![]() |
Lainaus:
Tsemppiä!! Toivoo Pafo & 10v, 8v ja 2 * 3v |
:)
Kohta taas nokka kohti Lastenklinikkaa.... Lainaus:
|
Niitä kyllä riittää...
Oskun tapauksessa ei ollut kevyenliikenteenväylää, vaan alueella 30 rajotus ja tasa-arvoset risteykset. Kuski on silti syyllinen. Paikka vaan on sellainen, että kummastakaan suunnasta ei yksinkertaisesti näe, kun vasta kohdalla. Tästä lähtee kyllä huomautus Lohjan kaupungille, että kyseinen risteys tulee karsia ja niitäkin riittää Lohjalla pilvin pimein, kuten monessa muussakin kylässä. Onnettomuuspaikasta on n. 200m päiväkotiin ja 250m kouluun, asutusalue, jossa asuu satoja lapsia perheitä. Asukkaat kyllä osaa ja tietää varoa, mutta niitäkin reikäpäitä on jotka ajaa kyseistä katua hana pohjassa, vaikka on läpikulkukielto... Tahallisuudesta en kuskia syytä, mutta ite vaikee uskoa, että olisi ajanut 20:ä, vaikka piirturi sen kertoo ja on poliisilla. Oma auto lähestulkoon sammui ja lähti taaksepäin, kun pudotin vauhdin 20:n 50 metriä enne risteystä. Loivasti ylämäkeen. Kuorkissa tietty massaa riittää, mutta silti.. tiedä tuota sitten. Itse vaikka ajankin lainkuuliaisesti, huomaa oman liikennekäyttäytymisen muuttuneen tämän viikon aikana sen verran, että tarkkailee ympäristöään entistä tarkemmin, toki rajotusten mukaan silti ajelen edelleen. Viikonlopun uutiset oli surullista luettavaa.. ja maanataina Helsinkiin päin ajellessa oli TAAS henkilöauto rekan alla tuossa Nousiaisissa.. Kunhan itse osais ajella niin, ettei aiheuta toisille vahinkoa... mutta kaikki eivät niin ajattele :( Lainaus:
|
Ok.
Lapsilleni olen yrittänyt neuvoa, että ajaisivat aina pyörätiellä ja kypärä päässä. Nyt on vaikea ajaa tässä kotipyörätielämme, koska siinä tehdään tietöitä Jos näen jonkun toisen lapsenkin törttöilevän autotiellä, sanon asiasta lapselle ja käsken ajelemaan sinne, missä heidän kuuluu ajaa. Toisellakymmellä olevilta saattaa tulla kansainvälisiä käsimerkkejä, mutta silti he menevät pois tieltä. Sitä en tiedä, miten pitkään he siinä ajelevat, kun olen kadonnut heidän näköpiiristään. |
Hyviä uutisia... Osku pääsis näillä näkymin tämän viikon jälkeen kotiin...
keskiviikkona tuo ihonsiirto tuohon olkapäähän, vasemmasta lonkasta otetaan ja siihen tulee sitten kelmu päälle. Tarkkailua loppu viikko ja maanataina kotiin :D Huulen ja nenän väliin ei välttis tarvita siirtoa, mutta konsultoiva kirurgi palaveeraa vielä kollegoittensa kanssa, kovasti otti valokuvia.. Tosin kyllähän täällä tullaan sitten vielä ravaamaan, mutta ainakin hetkeks saataisiin taukoa noihin leikkaussaleihin.. Tänään on käyty koulussa, puhdistettu haavat, syöty jäätelöä :) Jaksaa orientoitua loppu viikkoon, kun on jotain mitä odottaa... We´re going HOME!!!!! |
Lojo on syvältä.. Mikä niistä sekavista risteyksistä oli kyseessä?
Toi rullatuoliskaba käytävillä kuulostaa siltä että pahin on takana, tsemppiä. Lisää vetoja niin on motivaatio korkealla. :D |
Perttilässä, Metsäkorventien ja Perttiläntien risteys.
Nyt on rakennettu tornia lääkekipoista.. on puansia, sinisiä ja valkosia... :D Kova vauhti on pojalla päällä... Hoitsut saa juosta.. tota nappia kun on kiva painella.. hups :D iha vahingos... Mutta hoidosta ei voi valittaa, ensiluokkaista!!! |
Lainaus:
Muistan kun itse olin jalkapaketissa kersana sairaalassa niin yks hoitsu uhkas repiä sen napin seinästä:D tais kanssa tulla paineltua liikaa. |
Lainaus:
Hyvä, että poika parani. |
Onneksi hoitajilla on huumorintajua kaikilla. Varmasti pahempaakin skeidaa saavat niskaansa.. Varsinkin lasten vanhemmilla tuntuu olevan purtavaa monessakin asiassa....
Paraneminen jatkuu pitkälle kevääseen. Ihonsiirtoja edessä 5-10, mutta täytyy vain nostaa hattua omalle poitsulle sekä muille lapsille tällä osastolla, sisukkaita pikkuihmisiä, joista moni täyskasvunen vois ottaa mallia ;) Lainaus:
|
Lainaus:
Osastolla on varmasti useita pikkupotilaita hoitajaa kohti, joten toivottavasti ei käy niin kuin paimenelle kävi, kun huusi turhaan apua. Tuskin hoitajat ehtivät jokaisen kutsun perässä juosta. Huvitti, kun oltiin viime keskiviikkona osastolla. Kävelin pitkin käytäviä etsimässä hoitajaa. Kun lopulta löysin erään, niin hän sanoi, täytyy etsiä lapsenne oma hoitaja ja kysyä häneltä. Oma hoitaja! Vaikka oltiin vain puolitoista tuntia siellä, kunnes meidät potkaistiin pihalle.:D |
Paskaako jonkun skorpionin viesteistä taas... Mulla oli joskus ford scorpion ja sekin oli paska. Eläimenäkin se on nulju koppakuoriainen.
Painelkaa sitä nappia niin paljon kun haluatte. Pääasia että poika saa hoitoa ja paranee. Veromarkoilla terveydenhoidon toimintaa ylläpidetään ja joskus sitä rahaa on mukava käyttääkin. Jos joltain hoitajalta alkaa huumori loppumaan niin vaatikaa uusi hoitaja. :) |
Lainaus:
|
Lainaus:
tottakai tärkeintä on, että poika saa hoitoa, mutta entäs sitten kun on aikansa painellu sitä hoitajakutsua ja hoitajat huomaa, että vitsi vitsi huvikseen siellä soittelee ja oikeesti oliskin hätä eikä oo ketään lähellä joka menis hakeen hoitajaa, so what? |
Lainaus:
ja kyllä sitä äitinä täällä sairaalassa 24/7 tulee katottua sen verta, ettei ny ainakaan sillon painele kutsunappia, kun ite olen paikalla.. mutta kiusa se on pienikin kiusa, kun äiti poistuu esmes. kahvia keittään tai vessaan :D Mutta jotenkin oletinkin että tästäkin asiasta ruvetaan jeesusteleen.. |
Lainaus:
Asian ydin olikin, että jatkuvasti puhutaan hoitajien kiireestä ja sitten vanhemmat/huoltajat eivät uskalla vaatia lapsukaisiltaan käytöstapoja. Mitähän hoitajat tykkäävät siitä, että heitä juoksutetaan vain sen takia, että saataisin vastinetta verorahoille. Ja käytöstavoista vielä sen verran, että olisi näköjään joillakin aikuisillakin hyvä lukaista joskus, miten pitäisi käyttäytyä. |
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Poika toipuu, se lienee pääasia ja kaikki muu kai on toisarvoista. (...rolli tekee vaan latet ja on hiljaa tyytyväinen.) |
JOS kaikki menee suunnitelmien mukaan, nii poitsu pääsee tänään kotihoitoon.. aamulla oli hammasröntgen.. odotellaan saliin pääsyä, siteiden vaihtoa ja palstiikkakirurgi katsoo, miten ihosiirrot lähteny toipumaan. Jos jotain on odotettu, niin TÄTÄ päivää :D
|
Ja niin se kotiutumislupa on sitten saatu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Häppiiiiii!!!
|
JEEE!
|
Hienoa!!!
|
|
Fantastista!:)
|
jaksamisia nanalle ja pojalle
|
Zemppiä kotihoitoon ja voimia molemmille!!!
t:sami |
Sivu luotu: 06:38 (GMT +2). |