamista ole. |
Lainaus:
Bensakone on tällä hetkellä selvästi yksinkertaisempi ja sitä kautta toimintavarmempi keksintö. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Me ihmiset olemma erimallisia, vaikka esim. pituus olisi sama. Jalkojen vs. selän pituus lienee aika määräävä tekijä miten autoon mahtuu.
|
ei oo yhden eikä kahden suusta kuultua että kun ovat 124 mersun uutena ostaneet ja sittemmin vaihtaneet uudempaan ja taas palanneet 20v. jälkeen takaisin 124 mersuun. niin etteivät enää muulla aja :D
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Mitenkäs nuo pienemmät diisselit noin 2005-2008? Volkkarin 1.9 tdi lienee suht vanhakantainen ja luotettava kone. Mitä ihmehimmeleitä tarttee varoa tojotan 1.4 d4d koneen kanssa? Entäpä kaukaisen aasian kaunokainen KIA, pikkudiiseleistä en ole kuullut yhtikäs mitään?
Ylipäätänsä noin uusien autojen katselu on TYLSÄÄ. Jotenkin henkinen automaattiohjaus vie katselemaan vanhempia mersuja, volvoja, subaruita ym. Ajatuksella: ei kai toi vielä niin mätä voi olla... |
Lainaus:
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?p=688372 |
Lainaus:
|
kaverilla on kian katumaasturi jolla on kiskottu raileria ja ralliautoo jo useempi vuosi. Perus huollolla muuten menny mutta vauhtipyörä porsi jo ennen lastutusta.
Ajultaan aika hyvä auto ja lastun kans aika voimakas. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Juu eli samainen isompi.
|
| Sivu luotu: 06:42 (GMT +2). |