![]() |
Lainaus:
Tätä jo itsekkin suunnitellut kun tuolla ratkaisulla voisi saada pikkasen perää korotettua ja samalla hieman pehmeämmäksi takajousitusta. |
Lainaus:
|
Etupäässä hakkaava ääni.
Moro.
Alkoi vm.90 kingin etupäästä kuulumaan sellanen "tok tok tok" ääni:). Ääni kuulu ainoastaan kun nopea neliveto on päällä ja silloinkin vain moottorilla jarruttaessa. Automaattinapalukot olen vasta käynyt läpi. Etukardaanin ristikot on ok, eikä vetoniveleissäkään pahemmin väljää tuntunut. Löystyneeseen ketjuun jakolaatikossa en jotenkin usko, kun vedättäessä ei mitään ääniä kuulu. Ääni tihenee nopeuden mukaan ja kuuluu myös kytkin pohjassa liukuessa. Että tämmöstä tänään. Mistähän lähtis vikaa ettimään? |
Joo tuo kierrejousi-sovellus kiinnostais muakin kun tuo D21 on aika kovaperseinen ja on tosiaan antautunut lehdet jo vaakaan..
Eli mitkä jouset menis "heittämällä" ni osais alkaa katella :p |
digimittari onkelma
-98 mallin kingcab digimittari alkoi vähän aikaa sitten väittämään että autolla olisi hyrrätty 173tuhatta mutta pari päivää sen jälkeen näytti mittari 999 999km vaikka todellisuudessa sitä ajettu n. 209tkm. Myöskin aiheutti semmosia että lämmöt oli ihan pohjoisessa jo ennen kylmästarttia... Kierrosmittarikin teki temppuja kun jalkatuntumalla otti 2tuhanteen kierrokseen niin mittari näytti 0,8tuhatta. Joten onko kyseessä jokin kosketushäiriö vai mittariston lopun alku. :D vinkkejä kiitos :)
|
Lainaus:
Välillä vika lähti pois ja mittaristo toimi ja nyt tuo jäänyt pysyväksi. Jollain korjaus vinkkejä? Ilmeisesti joku tyyppivika. Edit: Olisko toi korjausohje ettei tarvii koko mittarintaustaa uusia? http://4x4partsforum.com/showflat.ph...fpart=all&vc=1 |
Lainaus:
|
Lainaus:
Mul on liiteris vissii golffin uudet etujouset ja ehkä niistä sais tehtyy... mut on aika isot ja jäykät kylläkin. Sit löytys mk3 eskon etujouset ja ne vois käyä helpommin. |
Mulla on mk3 golffin etujouset mistä napattu pari kierrosta pois. On kyll ilman kuormaa ajettaessa liian jäykät, mut 100 kiloo ku heittää lavalle ni huomattavasti pehmeempi. Mk2 golffin jouset ois löysemmät. Laitan myöhemmin kuvaa, ni näkee miten ne jouset asettuu paikalleen:)
|
mulla oli cherryn jouset kans pari kierrosta lyhennettynä ja oli mukavan pehmeät
|
2 Liiteet
Aika hyvin se jousi pysyy tos välis paikallaan. Jousen päät on vaan runkoa ja pakkaa vasten. Ei paras mahdollinen ratkaisu, mut kelpas katsastuksessa " apujousena ".
|
1 Liiteet
-99 King Cabin kanssa otetaan ensikosketuksia korkeamman maavaran elämään. Aiempaa kokemusta maastureista ei oikeastaan ole, mutta "tälläst mää oon aina halunnu" ja tämä oli ensimmäinen kalliimpi autoni, aikaisemmat ollut maksimissaan 2 tonnin vehkeitä ja viimeiset 3-4 vuotta on tullut vedettyä 300-600 euron autoilla n. 50 000 km :D
Liite 67891 KC on suhteellisen hyvässä kunnossa ikäisekseen ainakin ruosteiden puolesta luultavasti uutena tehdyn ruostesuojauksen ansiosta. Ainoat isommat ruosteet on takakaarien kohdalla, niinkuin aika monissa näissä tuntuu olevan. Mittarissa aikalailla tasan 300 tkm ja konekin tuntuisi olevan vielä ihan hyvässä tikissä. Vaihdetuista osista ei ollut oikein muuta tietoa, kuin että kytkin ja etujarrut on laitettu uusiksi parin vuoden sisällä. Saappa nähä, millon on sitten esim. turboremppaa tiedossa. Syöttöpumput näissä taitaa kestää aika pitkälle? Dieselit on sen verran vieraita, että en oikeastaan vielä ole edes perehtynyt syöttöpumpun toimintaan. Pystyykö noiden kulumista ennaltaehkäisemään mitenkään ja mitä korjaus maksaa rikkoontumistapauksessa? Napalukot tuosta sanoi sopimuksen irti jo ensimmäisenä iltana, mutta ne tuossa on purettuna ja uudet käytetyt on tulossa, jos kestäisi paremmin (tai toinenhan noistakin varmaan on vaan rikki). Sitten pääsee edes vähän vielä testaamaan maasto-ominaisuuksia tälle talvelle. Ensimmäisenä haaveena olisi hankkia 15x10 vanteet ja 31x10.5 kumit siihen päälle. Ehkä ensi tilistä. Myöhemmin haaveena lisätä maastokelpoisuutta, mutta niin, että on vielä myös järkevä käyttöauto. Lisäksi olisi hienoa käydä peltiosat, ja putsata ruosteesta ja maalata/pinnoittaa, sillä ajattelin pitää autoa vähän pidemmän tovin. Aika laiska kyllä on, onko näille mitään helppoa virityskeinoa? :D |
Isompi putkisto ensimmäisenä, orginaali ahdistaa todella paljon. Ahdonalaisen syötön säädöstä muoviholkki pois jasyöttöjä lisää. Isompi ahdin on hyvä vaihtaa myös, vakiolla ei kannata ahtoja nostaa yli kiloon.
|
Onko muuten kukkaan kahellu saisko kingcappiin järeämpiä raidetangon päitä mistään automerkistä helpolla muokkauksella? Tuntuu tuo oma syövän 31" renkailla ja 3" korolla tangonpäitä kun leipää!
|
5 Liiteet
Lainaus:
Tuollaisen löysin: Lainaus:
Entä tietääkö joku mikä tuollainen metallinen klöntti mikä tippui jostain ratin alta jo aikoja sitten hieman kumia ja vaahtomuovia siinä kiinni. Eivät tieneet Nissan huollossakaan mistä irtosi tuo viimeisen kuvan osa. |
Ei täällä sattuis kellään olemaan ylimääräisenä tuommosen D21 korisen lukkoja, menin sitten nimittäin hävittämään sen ainoan avaimen...
Ja onko tietoa että lähteekö lukot irti kuinka helposti ilman avainta? (kuskin oveen käy "onneksi" näköjään avain kuin avain :o) |
Lainaus:
|
Onko kukaan vaihellu d22 (ja liekkö d21 samanlainen homma?) (1998vm tämä) yläpalloniveltä ? sokka irroitettu alapuolelta ja koitettu hakata, vaan sopiva tuntuu olevan, oisko kellään mitään hyvää vinkkiä?
|
Lainaus:
Tosin sekä Nissanilla että avainliikkeessä epäilivät että saattaisi olla käynnistyksen esto jo tossa kun on vm -97, tosin Nissanin liikkeessä totesivat hetken jutustelun ja tutkimisen jälkeen että ei välttämättä olekkaan. Avainliikkeessä kovasti väittivät että on ajonesto, mutta suostuivat kuitenkin tekemään avaimen, joka oli kyllä ainakin mun mielestä ihan perkeleen kallis työhön nähden (köyhälle kaikki on kallista). Tosiaan 18€ alta minuutin työstä tuntuu aika kovalta veloitukselta, varsinkaan kun se homma oli laittaa avain koneeseen ja syöttää koodi :mad: |
Lainaus:
|
Tervehdys käppiläiset, piti kirjautua kun tuli hankittua -98 D22 TD25TI.
Varaosista nyt ensin kysymyksiä: Ootteko ostaneet tuolta jottain partsouq.com, kattelin et ainakin hehkurele näyttäs olevan edullinen. Tuolta ei löytynyt ainakaan kysymättä autoihinvaraosat.fi, ootteko sitä käyttäneet? Kotimaasta tietysti mieluimmin mutta aikas yleisosaa tuntus olevan saannilla, ainakin kun hehkurelettä yritin etsiä. |
d22 -98 navaraan eli king cabbiin aattelin tilata manuaaliset napalukot,
http://www.cros4wd.fi/OrigamiDEAL/in...6,85,351&lang= https://korjaushuolto.fi/4x4-tarvikk...n-Nissan-94-01 Onko porukalla tietoa kummat lie paremmat ? Entä pitääkö hommata kans joku asennussarja vai onko siinä muuta ku automaattiset napalukot olan yli ja manuaaliset paikalleen ? |
Vm. 2000 D22. Talven mittaan huomasin ettei kone ota kunnolla kierroksia. Ensiksi tietysti tulee mieleen että pa-suodatin on tukossa vaikka se on puoli vuotta sitten vaihdettu. Toinen, pahempi juttu on sitten se että pumppu olisi mennyt. Oliko syöttöpumpulla joku tiheä sihti johon saattaisi kertyä mujua ja puhdistaminen auttaisi?
|
Eiköhän nuissakin ole syöttöpumpussa kaksi sihtiä, karkeampi heti pumpun päälle menevässä banjoliittimessä ja toinen on pumpun sisällä.
Omasta TD25 koneisesta D21 kingistä otettiin se sisempi sihti pois mut jätettiin banjonsihti paikalleen. sisempi sihdin otettiin pois dieselkorjaamolla. |
Lainaus:
Omassa on nuo AMV:n merkkiset, kerran putsattuna ja uudelleenrasvattuna asennuksen jälkeen, toimineet moitteettomasti, pulttien kireys joskus renkaanvaihdon yhteydessä on hyvä tarkastaa ja ei missään nimessä kun hyvin hellästi ne pienemmät Torx kannalliset putit kiinni.. |
Mistä löytyy tai saa tilattua edullisesti tälläiset Nissan D22 käännön rajoitus pultit? Toki jos joku tietää hyvää korjauspatenttia näille niin saa kertoa.
Omassa kun hitailla nopeuksilla kääntää jyrkästi niin narisee ja vitisee kun nailoni on kulunut omista pois ja metalli-metallia vasten hinkkaa. Kuvaa tässä: https://g-a.d-cd.net/ac96f08s-960.jpg http://i.ebayimg.com/00/s/MTQzNVgxNj...TN5mE/$_35.JPG |
Kierrokset ei nouse!
Hyvät Kingcabbi miehet! Talve äärikylmillä Kingi -00 ei ottanut kunnolla kierroksia kylmänä, mutta kun vartin ajoi, nin johan lähti. Epäilykseni oli et naftasuodatin on förbii ja siel on vettä.
Nyt vaihdoin kalliin Boschin suodattimen, ilmasin käsipumpulla ja kone pärähti heti tulelle. Vaan ei ota pirullakaan yli 2500 kierrosta, ei vaikka oon jo sata kilsaa ajellut menemään. Missä iankaikkisessa voi olla vika, ei kai vaan jossain hienosuodattimissa pumpun uumenissa? Toinen kysymys aiheeseen; mikä iankaikkinen vehje se kikkare/kyhmy on suodatinjalan päällä, mihin tulee ja lähtee yksi letku? Missä on se nuolikin. Irrotin hölmöyksissäni siitä letkut kun meinasin et saan tilaa vaihtotyölle. Ja nyt en ole ihan sata kummin päin niiden kuuluisi olla. Toinen letku menee takaisin tankin suuntaan, ja toinen koneelle. Miten päin kuuluisi olla?:confused: |
Pahenee vaan
Tänään luin puolen aamua enemmän ja vähemmän asiantuntevia nettifoorumeita, ja siitä innostuneena aukomaan syöttöpumpulle menevää linjaa. No se mitä ahtaista väleistä sain tehtyä oli että sain banjopultin auki vain huomatakseni, ettei ainakaan siinä kohtaa ole heti mitään suodatinta, tai ainakaan en siihen päässyt käsiksi.
Laitoin paketin kasaan ja lähdin tyyppäämään, tuntui että vika olisi vaan pahentunut, ja vedot vielä enemmän hukassa. Lisäksi karmaiseva savutus kun koetti kaasulla nostaa kierroksia. Voiko tässä muka olla kyse jostain ilmausongelmista kun tyhjäkäynti kuitenkin on moitteetonta. Raotin käydessä ykköspytyn suutinputkea, ja naftaa sieltä vain suihkusi. Perkele, sitä tuntee itsensä ihan kädettömäksi, mutta bensakone on mulle tutumpi, tämä dieselin sielunelämä ei niinkään. Ja nyt alkaa konstit loppumaan. Vihjeitä ja apuja kaivataan! Sen totesin että tämä ihmettelemäni pönttö, jossa on nuoli, on ilmeisesti joku mistä paluulinja tankkiin menee läpi, ja oletan että nuolen tulee silloin näyttää tankkiin päin. |
Mikä kone? Ookko kattonu ilmansuodattimen kunnon?
|
Ihan se perus 2,5 turbodiesel, mikä tässä korimallissa lienee yleisin. 76 kW tehoinen, liekkö se nyt sitten TD25 tyypiltään.
Olen kokeillut käyttää hetken jopa ohi ilmansuodattimen, ei auttanut. Lisäksi tähän vikaan kuuluu valtava käry kun yrittää kaasuttaa konetta. Sellainen valkoinen savu. |
Jaa valkosta savua, aattelin ensin että olis ollu mustaa. Kyl siellä sit tällä päällä arvuuteltuna palotilaan pääsee öljyä tai vettä tai sit molempia.
|
Vaaleata savua pukkaa juu. Itse en jaksa uskoa että kansipahvi vuotaisi, koska ongelma paheni polttoainesuodattimen vaihdon jälkeen. Joten mun veikkaus olisi että kone ei saa tarpeeksi soppaa jostain syystä. Mutta mistä? Siinä kysymys.
|
Siinä banjossa/sammutin solenoidissa on "integroitu" suodatin (löytyy sieltä pultin sisältä).
|
Eli banjopultin sisällä on jonkin sortin suodatin?! Perkeles kyseinen pultti oli mulla jo kerran irti ja tutkin vaan mitä sen alta löytyy, enkä tajunnut että itse pultti voisi olla se suodatin!
Voi faan kun menin auton jo viemään yhdelle paikalliselle pajalle, lupasi huomenna tutkia josko löytää vikaa. Olen miltei varma että kone ei saa naftaa tarpeeksi. Onko sulla korves joku tieto siitä onko siellä ruiskutuspumpun sisällä jossain joku toinenkin hienosuodatin? |
Siel on kaksikin karkeeta suodatinta. Sammutussolenoidin alla ''tavallaan'' on yksi, mutta jos siitä reiästä siihen pääset käsiksi, niin kahvit tarjoon :D Tai sitten suodatin on irronnut huulloksestaan ja jossain missä sen ei todellakaan kuuluisi olla. Toinen on just siinä tuloputken banjon alla, mikä vois aiheuttaa vastaavaa oiretta, mutta yleensä tilanne on vain vetojen loppuminen (sen vähänkin), mutta savua harvemmin tulee kuitenkaan kovin kauhijasti. Voi repiä ilmoja suodattimelta, kun se nyt saa aina mielenkiintoisia oireita aikaiseksi. Toinen mikä tulee mieleen, niin onko nyt jotenkin vettä polttoaineen seassa. Tai sitten se on kansi menny.
|
Kiitos vastauksista, saatiinhan tännekin aikaan keskustelua ja spekulointia, sitä juuri toivoinkin!
Tässä uskossa mäkin olen elänyt, että sieltä pultinreiästä ei ihmeitä tehdä, ja nitten suodattimien tutkiminen vaatii käytännössä ruiskutuspumpun irrottamisen ja purkamisen. Mitä tarkoitat tolla et "repii ilmoja suodattimelta"? Siis et polttoainepuoli sais jostain ilmaa. Ilmavikaa mä ensin mietinkin, kun oireilu paheni paljon kun vaihdoin naftasuodattimen. Toisaalta tyhjäkäynnilla Nissani kehrää hienosti ja lähtee normaalisti käymään, joten luulis et ilmavika se ei voi olla. Oireet vois viitata kansivikaankin, mutta ainakin jäähdytysneste ja öljy koneessa näyttivät kumpikin ihan kurantilta tavaralta, joten en siihenkään usko. Tai ainakaan halua uskoa!:D Kingillä on ajettu vasta 186 tuhatta, joten ei kai luotettavan japsidieselin nyt vielä kuuluisi antautua! |
Niin ei se pikku ilmavuoto välttämättä tee tyhjäkäynnillä mitään, mutta samontein kun pumppu tahtoo imeä lisää ruokaa, niin sen on helpompi imeä se ilman muodossa vuotokohdasta kuin tankista. Ei es välttämättä ulospäin tiputa dieseliä siitä kohtaa, mutta saa silti ilmoja.
|
Suodattimen ja pumpun kahtapuolta kirkasta letkua nii näkee onko kuplia liikenteessä..
|
Kingi oli paikallisella pajalla vähän hutkittavana ja tutkittavana. Lopputulemana oli se, että kannentiiviste ja turbo on ehjiä ja pelaa kunnolla, mutta vika ei korjaantunut. Remonttimies oli sitä mieltä, että ilmavikakaan se ei olisi.
Olen itse entistä varmempi siitä, että kone ei vaan saa naftaa. Onko tällaisessa koneessa (2,5 td vuosimalli 2000) erillistä polttoaineen siirtopumppua tankin sisällä tai jossain? Tunteeko historia tapauksia, että moinen olisi antautunut? |
V**tu mikä autoasentaja :D Nämä koneet mitään ydinfysiikkaa ole. Pulloon puhdasta löpöä ja pumpulta letku pulloon suorilla ilman mitään suodattimia. Laitat käyntiin ja polkaset kaasun tappiin ja jos ei toimi vielkään, on ilmavika pois suljettu. Näissä mitään nostopumppuja ole muuta kuin jakajapumpun sisäänrakennettu. Sen jakajapumpun kotelopaineen säätöventtiilin välissä voi olla roska ym, minkä takia ei saa täysiä kotelopaineita pumpulle ->kärsii kierroksilla löpön puutteesta.
|
En tie sen enempää mitä mekaanikkomies oli tehnyt, mutta tein juuri itse tän kotitestin, ja tulos oli negatiivinen. Ei ottanu jenkaa kuin sen 2500, vaikka ruoka tuli suoraan pullosta ja parasta smart dieseliä tarjoilin pienokaiselle. Eli imavika ei siis ole kyseessä.
Täytyy jatkaa tutkimuksia. |
Lainaus:
Tuntuvat olevan ihan merkkiliikkeillekin. :) Kaverilla oli "2500 rpm vika" ja merkkiliike ei löytänyt ratkaisua mutta paikallinen dieselasennus löysi. |
Problem solved
1 Liiteet
Liite 69209
No tämä vika löytyi ihan sieltä mihin olisi vaan ensiksikin pitänyt keskittyä, olis vaan pitänyt enempi luottaa omiin tuntoihin ja koukkia syöttöpumppua hartaammin. :) Kuvassa oleva piekkarinpatin kokoinen minisuodatin löytyy juuri sieltä syöttöpumpulle menevän linjan banjopultin alta. Ensin tulee jousi ja sitten suodatin. Hiukan tuuriakin vaati kalastaa suodatin ylös reiästä, mutta ameriikan joen foorumilta löytyi kuvia hommasta, miten se tehdään. Nyt mikrosuodatin on tallin pöydällä jousineen päivineen ja kone kehrää kuin kissimirri ja ottaa kierroksia ihan kaiken mitä Nissani ikinä pystyy ottamaan. Umpitukossa se oli ja puhaltelin sihdin auki, ehkä joskus vielä tuuppaan sen takaisin paikkaansa, vaikka vaatii aika Houdinin näppäryyden että sen saa sinne menemään. Iso kiitos kaikille vastanneille, tällainen vertaistuki on kaikille kotiverstaan remonttimiehille kullanarvoista!:D |
Onnittelut merkkiliikkeen päihittämisestä. :)
Viitsitkö laittaa linkin noihin american Joen kuviin? |
Tää missä mun auto kävi, oli ihan merkitön korjaamo, mutta kiitokset joka tapauksessa:)
Nyt meni mulla propsit väärään paikkaan, se olikin Australian Joe, joka oli kuvan postannut. Eikä siinäkään juuri muuta näy kuin ne itse mikrosuodatin. Mut tämän kuvan innoittamana lähdin omaani kalastelemaan pois. http://www.4wdaction.com.au/forum/vi...?f=66&t=116416 |
Kiitos. Mites sait omastasi tuon suodattimen ulos? Rautalangalla, magneetilla...?
Ei tuo oma Nissanisi vielä noilla kilometreillä antaudu, toinen omistani on 450 tkm ajettu eikä kuluta öljyäkään enää öljynsuodattimen kiristämisen jälkeen. :) |
Rautalangasta väänsin koukun, samantyyppisen ku aussi-joen kuvassa takana näkyy. Mulla kävi ehkä tuurikin, kun nyt sain sodattimen ekalla pilkillä ylös.
Jotkut neuvoo myös imeyttämään siitä reiästä esim. talouspaperilla naftat pois, niin näkee paremmin sinne. |
Morjens.
Kaverin puolesta kyselen jelppiä. Nissan d22 vm2001 4wd vaihdelaatikko ääntää ja laatikko on menossa pöydälle pikkuhiljaa. Onko millainen homma vaihtaa laakerit? Ja löytyykö mistä räjäytyskuvia? Onko kukaan purkanu kyseistä laatikkoa? |
Tuli vaihdettua molemmat taakse menevät jarruputket kingcappiin ( vm.-88) kun oli tankin vierestä lahot (yllätys yllätys) ja nyt ei meinaa ilmaus onnistua. Olen yrittänyt ilmata oikeanpuoleisesta takasylinteristä mutta ei vaan tuu ilmaa pois. Eikä jarruihin tehoja... Tulee pelkkää nestettä ilman kuplia??! Jarrupaineen säätimessä oleva ilmaus ruuvi on soseena ja vasemman puolen takasylinterin ilmausruuvi poikki. Etu sylintereistä lähti molemmin puolin ilmausruuvit auki,auttaisiko asiaan ilmata myös sieltä?? Aika sekavan tuntuinen putkihässäkkä muutenkii mut kuntoonhan toi perkele olis saatava... Onko mitään hyviä vinkkejä??
|
Varmaan on ennenkin ollut puhetta mutta pikasella haulla en löytänyt oikeen hyvin tietoa.
Eli tuli hankittua vm.87 SD25 koneinen king cabbi ja onhan se laiska :D Minkämoisia turboja ootte laitellut ja pärjääkö tolla vakiolla syöttöpumpulla? Mitään mahdotonta tehonlisäystä ei oo tarkotus hakee vaan ahdot jää luultavasti alle 0,7barin. Ainakin cooleri ja avarampi pakoputki kannattaa tehdä pakosarjan lisäksi. |
1 Liiteet
Onkos kellään tällaista jousta mikä on TD25 startissa solenoidin ja bendix laitteiston vivun välissä? tai tietoa mistä saa ostettua?? Jos jollain on rikkinäinen Startti mutta ehjä jousi niin ostan jousen tai koko startin jos halvalla saa.
|
Nyt on ilmattu jarruja joka nurkasta mutta tuntuu edelleen siltä että jossain on ilmaa! Onko kukaan muu taistellut samanlaisen tapauksen kanssa?? Onko mahdollista saada ilmat pois avaamatta kuormansäätöventtiilin ilmaruuvia?? Se kun on soseena... :mad:
|
Nissan D22 etupuskurin "metallirunko"
Eli alkaa olla aika hapantunut omasta kiesistä puskurin runko. Onkohan tällaista mistään saatavilla kohtuuhinnalla vai pitääkö ruveta koputtelemaan pellistä uutta? Purkuautoista voisi tietenkin löytää mutta taitaa olla suuri osa valmiiksi happamia.
|
Lainaus:
|
Juu tuntuu olevan konstikas. Perskules kun niin innokkaasti läksin vanhoja putkia poistamaan niin en huomannu katsoa mistä nipasta mihinkin nippaan putket menee!! Eli on siis mahdollista että ne on ristissä. Eli jos joku tietää mihin konehuoneen puolelta olevasta jako palikasta ylempi putki menee takapalkin päälle olevaan jakopalikan nippaan(takimmaiseen vai hytinpuoleiseen) niin kertokoon sen minulle ni vois tarkistaa et onko oikein... Vähän ehkä sekavasti selitetty mutta toivottavasti joku ymmärtää...
|
En jaksanu nyt nuohota niin tarkkaan tätä topiccii läpi mut miun -92 kingi paskoo motonetin kardaanin kannatinlaakerin parissa viikossa. Kumi irtoo laakerin ulkokoolista. Onko muilla ollu samoja ongelmia ja olisko jostai saatavilla kestävämpää versiota?
|
Ennen kun jatkan ilmaus hommaa niin olisi todella tärkeää tietää onko taakse menevät jarruputket varmasti oikein päin. Eli konehuoneesta kun lähtee kaksi putkea päällekkäin ja ne muuttuvat vierekkäisiksi kulkiessaan runkopalkin vieressä taakseppäin. Tankin kohdilla ne muuttuvat taas kulkemaan päällekkäin ja jatkavat näin poikkipalkin päälle olevaan "jakopalikkaan". Muistelisin että konehuoneen puoleisesta " jakopalikasta" päällimmäisenä lähtevä putki menisi poikkipalkin päällä olevaan "jakopalikkaan" taaimmaiseen liittimeen. Mutta tälle muistikuvalle pitäisi saada varmuus.... Putkia pystyy kyllä seuraamaan nostamatta autoa ylös niin että jos joku viitsisi nähdä vähän vaivaa asian eteen olisin ERITTÄIN kiitollinen!! Sais auton ens viikolla leimalle...
|
Lainaus:
http://forums.offipalsta.com/picture...ctureid=190855 |
Kiitos vaan mutta pitäisi tietää miten noi konehuoneeseen päin lähtevät putket liittyvät senpään jakopalikkaan. Tällähetkellä mulla on toi jakopalikan hytin puoleinen putki liittyy konehuoneessa olevaan alempaan liittimeen josta putki menee pääsylinterille. Ilmeisesti sen kuuluukin näin olla mutta varma olis aina varmaa... Tilanne edennyt senverran että sain kuormansäätöventtiilin ilmausruuvin jo auki mutta nestettä ei vaan tule ihan sillee ku pitäis?? Olisko pääsylinterissä jotan matoja.... Asian tutkinta edistyy!!
|
Olisko kellään korjauskäsikirjaa d21 koppaseen kingcappiin? Jos siintä näkis ton putkien järjestyksen... Aiemmin kun pääsylinteriltä takapiirin jarruputki tuli paineensäätöventtiilin ylimpään liittimeen niin ei saanut jarrutehoja juuri ollenkaan ja poljinliike oli jotenkin omituisen lyhyt. Nyt kun siirsin takapiirin jarruputken paineentasaajan alimpaan liittimeen niin takajarrut menee lukkoon ensiksi ja poljin painuu aika pohjille. Pumppaamalla saa myös etujarrut lukkoon. Paineensäätimen keskimmäinen liitin menee taka-akselille josta jakautuu vasemmalle ja oikealle jarrulle. Ja tähän putkeen ei ole koskettu joten se on oikeassa paikassa...
|
Lainaus:
https://www.dropbox.com/sh/qrbjsjctt...h2FVEJQaa?dl=0 |
No joo,eipä tuosta apuja ollut. Kiitos kuitenkin. On tää ny jumankekka merkillinen juttu kun ei saa mokomast kipost jarruja kuntoon... Olishan se kyllä iso apu jos sais tietää miten putket on alunperin ollu. Vois sulkee sen pois mielestä. Ilmauksessa tuli tehtyä semmoinen virhe että tuli käytettyä ilmaukseen tarkoitettua "imuria". Se kun on niin tehokas että horasi putket tyhjäksi,PRKL!! Eli perinteet kunniaan! :)
|
nyt teki 99vm 4wd kingi temput. vaihteet voi lykätä päälle auton käydessä kytkin ylhäällä mutta auto ei liiku minnekkään. mikä vois olla vikana? 3 vaihteelta neloselle vaihdon ja sillon hävis vedot.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Joskus oli moinen tapaus, kun jäi ilmahelmi johonki putkeen, niin ainut, mikä auttoi niin tehtiin seuraavasti.. - pyydät kaverin avuks - ilmaus auki - kaveri polkasee polkimen voimalla ja vauhdilla pohjaan - ruuvi kii ja ja seuraavaan ilmausruuviin... Sen "alb"-venttiilin ilmaat tietty ensin. Muuten ei vissiin niin välii oo mis järjestykses renkaat käy läpi. Joku rätti on hyvä olla ruuvin päällä, niin ei sitä nestettä oo sit koko lattia/katto/auto täys.. :) |
Joo kyllä se poljin on kova silloin kun tehostin ei ole käytössä. Mut kun auton laittaa käyntiin ni morjes!! Poljin menee pohjille että holahtaa. Ja jotenkin palauttaakin laiskasti... Siint vois ehkä päätellä että nestettä pääsee pääsylinterin männän väärälle puolelle. Ilmattu on kyllä systeemiä useita litroja,rauhallisesti pumpaten ja painetta ylläpitäen sekä voimakkaasti painaen kun kaveri avaa ilmausruuvin. Mulla ollu käytössä läpinäkyvää letkua jonka avulla saannu roiskeet kuriin ja nesteet purkkiin. Täytyy alkaa purkaa probleemaa ostamalla uus pääsylkkä,ompahan se sitten suljettu pois mahdollisista tekijöistä. Sekin vielä kummastuttaa että kun ilmaa kuormansäätöventtiilin ruuvista niin poljin painuu ilmaruuvin avauduttua pitemmälle kuin esim. jarrujen ilmausruuvin avauduttua... Merkillistä!!
|
1 Liiteet
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Onko muilla tullut eteen kun ahtoja nostettu d22 td25ti koneessa, että alakaa imusarjassa se ylipaineventtiili vuotamaan?
Vaihdoin 3 tuuman putkiston, säädin syöttöä, otin ahtopaineenalaisen syötön karalta sen holokin pois ja kokeeksi vääntelin vähä hukkaportin letkua tukkoon että ahdot nousee, niin 0.8 alakaa meleko suhinaa pitämään se imusarjan ylipaineventtiil, huomaa siitäkin että holovaa vähä öljyä imusarjan päälle.. Onkohan tuo venttiili sökö vai missähän paineissa se ruukaa aueta ? |
Lainaus:
|
d22 kolaus
Onko kellään tietoo, mistä lähtis etsimään kovaa kolahdusääntä kuskin penkin alta, kun joskus mutkaan kovemmin ajaessa tuntuu, kuin joku löisi lekalla auton pohjaan? Myös montuissa kovemmin ajaessa sama ongelma...ehdottivat jo, että kardaanin ristikot väljiä???
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
1 Liiteet
Mites noi johdot kuuluis mennä? Varmaan jotain tekemistä nelivedon valon kanssa kun ei mitää valoa pala mittaristossa kun neliveto pääl.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Onko näissä joku automaatti imusysteemi näissä td25t moottoreissa kun välillä tekkee että kaasuvivun alta napsahtaa joku eri vipu joka painaa kaasuvipua ja kierrokset nousee vähä reilu tonniin.
Rupes tekemään kesken ajon tämmöstä:D |
King cab 4x4 -88 kallistuksenvakaaja edessä poikki
Hei,
on kenelläkään tietoa mistä saisi uuden? Tuntuu olevan kiven alla kun netistä etsii:confused: |
Lainaus:
Mulla ois ehjä käytetty irroitettuna varastossa .sijaitsee oulussa...0403249999 ja on 88 vm tiisselistä irroitettu. |
Lainaus:
Ite otin muinoin kinkusta kokonaan tuon pois. Ei siit mitää ihmeellistä huomannu ajossa tms. :) Korkeintaa pehmeni hiuka. Eikä tuolla radalla kuitenkaa ajeta. :) |
Lainaus:
|
Nonii Elikkäs auto on 98 d22 kingcäppi. nii paljokos sitä saapi korottaa että menee katsastuksesta läpi ja meneekö 33 renkailla? ajoneuvoluokka on n1g. ja mitä muutoksia joutuu tekemään jos koria korottaa sen 50mm?
|
Lainaus:
Koria saa korottaa 3 tuumaa laillisesti. Jousitusta saa vielä lisäksi korottaa, mutta nyt en tähän hätään muista kuinka paljon. 33'' renkaita ei tainnut saada laillisesti laittaa alle. Itsellä korotettu koria 50mm ja käytännössä mitään muutoksia ei tarvitse tehdä. Polttoaineletkut löysälle,niin kyllä nekin saa riittämään, muuta ihmeellistä ei tainnutkaan olla. |
Ihan tälleen pikku sivuhuomautuksena muillekkin. Jos jostain pakottavasta syystä joudutte Motonetistä hakemaan D21 koriseen nelikkoon vetarin sisempää suojakumia, niin ne tarjoavat micran kumia:
"17-3041 - Vetoakselin suojakumi Micra Sopivuudet: - PickUp-4WD D21 93->97 sisempi" joka ei todellakaan sovi mitenkään paikalleen kokonsa eikä muotonsa puolesta (kingissä/terraanossa ei ole pyöreä se isompi osa, joten ei saa edes laitettua liimattavaa) Oikea kumi löytyy kun hakee terraanon osista vastaavan: "17-3248 - Vetonivelenkumi NissanPickUp S Sopivuudet: - Terrano-II 95-> sisempi et" Tuli tämäkin testattua kun kiireessä en sen tarkempaa netistä katsonut vaan otin sen mitä tarjosi käteen :mad: Tämä on ilmeisesti korjattu ainakin nettiin :) |
Vesien tyhjennys
Moro,
Mistäs kohtaa saa helpoiten laskettua tuosta TD25 koneisen lohkosta vedet pihalle? Jonkin aikaa jo meinannut lämmöt nousta kun pikkupuolella sudittelee pehmeässä hiekassa tai talvella esim. syvässä hangessa ajelee. Mutta koska nipponi on normi ajossa pelannut hyvin, eikä ole ollut aikaa tarkemmin perehtyä kun auto on pitänyt olla koko ajan ajossa, niin on pitänyt venytellä tuohonkin ongelmaan perehtyminen näin lomien kohille. Eli aivan aluksi ajattelin vaihtaa nuo ilmeisesti jokusen satkun koneessa pyörineet ruskeat litkut hieman vihreämpiin ja samalla koittaa kuinka paljon paskaa irtoaa tuollaisella puhdistus litkulla. Mutta nopealla vilkaisulla näyttäisi että ylä- ja alavesiletku tulee molemmat ylhäältä ja tyhjennysroppu olisi jossain suht takana pakosarjan alla vittumaisessa paikassa? Eli onkohan helpompaa kohtaa josta saisi vedet pihalle vai riittäisiköhän että ajelee litkujen kanssa koneen kuumaksi, jonka jälkeen riipasee termostaatin sekä letkut irti ja laskee vain tarpeeksi kauan vettä lohkon sekä syylärin läpi? Ja toisekseen, olisikohan kenellekkään jäänyt ehjää/puolikuntoista halpaa manuaalista avm napalukkoa ylimääräiseksi? Omasta on siitä sisällä liikkuvasta muoviosasta yksi kynsi poikki, joten se kytkentäholkki jää auki asennossa hieman kanittamaan ja hankaa vastakappaleeseen. Josta taas lähtee ikävä naputus, sekä osat kuluu, jonka vuoksi taas on ajettava koko ajan napikset kiinni :mad: |
Navara vm 2015, miten olisi helpoin ja fiksu tapa tehdä kytkentä niin että mitkään valot ei pala auton ollessa ajossa/käynnissä. Siis pimeällä voisi ajella "pimeällä" autolla ....?
|
Lainaus:
|
Tulipas vihdoin vaihdettua mittaristoon uudet lamput ja samalla korjattua tuo jo hetken mykkänäkin ollut kierroslukumittari.
Alkuun oireili elämällä välillä omaa elämää ja loppua kohden alkoi olla jo kaikki tai ei mitään mentaliteetilla, eli mittaristosta kuului vaan napsahtelua kun viisari hakkasi nollan ja maksimin välillä, kunnes lopulta väsyi ja muuttui täysin elottomaksi. Mittariston purkaminenhan oli tossa -97 D21 korisessa TD25 koneella olevassa mallissa suht helppo: 1. Rattiputken ympäriltä muovit pois (4 ruuvia, kuuluis olla vissiin 6?) 2. Kojelaudan/mittariston alla oleva muovista alhaalta kummaltakin sivulta ruuvit irti (1 ruuvi /puoli) ja pienellä nykäisyllä klipseistä irti. 3. Mittarin edessä oleva kaulus irti (4 ruuvia) 4. Mittarin ruuvit auki (4 ruuvia) ja mittarin veto hieman ulos samalla kääntäen mittaritaulun osoittamaan alas. 5. Tämän jälkeen pääsikin jo vaihtamaan pelkät palaneet lamput tai irrottamaan liittimet, joita oli 4kpl ja joista jokainen oli eri kokoisella liittimellä jotka on helppo irrottaa (liittimen keskellä "napit" jotka painetaan sisään). 6. Musta klipseillä oleva kehys irti mittarison valkoisesta pohjasta ("lasia" ei tarvitse irrottaa) Kiekkamittari oli kiinni valkoisessa pohjassa piirilevymuovin puolelta kolmella ruuvilla, joiden irrotuksen jälkeen se lähtee irti mittaritaustoineen. Viisarin irrotin varovasti haarukalla, jonka jälkeen pääsi irrottamaan mittarintaustan, joka taas oli kiinni kahdella ruuvilla etupuolelta. Tämän jälkeen pääsikin jo kolvaamaan, tai no, toteamaan että kolvaamista tarvitaan eikä oma mielenkiinto ja aika riitä vanhalla paskalla kolvilla leikkimiseen, joten kiikutin puol tuttavalle tv korjaamoon. 15EUR maksoi kaikkien kolvauksien läpikäynti ja kondensaattorin vaihto (tuohon hintaan olisi ehkä sittenkin voinut tehdä, mutta tulipahan tuettua katoavaa kansanperinnettä). Nyt toimii taas kierroslukumittari ja pimeällä näkee muutakin kuin koneen lämmöt, eikä tarvitse kuunnella sitä jatkuvaa naputusta mittarista :D Eli jos olisi vielä itse jaksanut puuhata niin kustannuksisi olisi tullut nuo muutamat mittarin lamput. Eli jos muillakin temppuilee tuo kiekkamittari (vissiin suht yleistä Nissaneissa), niin kannattaa tarkastaa nuo juotokset. Ja tosiaan yleismittarilla on helppo todeta tuossa 5. kohdassa kun piuhat on vielä paikoillaan, että mittarille tosiaan tulee yhteen ruuviin 12V, yhteen maa ja lopuksi vielä mitata maan ja kolmannen välistä vaihtojännitettä jonka pitäisi vaihdella kierrosten mukaan. |
Onko kellään laittaa kuvia että miten oletta d22 nissaniin laittaneet vinssin kiinni? ja mistä oletta vetänyt johot työvaloille taakse? Myös lavakaarta saapi tarjota!
|
Lainaus:
|
Korotus
Millähän tavalla olette nostaneet 99vm king cabin peräpäätä? Lisä lehdellä vai? Tietty kantavuuttakin pitäisi saada lisää kun polttoainesäiliö välillä kyydissä. Jos jollain myydä lisä lehteä, niin yv saa laittaa
|
Lainaus:
Itse laitoin 89 nissaniin kierrejousetlisäksi silloin kun semmoinen oli tuli peräpäästä paljon joustavampi. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Tuli ostettua 89vm takaveto kingi. Mulla olis 31x10.5 renkaat ja vanteet pitäis nyt hankkia. Eli kysymys kuuluu miten istuu kyseiseen autoon 15x10 et -44 vanne? Joo on liian leveät kyseisille renkaille, mutta ajatuksena että jossain vaiheessa 33 renkaat, niin ei tarvitsisi ostaa taas vanteita.
|
Onnohan nissan kingkäpissä 2,5td sama vaihdeaski kun nissan terrano 2,7td:ssä ??? Hajos toosa tosta terraanosta ja nyt pitäis sellanen löytää jostain
|
:eek::eek:ei mene kummatkaan vaihtoehdot 2wd käppiin ilman kovia muutoksia.miksi 2wd kingiin semmoiset kumit?
|
Noniin nyt katosi 1998 vm kingistä mittaristosta kello ja radiolta jatkuva virta, kun rassasin radion taus johtoja...
kaikki sulakkeet oli ainakin ehjiä kuskin jalakotilassa ja konehuoneessa rengin puolella, mistähän vielä kattelis vikaa?? |
Morjensta! Mistähä johtuu ettei kingistä mene ykkösvaihde helpolla päälle paikallaan ollessa? Joutuu murjomaan, liikkeessä ei mitään ongelmaa.
Onko sielä jonniillaiset muovipompulat kepin alapäässä jotka kuluu, kun ei tuosta nissan4u sivun räjäytyskuvastakaa sua selvää.. Autoon tehty viis vuotta sitte laatikkoremontti. 230t ajettu Nissan KingCab D21 -97 kysseessä nelikkona. |
se muovirallukka yleensä vain lyhentää kepinliikettä.jos loota kunnossa pelaa ilmankin,tosin kepinliikkeet aika isot.
|
| Sivu luotu: 00:15 (GMT +2). |