![]() |
Sastamalan Kämmäkässä rymyttely 1.12.2012
Vuoden viimeinen Kämmäkän rymyttely päätettiin pitää lauantaina 1.12.2012.
Paikkana jo tutuksi tulleet Juhan kalliot. Ajoalue muodostuu kahdesta osasta. Toisella on enemmän kalliota ja toisella safariin sopivaa helpompaa maastoa. Molemmat vapaassa käytössä. Mikäli porukka haluaa, Eero voi taas vetää safariletkan. Muuten vapaata rymyttelyä oman maun mukaan. Maastossa löytyy ihan kaikkea, helposta vaikeaan riippuen omista ajolinjoista. Ajoalueille pääsee joko sitä perinteistä jyrkkää nousua pitkin tai metsän kautta helpompaa metsäkoneuraa pitkin. Tämä tietona heille jotka ovat kokeneet jyrkän sisääntulon liian haastavaksi. Ajoalueella makkaranpaistopaikka. Katselijoille tiedoksi että parkkipaikalta on lyhyt matka ajoalueille. Aloitellaan klo 11.00. Parkkipaikka on pienehkö mutta Eeron piha-alueille saa autonsa viedä. Tästä tarkempaa opastusta paikanpäällä. Mikäli jätät autosi tienvarteen, jätä se niin että isompikin ajoneuvo mahtuu ohittamaan sen. AJO-OHJEET: Koordinaatit ajoalueelle: N61 14.636 E022 47.962 Lähin osoite Selkätie 474, SASTAMALA Muutaman viestin jälkeen tässä topicissa lisää informaatiota kuvien kera parkkipaikoista sekä ajoalueesta. Kannattaa lukaista. Ja tässä se Powerin laatima vanha tuttu ajo-ohje: Kun Huittisista päin lykkää pitkin valtatie 12.sta niin tulee risteys josta oikeelle kämmäkkä ja vasuriin äetsä niin siittä sitten käännös oikeaan PÄIN ja selkätietä pitkin n.5-6km tulee vasuriin nevanmaantie niin olet ohittanut ajoalueen n.200 metriä sitten ,eli alue on heti tien vieressä kallion kupeessa ei pitäis ihan helpolla ohi ajaa kun kallion alla on tasotettu plaanikin. Nii juu ja tampereelta päin lykätessä voi kannattaa kääntyy 12 tieltä kuitenkin vasuriin niin löytänee helpommin perille (: Oma navi näytti sisään tulon kohdalla osoitetta Selkätie 474,sillä osuu ainakin lähelle VAPAA PÄÄSY KAIKILLE, TERVETULOA! |
Tässä linkki viime vuoden joulukuun ajoihin. Silloin tämä tapahtuma sai paljon porukkaa paikalle ja kelikin oli viimisen päälle aurinkoinen.
Topicin loppupuolelta löytyy ajokuvia ja videoita. Kannattaa katsoa ja ladata itseään hyvään ajotunnelmaan. :) http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=90220 |
Tullaan ulkoiluttaan jeeppiä, jo se melkein puolivuotta talliss sai levätä, niin luulis taas meno haluja sillä olevan.
|
Mukana taas.
|
Saatan kanssa heilahtaa paikalle.
|
Olis kanssa tarkoitus saapua paikalle...
|
jos ei taivas repeä niinpä sitten könyämme kohti kämmäkän mäkiä ja kivikoita.
|
Jos saadaan suikka kasaan niin ois tarkotus lähteä möyrimään joukkoon hilpeään..
|
Tulossa ollaan!
|
Lainaus:
Nyt olis kaks suikkaa tulossa täältä mäntän suunnalta. ;) |
tulossa ollaan kans
|
Kuramadot mukana kolmella autolla näillä näkymin.
|
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118309
Kävin tänään Kämmäkässä katsomassa miltä ajoalue näyttää runsassateisen kesän ja syksyn jäljiltä. N61 14.636 E022 47.962 lähin osoite Selkätie 474 SASTAMALA Näkymät Selkätieltä, ajoalue ja pieni parkkipaikka vasemmalla puolella tietä ja isompi parkkipaikka tien oikealla puolella. Kevyemmät kuljetuskalustot voivat pärjätä noilla parkkipaikoilla. Henkilöautot suosittelen jättämään tien reunaan niin että isompikin ajoneuvo mahtuu ohittamaan ne turvallisesti. Raskaammat kuljetuskalustot sinne Eeron piha-alueelle. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118310 Tästähän sitä on ajoalueelle aina "noustu". :D Kuva latistaa ja jokainen on aina paikanpäällä todennut että onko se noin jyrkkä ja pitkä. Mutta helpompikin vaihtoehto on.... http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118331 Ajamalla ajoalueen ohi noin 200 m tulee kohta jossa vasemmalle kääntyy Nevanmaantie. Tässä kohtaa on tilaa ottaa offispeli kuljetusautosta pois tai tulla ne pari sataa metriä ihan ajamalla riippuen auton vakuutustasosta. Tie on yleinen. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118332 Nevanmaantien risteyksestä noin 30 m takaisinpäin ja metsään menee ihan ojarummulla varustettu metkäkone liittymä. Tästä on helppo safariautonkin körötellä ajoalueelle seuraamalla polkua joka tulee makkaranpaistopaikan tuntumaan kallioiden päälle. Nevanmaantien risteyksestä noin 1,5 km eteenpäin Selkätietä ja tulee Eeron piha-alueet jotka ovat tien molemmin puolin. Tulen laittamaan sinne 4x4 P - kyltit. Sinne suosittelen vietäväksi ne raskaammat kuljetusautot. Tosin sitten pitää sopia kuljetuksesta takaisin päin mutta niistä on aina ennenkin selvitty. Ryhmätyöllä. :) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118311 Hieman on vettä kertynyt painaumiin mutta muuten tutut kalliomaisemat avautuvat tulokkaalle. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118312 On vaativaa ja helpompaa riippuen minkä reitin valitsee. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118313 Puitakin on kaatuillut sitten viime kerran ja se tietää metsurin hommia ennen ajojen alkamista klo 11.00. Näitäkin kiviä on ajeltu mitä hauskimmilla lähestymiskulmilla ja hurjilta kaatumisiltakaan ei olla vuosien saatossa vältytty. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118316 Mutta helpompaakin kiviporrasta löytyy matalimmille autoille. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118314 Tämä grillauspaikan vieressä oleva prutakko onkin ruohottunut uhkaavasti. Josko pitkästä aikaa joku tulisi ja avaisi reitit kuntoon. Prutakon pohjassa on kiveä ja kantoa, joten ihan päättömästi ei tuonne kannata ampaista. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118315 Vielä toisesta suunnasta kuvattuna. Aikoinaan Kares ja Ossi suorastaan kilpailivat kumpi ajaa prutakon nopeammin ja näyttävämmin läpi. Mutta tokkopa kummastakaan on sellaisiin suorituksiin enää... :rolleyes: :p Suosittelen tätä testauspaikaksi niin kalustolle, miehistölle kuin vinssillekin. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118317 Sitten suunnaksi metsäpolku ja toinen ajoalue. Polulle sattuu muutaman kerran kiviäkin mutta eivät ne ole mahdottomia edes safariautolle kun hieman niitä kiertelee ja suunnittelee. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118319 Tällä ajoalueella on vähän niinkuin kaikkea. Ajettavaa kallion päällipintaa, prutakkoa ja kiviportaita helposta vaativaan. Tänne Eero yleensä ohjaa safariporukan sitten kun päätetään lähteä "lenkille". Toki alue on vapaasti käytettävissä koko ajan. Porukka on vain aina viihtynyt enemmän tuolla ykkösalueella. :) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118324 Vakiommallekin sopivaa mestaa. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118325 Ja tässä se safarilenkin prutakko josta ollaan aina porukalla läpi menty. Syvä se ei ole mutta tapahtumia on tämänkin kohdalla nähty. Vakiommalle autolle vaativa. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118327 Aikun on kiva pikku porras. Ja hyvä kun pitoa saa aina lisää renkaisiin noista lammikoista. :) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118326 Aina pitää laittaa väliin kuvia helpommastakin maastosta etteivät safariporukat ala empimään tulemistaan. :) http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118328 Tämä kivi on ollut suosittu. En tiedä näyttääkö miltä mutta vaikea se on joka tapauksessa ollut jopa portaaleillekin. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118329 Takaisin ajoalueen parkkipaikalle Selkätien varteen. Ajoalueen reunat ovat todella jyrkkiä. Näitä ei ole kukaan noussut ylös ainakaan ihan suoraan. Kierrellen ja kaarrellen ehkä. http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=118330 Tästä ei ole noussut vielä laakista kukaan. Kares nousi Joopilla viime joulukuun ajopäivällä sillai pikkuhiljaa mutta hieman ennen lakea koukkasi sivureiteille. :D Ossi on hieman tuumaillut että josko yrittäisi vuorostaan. Tuskin yhtä hyvällä menestyksellä mutta edes vähän matkaa... Isoa Boggeria on jo soviteltu Krossin alle. :p TERVETULOA IHAN JOKAINEN. Toivottavasti nämä kuvat innoittivat edes hieman. :) |
Appariksi tojeroon tulossa, ellei sitten innostu chieffiin hakeen tarrakilpiä ja safaroimaan sillä.. Pikappia ei raaski tuolla ruhjoa, muistelisin puitten olevan lähellä toisiaan :D
|
Kyllä tänne suzukilla pitää tulla :D
|
Eiköhän sitä eksytä paikalle katteleen.
|
Heinimaantien ajopäivällä tuli Pappa59:n kanssa puheeksi tuo edellinen Kämmäkän ajopäivä 19.5.
Silloinhan hänen autonsa Volvolainen portaaliakseli antautui ja tulin kuvanneeksi koko tapahtuman. Kiire, mikä ihana tekosyy... mutta nyt sain aikaiseksi katsoa kyseisen ajopäivän videosaaliin läpi ja sieltähän löytyi vaikka mitä! Tässä ensiksi tämä Volvolaisen akselin tuhoaminen tyyliin Pappa59: Videota löytyy niin alkukarkeloista kuin safarilenkistäkin. Koska ajelin itsekin niin se muu kuvaaminen jäi. Mutta tulin antaneeksi jossain vaiheessa kamerani VWTarolle ja hänhän oli kuvaillut enemmänkin. :) Teen jonkinlaisen koko illan elokuvan ja latailen tuubiin vielä ennen tätä seuraavaa ajopäivää ikäänkuin luomaan hyvää ajovirettä tulevalle päivälle. :) Niin ja nyt tulevana ajopäivänä keskityn pelkästään kuvaamiseen ja yritän myös saada filmit tuubiinkin hieman ripeämmin kuin mitä nyt. :o |
:):)Jep sanonta kuuluu parempi myöhään kun ei milloinkaan
|
jos ehdin soa hj:n norrat vaihtamaan ja kuljetuskalusto on ehjä niin mukana.. :cool:
|
Ajopäivä lähestyy ja latailin tuubiin kaksi filmiä joista on hyvä ammentaa ideoita vaikka siihen kuinka tuo aloituksen jyrkkä mäki kannattaa nousta taikka millaisilta maastot safarilenkin varrella näyttävät. :)
Nyt kun sain nopeamman nettiyhteydenkin, pystyin "pakkaamaan" filmit hieman laadukkaampaan muotoon ilman että latausajat olisivat menneet vuorokausien mittaisiksi. Tämä aloitusmäki on aina ollut kaikille tasaisen vaikea, mutta onneksi maasto on pitävää eikä se ole sen vuoksi muuttunut miksikään lukuisien kuopimistenkaan jälkeen. Mutta edelleen muistutus että alueelle pääsee helpompaakin reittiä pitkin. ;) Näkymää safarilenkiltä ja pari vaikeampaa kohtaa. Tosin eihän sitä tiedä mitä Eero tällä kertaa keksii. Ja aina kannattaa antaa ehdotuksia ennen lenkille lähtöä, esim haluaisiko vakiommalle ryhmälle helpompaa tai rakennellulle vaikeampaa reittiä. Eero kyllä suoriutuu Mesellä niistä kaikista. :D Laitan vielä koosteen VW Taron kuvaamasta materiaalista kunhan olen saanut sen saksittua. Ja kyllä mun editointiohjelmassa saksetkin on vaikka filmien pituudet eivät puhu sen tosiasian puolesta. :D |
tarkotus olis tulla kolmen auton voimin... pajero, bj ja zukizuki
|
Lainaus:
|
tää on vanha vinkki mut ota nyt ne vahat tanarin kilvet siit ladon seinästä ja paas pöräytellen paikalle :D
|
vois sitä lähtee kiusaa vajaa vetost :)
|
No nyt se uhkailee vielä lumisateella,ei noilla mun suitzan renkailla kyllä lumessa pääs minnekkään.:mad:
|
Lääkäri antoi tänään luvan kokeilla josko selkä kestäis joten eiköhän sitä raahauduta paikalle Plastolla tai Ketaralla.
|
Lainaus:
|
Taitaa kanssa jäädä rymyttelyt tällä kertaa väliin...:( Ei riitä kunto autossa, eikä miehessä...:mad:
|
Kahren hoojiin voimin tulossa paikalle katsastamaan kalliot!
|
Pitäiskö minunkin tulla...joo :);):cool:
|
Tulossa kuraisella uazilla:)
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Ja mää jouduin lähtemään auraamaan, pitäkää hauskaa älkääkä teloko itteenne.
|
Kiitokset taas ajeluista. Väkee oli hyvin taas ilmaantunut paikalle. Autotkin kesti yllättävän hyvin kaikilla pitkästä aikaa kämmäkän kivikoissa..
|
Kiitokset ja suuret sellaiset taas kerran maanomistajalle sekä muille osallistuneille ( Ossi muistaa sit viedä paketin perille ;)
Hiukan oli liukasta ja omaa ajelua häiritsi takalukon toimimattomuus aina ajoittain kun ei toinen takarengas vetänyt välillä laisinkaan :( Ei tarvinnut kesäkelien ajolinjoja ajella vaan vinssailua pikkusen. Hauskaa oli ja kuoputtaa sai kyllä taas koko rahan edestä. Pari kaatoakin bongattu ja hj kuskin suoritus oli hämmentävä (mutaspoorissa kylelleen :O ) Ja Myy suoritti päivän parhaan pelastuksen vaikka niin jo näytti varmalta kaadolta. Kuvia ja viteoita odotellessa. -Kiitos- |
hyvä päivä takana. komiat oli maastot kämmäkässä joten kait sitä vois toisenkin kerran lähtee sinne ruoputtamaan
|
Kiitoksia mukavasta ja tapahtumarikkaasta päivästä, mukavaa oli ja haastetta riitti kun Ossi niitä mulle järjesti sillai mukavasti.:D
Tulihan siinä muutamat puun halaukset ohimennen mutta yhtään kertaa en periksi antanut, eikä antanut Ossikaan vaan siitä meni mistä pitikin. Kaikenmaailman hassuja tapahtumia siellä oli muutenkin että katsottavaa kyllä riitti ja grillitulilla maistui makkara ja kahvi. Kyllä oli hieno päivä ja kiitos myös Ossille ja Sirpalle että sain Krossilla taas ajella! :) |
Kiitokset täältäkin!
Plazton apparina tuli hilluttua ja koitan jonkun videon uppailla tuubiin jahka mun 1M yhteys jaksaa sinne jotain pusertaa... Edittiä: Picun aiemmista kuvista kopsattua: "Tämä grillauspaikan vieressä oleva prutakko onkin ruohottunut uhkaavasti. Josko pitkästä aikaa joku tulisi ja avaisi reitit kuntoon. Prutakon pohjassa on kiveä ja kantoa, joten ihan päättömästi ei tuonne kannata ampaista." :D :D |
Myös täältä isot kiitokset hienosta ajopaivästä Järjestäjille,osallistujille ja erityisesti PikkuMaukalle joka järjesti hienon kyyditys systeemin kalustolle
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119167, Uaz toimi ja eteni hienosti kuljettajasta huolimatta:D On teillä hurjat radat:) |
kivaa oli vaikka hj sai siipeen lastaus vaiheessa eilen,
metsästä poistuessa ajoi sit renkaan rikki. lumi ja sileät mutikat ei sovi ajo tyylilleni. ylempi kuva |
Hauskaa oli ja tuli siinä testattua hojon ovien tiivisteetki ;) hyvät oli
|
Tuossa pätkää PikkuMyyn kikkailusta.
http://www.youtube.com/watch?v=BWa-b...ature=youtu.be |
Jeep jeep. Kiitos taas kaikille. Tavote tuli täytettyä, eli jeeppi kesti nuotiopaikalle asti, ja pikku hissuttelua ympäri alueen. Tällä kertaa ei menny ku taka banhard tanko mutkalle ja senkin huomasin vasta kotona.
|
5 Liiteet
Komia päivä ol. Ei oikeestaan vilukaan tullu ko tajus pysyy liikkeel. Harmittaa oikee ko tul niin vähä otettuu kuvii. Tässä muutama.
|
Kiitoksia taas meidänkin puolesta. Omalta osaltani tarkoitus oli saada mitsuun vähän tuntumaa ja se tavoite tuli saavutettua. Enkä edes saanut sitä rikki, Sirpan peloista huolimatta :) eli kaikin puolin onnistunut päivä.
|
Isot Kiitokset Kaikille tapahtumaan osallistuneille niin Juhan, Eeron kuin meidänkin puolesta. :)
Liukasta oli ja Kämmäkän kallioilla on silloin ollut tapana näyttää ne hurjemmat puolensa. Onneksi kellekkään ei ainakaan näyttänyt tapahtuvan mitään vakavampaa vaikka läheltä piti tilanteita tuntui olevan jo liikaakin yhdelle päivälle. Joku sanoi osuvasti kun totesi että jalkapelillä liikkuvilla pitäisi olla kypärä pakollisena varusteena. Tosiaan, maa pakkaslumen alla oli kauttaaltaan erittäin liuikas. Jalkapelillä ei maastossa pysynyt offareiden vauhdissa millään mukana ja kameraanikin tarttui aikaisempia ajokertoja vähemmän materiaalia. Mutta kyllä sinne jotain kertyi ja työstö alkaa alkuviikolla. Kunniasanalla, nyt teen sen kuntoon "hieman" ripeämmin kuin viimeksi. :D Niinpä, ei niihin prutakoihin pitäisi päättömästi ampaista. :p Ja vuosien saatossa on se samainen kivikko katottanut useammankin auton, niin tälläkin kertaa kävi. Jyrkkää sisääntulonousua ei sitten enää ihan kaikki edes yrittäneet. Mutta tuosta sisääntulomäestä mieleen jäi hauska tapaus: viimekerralla ainoa auto joka ei yhteisessä lähdössä mukana olleista noususta selviytynyt, tuli nyt oikein heittämällä ylös. :D Lieneekö jäänyt jotain hampaankoloon viime kerrasta. :) Kämmäkkä jää nyt talven lepoon ja seuraavan kerran ajellaan keväällä. Nimittäin syvässä lumessa ne samaiset kalliot ovatkin jo aika voittamattomia. :cool: |
Lainaus:
Krossi jäikin ajopaikalle katkenneen ohjaussylinterin kiinnityksen vuoksi. Ne isot Boggerit yhdistettynä rankkaan ajotyyliin taisivat olla liikaa sille kiinnitykselle. Mutta onneksi ei muita vaurioita tullut siihenkään, joten onhan tämä ihan sukkelaa kun autot näin hyvin kestivät. :D |
Kiitokset tapahtuman järjestäjille ja kaikille mukana olleille
mukavaa oli ja jos jonkinlaisia sattumuksia/onnistumisia taltiointeja tapahtumasta video. http://www.youtube.com/watch?v=8MiFHgAIMFc&feature=plcp kuvia. http://www.youtube.com/watch?v=V4N73wP1Ok0&feature=plcp |
Kiitokset ajeluista!
Hauskaa oli taas! Sirpaa kopsaten niin kävellen oli vaarallista nimimerkillä: liukastuin ja polvi paskaksi... Onneks oli vasen niin ei vaikuttanut tohon kaasun käyttöön :p Kuvat on kivoi: http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119345 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119353 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119352 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119351 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119350 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119349 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119340 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119341 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119342 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119348 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119347 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119344 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119346 http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=119343 |
|
Lainaus:
|
Kiitoksia paljon järjestäjille ja koko porukalle.:)
oli todella mukava päivä. |
Kiitokset tojeron apparin paikaltakin, net jotka parjaa risukeula pajeroita nin en ymmärrä mistä puhuvat.. Kyl toi senverran hienosti kulki kunnes bensapumppu sippas siihen lätäkköön.
Samaten kiitokset Jannelle joka autto tojeron pois mettästä, lt:kin lähti pellolta ominavuin lisäpainon turvin.. :D Josko ens kerralla tulis itekin jollain kotterolla ajeleen.. ..Eli kinkunsulattelu safaria ei ole tänävuonna? |
Kooste päivän tapahtumista on tuubissa katseltavana. :)
En kuvaajana onnistunut työssäni kovin hyvin, kun koosteesta puuttuu hirveän moni auto. Mutta se aikaisemmin käyttämäni taktiikka ei vain yksinkertaisesti toiminut. Nimittäin normaalisti olen juossut kuin päätön kana tilanteesta toiseen, mutta nyt se juokseminen oli syytä jättää keväämmälle. :( Mutta tässä kooste siitä mitä kamerasta löytyi. :) Ja varoitus: musiikkia on vain vähän alussa ja lopussa. :D |
Hyvä pätkä!
|
Kiitokset tapahtuman järjestäjille sekä tietysti maanomistajalle. Oli kyllä hieno päivä, vaikka omalta osalta ajot loppu liian aikasin. :)
|
hyviä tilannekuvia ja kuvioita..:D:D
|
hyvä viteo =)
|
Sivu luotu: 03:44 (GMT +2). |