![]() |
kyllähän tuo pari minuuttia kuulosti aika hurjalta jo puhelimessa.
mielummin moottorisaha mallisen hankkisin, logosoleja näyttää olevan käytettynä myynnissä, ja ainakin videoiden perusteella isolla sahalla kohtuu joutuisaa. ihan harrasteena touhuan, joten ei se nopeus tärkein asia ole. ja peruslautaa ja 2"4 ei kannata sahata. tuo uusi stihl ms500i on ensimmäinen saha mitä voisi kuvitella yleissahaksi, yllättävän kevyt noin isoksi. näin ei tarvitsisi kahta sahaa. |
Jäi edelleen vähän auki, että mitä tavaraa meinaat sillä alaskan millillä tehdä? Jos jotain mitä ei voi suoraan rautakaupasta hakea ja pieniä määriä, niin voihan se ajaa asiansa. Eikä sinänsä ole kovin kallis lisävaruste sahalle, mutta toisaalta en sahaa tuota varten ostaisi. Tuppilauta tai pitkospuut ym. varmaan tuolla onnistuisi kohtalaisesti. Jos taas jotain täyskanttista meinaa, niin tuolla pitää väkertää aluksi ohjurit kolmelle syrjälle ennenkuin pääsee tekemään valmista soiroa. Paksuusvaihteluita tulee takuuvarmasti. Nopeuttahan on helppo testata kun pistät metrin pölkyn pystyyn ja otat aikaa paljonko sen halkaisemiseen menee.
Jos päädyt ostamaan, niin kirjoita tänne kokemuksia. Lainaus:
Kysyntä sahureille on kadonnut jo paljon ennen kuin puista alettiin leimaa vaatimaan. |
Omasta metsästä ei saa sahata talon runkovärkkejä!
Lainaus:
Nyt? on rakentamisen vaatimukset semmoisella "mallilla" : Että en omasta metsästä saa sahata lankkuja, joita käyttäisin kaava-aluella olevan "kaupunki-asunnon" rakentamiseen! Siis pitää olla jokin (CE), monesti tuo tulkitaan china exit.... ... |
Lainaus:
Mutta kenttäsirkkelit katosi jo aiemmin, tuo leimaus vaikutti lähinnä pieniin sahoihin kulujen lisäyksenä. Edit. Ja kuten kirjoitit, tuo koskee vain kantavia rekenteita. Kaiken muun saa edelleen tehdä omasta tavarasta. Ja runkotolppienkin kohdalla valvonta on käytännössä mahdotonta. Siitähän katoaa merkinnät jokatapauksessa kun se lyhennetään oikeaan mittaan. |
Lainaus:
|
kokemuksia kovapala teräketjuista sahaan, uuteen katselin esmin kiuruveden metsolasta 61€/ketju. ei kallis.
mutta näiden terotus? tarviiko olla 5kpl ja osa aina terotuksessa? mites kokemuksia |
Lainaus:
|
Lainaus:
käsin en jaksa viilailla kun pakosta. pointti oli että tartteeko ostaa kasa ja aina puolet maailmalla terotuksessa |
mistä fiksu keksintö mönkijän tukkinosturin puomin käännölle. ammatti kuormaajissahan aina sylkyt ja hammastus.hiemman työläs askarella.
löytyykö varaosia olemassa oleviin edukkaasti, yrittänyt etsiä muttei löydy onko kokemuksia,jos vaikka laittais ketjuvälityksen (tiheän) ja hytikkamoottorin päähän, miten käyttäytyy kun kuoma pysäytetään ja tulee paineisku |
Lainaus:
Laita kahdella hydraulisylinterillä ja paksulla ketjulla kääntö, siis iso ketjupyörä esim. peräkärryn napaan ja ketjua siirretää sylintereillä? (siis akselintumppi rungossa, ja pyörän pultteihin nosturin masto, ketju kulkemaan siten, että nostaa mastoa pystyyn aina kääntäessä) Onhan niitä muutakin vaihtoehtoja, esim. samallainen nivelistö, kuin kaivurin kauhan kuokistajassa, toki jos pitää saada yli 180 astetta kääntöä, niin ongelmanaksi alkaa tulla se, että ääriasennosta voima pieni. Noista kovametalli teräketjujen teroitoksesta: ei kokemusta: Mutta sorvin kovametallisten teräpalojen teroituksesta/muokkaamisesta pikkuisen; ei onnistu samoilla tuokaluilla kuin esim. pikaterästen, taikka karkaistujen: Vaatii timanttilaikan (en ole kokeillut, onnistuuko noilla rälläkän...), mulla kaksi venäläistä, hiomapinta näyttää samankaltaiselta kuin liipassa (jolla -60 luvylla teroitettiin vikatteita) ja piti kuulemma ehdottomasti käyttää jäähdytystä. Joillakin keraamisilla? työkaluilla noita on myös teroitettu. |
Löytyykö jostain valmiina sellaisia sidontalenkkejä jotka tippuvat alaspäin lattian läpi kun eivät ole käytössä? Sellainen kapea joka mahtuu lavan lattiapellin uraan eikä jää koholle kovin paljoa kun ei oo käytössä. En tarkoita tällaisia https://m.motonet.fi/fi/tuote/451270...59x73-mm-2-kpl noille joutuisi leikkaamaan kolon että olisivat lavan tasalla, ja kun lavan pohjakaan ei ole tasainen...
|
Muistaakseni TMT Malinen/ raskaankaluston varustajat
|
Lainaus:
https://rkktrailer.fi/tuote/sidontal...valuterasta-2/ |
Lainaus:
Taidampa noita hakea kourallisen. Prkl tarvi enää vetää ristiinrastiin liinoja ku haluis yhen ämpärin lavalle kiinni :D |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
GAZ 704 maastoperäkärry, kuinka korkealla vetopää on jos sen laittaa suoraan aisan tasalle? Suurinpiirtein.
E: toinen aiheeseen liittyvä kysymys. Voiko 2" vetokuulaa käyttää turvallisesti 50mm kuulalle tehdyn kuulakytkimen kanssa? Jos tähän saisi vielä perustellun vastauksen. Googlettamalla ei löydy kovin luotettavan oloisia vastauksia. |
Lainaus:
.tosin käytettyä logosollia saa 1500€. järkee ei oo,mut olipahan syy ostaa tuo saha 😎 |
Ite ostin joskus muutama vuosi sitten Clas Ohlssonilta sellaisen ohjurin, jolla sai tehtyä itelle lankkua.
Sahana on Jonssin 2055 ja siinä Uittokaluston pitkä laippa halkaisuketjulla varustettuna. Tuo ohjuri tarvii sen T-malliin rakennetun lautaohjurin ensimmäisiin 2x sahauksiin. Sen kun saa rakennettua, niin jatko on jo paljon helpompaa. Koesahausten jälkeen tuli markkinoille tuo Puuilon välittämä sahausohjuri. Siinä voi aloituksessa käyttää ohjurina jopa alumiinitikkaita. Mielestäni on parempi ohjuri. Omat sahaukset menivät ihan OK, kun tein vaan autopukkia varten sellaisia 3" lankkuja. Aloituksen jälkeen kun sinne sahauksen alkurailoon napautti vaikka kaatokiilan, niin se loppusahaus oli huomattavasti kevyempää. Noilla ohjureilla kun koittaa sahailla, niin kyllä sahassa pitää olla kunnolla potkua (väh. 60ccm) ja siltikin kannattaa välillä jäähdytellä. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Jos tarkoitat tilannetta, että kärryn laita olisi vaaterissa, niin aisan korkeus riippuu toki renkaista ja kuormastakin. Minulla on GAZ-kärryssä tällä hetkellä alla pinnatut 225/70R15C-renkaat (korkeus noin 69 senttiä). Tyhjän kärryn aisan puoliväli on n. 53-54 sentin korkeudella maasta. Tässä kärryssä vetolenkin tilalle on hitsattu pätkä 60x60-putkea niin, että jatkeeseen pultatussa kytkimessä kuula jää noin alkuperäisen aisan puolivälin paikkeille. Selvästi "alamäkeen" kärry kulkee, jos vetokuula on standardikorkeudella. Kun ostin kärryn Kalkusta, niin siinä oli alla huonokuntoiset 6.5-16:t (korkeus n. 74 senttiä). Laitoin tarkoituksella vähän matalammat kumit alle, ettei kärry kulkisi ihan niin hassun näköisessä asennossa. 15-tuumaiset vanteet on Suzukin, jossa on sama jako. Silti se menee vieläkin hieman alamäkeen, kuormattunakin. Jos korkeutta haluaa lisää, niin orggisvanteille istuu hyvin 7.50-16:t, jotka mahtuu pyörimään GAZ-kärryssä, vaikka akseli olisi pohjaanlyöntikumien varassa. Muistaakseni pohjaamiseen tarvittiin noin 800 kiloa kuormaa. |
1 Liiteet
Kiitos vastauksista. Ja juu, vaaterissa olevaa kärryä tarkoitin :D Vetokoukku rakenteilla Chevyyn niin mietin että siinä voisi olla maastoperäkärrykorkeus ja standardiperäkärrykorkeus.
Jenkeistä saisi tuollaisen seksikkään yhdistelmäkytkimen mutta ei löydy mistään tuon kuulan tilalle sopivaa 50mm kuulaa niin taitaa jäädä haaveeksi. Tuossa on siis tuo pallon kierre paljon suurempi kuin 50mm palloissa oleva. |
Lainaus:
|
Lainaus:
löytyy myös viralliseen käyttöön kelpaava. Siinä vain kuula tulee ylemmäs, mikä voi jossain käytössä häiritä. Samasta kaupasta löytyy myös pikairroitettavia kiinnityslaitteita koukuille ja kaikkea muuta kätevää. Itselläni on vähän korotetussa ja 35" renkailla varustetussa Geessä koukku alkuperäisessä paikassa, eli melko korkealla. Ei se silti ole ollut mikään ongelma varsinkaan 1-akselisissa kärryissä vaikka ne kulkee nokka pystyssä. Useampiakselisia on joskus hankalampi ottaa perään jos ei nokkapyörän nostovara riitä. |
Lainaus:
|
saako riihimäen reudulta polariksen perä/vaojteisto öljyjä?
ei mitää hajuu mitä pitää laittaa mut sen muiatan et oma omaa kamaansa oli |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Jos vaihdat tuon kuulan vaikka adapteri holkilla, niin testaa, että tuo lukitus (50 mm kuulana) ei vaan pääse lukittumaan kärryn vetopään päälle... Jos pääsee lukittumaan, niin särkee/vääntää jotain... |
Voiko hinattavan laitteen muutoskatsastaa O1 eli 750kg perävaunuksi? Vai pitäskö täyttää nykymääräykset joita tollanen Gaz 704 ei varmasti täytä :confused:
|
Lainaus:
Eihän niistä ylipäätään ole kummoisiakaan määräyksiä olemassa, lähinnä valoihin, heijastimiin ja rakenteen kestävyyteen liittyviä juttuja. Onko sille valmistajan toimesta määritetty maksimi nopeus ja kantavuus ja onko niistä jotain dokumenttiä? |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Valkoinen hdj tolsan rampissa kirkkonummella tänään? Palstan tarra ja kyljissä jotain. Olitko sinä?
|
Löytyykö polaris sportsman 800 tietäjiä
Kun puhaltaa öljyä ilmanputsariin |
Lainaus:
|
Perkeles ku en ymmärrä lontoota ja google kääntäjä ei osaa kääntää selkokielelle
|
Juutuupin mukaan pollen huohottimeen on tarjolla korjaussarjaa.
|
Lainaus:
|
stihl öljypumpun säätö.kyseessä 500i mutta uskon että muissakin sama. eli normi säätöalue, ja saan säädettyä sen yli jos painaa rajoitin nappia alas ja kääntää vivun yli.
ok.rajontintappi ei ainakaan ruuvarilla painu, näyttää ihan putkisokalta, kokemmuksia että kuuluuko se varovasti painaa vaan tuurnalla alas, vai pitäisikö olla jonkin sortin jousikuormitettu? ohjeessa lukee painetaan alas sopivalla työkalulla. |
Mitä tarkoittaa monikäyttöauto ja mitä eroa normaaliin omassa käytössä jos ostaa semmosen
|
Mikä homma näissä IKH:n kiiltosinkityissä Grade 8 (10.9) pulteissa on? https://www.ikh.fi/fi/pultti-unc-1-2...tty-pkc12x112a
En ole ennen nähnyt kiiltosinkittyjä kovia pultteja, eikä tuollaisia juurikaan löydy mistään muualta myynnisssä, poislukien jotain erikoispultteja. Miten niitä sitten IKH:lla on? |
Lainaus:
|
kellään kokemuksia teräketjun terotuskoneista?
näitähän on joka hintaluokkaan, olisko max 350€ mitä voisin sijoittaa. |
Varmaan porukalla monenkirjavia kokemuksia noista obd porttiin tulevista skannereista. Itsellä taisi juuri tulla ensimmäisen hankinta eteen. Nissan pathfinderi 2011 ei yllättäen enää käynnisty lainkaan ja jollain tarttis päästä koodeihin käsiksi jos sieltä löytyisi vinkkiä mistä vikaa etsiä.
Kiirekkin tietty olisi niin katselin että motonetista löytyisi muutamaa mallia, mahtaako noista olla mihinkään? Ja mistä sen sitten tietää että käy juuri omaan autoon? Näkyy tuollakin olevan ihan merkkikohtaisia osa. https://www.motonet.fi/fi/tuote/4931...BD-OBD-testeri https://www.motonet.fi/fi/tuote/4931...8-varinaytolla |
Lainaus:
|
Millä halpis led polttimoiden radiohäiriöt pois?
|
Häiriön poistaja virtajohtoon 10-15€ kpl.
|
Helppoa jos toimii....?
Lainaus:
https://asset.motonet.fi/img/4/471003/300/471003.jpg https://www.motonet.fi/fi/tuote/4710...toon-ferriitti |
Tänks!
|
Lainaus:
Lainaus:
AUTEL MD802 Pro Maxidiag Elite ALL SYSTEM Graphing Scanner Code Reader OBDII SRS http://www.autelstore.co.uk/service/...IaAs9SEALw_wcB Hinta kohtuullinen, jotain parisataa egeä toimituskuluineen maksoin (tilasin uk E-Bay:stä, tuli viikon sisään). Tuntuu siinä olevan grafiikkaakkin tarjolla ja tukee montaa merkkiä ja siinä on kaikki protokollat. Kun vehje saapui, päivitin heti netistä viimeisimmän softaversion valmistajan sivuilta samalla kun rekisteröin tuotteen. Oon ollu tyytyväinen, kaikki testerit kun ei ymmärrä Land Rovereita, tämä melkosen hyvin, toki tietyt mallit vaatii sit ihan omansa esim. P38 Range. On sillä muitakin autoja luettu ja vikoja nollattu. |
Ebaysta Delphi (piraatti) silti yleisessä käytössä kattaa lähes kaikki automerkit ja kuorma-autot. 38e kotia tuotuna
Ite laiton läppäriin millä ei muuta tehä kun näitten mukana saattaa joku roijalainen tulla. Mut täysin toimiva ja usean satkun eestä luettu jo koodeja millon mistäkin ja kuittailtu valoja, poltettu hiukkassudattimia jne.. . Vrt. Mitä käyttäs pajalla, tulis hintoihi.. Eka käyt lukee et jaa toi kuskin puolen airbagin anturi paskana ja korjauksen jälkeen vielä nollaus nii jo maksaa sen satkun se pelkästää...Nykyää lähes pakollinen jos omistaa jonkun muun kun Toyotan.. |
mitenkäs porukka on kokenut duunin jossa paljon ulkomaan komennuksia?
kerralla viikosta/kahteen putkeen ja reissupäiviä noin 100 vuodessa. toki tämä on makuasia varmasti.mutta omia kokemuksia saa jakaa |
Kymmenen vuotta tein reissuhommia, 100 - 150 päivää keikkaa vuodessa, nytte ollut kolmisen vuotta kotinurkissa eli ei pitkiä reissuja. Taas haen reissuhommaan, 100+ päivää keikkaa mutta nytte ylityöt vapaana ja tarkoitus olla kotikonttorissa väliajat niin sais vähän oltua kotonakin
|
99Riippuu paljon ihmisestä ja elämäntilanteesta. Itse n. 100 pv vuodessa on tullut reissattua, viimeiset 15v. Jonain vuonna vähän vähemmän ja jonain enemmän. Juuri tuollaisia lyhyitä max parin viikon pätkiä, paljon on 2 päivänkin.
Se hyvä siinä on ettei kiinnosta pätkääkään matkailla vapaalla Ja tosiaan kaikki ylityöt (aina tulee) prosenteilla vapaana, se on must. |
Kuka maksaa vanhoista auton akuista? Romanithan noita mielellään hakee pois mutta itse kun koittaa etsiä niin en löydä kuin paikkoja jotka ottavat ilman korvausta vastaan. Että mihin ne sitten niitä oikein kantavat.
|
Eiköhän noita ota vastaan kaikki myös metalliromua vastaanottavat firmat, ja varmasti rahaakin antavat. Teiltä päin en osaa firmaa mainita, mutta itse olen paikalliseen romufirmaan noita kuskannut.
|
Lapin metallikierrätys maksaa romuakuista 400 e/tonni, eli yhden tai kahden akun takia ei kannata paljoa nähdä vaivaa.
|
Lainaus:
Akuista kertyy melko äkkiä sen verran painoa et ihan kohtalaisen vaivanpalkan saa kun itse vie. |
Meilläpäin ostaa romukioski akkuja sekä kaikkee romua.
Ja hinta Akut 0,40 € / kg (alv 0%) https://www.romukioski.fi |
Lainaus:
|
Näin ulkomuistista sanoisin että olisin tuonnekkin viimeksi soittanut kun oli kasa vietäväksi. Keväällä se jossain välissä oli.
Yleensä on tullut kyseltyä useammasta paikasta hinnat ja sitten sen mukaan vienyt. Reippaat 10 vuotta sitten oli aina pienillä toimijoilla paras hinta mut nyt on viime vuosina ollut kuusakoski aina vahvoilla. Toki hiukan riippuen et mitä romua on saanut nurkkiin kerättyä eniten. |
Lainaus:
Paljon kulkemista ja ainakin meikäläisellä oli huono omatunto siellä makoilusta kun kotona arki pyörii ilman lököilyä. Sillai se varmaan kävis että viikko-kaks pois ja sit sama himassa. Tulin kuitenkin pois kun oli vielä paikka mihin tulla ja joku vielä odottikin. Tällä hetkellä ei reissaaminen juuri huvita. Nytkin just tulossa Lontoosta "hupireissulta", pe-su ja se riittää ihan hyvin taas toviksi. Kotiväen kanssa käytiin hiljattain Kreikassa mut mulle ei se ite matka-aika oikein napannut. Ns. välttämätön paha kun ton kahden vuoden.aikana tuli reissaaminen tutuksi... ei ns. jäänyt himo. |
Mutta tosiaan jos elämäntilanne sallii, niin kannattaa sitä käydä pyörimässä maailmalla.
Näkee usein myös muutakin kuin lentoasemien ja turistirysien kiillon, ja sen todellisuuten siellä takana. Koskee myös ihan euroopan "sivistysvaltiota". Oppii samalla myös arvostamaan kotimaata ja kuinka asiat toimivat, eikä välttämättä kitisi jokavälissä veroista yms. yhteiskunnan vääryyksistä. |
Jos elämäntilanne sallii, kannattaa tosiaan lähteä. Tai jos ei salli, ja lähtee, niin se tilanne elämässä voi hyvinkin muuttua ja elää. Isompi velipoika kävi pitkään ympäri maailman reissussa, jos-vaikka-mihin maailmankolkkaan, mihin vain sähköasemia suunniteltiin ja rakennettiin. Reissupäiviä helposti reipas pari sataa vuoteen, kotona vaimo ja pari lastakin, mutta reissuun piti päästä. Jostain kumman syystä sitten reissaamiset alkoi keskittyä, ja pitentyä nykyiseen asuinmaahansa, erosi silloisesta perheestään (joo, myös lapset jäivät käytännössä huomiotta) ja muutti Etiopiaan, jossa nykyään vaimo ja pari lasta...
Että tuollainkin voi käydä. Rahaa kyllä tuntui tulevan reissaamisesta, ja se oli sitten iso järkytys kun erkaantui myös silloisesta työnantajastaan, rahaa oli toki vielä tilillekin kertynyt, mutta siitä huolimatta tili alkoi hupenemaan odotettua nopeammin. Lie sitten syynä opittu elämän taso, jota piti tottakai ylläpitää sielläkin, mutta siitäkin sitten selvisi eteenpäin kun oli kotona hyvä opastaja paikalliseen yritys- ja muuhunkin kulttuuriin... |
Lainaus:
Juuri näin. Tässä euroopassakin on arki niin monella tavalla kuin on valtioitakin, puolensa kussakin. Toisaalta, huomaa myös sen että asiat hoituu ilman tätä meille niin tyypillistä suorittamista. Meidän pitäisi oppia vähän relaamaan ja antaa asioiden edetä omalla painollaakin. |
Miksi whatsappi käyttää luurin kameraa omineen?
Aina sillointällöin tulee ilmo että ko.ajatusten ja hyvien ideoiden ja videoiden Volga on käytännää kameraa. Viimeksi äsken kun vetelin unta kypärään yölöysiä varten....:confused: |
kuka osaa kertoa miten määrittelen aksiaalikuorman keskipakopuhaltimen laakeroinnille.
radiaalikuorma helppo, mutta aksiaalikuorma aiheuttaa itselle harmaita hiuksia.tähän tietenkin vaikuttaa lapakulma,nopeus, massa ainakin. mutta onko mitään nyrkkisääntöä. oletan ettei helppo homma,mutta onko oletusarvoa. muutettu nopeasti pyöriviä pallomaisesta kuulasta pallomaiseen rullaan niin voiteluväli tihenee. |
Lainaus:
https://upload.wikimedia.org/wikiped...ifugal_fan.gif Joku enemmän turbon näköinen siipi taas itse kääntäisi ilmavirtaa, mistä voisi ajatella, että syntyy kuormaa moottoria vasten sen verran, mitä massavirran kääntämiseen tarvitaan. Eli menisi työntövoiman kaavoilla. Edit: korjataan lausuntoa sen verran, että karvalakkipuhaltimessakin ilma törmää siiven takaseinään. Silloin muodostuisi voima massavirta x nopeus. Esimerkiksi jos puhallat ilmaa 100 grammaa sekunnissa nopeudella 10 m/s, voima olisi 0.1 kg/s x 10 m/s = 1 kgm/s2 eli 1 N. |
Mites nämä kuorma-autoksi rekisteröityjen moottorivaihdokset menee?
Saako -95 suburbaniin vaihtaa erilaisen vanhemman koneen? |
Onko miten huono idea, jos Jeep KJ:n vararenkaan tilalle laittais tälläsen laatikon: https://www.virtasenkauppa.fi/alumii...l-alutec-11178
Laatikkoon asentais "kiinan" planarin omalla pienellä akulla(lisänä vielä tup.sytytinpistoke), lämpimän ilmaputken reijän tekis vaan takaluukusta sisälle. Samaten laatikkoon mahtuis oma polttoainesäiliö lämppärille. Kun nuo roippeet on asentanut, niin tilaa jäis vielä liinoille yms. Ja tekin laatikon vielä helposti irrotettavaksi, niin sais lämppäriä käytettyä vielä esim. veneessäkin. Tietysti ohjainpaneeli pitää sisälle vetää, mutta tulis varmaan takaluukun ikkunan raosta. Ja eikös jos lämppäriin laittaa "mopon" akun ja lisäksi tup.sytytin pistoke, niin auto lataa tuota mopon akkua silloin, kun pistoke on kiinni? Vararenkaan sais vaikka safaritelineeseen katolle. Pääasia olis, että lämppärin sais helposti irti muhin tarkotuksiin(veneen/teltan) lämmittämään. Muistan lukeneeni palstalta, että noilla olis telttaa lämmitelty venäjän? safareilla, niin olisi myös kiva nähdä kuvia toteutuksista! |
Elämäsi on tehty helpoksi, ne lämmittimet voi olla myös koteloitu valmiiksi
https://www.ebay.com/itm/12-V-5KW-Di...sAAOSw-qNdms~k https://www.ebay.com/itm/New-Air-Die...kAAOSw2VZdoCu8 |
Miksi polttoainemittareilla oli ruuhkaa tänään?
Onko tulossa joku hinnankorotus joka astuu pian voimaan? |
Lie ollut paikallista tuo ryysis?
|
Tuolla on ainakin voinut olla ruuhkaa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8...1-cc16380c5fb6 Itse en tänään kyllä huomannut mitään ruuhkaa tankatessa. Suoraan ilman mitään jonotusta sai ajaa mittarille neljän jälkeen. |
Lainaus:
|
Lainaus:
https://www.youtube.com/watch?v=ApakOCUqNFU |
Ei koteloidusta mutta tallia olen alkanut lämmittämään tuollaisella kiinanlämmittimellä :o
https://karavaanari.org/kuvat/1570452277.jpg Joka kerta se on nätisti käynnistynyt kun olen sitä käyttänyt, käyttötunteja kait joku parikymmentä ja toistaiseksi kaikki hyvin :p |
Kiinalaisissa skoottereissa ja mönkkäreissä yms. olevissa kaasuttimissa on sähköinen ryyppy, siihen mustaan mötikkään menee pari johtoa. Sitten kaasarin alaosaan menee toiset kaksi johtoa, mitähän ne mahtaa tehdä ? Mulla lopetti johtosarja virran syöttämisen automaattiryypylle niin ryyppy on koko ajan päällä. Asiaa ihmetellessä aloin pohtimaan noiden kahden muun johdon tarkoitusta. Varmaan kytkentäkaavion jostain netistä löytäisi mutta joku tietää tämän nopemmin kuin sellaisen löydän.
|
Lainaus:
Eli kun johtoihin menee + ja -, niin silloin kela vetää ja suuttimen läpi pääsee bensa kulkemaan. |
Mahtaako 245/75r16 istua ollenkaan 6" leveälle vanteelle?
Maastoperäkärryyn tarvis made In russia 6.50-16 renkaiden tilalle tuoreempaa, eikä huvittais +400e laittaa uusiin renkaisiin varapyörineen kun niin vähän käyttöä tuolle. Noita 245/75r16 on 4kpl. Niissä on eri jako, muutosspacerin kans tulee liian leveä. |
Lainaus:
Ei varmaan 245/75r16 istu täydellisesti, mutta ei liene ongelma maastoperäkärryssä. Saattaa jopa toimia paremmin, kun vanne pikkusen paremmin suojassa tuolla renkaan kyljen takana, ja kantopinta lienee suurempi, kuin 6.50 renkaissa? Toki nuo 6.50 taitaa olla rättirenkaat? ja nuo 245 teräsvyö? siis kovempi rungoltaan, ei toimi(jousta) yhtä hyvin pienillä paineilla ... |
Lainaus:
https://forums.offipalsta.com/showth...uontoihmisille |
Lainaus:
|
MITÄVITTUA?
Käyttääkös moni Google Chrome:a selaimena? Tänään outo homma, yhtäkkiä illalla ei enää käynnistynyt vaikka mitä yritti, ihan ku olis poistettu tai jotain muuta outoa. Kuvake kyllä oli paikoillaan jne. Virustarkistuskaan ei löytänyt mitään outoa. Mitään ohjelman poistoja tai asetushommia ei ole tehty, ihan normikäyttöä selain ja s-postit.
Jouduin asentaa Chromen uudestaan, ja tietysti kaikki favorite-palkin linkit hävinneet.:mad: Saakohan niitä kaivettua jostain takas? Ja onko kellään sattunut samaa kun mulle? |
Koititko käynnistää tietokonetta uudelleen, tai sulkea Chromea resurssienhallinnasta jos se oli jo päällä mutta jumissa?
|
Lainaus:
Samanlaista ei käy, kun käyttää firefoxia, mutta sitte kaikkea erilaista kyllä tapahtuu. Esim osuuspankin verkkomaksu hyljeksii ja sulkee kesken verkkokaupan maksun yhteyden vedoten turvallisuuteen. Osuuspankkimaiseen tyyliin mitään syytä ei jakseta kertoa miksi näin. Choromen uudelleen asennus saattoi aiheuttaa semmosen jutun, että mitään ei saa takasin. Tämä selvinnee onko sivuhistoriassa yms paikoissa mitään vanhaa näkyvissä ja sillonkin joutunee hiirellä kaiveleen. |
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Onko täällä topicia mönkijöistä?
En haulla löytänyt |
Lainaus:
|
Minkälainen koirankoppi pystykorvalle? Joutuu olemaan työhommien takia ulkona ja keliä ei voi valita.
Miettinyt eteisellä olevaa ja pieni lämmitin. Heinäthän pitäs piisata mutta viittis kuiten palelluttaakkaan jos yli 30 pakkasta.. Eikä huvita piettää kusipassissakaan sisällä 14 tuntia. Ehotuksia ja linkkejä kehiin |
Lainaus:
|
Meinasin takkaa lämmittää, mutta luukun kun aukas, niin pikkunen lepakkohan siinä roikkuu kipinäritilässä ja vetelee talvinokosia...
Mitäköhän mä tuon kanssa tekisin? Takassa sille tulee kuuma ja ulkona se paleltuu.:confused: https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=224479 |
| Sivu luotu: 23:21 (GMT +2). |