![]() |
|
Perskeles ei se ollut huutolainen kun
lentojätkä :o |
Lentojätkä oli tukkilainen joka kierteli savotoita eikä omistanut taloa tai asunut missään vakituisesti. Näin alunperin, myöhemmin sitä on väännetty henkilöihin jotka eivät viihdy missään työpaikassa pitkään...
|
Lainaus:
20-luvulla syntyneitä on vielä mennyt huutolaisina vieraisiin taloihin ja jokunen voi olla vielä elossa. |
Taannoin tuli dokkaria huutolaisista. Yksikin söi salaa hevosenpaskaa kun ei muuta saanut.
|
Lainaus:
Sen mitä kirjallisuudessa aiheeseen törmännyt niin kova ja uuras jätkä saattoi tienata todella hyvinkin talven aikana (jos kortit ei rahoja vienyt) mutta saattoivat sitten olla tulot äkkiä hummattukkin eikä säästöjä kertynyt pysyvämmän elämän aloittamiseen ja paikoilleen jäämiseen. Jos ei saanut sukan varteen, niin tulevaisuus pidemmän päälle välttämättä näyttänyt järinkään ruusuiselta. Ikä ja sen tuomat vaivat karsi äkkiä noissa hommissa. Lorvimisesta ei maksettu, vaan vain tuloksesta. Huonot paperit edellisistä savotoista saattoi tyystin estää pääsyn uusiin hommiin. Tuon elämäntavan ymmärtämiseksi laajuudessaan pitää huomioida että tuolloin teollistuminen oli vasta aluillaan, eli ei vain menty johonkin duuniin ja vuokrattu kämppää. |
Käykö 1,7litraseen takapotkuladaan kytkinlevy jostain muusta merkistä? Jos sattuis tuttavilta löytymään..
|
Mikähän mahtaisi olla TrailMasterin oranssin värikoodi? Josko noihin takapakkoihinkin roiskis väriä:cool:
|
Vielä näistä "huutolaisista"
Lainaus:
Nuo Huutolais- huutokaupat on kielletty jo 1891, ja tilalle oli luotu/suunniteltu jonkinlainen esiaste nykyisestä sosiaalihuollosta; mutta silloin tieto kulki hiitaastiii, ja vanhat tavat OLI LUJASSA. Siis kunnat jatkoi tuota huutolaishuutokauppaa "suljetuin ovin" vielä jonkin aikaa... ehkä vielä 1930 luvulla jossain perukoilla? Mutta tuota ajanjaksoa, siis 1900 luvun alkua, ei mielestäni voi liittää tuohon em. ajanjaksoon. Mutta tuo 1900 luvun "huutolaisuus-" oli paljon lähempänä tämän päivän vastaavaa sijoitusta, kuin nuo 1850 luvun huutolaiset. -> siis silloin kunnan rahoista, tavalla taikka toisella, maksettiin lähinnä lasten, ylläpito perheissä. ja näiden uskottujen "miesten" piti (ainakin olisi pitänyt) myös seurata, että kohtelu on asiallista. ja tuo asiallinen kohtelu tarkoitti sitä, että nukuttiin isäntäperheen kanssa saman katon alla, ja sai hivenen parempaa ruokaa kuin "huutolaisaikana" Toki tuohon aikaan, ainakin koillismaalla, myös torpparien, eväsleipä voi sisältää reilut puolet petäjää, voita sen verran, että tiesi haukata oikeasta nurkasta, ja proteinejä sai sulanmaan aikana suoraan suuhun, elävänä ravintona ala lentävät hyttyset! Toki kaikilla perheillä ei ole ollut noin tiukkaa, mutta .... -> kun aikanani kuuntelin tuota vuosisadan vaihteen molemmin puolin syntyneiden muistelua, niin jotenkin tuntu että jos olisi pakko valita; niin on parempi; moposta bensa loppu, ja oma masu täynnä nukkumaan... Nyt jos esim. koululla on joku nurkka, missä wlan ei toimi, niin kuulostaa että OIKEASTI pitäs tehdä jotain! (lupasin korjata tilanteen, jos ongelma uusii: nyppään tuon reitittimen tökkelin irti seinästä) ongelma poistui, kukaan ei protestoinut/valittanut, ainakaan minulle) -> siis jos pääsee läpimässä nukkumaan lakanoiden väliin, ja vielä puhtaana/puhtaiden, ja nälkä ei kurni, niin vois olla paljon huonommin... |
onko pontikan keitto nykyään laitonta? ennenvanvaan se oli melkein pakollista safareille........ ainakin maistu. kuulemma.
|
Oonko parantanu nyt kun XJ-kuume vaihtu LN110-kuumeeksi?
Nelivetoista nurkka-autoa haaveilen.. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Eikös tähänkin joku reikä löytynyt?? Tyylisesti juhliin omaan käyttöön :confused: Kaveri aikanaan koulu tarvikkeelta oli tilailemassa vehkeitä, mut opettajan piru sattui lukemaan ne tilaus paperit :mad: tislauspullolla oli koko 3litraa sit oli vesijäähdytin ja se tärkein ulkoisella lämpömittarilla oleva kaasupoltin 70-140 astetta :D ja vielä 2 asteen tarkkuudella :eek: Mulle ois suodattimet ja loput tarpeet jäänyt tilattavaksi seuraavasta kuormasta :o |
Kyllä tuo laitonta on edelleen mutta jos kotona keittelee ja itte ne imuroi niin kiinnijäämisenriski on olematon ja jos kuitenkin kiinni jää niin jokusen päiväsakon saa, sekä vehkeet valtiolle :D
Ekakertalainen saa melko mitättömän tuomion jos enempi tuota rojua myy----> http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/po...koilla/492425/ |
Täällä ainakin kun on tuo Wanhan ajan päiwät ni siellä keittelevät ponua tippavaarassa. :D Kais se näytösluontosesti on tuommosessa tapahtumassa sallittua.
|
Lainaus:
|
Onko kellään jääny pumpulia korvaan? Tulin ehtoolla saunasta ja ajattelin putsata vanupuikolla korvat, toinen meni ihan jees ja toiseen jäi puikosta se vanu, oli vielä topz eikä mikään es tai pirkka, enkä edes kaivanu kun se irtos sinne heti. Millähän helvetillä sen saa pois?
|
Huonoja neuvoja....
Lainaus:
Paras kun menet arvauskeskukseen ja pyydät hoitajan ottamaan sen pumpulin pois....:cool: |
Muija koitti jo mutta sillä ei ollu semmosia pitkiä pinsettejä ja ei sitä edes kai näkyny siä, tökkäsin sen varmaan heti kättelyssä syvemmälle. Sehän siinä potuttaakin jo valmiiks kun huomiselle ei ollu terveystalolla aikoja ja minähän en arvauskeskukseen mene 8 tunniksi vartoamaan. Seuraava kysymys, voinko mennä nokian terveystalolle sastamalan sijaan, terveystaloll on toi meidän työterveys...
|
Aamulla ammattiauttajille.
Lainaus:
|
Jep Jep mutta pointti olikin että sastamalan terveystalolle oli aikoja vasta maanantaille vapaana, voinko mennä nokian terveystalolle, siellä kun oli huomiselle vapaita aikoja. Asun siis sastamalassa.
|
Menet sinne missä on aikoja.
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Tsemppiä!
Lainaus:
Menin aamulla arvauskeskukseen, siellä pienillä pinseteillä saivat pumpulin pois. Tietenkin kielsivät käyttämästä noita pumpulitikkuja, käytän kuitenkin korvan kuivaamiseen. Niin ja vaimo kävi apteekista ostamassa pienet pinsetit jos taas....... :p |
Lainaus:
Missäs oli muuten tops valmistettu? Itellä ei ole koskaan irronnut, mut on kyllä ollut kaiketi pirkkaa noi puikot tähän asti Nyt on hyllyssä Tops ja made in puola Saas nähdä koska joutuu korvaa kaivelemaan, mut sit en kyllä mene arvaus keskukseen vaan paikalliseen kello/optiikko liikeeseen :D Siellä kävin ampiaisen piston kaulaan tarkistamassa :p ei ollut piikki joten homma jäi sit siihen hoitoon :) |
Miksi nämä sykemittarit mittaa sykkeen rintakehästä sydämmen kohdalta ? Toki siinä sydän on hyvin "kuulolla" mutta kai sen sykkeen ranteestakin saisi ? Nyt siis se ikävä remmi + anturit rintakehän ympäri ja sykkeen näyttö rannekellossa.
|
Lainaus:
|
Miksi neekereitä otetaan suomeen, missä hyöty valtiolle?
|
Lainaus:
|
Tuoltahan sellaisia löytyy eikä maksa paljon
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Mistä saa sulakeboksin, johon saa akulta tuotua virrat YHDELLÄ kaapelilla ja siitä haaroitettua eteenpäin? Tuo akun kenkä alkaa olla täynnä johtoja, niin jos saisi hiukan sitä siistittyä.
|
Lainaus:
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Neekerissä mitään vikaa ole, mut ne saatanan lapsenraiskaaja somalit :mad: Itellä tuttu musta mies joka tekisi töitä jos olisi, ja hällä kaverina somaleita jotka ei tee töitä vaikka tarjotaan |
Lainaus:
Lisäksi huomattava seuraava: "Syntyperältään suomalaiset ja heidän perheenjäsenensä sekä Suomen kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä saavat muuttaa Suomeen, vaikka he eläisivät nykyisessä asuinmaassaan pelkän toimeentulotuen varassa. Muut pelkän toimeentulotuen varassa ulkomailla elävät ulkomaalaiset eivät voi muuttaa Suomeen, jos heillä ei ole Suomessakaan tiedossa muita tulonlähteitä. EU- ja Eta-maiden väliseen vapaaseen liikkuvuuteen sisältyy vaatimus turvatusta toimeentulosta, joka perustuu muuhun kuin toimeentulotukeen". Niin ja samaa mieltä tuosta Suomeen tulemisesta ja sopeutumisesta, työtä tekevät & lakeja noudattavat maahanmuuttajat ovat mulle OK. |
Mustasta valkoiseen, eli...
...miksiköhän Gyprocin normaalissa (N) kipsilevyssä on jätetty keskilinjan merkit pois puolen metrin matkalta? Merkit alkaa levyn päästä, mutta puolen metrin jälkeen ne puuttuvat puolen metrin verran, sitten loppu levy on taas merkitty.
Onkohan siihen joku ovela syy, jotakin korkeampaa matematiikkaa, jota tällainen tavallinen tallaaja ei vaan hokaa? |
Lainaus:
Tunnistaa sinisistä pisteistä kehossa/vaatteissa. :D |
Lainaus:
|
Lainaus:
Sen huomannut et kauniit ja fiksut naiset ei anna panna itteään paksuksi, mut rumat taas tekee sen tarkoituksella et saavat ukon jäämään ja suomi rumentuu sen myötä :( Suomessa on liian kauan keskitytty suorittamiseen ja nykyihmiset ymmärtää, ettei tulla työttömäksi insinööriksi jos lapsia tekee niin niitä sitten lykätään tekemästä ja lopulta on "myöhäistä" laumaa tenavia hankkia :o |
Tietääkös porukka minkä bändin biisissä alussa kaks punaniskaa laulaa on the road again kappaletta ja kuskaa pickapilla laatikoa missä on äijä ja se laatikko tippuu tielle jolloin kappale alkaa soimaan :confused:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Mietippäs ittsi kohdalta sellaiset naiset/+20tytöt joita kaupassa kattelet et ton kun sais niin käykö ne lastentarvike osastolla, mutta sitten sellainen jota et edes sen kummemmin kato tai jopa "inholla" niin vaippojahan se on hakemassa tai sitten jotain muuta ja ajelee "perhe autolla" täynnä kakrujen kamoja Harvemmin sellainen kuuma kettu kassalle mennessä huutaa kolmea kersaa luokseen tai sitten näkee selvästi, ettei ne ole sen Poikkeuksia toki on aina kuten oraviakin albiinoja Ainakin mitä omaa ympäristöä seurannut niin kauniit seurustelee ja käy töissä, mut sitten sellaiset kukkiihan se pottukin työntää järkejään penikkavankkureita Poikkeuksia toki löytyy, mutten ole ainoa joka sen on huomannut kun asiaa merkille pistää |
Lainaus:
|
Joo ei ainakaan tällä suunnalla Suomea naisen ulkonäkö vaikuta mitenkään heidän sitoutumis/perheenperustamis-haluun. On melkolailla pinnallisia akkoja siellä, jos asia noin on. Enkä todellakaan usko että siellä naiset, jotka tiedostavat olevansa kauniita, jättävät perheen perustamatta vain sen takia. Siis vaikka haluja olisikin. Ihan naurettavaa. Valoja päälle Nikuzai.
|
mistä pitäs sammuttaa aikaisempi video kun koittaa androidilla kattoa youtube videoita, ni joskus herjaa, että sammuta aikaisempi video, tai jotai sinnepäin
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Voiko tuollaista lamppua
http://www.ebay.com/itm/3000LM-10W-H...item27db950055 Ladata tuollaisella laturilla http://www.ebay.com/itm/8-4V-Charger...item20dd2b5c30 Kun joissain vastaavissa lampuissa on 4,2v laturi mutta tuollaista kolmella t6 ledillä olevaa pyöräkiinnikettä sisältävää pakettia en löytänyt laturilla |
Löytysköhän jostain kotimaisesta kaupasta ledipolttimot h11 kannalla? Tekeeköhän ylimpäätään mitään? Arvelin sumareihin laittaa..
|
Lainaus:
|
no ledeistä sumareissa..^^ kannattanee ostaa kalliimmat (paremmat?) eikä mitään biltemamotonetkrääsää sinne sumareihin, siis jos aikoo hyötyä siitä jotain.
itse ostin v70:n sumareihin edulliset led polttimot, pimeällä ei valaise yhtään ja juuri ja juuri ne menee päiväajovaloina. tekeekös mitään -92 cherokeella mitään? 4L kone, neliveto, automaatti, ym. alle 300tkm ajettuna. mites niissä nuo varusteet toimii tuon ikäisissä? |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Kertokaa nyt joku tietotaituri voiko tuolla laturilla ladata kyseistä lamppua, pistoke on siis sama mutta...
|
Lainaus:
Vaihtui muuten parinkymmenen levyn jälkeen se merkitön paikka. Edelleen on n. 50cm tyhjää, mutta nyt on yksi merkki levyn alussa ja sitten se 50cm tyhjää. Taitaa olla Gyprocin duunari kääntänyt kylkeä tai sitten on linjan iso merkkausrumpu vaan vähän epäsynkronissa 2600mm levyn mitan kanssa. |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Varusteiden toimivuus pitää varmaan aina tarkistaa tapauskohtaisesti... Omassa toimii kaikki. Tosin ilmastoinnissa ei vuotta pidempää pysy R12 korvaavat aineet sisällä, niin ettei alapainekytkimen takia olisi toimimatta. |
Lainaus:
|
Elikä kaiketi nuo laturit mihin akut irroitetaan laturista lykkäävät nimenomaan hieman yli akun jännitteen?
Mutta kun mä en noista sähköistä mitään tajua, onko tuollaisessa lampussa akut sarjaan kytketty eli 3,7v x2 = 7,4v? Jolloin lampun perseeseen tulevasta laturista täytyy tulla enemmän kuin 7,4v? Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Saattaapi otsalamppu muuttaa muotoaan, jos ei oo akussa suojapiiriä tai mikä niis pidemmis onkaan losahdusta estämässä... Edit: nyt luin tuon ekan viestin ja vastaan siis, ei voi ladata! Perustelen näkemyksen sillä, että ko. lampun paristokotelossa akut ovat samoin perin ja tällöin mitä suuremmalla tod.näk. rinnankytketyt. |
Lainaus:
Näkyy oevan semmosiakin missä on nuo akut ja laturi kun ei näyttäny tuos lampus olevan mukana. |
Lainaus:
Kysymys juuri olikin onko tuolla lampuissa akut rinnan vai sarjassa, kun samoilla akuilla olevia otsalamppuja myydään tuommoisella isommalla laturilla, pääsääntöisesti kuitenkin tuolla pienemmällä ja tuo haluamani polkupyöräsetti nyt ei sisältänyt laturia, irtonaisina ei löytynyt 4,2v laturia, tilasin siis sellaisen 2akun älykkään |
Lainaus:
Mutta on loppunut hiirten rapistelu yläpohjassa, eli kai se sitten jotenkin toimii. Tai sitten hiiret muuten vaan ovat päättäneet poistua tuvasta. Kokeilu jatkuu..... |
Jos laittaa rikkinäisen läppärin pahvilaatikkoon ja unohtaa sen 3 vuodeks kylmään varastoon, jonka jälkeen muistaa että hitto mulla pitäis olla kone jossain..... No etsii sen varastossa tuo sisälle pirttiin ja antaa lämmetä omillaan jonkun aikaa, sit laturi kiinni ja ottaa virtaa vastaan--->hetki laturin nokassa ja koitetaas toimiiko..... No vit täähän heräs henkiin, niin paljon on aikaa siitä kun tän läppärin laitoin varastoon etten enää muista mikä vika oli mut, kysymys kuuluu onks tää kone joku ibm:än versio christine-lintasta vai mit vit??
Saattaa tietty olla että biossin patteri on tyhjentynyt ja sillä tavoin "nollannut", en kyl tiiä mitä on tapahtunut..... Edit. Tuntuu muuten tekevän kaikkia kummallisuuksia jos koneen akku on jollainlailla vituiks, ei meinannut lähteä äsken tulille vaan oli näyttö täynnä viivoja---> akku veke ja johan heräs, eukon läppäri teki aikoinaan samanlaisen tempun että jäi käynnistyksessä jumiin ja korjaantui sillä kun otti akun pois ja käyttää pelkkää verkkovirtaa... |
Lainaus:
Suhde suurinpiirtein sama, kuin 3.7V akun lataamisessa 8.4V. |
Ralliautoon tarvis lämmityslaitteen/kennon automaatti-ilmastoinnin hilujen tilalle. Mistä autosta yksinkertainen ja halpa/mihin saa uusia osia?
Niin ja 12V tietenki. |
Lainaus:
Itellä kävi acer saksassa vikojen takia ja siinä on vieläkin käynnistyksessä viivat ruudussa eli sieltä on näytön kaapeli poikki, mut ulkoisella näytöllä pelittää ja ei ole merkitystä onko akkua vai ei Ja onhan se saattanut biossin batteri järkyttyä viileä hoidosta ja nollannut tilttipiirin ja laskuri nyt lähtenut nollasta :eek: |
Lainaus:
Traktorien tarvike/varaosa kauppa |
Saakos jarruosat (juntturit) koota tervasprayn kanssa, jossei letkun päähän asti roski? Voiko tavara lähteä uiskentelemaan kierreosista, jonnekin minne sitä ei suotaisi???
|
Toimiiko koritina uudenvuoden valelu hommissa ihan samanlailla kun normi?
Yllätys ettei tältä kylältä moista saa. |
Lainaus:
|
Lainaus:
Farmilaite.com |
Lainaus:
|
Lainaus:
Lainaus:
Muttas toimiiko uudenvuoden tina koritinana vaikka edes huonosti? Mahtais olla halvempaa sillä harjoitella miten muotoutuu :rolleyes: |
Mistä mä löydän sen videon, missä ajetaan suzukilla pitkin järvenselkää?:confused::confused::confused::confus ed: Oliks se tare vai jare... tai joku hullu stetsonipäinen SUOMALAINEN...:D:D:D:D
|
Lainaus:
E: Tossa |
ristuksen isot kiitokset severille...:cool::eek::D:D:o
|
mitenkäs tuo lavan etusermin valmistaminen itse? miten helposti ne antaa todistuksen sen kestävyydestä?
minkälaisia materiaaleja (esim rautaputken koko, verkko?) kannattaa käyttää? |
Jatketaan tätä uudessa, vuoden 2014 topikissa. Nopein tekaisee sen...
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=119135 |
Sivu luotu: 06:08 (GMT +2). |
|