![]() |
Buuttijärjestys oikea, eli onko BIOS-asetuksissa määrätty joku tietty järjestys miltä levyltä käynnistämistä yritetään (ja laitettu ne oikein, eli että on se C: siellä myös) vai hakeeko se systeemiä aina väkisin C:ltä?
Tuollainen ilmiö, eli ei käynnisty asennuksen jälkeen kävi minullekin yhden koneen kanssa. Taisi olla NT4 tai Win2000, mitä siihen yritin. Levy oli liian uusi ja iso sille vanhalle wintoosalle. No, asensin uudestaan ja nyt pienensin osion (partition) kokoa pariin gigaan. Ei auttanut sekään. Kumma homma, kun kaikki roju meni sinne ihan OK, mutta ei vaan ole mitään, kun käynnistää asennuksen jälkeen. Meinasi palaa käämi siinä vaiheessa. Jostakin läysin sitten ohjeen käyttää asennuksessa emolevyvalmistajan sivuilta ladattavaa kiintolevyajuria ja sillä homma onnistui. Kumma juttu, kun oli ihan tavallisesta IDE-levystä kumminkin kyse. Siinä emolevyllä oli lisäksi joku RAID-piirisarja, mutta se oli disabled-tilassa, eli levyjen olisi pitänyt olla vakio IDE-levyjä. Ei kumminkaan olleet ilman sitä erikoisajuria, eli wintoosan oma IDE-ajuri ei toiminut sen emolevyn kanssa oikein. Kun osioit sen levyn kahtia, niin minkä kokoisen C:n siihen teit? Älä laita C:ksi yli 2G osiota, voi tulla ongelmaa vanhan wintoosan kanssa. Merkkasitko FDISK:issä sen primääriosion/partition aktiiviksi? Ilman aktiivista partitiota se ei käynnisty. Löytyisikö noista jotakin apua: http://www.hildrum.com/installing_wi...making_a_b.htm |
http://forums.offipalsta.com/picture...pictureid=1316
Eli tämäkö on se Bootti juttu? muutin ton HardDriven ekaksi. http://forums.offipalsta.com/picture...pictureid=1314 Tuo tuli kun oli se asennus valmis. http://forums.offipalsta.com/picture...pictureid=1315 Mikä tuo Win95 on tuolla? :o Ja C:n koko on muistaakseni 3g nyt. Eipä kauheita apui oo tosta linkistä kun suomi ainoo kieli mikä onnistuu :( |
Lainaus:
|
Ei tiedä kun ymmärrä sanaakaan tosta :( Mut ton jälkeen kun ottaa levykkeen veke ja painaa entter niin herjaa käynnistäes Operating System Not Found
|
Lainaus:
älä sitä win2000 levyä poista.... asennus kyl oikeestaa alkaa vasta tuon bootin jälkee. |
Koneessa ei ole CD-asemaa elikkä asennus cd:tä ei voi ottaa pois ;) Disketin juuri otin veke. Johtuisko se sit siittä kun ne asennus tiedostot on D: asemalla ettei se ymmärrä niitä sieltä?
|
Lainaus:
Mutta älä asenna tuota DOS:ia W2K:n "alle", menee vaan homma enemmän sekaisin. :cool::cool: Tuossa kun olet asentanut DOS:n, laita se 98 menemään sen perään... Ja W2K tarvii tietyn prosessori/väylän taajuuden, jolla se voi toimia (tarkasta sekin jos 2000:sta asentelet) Jos koneessas EI OLE CD asemaa, niin kopioi toisesta koneesta C: asema, koska muuten ei asennus kunnolla onnistu. Silloin tulee ainakin TOIMIVA kopio koneeseen. Siihen tarvii sarjakaapelin ja "pakin kaljaa"... |
Lainaus:
E:Hemmetti.. Eihä sul ollu optista tossa ollenkaa... |
Tossa koneessa on aikasemmin ollut 2000:nen
Nyt on taa kovo irti ja kiinni tässä pöytäkoneessa, no asentelin 98 ei probleemia ennen kuin taas uudestaan käynnistyessä. Nyt valittaa että muisti ei riittäisi :o Ei ymmärrä! |
No laitoin sen sit viel yöksi asenteleen 2000:sen niin nyt ongelmana taas se että uudelleen käynnistäessä ei ymmärrä jatkaa asennusta :( Mikähän tiedosto sieltä pitäisi yrittää pistää käyntiin että jatkaisi?
Ratkaistu, otti muut kovot irti niin toimi :) |
Kaikkee paskaa se oskukin yrittää asennella. Ei kyllä mitään muistikuvaa milloin olisin viimeksi hinkannut w98:sia tai w2k:ta. Viskasin nuo mediat roskiin parisen vuotta sitten kun eihän niillä mitään tee. Jos osku haluaa niin voin lahjoittaa sulle yhden amd duron 700mhz koneen. Sillä voit hinkata win98 maailman tappiin asti. Muistelisin että siinä on muistiakin jopa 512. Tuo on ollut hyllyssä varmaan 6v.. Yhtään mitään sillä en tee kun se on niin onnettoman tehoinen. Kyllä sillä win98 pitäs pyöriä.
|
Hiljaa siellä senkin nörtti..:D nyt asentelen suzukin konetta. Muuten ei tulis mieleen noita windowseja käyttää.
|
Pistetääs saman otsikon alle seuraava ongelma
eli mikäs ihme tämmöinen ilmoitus on mikä bongaisee aina välillä näytille??? http://forums.offipalsta.com/picture...ictureid=16312 ja itsehän en ymmärrä tuosta sanaakaan. |
Lainaus:
Käynnistä->suorita->services.msc [Enter] Sieltä disabloi palvelu Viestinvälitys tai Messenger på engelska. Sillä loppuu tuollaiset pomppivat mainokset, XP SP1:stä eteenpäin tuo palvelu on oletuksena disabloitu. |
Kiitos.
|
Mikähän tällä kertaa kun IE aukeilee itsestään ja avaa jotain helv.. mainoksii ADVERTISEMENT otsikko ja aukeilee vähän väliä. ja IE:tä en käytä ollenkaan.
|
Luultavimmin jokin haitake / mainos spämmeri joita tuntunut taasen olevan liikenteessä myös ihmisillä joilla ei "koskaan" ole mitään viruksia ja haittaohjelmia koneella ollut.
Pikaisena ensiapuna, Malwarebytes Anti-Malware ladaten ja asentaen ( juttelee nätisti suomea kyseinen ohjelma) Ohjelman päivitys, koneen boottiminen vikasietotilaan, kyseisellä ohjelmalla koneen täydellinen skannaaminen. Muistakin mahdollisuuksia tietenkin on, mutta tuo nyt vaikka ensi alkuun. |
Juuri Nortoninkin ostin jos olis auttanut mutta ei ja ad-aware pyörii konees. ei mitään löydy.
|
Eli tuo malwarebytekään ei löytänyt koneelta yhtään mitään?
|
Sivu luotu: 23:42 (GMT +2). |