![]() |
Näkisin keskustelun lävitse, että meillä on selvästi palo puolustaa valintojamme. Näin tapahtuisi tuskin monen muun auton kohdalla milloinkaan! Nähdään selvästi harrastelijoita, jotka ovat keskittyneet vanhempiin Corvetteihin (C1,2,3) ja uusimpiin malleihin (C4,5). On ihmisiä, jotka ovat tietoisasti vaihtaneet aiempaan tai pitäytyneet tietyssä generaatiossa, mikä kertoo jokaisen generaation olevan tärkeä osalle harrastajakuntaa.
"Toisaalta mielenkiintoisin idea olisi yhdistää vanha koppa ja uusi tekniikka. Näin saisi parhaat puolet, eli nykytekniikan ja omaa silmää miellyttävän klassisen ulkonäön. Tästä ideasta löytyy ainakin yksi erinomainen musta esimerkki Suomessa ja kuulemma toinen on valmistumassa." Yritän tehdä tuota juuri itse pikku hiljaa, mutta parantamalla tekniikkaa parhain mahdollisin komponentein ei vain uudemmalla tekniikalla (esim. ei C5 jarruja vaan isommat levyt useammilla pistoneilla). 'Klassiseksi' ulkonäöksi olen valinnut hieman uudemman generaation =D. Itse asiassa, Corvetten taustalla olevat asiat eivät kiinosta minua juurikaan, mutta kauniimpaa ja virityskelpoisempaa harrasteautoa on vaikeata löytää. Note! This message was posted anonymously! |
Minä päädyin C4:een LT1 tekniikalla mm. siksi että nämä uudemmat ruiskupelit ovat erittäin pieniruokaisia ja sillä on merkitystä koska ajan 17-18 tkm/vuosi. Ajoin vuosia myös L98 tekniikalla ja ei todellakaan ollut anturiongelmia. MAT-anturi piti kerran vaihtaa siinä kaikki 7 vuoden ajalta. Ei paha mun mielestä. Ja nämä viat helppoja korjata kun viitsii perehtyä. Tässäkin autossa paljon viritysmahiksia, ainut huono asia vaan osien hinta. Pikkuhiljaa ostellaan... Timo J.
Note! This message was posted anonymously! |
Mulla ainakin merkistsi ensimmäisen vetten ostossa raha, joka rajoittaa aika paljon kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa! Ja ylläpito kulut jotka oletan C4:ssa olevan pienemmät kun vanhemmissa(esim. pääasiassa kulutus)!
MIKKOM Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
- C2 tulee toimeen nätisti kapeilla (205/75-15" tai 215/70-15") valkosivuilla ja nämä maksaa 400 - 500 Eur / sarja. Korilinjojen sisään yleensä tungettua ilman muutoksia leveämpää ja matalampaa (225/60-15") rengasta ja tuollainen sarja maksaa 500 - 600 Eur. - C3 korilinjan sisään saa jo tukittua leveämpää rengasta, mutta kohtuulliset (245/60-15" tai edessä 235/60-15" takana 255/60-15") osuvat yleensä tuohon 500 - 600 Eur sarja luokkaan. Toki taakse mahtuu 275/55-15", mutta koko on jotenkin hassun näköinen. - C4:n leveät renkaat ( edessä P255-45ZR-17 ja takana P285-40ZR-17) eivät taida irrota ihan noin halvalla? Koko on 1995 Vettestä, mutta muissa C4:ssa aika vastaavia kokoja. Kulutus on vanhemmissa isoissa koneissa aivan omaa luokkaa, mutta ei sillä väliä. Hauskuus korvaa kulutuslukemat <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Pikkulohkoiset C2 ja C3 autot 3,36 välityksellä menevät maantiellä mukavasti 13-15l/100 km haarukkaan. Ei mitenkään paha. Silloin kun minä aloittelin nämä Vette jutut olivat C2 autot halvimmasta päästä ja C4:a ei peffa kestänyt hankkia mitenkään. Nyt markkinatilanne on vähän tainnut pyörähtää siitä päälaelleen? |
Joo en usko myöskään noihin ylläpito kulujen vertailuun. Tietenkin auton hankinta hinta on suuri osa eli kuinka paljon kärryyn voi osta hetkellä laittaa.
Siitä eteenpäin on kyllä ihan herran haltuun koko homma. Itse ostin 37tkm ajetun -90 kaksi vuotta sitten sen takia kun oli todella siisti ja pienet kilsat alla. C4 oli minulle ainoa vaihtoehto koska C2 tai C3 eivät minusta ole jokapäiväisiä "käyttöautoja" ja C5 taas hinta omassa sarjassa. No kuitenkin ostin pelin joka piti olla aika huoleton ja ei muutakuin ajoa. No itselläni on mennyt 2vuodessa jokusen ulkomaanreissun verran rahaa ja onneksi on eurot koska markoissa sama touhu hirvittäisi=) Ei C4 minusta silti vika herkkä ole, mutta kun C4 kalustollakin alkaa varmaan keski-ikä olemaan siinä 15vuoden tienoilla niin väkisinkin menee rahaa peruskorjaamiseen. Eli kyllä sellasella perus-toyotalla ne korjaukset ovat halvempi eli ei C4:sta kannata ostaa jos ei ole valmista tilanteen tullen kukkaroa raottaa koska itsestäni tuntuu ettei C4:seen oikeastaan mikä osa maksa alle 100eur ja itselläni melkein aina huoltoreissun hinta ollut n.500euroo. Eli siis kyllä monet osat ovat 2-3 kertaa kalliimpia kuin johonkin käyttöautoon. Siksi ehkä suomessakin C4:sia on todella pahoja pommeja kun porukka luulee että kun auto maksaa vaikka 13 000euroo niin JESH! nyt ostan corveten. Sitten vaikka huomataankin 2kk ajon jälkeen että muutama osa onkni hajonnut vaikka imusarja vuotaa ja jarrut kaipaa remppaa äkkiä siinä hurahtaa reilu summa rahaa tai korjaukset laiminlyödään. Että silleen taas hiukan palstan täytettä:) -Mika -The Heartbeat of my Corvette is winning- |
Ylläpitoon kuluu noin 2000-2500e vuodessa.. Niin sairasta, kun se onkin..
Jos ei jotain rempata, niin vaihdetaan vaikkapa uudet renkaat tai iskunvaimentimet. Esim. Taksilla olisi loppujenlopuksi aika halpa ajaa.. <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle> |
Mulla tosiaan vaikutti eniten toi kulutus valintaan koska ajan melkeinh jatkuvasti vettellä!
Tottahan osat maksaa reilusti, eikäö osien hintaa pidä verrata mihinkään corollaan! Ei tarvitse verrata kun vanhahkoon BMW:hen niin eipäs ole vetten osien hinnat pilvissä! Mahdollisesti tulevaisuudessa voi sitten hommata/vaihtaa vanhemman kun pääsee tästä alku innostuksesta. Toki jos kulutusta alkaa laskemaan pitää ostaa se 1,9tdi volkkari tms. Renkaat (245/50vr16) maksoi 530€/srj, tuskin vanhemmat vettetkään halpoja ovat pitää, jos varat ei salli huippukuntoisen ostamista! Mutta en halua väitellä, oon tyytyväinen ´85seeni kun vähän fiksailee, mutta pitää ottaa harrastuksen kannalta ja budjetin mukaan! Sitä "meidän isä on parempi" väittelyä voi jatkaa loputtomiin, enkä jaksa koskaan väitellä noiden "tuning"-kavereiden kanssa vaikka niillä tuntuu monesti olevan loputon uho! Olen haaveeni saanut toteutetttua, ja olen tyytyväinen!!! MikkoM |
Katselin ihan huvikseni kun tuolla nettiautossa oli 92 vette myytävänä,autolla on ajettu 260tkm,Sehän on jo loppuun ajettu paska.
Kukaan ei voi olla niin hullu ja tyhmä että ostaa 260tkm ajetun corveten 27900 eurolla. Noissa kilometrimäärissä on odotettavissa autoon remonttia ja alkaa osat paukkumaan,varsinki kun kyseessä on tehokas urheiluauto. Note! This message was posted anonymously! |
Paskapuhetta! Ei pelota tuo ajomäärä yhtään kun vain huolletaan hyvin ja kuluvat osat vaihdetaan silloin kun NE OVAT kuluneet. Timo J.
Note! This message was posted anonymously! |
Aivan. Ja kyllä Vettessä paukkuu osia jo 30000km kohdallakin jos paska mäihä on, kokemusta meinaan on :(
Luulempa et kaikkiin yli 100 000 ajettuihin on jo vaihettu melkoinen määrä osia. Note! This message was posted anonymously! |
Kaikkien yli 15 vuotiaiden autojen ylläpito on helvetin kallista, jos ei itse osaa tehdä mitään.
Varsinkin c4 ja uudempien sähköhirviöiden huolto vaatii testereitä ja hieman perehtymistä. Aina löytyy joku pulju, jossa kerätään rahat niiltä "harrastajilta", jotka harrastaa vain ajamista eikä vaivaudu lukemaan edes omistajan käsikirjaa läpi, että ymmärtäis miten oma auto toimii. Ja niille jotka luulee osaavansa tulee kalliiksi vaihtaa kilotolkulla osia vaan kokeillakseen, josko vika löytyis ja katoais. Tai pahimmassa tapauksessa osat on revitty irti (sitä ainakin harrastetaan). Sittenkään ei ole varma missä vika oikeastaan oli. Note! This message was posted anonymously! |
Lainaus:
Vettessä tekee varmaan paljon tuo talviseisottaminen(kuten muissakin "kesä"autoissa)eikä se ainakaan paranna autoa! Moni harrastaja haluaa varmaan pitää autons "priima" kunnossa joten osia vaihdetaan paljon herkemmin kun käyttöautoon! Note! This message was posted anonymously! |
Hauskaa keskustelua auton hinnasta. Auton hinta on se, millä myyjä on valmis luopumaan ja ostaja on valmis maksamaan. Kaikella on tavaralla on hintansa. Jokainen luopuu silmäterästään kun riittävästi egua on nenän alla pinossa.
Vetteä ei kannata myydä "..Camaroa, Trans amia, Corvettea tms" etsivälle. Ainakaan hyvää yksilöä, koska ostaja todennäköisesti on vain tilaipäisiin potenssiongelmiin lääkintää kaipaava kyrvänjatkeen etsijä. Siihen tarkoitukseen riittää kesäautoksi sopiva loppuun revitetty öljysyöppö. Jos silmäterästään joutuu syystä tai toisesta luopumaan, ei myyntiä kannata jättää viime tippaan. Tammikuussa tuskin kunnon hintoja maksetaan kuin vain tuttujen kesken. Kun varaa riittävästi aikaa ja laittaa tietoa esim klubin jäsenille, niin varmasti 18.000 egun autosta saa 18.000 egua. Autojobbari hyvittää sen arvoisesta autosta todennäköisen myyntihinnan ja myyntikulujen ja oman marginaalinsa välisen erotuksen. Täytyy muistaa, että myyntikuluja ovat mm korko sijoitetulle pääomalle (siis autonhinnalle), säilytyskustannukset (pakko säilyttää sisällä; lumipenkasta ei Vetteä osteta), ilmoituskustannukset, fixauskustannukset jokaisen koeajon jälkeen, vakuutukset, polttoaineet, mahd. korjaukset, vastuu kaupan jälkeen ilmenevistä ongelmista, katsastuskustannukset, automyyjien palkka- ja sos.kulut jne jne. Ei siis ihan pikkukuluista olekkaan kysymys. Vielä kun muistetaan, että noin puolet suomalaisista on keskimääräistä tyhmempiä ooppelin ostajia, niin Vette saattaa olla myynnissä aika kauan, mutta tuskin hallissa ehtii pölyä päälleen kerätä, kun kaikki mustalaiset haluaa sitä kokeilla. Ei siis mikään herkku-business! Jos rahaa on vähän, kannattaa miettiä, onko Vette oikea ostos. Itse en huomannut kysyä hintaa, kun oman C3:n myynnissä näin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vaimoltakaan en huomannut omaisuudesta ja tuloista kysyä, kun hänet aikoinaan tanssiin hain! Ja voin kertoa, että kalliiksi ovat tulleet molemmat!!! Enkä kumpaakaan vaihda enkä hankkimista kadu! (toiset voisin tosin ottaa....). |
Erittäin hyvin sanottu !!!
MikkoM |
Hienosti luonehdittu Punainen!
Timo J., 260 tkm on paljon autolta kuin autolta. En usko, että kaikkia heikentymiä on vahvistettu, vaikka kuluvat osat olisi uusittu. Pitkä ajokilometrimäärä ja huolellinen vakiohoito ei vain pysty pitämään Vetteäkään 30 tkm:n ajetun veroisena - kulumien ja saumojen väsymisen huomioiminen on käytännössä mahdotonta. Talviajosta sanoisin, etten ostaisi talviajettua Vetteä, joka heittää suolavedet suoraan sisään tavanomaisesti aluminisoitujen rakenteiden, rautaisten johtimien ja kiinnikkeiden päälle. En ymmärrä vakuuttelua Vetten talviautomaisuudesta - aluminisoitu runko ja polyuretaanikori ovat pikkujuttuja. Voimakkaat muutokset lämpölaajenemisesta ja sen aiheuttamasta jännitteestä ulkopuolisen kylmän ilman kanssa väsyyttää rakenteita väistämättä. Lämmin talli ja perusteellinen purku ovat parasta, mitä harrasteautolleen voi tehdä. Tuolloin on hyvä samalla parannella moottoriaan ja muita rakenteita =D Note! This message was posted anonymously! |
hahaha hyvä punainen asia tekstiä
Note! This message was posted anonymously! |
Vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi niin otan jokatapauksessa takaisin sanani että tämä keskustelu olisi muka "kuin mopojen vertailu kouluaikana", erittäin hyvää kommenttien vaihtoa puolin ja toisin, juuri näin, kaikilla saa ja pitääkin olla oikeus omaan mielipiteeseen
Yyterissä tavataan SACC Note! This message was posted anonymously! |
Kun puhutaan L98 koneen tehoista kannattaa muistaa, että ne ovat nettohevosvoimat vaihdelaatikon perästä mitattuna. Normaalisti ne mitataan ennen boxia. GM halusi tehdä näin, jotta paikalliset vakuutukset tulevat Vettelle halvemmiksi. Vertailukelpoinen luku on n.
270-80 hp. Jos otat L98 irti ja mittaat tehot ilman lisälaitteita tehot ovat yli 300... En ole jäänyt jalkoihin liikenteessä, harvat ralliperunat saavuttavat vääntöhuipun niin alhaisilla kierroksilla. |
Mistä euro autoissa mitataan tehot vai onko ihan valmistajasta kiinni? Voi sitten hiukan sanoa tehoja yläkanttiin=)
Note! This message was posted anonymously! |
Usein, en väitä aina, tehot mitataan kampiakselin päästä. Ainoa vertailukelpoinen luku olisi tietysti takarenkaat, joista irtoaa se n. 220+ hevosta näissä vehkeissä. Vielä kannattaa muistaa, että 60-luvulla hevoset olivat bruttohevosia ilman lisälaitteita. Silloinhan juuri missään USA koslassa ei ollut alle 300 hevosta.
|
Hauskaa keskustelua tosiaan, vaikka välillä mennään vähän "mun isi lyö sun isin" ja "mustatuntuu" linjalle. Sen kummemmin ottamatta kantaa mikä generaatio on kaunein ja hienoin ja kulkee parhaiten tuohon arvoon kommentoisin hieman..
Auton rahallinen arvo syntyy siitä mitä pyydät ja mitä joku siitä maksaa, Suomi vaan on tällainen p*rsläpi että täällä kukaan ei haluaisi maksaa mitään hyvin pidetystä vanhasta autosta mutta toisaalta pussihousut pyytävät hirmuhintoja puun alla seisseistä puolimädistä projekteista. Onneksi välillä löytyy näitä joilla on realiteetit kohdallaan ja hyvä auto vaihtaa omistajaa hyvään hintaan. Ja ainahan voi myydä ulkomaille, paljon on hienoja autoja mennyt esim. Ruotsiin kun ei kukaan täällä perähikiällä halua maksaa valmiista hyvästä autosta käypää hintaa. Se miksi C4 hinnat ovat mitä ovat ja myynti ei vedä johtunee ettei C4:sta vielä katsota ns. "keräilyautoksi" edes jenkeissä kun taas C3 on saanut jo tämän statuksen. Mutta mistä sitä tietää miten tilanne on esmes 10 vuoden päästä. Se mistä autosta ajan myötä tulee keräilyauto ja haluttu niin riippuu harrastajapiiristä, kuinka haluttava auto on, valmistusmääristä jne. On tuota aikakaus-sidonnaisuutta muissakin merkeissä, esim. Mustangeja on tehty sen verran kauan että jotkut diggaavat 60-lukusia ja toiset taas näitä 90-lukusia. Kummassakin omat hyvät puolensa ja sehän taas on jokaisen oma asia mitä autoltaan haluaa. Note! This message was posted anonymously! |
Keskustelusta heräsi kysymys..
Milloin oma autonne on mielestänne 'loppuun ajettu' ?? Eli onko joku kilometrimäärä, jonka tullessa mittariin vaihdatte auton johonkin muuhun.. Ensi kesänä kolahtaa mittariin 100tkm.. Pitääkö tässä ruvata panikoimaan.. <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle> |
Mielestäni jos ei ole itse omistanut jonkun aikaan corvette eli siis joutunut huoltamaan ja osia vaihtamaan niin ei voi ymmärtää sitä ettei kilometreillä ole samanlaista merkitystä kuin "normaali" autossa.
Itselläni tulee kohta 60tkm mittariin ja auton ostaessa oli vain kilsoja 37tkm ja autoni on nyt PALJON paremmassa kunnossa vaikka kilsoja onkin n.25tkm enemmän. Eli kyllä nyt jos auton ostaisin niin katsoisin huoltojenja osien vaihtojen huolellisuutta enkä sitä onko mittariss 6tkm vai 100tkm. -Mika -The Heartbeat of my Corvette is winning- |
Hmmm...kenellä on Suomen eniten ajettu Vette? Kun on kyse tehosta moni pullistelee, kun on kyse
ajetuista kilometreistä ei meteliä synny. "106 tuhatta mailia" |
Reilu 112 kilomailia näkyy mittarissa olevan, hyvin pörisee. Kiekkamittari ei edelleenkään näytä lukemia ja pientä rutinaa kuuluu kuskin puolelta edestä toisinaan muttei sen isompaa. Auto on ollut mulla nyt toista kesää.
Corvette '86 |
Sivu luotu: 08:23 (GMT +2). |