![]() |
Mutta miettikääpä jos pylkkö laittas 44set ja vielä takaohjauksen, ni ei tarttis muitten edes ilmoittautua kisoihin.
Ei vaan ihan tosi ni onko sillä rengas koolla 42 tai 44 niin suurta merkitystä ja taka ohjaus helpottaa kyllä ajoa huomattavasti, mutta edellyttää että sitä osaa käyttää. Ja jos johonki ei putki häkkyrään sen tekee ni tulee ahdasta saaha renkaat kääntymään varsinki 44set. Ja ite ajan stanuissa 31sillä, eli pienemmillä mitä säännöt sallis |
Lainaus:
Kun itse juttelin sekä Pylkön sekä/että Liisin kanssa, niin volvo katsastettiin sen takia ku punakilpiä ei enää saanut laillisesti suunnistuskilpailuihin, ja He vastuullisina kilpailijoina eivät halunneet hakea kilpiä kilpailuihin millään vastoin Trafin ohjeita olevilla tekosyillä. T: Jussi Hämäläinen Turaoffin ratamestari |
Lainaus:
Toinen minkä takia ei olla hirveämmin innostuttu AKK:n alaisuuteen menosta on ollut erittäin voimakas vastustus suuren kilpailijajoukon suusta. Tässäkin asiassa eräiden mielipiteet ovat vaihtuneet. Kuinka laajasti olette selvittäneet mikä on kilpailijoiden mielipide asiasta. Järkevää on se ettei asioita yritetä tehdä pakolla vaikeammaksi. Täytyy pyrkiä saamaan kilpailuiden rakenne mahdollisimman kevyeksi, että niitä on helppo järjestää. Muutaman kilpailun kyllä tekee ihan taistelulla, mutta jos homma kuormittaa järjettömästi järjestävää organisaatiota ei lopputulos ole kovin pitkäkestoinen. Tämä on kuitenkin nähty muissa kisoissa. Lainaus:
Eli punakilvet saa siis tämänjälkeen rehellisesti ilman vaatimuksia auton kunnosta, ihan vain ilmoittamalla että haluaa sellaiset? Lainaus:
Sama rengasjuttu on kuitenkin original luokassa myös. Suosittu uusiorengas ei mene kulumatta tulkista läpi. Kuitenkin kun ruvetaan muuttamaan tällaisia perustavanlaatuisia luokkarajoja niin kohta on taas seuraava koko mikä ei menekkään tulkista juuri ja juuri läpi. Nämä asiat on ketju jossa kyllä pitäisi aika helposti olla nähtävissä mitä siitä seuraa. Tuossa ylempänä TML:n perustelu käy aivan yhtä hyvin toiseen suuntaan. Missä sitä nelipyörä ohjausta sitten tarvittaisiin, kun homma on kerran vain kuskista kiinni? Tämä nelipyöräohjaus juttu jotenkin tuntuu olevan puhtaasti Ladoga kilpailureiden takia haluttu asia, sillä trialin puolelta en oikein usko että kivikiipeilijöitä halutaan lähteä kauhiasti sotkemaan. Eli jälleen mennään marginaaliryhmään suomen maasturikannasta ja jonka mukaan sitten täytyisi muiden elää. Lainaus:
Kuten aikaisemmin sanoin on kaksi tietä, yksinkertainen joka rajoittaa rakentelua ja tasaa autojen eroja. Ei tarvitse sulkea teitä, ei tarvita älyttömiä parkkitiloja, on mahdollista järjestää pienilläkin erillisillä alueilla, yhdet säännöt kaikille. Jopa joustamattomuudessaan tämä vain on mielestäni huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin tehdä asioista vaikeita, epäselviä ja pahimmassa tapauksesa hukkua byrokratiaan. Ja syy miksi tästä kirjoitan on se, että en pidä siitä että lajia viedään suuntaan joka on täynnä karikoita. |
Mylppy olet ihan väärässä väki haluaa ajaa eikä väitellä sun kaltaisten kanssa sinä oot tämän sopan keittäny oisi kannattanu varmaan vähän miettiä paremmin ennen kuin lähit tuolle linjalle mitä voi seurata eli ole sinä mylppy nyt hiljaa koska olet aiheuttanut jo tarpeeksi harmia mene pois paha!
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Ja se olit kyllä ihan sinä itse joka olit viemässä lajia karikolle ja kunnolla ja melkein siinä onnistuitkin!! Mietippä nyt ihan pitkään ja hartaasti että montako autoa proto ja modi luokista olisi jäänyt pois tuon katsastus säännön takia. Volvon akseli on niin leveä ettei sitä kovin moneen autoon saa leimattua, mutta tämähän ei tietenkään häirinnyt esim. Paavoa päätöstä tehdessä koska Rangen porttaalit on leimattu. Eikä häirinnyt Möykkymäkeäään kun ajaa modissa Toyotan orkkis akseleilla. Ja vielä vähemmän se häiritsi sinua kun Suzukilla ajat. Mutta totuushan on se että modissa ja protoissa on ollut suurin osanottaja määrä ja niitä ne ihmiset tulevat katsomaan eikä sitä kun jotain orkkis Suzukia tunkataan pikku kannosta irti. Pidemmmän päälle tulette vielä huomaamaan ettei nämä uudet säännöt ainakaan vaikeuttaneet lajia. Ja rasteja ei tarvitse tulevaisuudessakaan viedä yhtään vaikeammille paikoille, kyllä siellä ne piste erot saadaan silti syntymään. Tyhjä alkaa höpöttämään että rastit vain vaikeutuvat kun rengaskokoa kasvatettiin. Se ei pidä paikkaansa. |
Lainaus:
Eli nämä pikkuluokat on tässä uudessa kupissa ihan vaan rahastuksen tai paremminkin tunkkikaupan takia? Saattaa joku kohta sanoa että pidä ukko tunkkis... |
Lainaus:
|
suomi24 CUP vois olla muuten aika passeli nimi uudelle Cupille
|
Lainaus:
|
Jos joku ei oo sattunut jo huomaamaan, niin tämä ja muut aiheeseen liittyvät keskustelut ovat käytännössä saapuneet päätökseen. Neuvottelut ovat tuloksettomia ja kohta viimeistää siirrytään henkilökohtaisuuksiin jos ei olla jo siirrytty. Joten ehkä olis parempi lopettaa ennenkuin seuraukset ovat täysin peruuttamattomia?
Harrastajat on saatu jaettua vähintään kahteen osaan, toivotaan kaikille osapuolille riittävää kannatusta jotta toiminta voi jatkua. Ja eiköhän ruveta sitte ajamaan trialia.. :) |
Joskus pari kisaa stanu-luokan autolla ajaneena olen sitä mieltä että on perseestä yrittää edetä pikkupyörillä isopyöräisten kaivamissa urissa. Ajateltiin korjata asia siirtymällä luokkaa ylemmäs modiin, jotta turhautumisen tunteilta vältyttäisiin kisan aikana ja homma pysyisi myös vinssiapinoista mielekkäänä. Autoa on nyt rakennettu kuin Iisakin kirkkoa monestakin syystä johtuen ja vaikuttaa siltä että kun se joskus valmistuu niin suurin luokka ajaa jo traktorin (taka)renkailla. Mukava jonkun orggisluokan Suzukin yrittää edetä vakiopyörillä ja sontakärrinjousilla jossain 44" urassa ja kuunnella takaa tulevan protokuskin ohjeita kuinka pitäisi väistää päästääkseen ohi. Lopulta näissä tilanteissa käy miun kokemuksen mukaan aina niin, että protokuski tekee uuden uran ohitusta varten ja maanomistaja kiittää kisan jälkeen.
|
Kovasti vaikuttais siltä että vanhalla cupilla alkaa olemaan kohta kakki housuissa kun joku toinen uskaltaa tehdä kisoista enemmän käyttäjäystävällisempiä eikä ajattele VAIN sitä mitä siitä jää omaan taskuun.
Vaikken olekkaan kisaillut niin olen aina ihmetelly tuota vanhan cupin järjetöntä rengassääntöä joka blokkaa tietyt (ja melko yleiset) maastorenkaat pois. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Kannattaiskohan tässä vaiheessa kaikkien osapuolien vetää vähän aikaa henkeä, eikä laukoa omia osatotuuksiaan kaiken kansan nähtäville. Kyllä muakin nyppii moni asia näissä eri cupeissa mutta ei sitä nyt välttämättä tartte täällä huudella. Asioilla on tapana järjestyä muutenkin kuin suututtamalla puolta valtakuntaa haukkumalla toisia |
Joo sekasin meni, pahoittelut siitä kaikille :)
|
Tämä touhu alkaa muistuttamaan jo taannoista jokkismiesten sotaa. :D
Sotketaan asioita ja ihmisiä keskenään kun viitsi etsiä kaikkia keskusteluja ja kirjoitetaan mitä mieleen juolahtaa asiaa sen kummemmin ajattelematta. :( Eikö voitais pysyä faktoissa ja antaa asioiden riidellä keskenään eikä ihmisten. |
Lainaus:
Valitettavaa on tässäkin topikissa ulkopuolisten huomata enneminkin (hyvin offipalstamaiseen tapaan) kuka on kenenkin kaveri kuin mitä mielipidettä kukakin on. |
me ajetaan kaikkea
taas näköjään unohtuu pääasia. OFF ROAD
me ajetaan kaikki kisat mitkä työkiireiden takia keretään ajamaan on kisa minkätahansa "järjestäjän järjestämä". Meitä ei kiinnosta onko jollain parempi auto kuin meillä. Aina auto johonkin luokkaan menee ja jos ei mene niin ajetaan takapihalla hullua Me harrastetaan off roadia ! |
Mun mielestä kaiken tämän poreilun keskellä täytyy sanoa että mun mielestä on vitun hienoa että tämä kisa touhu nyt yleensäkin jatkuu vaikka hetken näytti jo aika uhkaavalta, joten iso kiitos uuden cupin organisaatiolle. Uskon että kaikki nuo trailerikuljetus sun muut ongelma kohdat varmasti saa järjestymään jos vain halutaan.
Omalla kohdalla auto vielä telakalla, jahka valmistuu niin kisoihin mukaan, luokkana proto, pyörät koko 38,5" ja suorat akselit. Minua ei ainakaa vituta tippaakaa jos jollain nyt on nelipyöräohjaukset, portot ja 44" pyörät. Pääasia on että pääsee harrastamaan lajia autolla johon on uhrattu vuosien varrella melko "paljon". Saattaahan se vituttaa raahata itseään rännissä jossa juuri on käynyt tuo 44" ja portto mörkö, mutta eikös se nyt ole vähän niinkuin tämän lajin luonne, jos ei halua maastosta haasteita niin voihan sitä sielä asvaltillakin ajaa, vai? |
Lainaus:
Mutta Suomi on vapaa maa, jos luulet että tämä kisojen pitäminen on hyväkin bisnes niin mikset ala itse kisoja järjestämään, pääsen minäkin sitten rakuttamaan kuin rakkikoira sinulle kun ei mene säännöt mieleen. Mulle pitää sitten tietysti olla semmoiset säännöt kuin minun autoni on että varmasti pärjään sillä;). Ja mielellään minun kanssa samassa luokassa ei saa olla ajamassa muita että pääsen varmasti palkintopallille, tätähän sinäkin ilmiselvästi ajat takaa vai mitä?? |
Lainaus:
|
Lainaus:
Ps. Jos olisin kauppias niin kunnioittaisin hieman enemmän niitä harrastajia ( orggis, stanu ), joilla varustelukierre on vasta alussa, eikä kanavat osien hankkimiseen ulkomailta ole vielä välttämättä selvillä. |
Lainaus:
Ja uskoisin että kauppiaana olen kunnioittanut kaikkia harrastajia, myös orkkis ja stanu kuskeja. Miksi muutoin olisin kisoja järjestämässä, ja ainahan voin jättää järjestämättäkin jos se ei kellekkään kelpaa. Hankkeeksi kun noista kisoista ei ole jos lasken kaikki työtunnit ja maastovauriot mitä ne ovat minulle aiheuttaneet. Puhumattakaan tästä kiukuttelusta jota saa kuunnella kun yrittää järjestää kaikille mahdollisuuden ajaa kisoja. |
Eikö laiteta riidat poikki ja voita väliin .Tässä lajissa on niin vähän harrastelioita noin 50-autoa jotka kisoja kiertää ,nyt taloustilanne on mikä on ja jotkut ovat sen vuoksi joutuneet lopettamaan lajin. Tämä cuppi juttu meni hulluksi ja jako väkeä vähän kahteen leiriin joka on osittain aika ymmärrettyä toiset , jotka haluaa vain ajaa ja toiset jotka haluaa ajaa mutta tykkäisivät enempi vanhasta cupista vaikka ei kokemusta ole uudesta cupista mielestäni olisi kaikille parempaa ja lajia positiivisesti kehittävää jos kaikki puhallettais samaan hiileen eikä laitettaisiin voimia turhaan väittelyyn joka pahimmassa tapauksessa lopettaa uuden ja vanhan cuppi toiminnan ja sen jälkeen on vain ympäristö aktivistit tyytyväisiä kun saadaan yksi moottori urheilu laji lopetettua.
Kun taloustilanne alkaa joskus parantumaan voi vanha cuppi aloittaa ja saada kilvellisia mukaan kisoihin hyvin ja vielä riittää kilvettömiä uuden cupin kisoihin tällä hetkellä väkeä riittää tasan yhteen cuppiin ja sillä nyt mennään pää asia että kisoja järjästetään ja maku asioista ei voi kiistellä ne on henkilö kohtaisia toiset tykkää orginaaleista toiset protoista kaikille annettakoon sama mahdollisuus. Ja tähän loppuun pyydän kaikilta anteeksi ketä olen loukannat etenkin mylpyltä ja patu982732 selta sekä haluan kiittää mylppyä että olet hienosti hoitanut työsi nämä vuodet jotka kilpailutoiminassa olet ollut mukana esimerkillistä toimintaa(lukuun ottamatta kilvettömien kieltoa) :) |
Ajattelin aloittaa jossain välissä suunnistus harrastuksen mutta mutta.. Hankalaa jo lukea pelkkää tekstiä aiheesta saati saada tietoa eri cupeista ja muista jutuista.. Autona tulisi olemaan kilvellinen stanu? luokan ajokki ja kokemus liki 0 ylipäätään.. Kynnys taisi juuri nousta taas ylemmäs ja mieli tyytyä vaan perus kurvailuun. :rolleyes:
|
Kyllä tässä itellä vielä on kiinnostus säilynyt lähteä koittaan kuinka oma yli iso rohjo pääsee rastille asti. Nyt kun painorajat on pikkasen helpottunut niin saattaa mahtua mukaan ajaan ja nykysen rengaskoon mukaan taitaa stanuluokka olla se missä minä leikin.
Pitää vain keretä laittaan auto kuntoon ja hankkiin vinssi ainakin eteen että uskaltaa lähteä leikkimään. |
Pari kommenttia sangen viriiliin topikkiin:
Lainaus:
Lainaus:
Uudella cupilla on asioihin selkeesti erilainen näkökanta, ja mun mielestä on vaan parempi antaa kilpailijoiden kertoa osallistumisellaan mikä toimii ja mikä ei. Tähän maahan tuskin mahtuu useampaa valtakunnallista sarjaa (vaikka yksittäisiä "irtokisoja" siten onkin runsaasti), joten uudella cupilla on nyt tuhannen taalan paikka näytää miten hienosti kaikki toimii, kun vanha cuppi on antanut suosiolla tilaa. Lisäksi toivoisin muutaman viikon takaiseen kysymykseen selkeitä vastauksia: Lainaus:
B: kyllä/ei? C: kyllä/ei? -Paavo |
Lainaus:
Näihin kysymyksiin on selkeä vastaus annettu joulukuussa 2012 http://forums.offipalsta.com/showthr...242#post949242 |
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Muutaman kisan ajaneena voin vakuuttaa että ensimmäisissä kilpailuissa on aivan sama missä luokassa ajelee. Kokemus karttuu aikanaan ja silloin voi tarkemmin suunnitella omalle mielelle sopivaa luokkaa. |
Lainaus:
Rauhallisesti ja turhaa hötkyilemättä homma selkiytyy. |
Kai se täytyy kommentoida vaikka sanomista tästä tulee.
Tässä uudessa cupissa on yksi merkittävä sääntöuudistus mitä ns. vanhanliiton komitea on vastustanut koko 4x4 cupin ajan,eli hydrauliohjaus. Ehkä tällä kompensoidaan se porukka mikä jää porukasta pois. Sillä tällä säännöllä saadaan venäjän autot(hytikkavermeet) mahtumaan tähän uuteen cuppiin. Tälläkin palstalla monet harrastajat on vinkuneet että kestävää ohjausta maastoajoon ei voi rakentaa ilman orbiohjausta. Kuka ei usko/ muista niin käyttää haku toimintoa. Puhdasta hytikkaohjaustahan blokattiin sen takia kun siirtymät ajettiin yleisillä teillä,nyt kun trailerit on sallittu niiin sekin ongelma on poissa. En tiedä olenko hakoteillä mutta alkuun tämä offisuunnistus oli sellaista toimintaa missä katsottiin että mitkä autot kestää sen maastossa tapahtuvan rastien etsimisen ja pitkät tiesiirtymät ns. katsatuskunnossa. Tuhannen kiven suunnistukset aikoinaan Mikkelissä ja sen jälkeen Warn Trophyt. Warnin ns. raunioille perustettiin tämä 4x4 cup jolloin kirjoitettiin selkeet säännöt joiden mukaan alettiin harrastamaan kyseistä lajia. Itse henkilökohtaisesti olen ollut ajamassa ensimmäisissä 4x4 cupin kisoissa ja sen jälkeen ollut mukana kilpailujen tekemisessä. Tätänykyä sivustaseurajana. Tässähän näitä kommentteja puolin jos toisin. ps. Kiitos Mylpylle siitä suunnattomasta talkootyöstä minkä teit ns. vanhan cupin puolesta ja toivotan vilpittömästi onnea ns. uudelle cupille että saatte suunnilleenkaan saman kilapilijamäärän viivalle kuin esim. -09 pornaisissa. pps. 44" renkaat tekevät isommat boorit siirtymille kuin pienemmät renkaat ... |
Lainaus:
Juttelin aiheesta naamatusten ja puhelimessa parin puolitutun kanssa, heitä kiinnosti kovasti myös se, että koskeeko tuo "vannon ja vakuutan" myös muita/isompia muutoksia kuten esim. akselisto ja alusta? Siis jos on vaihdettu edellisen konttorilla käynnin jälkeen alusta ja/tai akselit, joita ei vielä ole muutoskatsastettu, niin pääseekö kisaan mukaan valkokilvillä siten että saa ajaa siirtymät kilpurilla? -Paavo |
Lainaus:
-Paavo |
Lainaus:
|
Täähän olikin jännä topicki:D
|
Lainaus:
Linkki tuloksiin http://www.mylppy.com/linkitettyja/H...12_Results.pdf |
Kertokaa nyt joku viimein lasketaanko se orkkiksen korotus alkuperäisestä vai saako käyttää vertailuna samaa malia/merkkiä, joka alkuperäisesti varustettu korotuksella, kuten muutoskatsastuksessa ??? Eli Jeep Cherokee Limited vs. Jeep Cherokee Up-Country (+1")
|
minusta ainaki maalaisjärjellä ajateltuna tuntus että alkuperäisestä korkeudesta eikä mistään varustellusta mallista.tai totta täsäki joku porsaanreikä on jööppien hyväksi:D
vaikka olenki aika tuore tapaus näissä piireissä niin kiitän myös mylppyä hänen toiminnasta lajin hyväksi ja edistämiseksi ja toivottavasti joku järkevä sovinto syntyis tämän lapsellisen juupas eipäs ja joo muttako ei muttakon sijaan. |
Mikä on ihmisiin mennyt :/
Jos ajattelee esim. 06-07 Lapland Trophyn osallistuja määriä tai TML:n vastaavia, niin missä klikkaa...... Ei hyvältä näytä nykytilanne :(
|
No siis katsastusmies ja Trafit ym. viralliset instanssit hyväksyisi korotuksen, joka on enemmän kuin ns. lain sallima,kun samaa autoa on saanut korotettuna mutta kisoissa ei käy.
- Se tietenkin eri asia...Mutta mistäs korotus mitataan kisa katsastuksessa ja voisiko joku kertoa sitten mikä on XJ Cherokeen vertailukorkeus?? |
Lainaus:
|
Lainaus:
Tuo korotussääntö tuli sen takia että mistä ihmeestä kukaan luulee saavansa esim. Suzukiin vakiojousia entisten kuoleentuneiden tilalle. Koitettiin siis vain saada autojen rakentelu halvemmaksi ja helpommaksi orkkisluokkaan, korotusjousia kun on helppo saada monestakin paikasta muttei vakioita. Elikkä matalin mahdollinen korotus sallitaan muttei mitään 75-100 mm korotusta. Koska joka merkkiin löytyy 50 mm korotussarjoja yleensä aika helposti. |
Lainaus:
|
Lainaus:
- Kyselen tässä siksi kun auto olis ja 31" renkaatkin, mutta muutaman kisan takia ei viittis uutta korotusta hommata, siis laskea autoa. Pahemmin ei kiinostusta oo stanu luokkaan, kun sitten taas pitäs hommata renkaat...joita D35 akseli ei ehkä kestä...ja sitte uus akseli..ja sitte ABS:it pois..ja vielä ehkä korottaa. |
Lainaus:
Jos olet ekaa kertaa kisassa mukana, et takuulla ole palkintopalleilla. Ja jos olet, se voitto on tullu ihan joillain muilla ansioilla kuin 50mm muita korkeammasta autosta! Kisan jälkeen on sitten olemassa muilla kisaajilla protestointimahdollisuus, jos siltä tuntuu. |
Jaa että ajellaan ensin ja katellaan sitte....:D No kun noissa säännöissä on selkeästi sanottu että orginaalissa katsastuksessa tarkistetaan myös korotus...Nii aattelin että on olemassa jonkilainen vertailuluku.
- Ainakin orkkiksessa olisi ollut mahdollisuus päästä cup pisteille päkissä...Jos ei nyt ihan 20 pojoa niin ainakin 17 :D |
Lainaus:
|
Miten "apukuskien" määrä tulkitaan. Esim. Auto on pa 1+1 paikkanen jossa on paikat kummiskin kolmelle/vyöt. Saako kolmas olla kyydissä vai katsokaan väkimäärä otteesta? Auto siis vaikka stanu ja katsastettu siis 1+1
|
Lainaus:
KS. kohta: 4.3 Turvallisuus |
Lukiskohan tuossa
Lainaus:
11. ILMOITTAUTUMINEN JA OSALLISTUMISMAKSUT · Kilpailijoiden tulisi ilmoittautua kuhunkin kilpailuun etukäteen järjestäjien ilmoittamaan päivämäärään mennessä. · Ilmoittautuminen voi olla mahdollista myös tämän päivämäärän jälkeen esimerkiksi vasta paikan päällä · Kussakin autossa tulee olla vähintään kaksi kilpailijaa (kuljettaja ja apukuljettaja). Muiden apukuljettajien ”takapenkkiläisten” määrää rajoittaa auton (rekisteriotteeseen merkittypaikkaluku tai turvavöillä varustettujen istuinpaikkojen määrä (pienempi näistä kahdesta)). Se on maksimi määrä kyytiläisiä autossa mitä otteessa lukee. Jos oikein ymmärsin vai ? |
Asiasta kaappikelloon, nyt kun tämä leimakelpoisuus on niin hip ja pop, niin osaako joku kertoa mikä idea on alunperin ollut orggis-luokan säännön "Autoa saa korottaa vain jousia muuttamalla tai vaihtamalla korkeintaan 51 mm." takana?
Aika monessa safari-tason autossakin on korotettu koria rungolta vähintään sen yhden jääkiekon verran, ja vieläpä täysin laillisesti ja katsastuskelpoisesti. Etenemiskykyyn se ei valtavia muutoksia tuo, koska rungossa on kuitenkin osia, jotka ottavat ensimmäisenä kiinni. Lähinnä helmat ja korin kulmat voi säilyä vähän ehjempänä (varsin mukavaa, jos ei puhuta mistään hard core-kilpurista). Äkistään tulee mieleen ainoastaan Suikkeli, johon tuota korin korotusta ei voi leimakelpoisesti tehdä liian pienen omapainon vuoksi (eikö?). No, vastaavasti kaikki painavammat autot antavat juuri sen omapainon puolesta etua Suikkelille (johon sitä korikorotusta ei siis voi leimakelpoisesti tehdä) aika reilusti, joten miksi moinen sääntö? Jos halutaan näihin "pienempiin" luokkiin täysin leimakelpoisia autoja, niin taitaa olla se 31" aika moneen autoon isoin laillinen pyörä? Mutta sitten safari-auto ei kelpaakaan luokkaan, jos on jääkiekot korin ja rungon välissä. Jokuhan sitä tuolla aiemmin sanoikin, ei viitsisi poiskaan ruveta ottamaan. Uskoisin, että ei tarvitsisi vielä Suikkeli-kuskien olla huolissaan, jos luokkaan tulisi kisailemaan käytännössä vähintään puoli tonnia painavampia autoja, joissa kuitenkin olisi (leimattu) korikorotus ja 31" pyörät.... |
Eikös tuo ole selkeä kohta, jos otteessa 1+1 niin maksimi on 2. Jos otteessa esim. 3+3 ja vyöt kolmelle niin maksimi on 3. Huonona esimerkkinä paku HJ ilman takapenkkiä, ei ketään sinne tavaratilaan kimpoilemaan.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Tuun ajaa kun saan uuden kilpurin tehtyä ja luokka on proto ja renkaiden koko 28 - 30":) ja meinaan pärjätä noilla eväillä:)
Nää säännöt on hyvät vaikka tuli tavallaan liian myöhään, kun kerkesin myymään melko hyvän proto luokan kilpurin:( |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
rengas kokoihin liittyvä kysymys, onko toi tulkin käyttö kui millin päälle pitääkö mennä helposti läpi vai voiko vähä survoa:)eli meneekö esim 285/75r16 stanuun?pikkuriikkisen alikokonen modiin toi rengas. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Ja vielä lisäyksenä että on tyhjä höpöttää että nyt kun proto luokassa sallitaan isommat renkaat niin se vaikeuttaisi pienempiä luokkia syventyneiden urien muodossa. Esim. TML:ään tulee pari ajo aluetta jonne saa mennä vain orkkikset ja stanut. Ja koska ainakin Juuassa on niin paljon ajoalueita ettei kaikilla kerkeä edes käymään ja osa on kovassa maastossa niin miksi pitäisi mennä jonnekkin suoalueelle temuamaan syviin uriin?? Eikös koko tämän homman idea ole se että tiimi laatii taktiikan joka sopii heille ja autolle jolla he ajavat?? Eikä se oka rypee eniten välttämättä voita, vaan se joka saa eniten pisteitä. Seuratkaapa varsin tuon Mutaraketin taktiikkaa, näyttää että he hakevat paljon pieni pisteisiä rasteja ja pärjäävät näköjään aika hyvin. Ja jos esim. TML:ään ei tule vähintään 40 kilpailijaa niin koko kisaa ei silloin edes pidetä, joten silloin se ei ainakaan häiritse ketään. Ei tämä kisojen pitäminen niin kiitollista puuhaa ole mitä jotkut näyttävät kuvittelevan. Ja jos siltä tuntuu että joku haluaa kisoja pitää niin meidän maastot ovat käytössä kun vain tulee itse ne kisat järjestämään. Miltäs tämä kuulostas Patu ja Artzi ip ???? Voitte sitten tehdä ihan semmoiset säännöt kuin itse haluatte, otatteko tarjouksen vastaan. Maastot ja huoltotilat käytössä veloituksetta. Se voisi antaa Teillekin aivan uudenlaisen perspektiivin tähän kisojen järjestämiseen eikä tarvitsisi arvostella ja valittaa niin paljon muiden tekemisistä kun voisi käyttää senkin ajan omien kisojen järjestämiseen;=) |
Joo en kyl ymmärrä et miten nyt ois hankalampi lähteä kisaamaan pikkuluokissa kuin esim. 5 vuotta sitte? Nooh jokatapauksessa mie oon tulos juukaan kisaamaan stanuihin nissanilla, joka kaiken lisäksi on retkukeula :cool:
|
Lainaus:
Niin silloin voitaisiin puhua että pikkuluokat ovat mukana rahastuksen takia, nythän näihinkin luokkiin pääsee entistä halvemmalla kun ei tarvii olla edes katsastettu auto, vai kuinka????? Pitää vissiin alkaa kiristämään sääntöjä ja vaatia kaikkea älytöntä, mites ois jos pikkuluokissa pitäisi olla vaikka tulenkestävät kalsarit;=)??????? |
Vai kuinka ?
Lainaus:
TIIVISTELMÄ MUUTTUNEISTA SÄÄNNÖISTÄ (pdf) -->klikkaa tästä LUOKAT: Orginal, Standard, Modified ja Prototype ORGINAL •auton tulee olla rekisteröity, ja siinä tulee olla voimassaoleva liikennevakuutus ja katsastus •suurin sallittu renkaan halkaisija on 787 mm. Autoa saa korottaa vain jousia muuttamalla tai vaihtamalla korkeintaan 51 mm. •rungon lyhentäminen kielletty. •porttaaliakselit kielletty •vaarallisille rasteille ajettaessa autossa oltava turvakaari korin sisällä tai ulkopuolella takatuin avo autossa 6-piste turvakaari jos turvakaari on autotehtaan valmistama ja testaama esim:Jeep hyväksytään se sellaisenaan. STANDARD •auton tulee olla rekisteröity, ja siinä tulee olla voimassa oleva liikennevakuutus ja katsastus. •suurin sallittu renkaan halkaisija on 838 mm •porttaaliakselit kielletty •vaarallisille rasteille ajettaessa autossa oltava turvakaari korin sisällä tai ulkopuolella takatuin avo autossa 6-piste turvakaari jos turvakaari on autotehtaan valmistama ja testaama esim:Jeep hyväksytään se sellaisenaan. MODIFIED •auto voi olla rekisteröity, ja siinä tulee olla voimassa oleva liikennevakuutus ja katsastus tai siirtokilvet vakuutuksella suljetuissa kilpailuissa täytyy olla voimassa oleva liikennevakuutus. •suurin sallittu renkaan halkaisija on 925 mm •porttaaliakselein suurin sallittu rengaskoko 835mm •vaarallisille rasteille ajettaessa autossa oltava turvakaari korin sisällä tai ulkopuolella takatuin avo autossa 6-piste turvakaari jos turvakaari on autotehtaan valmistama ja testaama esim:Jeep hyväksytään se sellaisenaan. PROTOTYPE •auto voi olla rekisteröity, ja siinä tulee olla voimassa oleva liikennevakuutus ja katsastus tai siirtokilvet vakuutuksella. Suljetuissa kilpailuissa täytyy olla voimassa oleva liikennevakuutus •suurin sallittu renkaan halkaisija on 1150 mm •porttaaliakselit sallittu •vaarallisille rasteille ajettaessa autossa oltava turvakaari korin sisällä tai ulkopuolella takatuin avo autossa 6-piste turvakaari jos turvakaari on autotehtaan valmistama ja testaama esim:Jeep hyväksytään se sellaisenaan •hydrauli ohjaus ja 4-pyörä ohjaus sallittuja, tällaiset autot tulee siirtää alueelta toiselle aina trailerilla 4X4 kisat säännöistä http://www.4x4kisat.com/saannot tiivistelmä edellä Onko kukaan lukenut noita sääntöjä oikeesti ? |
Jos stanuautolla joutuu ajamaan proton tekemissä urissa niin miten se vaikuttaa oman luokan sijoitukseen? Saako ne muut stanuautot sitten muka kiertää sen rännin jos sellainen on syntynyt. ;)
|
Eikö offarit pitäis auttaa toisiaan? eikä haukkua ja jankuttaa joka asiasta, kun joku yrittää järjestää jotain.
Tuntuu myöskin että vaikka ei ole ollut koskaan kisassa mukana niin silti pitää tällä haukkua. Menee ajelemaan ainakin yhden "uusi" kisa ja valita vasta sen jälkeen jos vielä tuntuu että pitää haukkua! |
Lainaus:
Ja kuten jo aiemmin mainitsin niin josnyt on protoissa sallittu 44" renkaat niin onko sillä loppujen lopuksi mitään vaikutusta uriin. Jos on niin pehmeä paikka että 42" menevät pohjia myöten niin se on varmasti stanuille aivan yhtä raskas vinssata niitä uria kuin 44" uria! Kummassakaan tapauksessa renkaat eivät yllä uran pohjalle. |
Lähinnä nyt tarkoitin sitä että kaikilla stanuilla suurinpiirtein sama ongelma siksi tuo ;) oli lopussa.
Jos on joku alue uran jälkeen niin kaikki sinne haluavat sen joutuvat ajamaan ja jokainen kilpailee oman luokkansa pisteistä eli näinollen ei pitäisi suurta eroa tulla. |
En ihan vieläkään tiedä miksi, mutta jotenkin toisinaan kaipais juurikin noita Timpan mainitsemia "omia ajoalueita" eri luokille.
Ajatusta kannattaa tosiaan jalostaa siellä missä se on mahdollista. Aikanaan, kun eri luokille oli "omat rastit", oli kynnys aloittaa harrastus melko loiva, kun sillä "setämiehen pajerolla" kin sai hakea rasteja pelkäämättä auton kärsimyksiä. Loivahan tuo kynnys nytkin tavallaan on, vaan edelleen sillä hakkapeliittaisella wanhalla troopperilla ilman vinssejä ja tunkkia on melko turhaa lähteä lajia kokeilemaan... Ja se eka kokeilu saa aikaan sen koukuttumisen ja varustelukierteen ;) |
Lainaus:
pyydän syvästi anteeksi omalta osaltani väärin ymmärrystä säännöistä. näköjään nuissa säännöissä onkin tuo katsastus pakko edelleen originallissa ja stanussa. eli loppujen lopuksi se mitä lähditte hakemaan eli KATSASTAMATTOMAT ja LIIKENTEESTÄ poistetut autot eivät pääsekkään osallistumaan tähän uuteen cuppiin.. ? paitsi tietysti modissa ja protossa. |
Lainaus:
http://static.fjcdn.com/gifs/Player+...50_4412657.gif |
likkä, jos protossa on hydraulisylinterillä tehostettu mekaanis välitteinen ohjaus niin se on sillon siirtokilvillä ja liikenne vakuutuksella siirrettävissä ajaen?
Ohan tuo nyt aika selkeä mutta ajattelin varmistaa kun köyhäki kerran satun oleen XD |
Lainaus:
|
Meinaspa mennä kokoilta, ku tavas tää stoorin läpite. No Hyvältä kuullostaa, tiä vaikka joskus vielä pääsis taas kisaamaan oikeen todenteolla.
|
Olihan vääntöä monta sivua...
Vissiin kolmeen vuoteen en ole kisannu ja silloinkin kisasin orkkiksessa, tuli taisteltua painavalla Toyotalla suzukien kanssa mut kyllä niille pärjäs. Onhan noita kisoja tullut kierrettyä aikoinaan stanussakin mut isoja luokkia ei ole tullut kokeiltua. Nyt taas alkoi hieman mietityttää josko sitä 2013 kisan tai kaks ajais ja voi vittu oikeesti mikä fiilis kun huomasin nykytilanteen. En siis ole kolmeen vuoteen ollu koko lajin kans paljoa edes tekemisissä enkä palstallakaan juur käynyt. Jos orkkista haluaisin ajaa niin ei kai se mahdotonta tosiaan olis kilvittää autoa, nyt vaan autosta on tullu pimeinä talli-iltoina sellainen ettei sitä oikeesti uskalla viedä konttorin lähellekään vaikkei se päältä näytä mitenkään ihmeelliseltä vaan aika vakioltakin renkaita lukuuottamatta. Eli punakilpimodihan tuo nykyinen olis ja aikoinaan kun panssarit kolisten mentiin kivikossa orkkisautolla kääntyi keskustelu apparin kanssa aina siihen että ens vuonna modiin. Kun olis sillonen kilpuri renkaat vaihtamalla sinnekin kelvannut. Iskee iso kiukku jos ei punakilpimodeja enää ole. Trailerisiirtymät ei vaan tule onnistumaan, siitä tulee kaaos ja turakointia sekä varsinkin protesteja kun joku ajaa vähän liian kauas lastaamaan kun ei lähelle traikku päässyt. Punakilvissä on tosiaan nuo lakiseikat ja näkisinkin parhaana sellaisen ratkaisun että saatais neuvoteltua Trafin kanssa systeemi millä nuo punakilvet saataisiin rehellisesti käyttöön ja tarkoitukseen. AKK:n alle meneminen ei houkuttais mutta jos se on ainoa vaihtoehto niin sinne sitten. Keksin kyllä heti kilpailuedun jos joudun traileroimaan. otan tosta pihalta lavahinurin mukaan ja sillon me ollaan jo menossa kun muut vasta asettelee ajosiltoja kärryn perään! Iso kiitos vanhalle Cuppitoimikunnalle menneistä vuosista ja kiitos Timpalle kun yrittää kisoja järjestää. |
Elä elä herättele tätä topikkia, tai joutuu pokornit ettii uudestaan:);)
|
Mikäs mahtaa olla tulevien kilpailujen tilanne... :D
|
Lainaus:
Näyttää hiljaiselta. Joka ei ehkä yllätys ollut. Eihän noita kisoja taida montaa tänävuonna olla |
Paratiisi on seuraavana riskin kuukauden päästä.
|
Lainaus:
Yksi kisa ajettu ja kolme jäljellä tänä vuonna. |
Säännöistä...
Mites tollaset soft-top autot, lasketaanko avo-autoksi jolloin 6-piste kaaret pitäs olla. Tai jos ei ole alkuperäinen, mutta leikelty vastaamaan ST mallia?
|
mitenkä
Onko osallistuja määrä kasvanu? Mitenkä ne alenevat osallistumismaksut ja ne paremmat palkinnot... Entäpä ens kaudella jatkuuko nousuliito uudella poppoolla? Ja eikö kupissa pärjänneille povailtu raohapalkintoja? :D
|
Vähennystä on selkeästi mutta syitä voi olla monia
Lainaus:
Vuoden 2012 (vanha suunnistus-cup) lopputuloksissa oli kaikkiaan 115 autokuntaa (kisoja 5) Näin vertaillen voi sanoa, että osallistujat ovat vähentyneet alle puoleen edellisvuodesta, mutta johtuuko poisjäännit pelkästään systeemin muutoksesta vai mahdollisesti muista seikoista, sen tietävät vain harrastuksessa taukoapitävät/lopettaneet itse :rolleyes: |
ja eiku sama toiseen kertaan, vai vasta 2014 topiccissa ...
... hiukka harventuneet myös tiettyjen aktiivien kirjoittelutkin alkuhuuman laannuttua eiku odotellaan ja kattellaan, mitäs seuraavaks |
Lainaus:
|
Meiltä kaks autokuntaa jääny pois, eikä johdu sääntömuutoksista, vaan yleinen motivaatio puutos. Eli tarkoitus oli pitää välivuosi muutenki, eikä ajettu/ajeta trialiakaan, ehkä ens vuonna mikäli kisoja viellä järjestetään
|
Taitaa olla yleistymässä toi motivaation puutos ku ei kisoissa porukkaa kule...
|
Eiköhän porukka innostu kun saa punakilpiä kohta helposti. Mitenkäs neuvottelut on eristynyn ? Väliaika tietoja olis mukava kuulla.
|
Lainaus:
Ite kans ootellu väliaikatietoja.... |
Eipä punakilpien saaminen ole tainnut sen helpommaksi tai vaikeammaksi muuttua, mutta trailerisiirtymiä on jonkin verran nähty. Sillä perusteella nykyisin kisoihin osallistumisen kynnys pitäisi olla vähän pienempi kuin aikaisemmin.
Olen tänä vuonna itsekin jättänyt yhden kisan väliin kisaväsymyksen takia, joten en ihmettele jos jollain muullakin on sellaista. Mietin itse että olisiko meillä enemmän osallistujia jos kisat olisi lyhyempiä? Lyhyemmässä kisassa ehtii tulemaan laskennallisesti vähemmän auton rikkoontumisiakin, joten osallistuminen olisi ainakin teoriassa halvempaa. Pidemmässä kisassa ehtii tietysti korjaamaankin autoa paremmin, joten pieni remontti ei vielä estä palkintopallille pääsyä. Tietysti kovin kauas on ikävä lähteä ajamaan "vain" kymmenentuntista kisaa, mutta voisin kuvitella että osallistujia olisi enemmän jos kisaaminen olisi vähän kevyempää. |
Pitkamatkalaisten viikonloppu riittaisi paljon paremmin esim 12h kisaan.
|
Samaa mieltä kisan kesto sisältäen matkat ja muut)tuntuu monelle ja itselle olevan aavistuksen liian pitkä (käytännössä menee aina pe, la,su,ja ma toipues=D....10-18h piisais varmast... ,?-
|
Tuossa kun Juukasta hinasin kilpurin Tuusulaan ja mietien, että jonkin ajan kuluttua se pitää siitä Juukan vierestä vetää takaisin Stonehilliin, niin heräsi ajatus uudenlaisesta suunnistus cupista.
1-viikko 5-kisaa. Riippuen alueista 10 - 24h kisat. Eli koko cup ajetaan putkeen ja kisa-alueet voisi yrittää kiertää loogisesti. Pärjättäisiin yksillä t-paidoilla ja yksillä pääjärjestelyillä. Toki kisa-alueitten paikalliset järjestelyt kuuluu kullekkin järjestävälle taholle. Tällöin ei tarvitsisi koko vuotta korjata autoa ja ottaa niitä pitkiä viikonloppuja. Lisäksi kokoanais siirtymämatkat olisi huomattavasti lyhyempi kuin nyky mallilla. Mielestäni tämä olisi kaikille helpompi järjestää ja kustannukset pienenisivät. Tämän ansiosta osallistujamäärä voisi olla melko suurikin. Ja tietenkin mahtavat päätösbileet :) Mutustelkaa näitä ajatuksia, jos vaikka ens vuodelle saataisiin uusia tuulia. |
Eli jos ja kun autosta hajoaa jotain mihin ei osia, eli jotuu tilaamaan tai muuten isompi remppa ni ajot ohi siltä kaudelta. Ei kuulosta fiksulta
|
| Sivu luotu: 19:47 (GMT +2). |