![]() |
Lainaus:
Auton alle kontilleen ja taka-akselia katsellen missä onkaan ja ihan crc-lämpö yhdistelemällä elvyttänyt harvoin se sylinteri siellä jumii vaan se vivusto ruostuu jumiin. Öljyhoito ja vaseliinia koko mötikän suojakumin sisus täyteen. |
Löytyykö sähköalan asiantuntijoita? No varmasti löytyy. Autossa on Defa-merkkinen lohkolämmitin ja nytten alkoi töissä paukuttelemaan sähkörasian vikavirtasuojaa. Kokeilin kahdella eri johdolla ja ilman sisätilanlämmitintä.
Silti paukauttaa vikavirtasuojan päälle alle minuutissa. Kotona on lämmitystolppa pelkällä sulakkeella ja aamulla toimi aivan moitteetta ja kotiin tullessa kokeilin vielä että paukahtaako sulake, mutta kaikki pelasi niinkuin piti. Eli onko töissä vikavirtasulake vain herkällä tuulella, vai karkaako jostain nyt jotain ylimääräistä jonnekin? Itse en sähköstä ymmärrä hölkäsenpöläystä. Sama lämmitin ollut käytössä kymmenkunta vuotta, eikä tähän asti ole vielä kertaakaan oireillut näin. Fikkarin kanssa kurkistin nopeasti nuo johdot konehuoneessa, mutta päällisinpuolin kaikki näytti ihan koskemattomalta. |
Mites tuli tossa ajatukseen päivänä eräänä kuorma-auton alb-venttiilistä
Voisko sellainen toimia niin, että päästää täyden paineen jarruille, eli polkee kuin vierasta, mutta paineensäätö venttiili ohjaa jarrutus voimaa, Eli vipusuhdetta muuttamalla/säätämällä sais perävaunuun ilman paineen säätöä toimivat jarrut?? |
Olisko redline rl2 osuutta asiaan vai aika vaihtaa pa-suodatin?
2.5tdi t5 portteri -07: -maantie vauhdis kaasuun painaes ei heti vastaa (esim vaihtaes tai hölläyksen jälkeen), muuten kulkee kyllä tasakaasul -mäessä saattaa vähän nypyttää -taajamavauhdis ei oireile -pysähtyes hetken päästä vilkuttaa hehkua vähän aikaa -muuten ottaa ja pitää kierrokset |
Lainaus:
oli vastus palanu ja löi jotenkin maihin Pystyy kuulemma jotenkin mittaan |
Jos tilaan Euroopasta retkeilytarvikkeita nii tarviiko niistä mitään alvia tahi tullia maksaa suomeen. Paikallisesta Firmasta tilaus ja yksityiselle tullee..
|
Lainaus:
meillä kanssa muijan autossa teki tota. syy vihdoin selvis, oli palanut vastus. lämpiääkö sulla sillä auto? |
sarjaan kytkettynä (24v) ni ei sais olla eri kokoiset akut kun syö sitten pikku hiljaa rikki akun.
mutta käykö sama rinnan kytkettynä?(12v) että jos laitan rokki koneille lisäakun optima 75a. startti akku on 60a. |
Lainaus:
Diesel Hilux kysymyksessä, niin itse kyllä huomaan eron jos joutuu näillä pakkasilla käynnistämään kylmänä verrattuna lämmitettyyn vehkeeseen. |
Lainaus:
|
Kamala kun mä nyt tulvin viestien kanssa täällä. Otin auton aamulla halliin sisään kuivumaan/lämpenemään ja kävin äsken kokeilemassa. Konehuoneesta löytyy haaroitin, joka haaroittaa sisätilanlämmittimelle ja vastukselle. Laitoin lämmitysjohdon meidän vikavirtasuojattuun pistorasiaan ja aloin yksi kerrallaan käyttämään johtoja irti haaroittimesta, jotta selviää milloin se vikavirtasuoja pamahtaa.
Ei mitään. Kaikki kolme johtoa oli vuorollaan irti ja lopulta kaikki takaisin kiinni ja hyvin pelasi sen 10min ajan mitä pidin autoa seinässä. Eilen illalla vikavirtasuoja pamahti päälle alle minuutissa. Jossain on nyt täytynyt olla kosteutta tai jotain, mikä sen on aiheuttanut? Ajattelin kyllä varmuudenvuoksi vaihtaa tuon haaroittimelle menevän johdon, nimittäin siinä vähän ruostetta näytti olevan suojakuoren alla. |
Sähkärit varmaan repii pelihousunsa mut mä olen joka lämmitystolpasta/pistorasiasta repiny nuo vikavirrat vi..uun .. ei niistä muuta oo ku kiusaa. Pisara vettä pistokkeessa ja jo napsuu suojat päälle ja hermot menee.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=200741 Kuvasta ei välttämättä selvää saa, mutta ruoste oli todella syvällä johdon sisällä. Mitä enemmän taittoi aukipäin, sitä enemmän paljastui lisää ruostetta. Kävin pikapikaa Motonetistä hakemassa kokonaan uuden piuhan ja nyt taas tuntui toimivan. |
Kukaan ei sitten tiiä alb-venttiilin toiminnasta :confused: :confused:
Pitääkö se paikkaansa, että peräkärryä ei sais enää ollenkaan ite tehdä, ei minkäänlaista, ei vaikka ois tehdasakselit ja vetopää sekä niille soveltuvuus todistus :confused: :eek: |
Kärryn pystyy tekemään jos osaa,mut ei kannata ruveta kun valmiita saa kaupasta. Joku ne tekee ne kaupankin kärryt.
|
Mikä kytkin mahtaa olla nykypäivänä kelvollisin jos puhutaan ihan vakiokytkimistä. Valeo, LUK, Aisin, Sachs, Exedy, Japanparts, Blueprint, Herthbuss.
Noi viimeisimmät kolme on itelle ainakin ihan vieraita. |
Kaikkia muita merkkejä noista on tullut asennettua paitsi japanpartsia. Hyvin on toimineet.
LUK, Sachs ja Valeo käyttää jonkin verran osia ristiin toisiltaan, eli esimerkiksi Sachsin paketissa voi olla LUKin kytkinlevy ja toisinpäin. Aisin on käyttänyt aina vain omia osiaan, tai ainakaan itselle ei ole sellaista pakettia sattunut että olisi ollut toisen valmistajan osia mukana. LUK, Valeo ja Aisin taitavat olla suurimmalla osalla autovalmistajista alkuperäiset varaosat. |
LUK tuli tilattua, sitä vähän epäilin et samaa kamaa erinimillä ne varmaan on ainakin noi luk, valeo ja sachs.
|
1 Liiteet
Mikä tää on? Nissanin äxraili.
|
Lainaus:
|
Joo puolvuot vanha nissani dieselkiukaalla...tuo kikkare on pakoputkiston puolivälin paikkeilla.
|
Lainaus:
Toinen kysymys olis kans. Mikä voi tehä saatanallisen päänsäryn, jos juo baarissa 3 virvoketta ja kotona 3 snapsia? N. 22.30 sisään, 01 alkoi juilia päätä aivan älyttömästi ja ei vielä klo 19 aikaa oo ihan normi olo. Kaks kertaa gramman panadolia ja vettä illalla/yöllä/aamulla. Eikä oo eka kerta, kun alkoholista pamahtaa saatanallinen päänsärky |
Lainaus:
|
Ja nestehukka, tekee itsellä joskus aivan hirvittävän olon ihan olemattomasta.
|
Toimiiko karttaplotteri maasto kartoilla?
Eli ois garminin 298 karttaplotteri ja jos hankkis maasto kartat ja asentas sen moottorikelkkaan toimisko? Ja sit onko täällä kellään kaapelia et vois laittaa noita karttoja tohon garminin tikulle? |
Lainaus:
|
Lainaus:
Suurin ongelma on muilla kun eivät oikein ymmärrä miks ei olut kelpaa.. Semmosen huomannu että hartvallin gin lonkku ei sovi,mutta sinedrykoffin lonkku on useimmiten ok. Mulla vaikuttanee että onko käymällä valmistettu vai ns.laimentamalla tiukasta. Juur yks ehtoo "jouduin" naapuriin iltaa viettämään, esivalmistelu 600 burana kitusiin ja ilta lonkkua ja konjakkia,ja kun kotiin niin puolikas suklaa patukka ennen nukkumaan menoa. Eikä yhtään pää kipeä aamulla,ekan kerran koitin näin kun oli hiukan kipua illalla valmiiksi mutta seuraavan kerran kun tarttee edustaa niin koitan samaa. Sitten sellanen kun tuo työ on ajamista niin hain 7 vuotta sitten lasit jotka ihan tosi miedot -0,25 niin päänsäryt sateella ja lumisateella käytännössä loppu. Ja ainakun on kirkas keli tai aurinko paistaa niin arskat päähän. Mulla myös kunnon lääkkeet mutta niistä käy äijä vielä normaaliakin hitaammalla niin otetaan vasta kun oikein tosi kyseessä. Semmonen vielä että heti kun alkaa juilia niin kylmä pussi ottalle puoltuntia niin saattaa selvitä ilman lääkkeitä. |
Lainaus:
Tärkeetä olis, että päässä ei ole mitään sinne kuulumatonta kuten kasvain. Sen näkee helposti magneettikuvissa. Migreeni on käsittääkseni muuten melko harmiton, mutta silloin kun se on päällä, olo on varsin kurja ja oleellista on, milloin se taas on normaali. Alkoholi voi olla yksi tehokas migreenin käynnistäjä, vaikka nuotion savu, bensan käry. Migreenin tuomaa olo voi muistuttaa jonkin verta krapulaa, mutta migreeni voi tulla päälle ilman ihmeempää käynnistäjää, loppua vaikka nukkumalla ja migreenilääkkeillä. Migreeni ei aina muutu kovaksi, vaan voi lakata häiritsemästä mietona. Se voi olla myös erittäin kova. |
Älkää vetäkö noita panadoleja jurrissa, käy maksan päälle. buranaa vaan
T: migreenipotilas |
Burana oli loppu, niin panadoliin oli tyydyttävä.
Toki noi nuotionsavut, bensan käryt yms, tuli mieleen, et onhan yökerhoissa/baareissa jonkin verran sitä savua ja desibelit aika kovia. Niin ne kaikki yhdistettynä tosin voisi olla aika hyvä migreenin laukaisija. Kun jonkin verran muutenkin satunnaisesti pamahtavaa päänsärkyä. Joskus auttaa, kun käy hierojalla. Esim viime touko-kesäkuussa n. 1,5kk päänsärkyä... Lääkärissä lähinnä vain, että käytänkö liikaa alkoholia ja tupakkia, että onko päänahka arka :D Minä vain, että kyllä se päänsisälle koskee, toisekseen en ehdi töissä ryyppäämään... No, sillä kertaa auttoi hieroja :) Magneettikuvaus tehty tyyliin viis vuotta sitten, selkärangassa kolme nikaman väliä kulunut ja painaat rankaa kasaan, hermot jää vähän väliin (vetää hiukan jalkoihin). |
Lainaus:
Välillä päätä jomottaa muistakin syistä kuten kipeänä tai liian paljon "virvokkeita" nauttimalla, mutta kaikki ei tunnu olevan samaa lajia olevia. Migreeni ilmenee omalla kohdalla niin, että se vaikuttaa kipua tuottaen lisäksi aisteihin. Näkö huononee ja hajut tuntuu voimakkailta ja ällöttäviltä. Ennen se äityi useammin kovaksi ja saattoi ruveta oksettamaankin. |
Mites tuleeko teille joilla on migreeni outoja haluja samalla, kun kohtaus tulee
Eli alkaako yht´äkkiä tekemään mieli valtavasti vaikka omenoita tai sitruunaa Se halu voi olla ihan outo tai joku normaalisti kauhistuttava tuoksuu todella hyvälle, tyyliin hapansilli |
Lainaus:
Kesynä versiona sitä kerkiää paremmin tutkailemaan. Nykyisin on kesympi versio yleisempi. Yksi keino millä mä torjun sitä, niin yritän syödä usein varsinkin jos pitää pysyä koko päivä hyvässä kunnossa. |
Paras keino mulla migreenin poistoon on, napit naamaan ja pimeeseen suihkuun istuu. Kahvii myös koneistoon jos pysyy sisällä.
Mitä noihin mielihaluihin tulee, niin sanotaanko et ilmeisesti noi lääkkeet rupee supistaa pään verenkiertoa. jonnekki se veri sitte virtaa:D |
Mulla ainakin auttaa.........
Lainaus:
Ja mielihaluihin......:D :D :D. Kokoajan nälkä ja jano.....:D :D :D Oli migreeni tai ei. Mä en tiedä. Koskaan mitään lääkkeitä en oo syöny. Enkä omasta mielestä sairaskaan ollu......:D :D :D :D Ja tässä vastaus......:D :D :D. Nuha lähtee "nu55imalla" ja päänsärky samoin.....:D :D :D Jos ei normiin niin ainakin lämpimäs eli saunassa.......:D :D :D. Kannattaa kokeilla.......:D :D :D |
Sanoisin että....
-Ei ota antabusta viinan kanssa.... :o
Ja katsoo ettei vaimo tms. laita sitä salaa aamupuuroon... :p |
En tiedä onko mielihalu, mutta viimeisin migreenikohtaus aiheutti mielihalun leikata pää irti hartioilta. Oli niin v'tunmoinen päänsärky, yleensä eivät olleet aivan noin kovia.
Nyttemmin kohtaukset ovat kokonaan loppuneet, kop kop... Ehkä tässä menis sama kaava kun jo edesmenneen koirulaisen kanssa, aivot rapautuu iän myötä ja kohtaukset loppuu tai harvenee. :) Koirulaisella oli lievähkö epilepsia, ja vanhalla iällä ne kohtaukset loppuivat kokonaan kun selvästi pää pehmeni kuten vähän höppänöiksi muuttuvilla ihmisilläkin. |
Lainaus:
|
Jänniä nuo päänsäryt. Olut menee ok, mutta jo yhdestä karjala-merkkisestä ilmaantuu migreeniin verrattava jyskytys päähän.
|
Lainaus:
Eikä tämä ollut edes vitsi. |
Hämmästelin eilen ku kaadoin dieseliä läpinäkyvään pulloon, et onko diesel nykyään väritöntä?
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=201044 |
Se on kuin tuo ruokakaupan olut jollei sitä olisi jälkeenpäin värjätty kultaiseksi/keltaiseksi.:D
|
Minkä väristä diesel sitten pitäisi olla?
Shelliltä sai aikanaan vihreetä, muuten diesel on väritöntä tai aavistuksen harmaata, punaista josson niin silloin on menny homma *tuiksi :D Joskus on tullut vastaan ruskeeta, missä lilluu rasvanöllejä, ai notta hiacekin kuulosti bensakoneelta :rolleyes: niin kauniisti kävi, kaikki rapsutukset oli poissa :p |
Ite tottunu hieman vihertävään.
|
Keltasta tai tommosta väritöntä muistaakseni on ollu.
|
Saako vanhaan kempin tylarc 303 mitään järkevää langansyöttölaitetta naitettua?
|
Lainaus:
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#hl...w=1920&bih=963 |
Lainaus:
Mites jos on kirkkaan vihreetä? Joskus leipätyöksi kuorma-autoillessa tuli aina shellistä/ltä tankittua Ja satuttiin ratsiaan missä tulli testasi ja oli fanttipäärynä mehutiivisteen väristä Siis oikeesti todella vihreetä, hyvä kun läpi näki :eek: Tullin mies vielä sano ettei ole näin vihreetä nähnytkään, hyvää päivän jatkoa Onko muuten viron puolella vielä sinistä? Tuttu aikanaan väitti et punainen, sininen ja olikohan peräti vihreä tai keltainen ja normaali värinen eli kirkas oli valikoimassa Muistaakseni happea puhaltamalla saatiin sininen traktori/työkone diesel seuraavaan väriluokkaan eli vihreä tai keltainen (ei muista kumpi se oli) joka oli sallittua rekoille ja verotettua Punaista ei ollut verotettu ja oli taloihin, sininen oli vähän verotettua ja vihr/kelt. 50% verokannasta verotettu ja kirkas sitten koko verokannallinen Eli polttoaineen hinnassa oli tehty kuljetustuet |
Pihalle tulisi lojumaan firebird missä otteessa 6.6 litranen mutta sinne on työnnetty 7.5 litranen 455 sd.
Kysymys kuuluu saako katsastaessa siitä moitteita? Myyjä kertoo että kone ollut kiinni lähemmäs 10vuotta eikä ikinä mitään ole sanottu. Oisko nyt kyseessä myyjä joku peppukaveri katsuri joka vaan päästelee läpi ja mun kohal sit käy huonosti? |
Lisätään vielä kysymys mistä katsuri edes tietää moottorin koon ton ikäisessä motissa missä ei ole isoa muovilärpäkettä moottorin suojana kertomassa litrakokoa?
|
Yhtään väheksymättä ketään ja varsinkaan yllyttämään ketään petoksen tielle niin sanoisin että katsurit ei ymmärrä tai tajua hevonpersettä minkäkokoinen kone siel on... :D
|
Joskus kats-henkilöt yllättävät jenkki-auto tietämyksellään, varsinkin jos sattuu olemaan "alan" harrastaja.
Et kertonut tulilintusi vuosimallia, mutta uskoisin että saat sen isolohkon muutoskatsastettua siihen, jos haluat, tai sitten teet kuten HV jo kirjoitti. Katso esim. Wikipediasta millä eri koneilla niitä on valmistettu: https://en.wikipedia.org/wiki/Pontia...bird#Engines_4 |
Joo eihän se heidän tarkastus listalla taida muutenkaa olla katsella litrakokoja joo voisin periaatteessa muutoskatsastaa mutta mites ku lintu on tehty 1980 ja kone tais olla 74 ja 76 malleihin tehtynä eli eri koppasiin periaatteessa vaikka vissiin runko muoto sama tai jotai sinne päin tiedänköhän enään mistä edes puhun...
yhtäkaikki vehje vm. 1980 sd455 Superduty455 tehty 74 ja 76 koppasiin Ja kyseinen kone vielä venytetty 463seksi Täytyy vaan vissii tehdä niiku hv sano ja toivoa ettei ole alan harrastaja |
Aika valveutunu harrastaja saa olla katsastajana jos ymmärtää jotain muutaku että se on v8... Aika vaikee pelkän ulkomuodon perusteella niitä tunnistaa
Kerran kyselin yhdeltä "harrastajalta" v8 koneen muutoskatsastuksesta vähän isommaks niin tuli nopeesti vastaus että laita sinne vaan että sitä ei ulkoo näe mikä se on :D |
Noni saa jonku näkösen mielenrauhan tästä. Jotain rahaa vissii tuli investoitua tähänki kesä leluun...
|
Onko joku viritellyt maasturinsa kattoon(sisäpuolelle) jonkinlaista verkkoa, että sais retkeilyvarusteita ym. roinaa sinne säilymään. Säästyis lattia tilaa paljon..?
Lähinnä kiinnostais kiinnitystapa ja mitä verkkoa käyttänyt, pitäis siis olla venyvää. Kävisikö nuo motonetissä ym. myytävät kuormaverkot http://www.motonet.fi/fi/tuote/38108...80x240cm-vahva |
Lainaus:
Helpoin ja nopein ratkaisu. |
Lainaus:
|
Oon tämän ennenkin kysynyt ,, mutta kysyn uudestaan :rolleyes:
Jos joku on venäjältä niin onko se venäläinen vai venäjäläinen ?? |
Lainaus:
Menee mun ajatusmailan mukaan kuten ruotsilainen eli venäläinenhän se on mun mielestä. Mutta aloin miettimään onko mitään muuta maata jossa olisi ja/jä tai vastaavaa päätettä No espanja on yks ja nehän on espanJAlainen eikä espanalainen Vai onko toi niitä sääntöjä joita ei kait ole missään muussa maailman kielessä. |
Lainaus:
Löytyy tuolta: http://www.kielikello.fi/index.php?m...id=11&aid=1467 |
Tässä on jo vähän koitettu yanmaria herätellä kuolleista siinä onnistumatta...
Ilmaa kenties jossain, dieseli virtaa ruiskupumpun jälkeen vain jos löysää pumpun päällä olevia muttereita millin pari, mikäs tässä on syynä? En ole konetta saanut ollenkaan käyntiin dieselillä, pilotilla kyllä höräyttänyt pari kertaa. Pumpun kyljessä ei tuntus olevan ilmausruuv(eja)ia. Mitäs raati suosittelisi tehtäväksi? Kyseessä siis thermo king tk235 eli liki sama kone kuin yanmar 2gm20. Huolto ohjeita molemmista tavattu, ja kummassakin sanotaan ilmausruuvin olevan olemassa pumpussa mutten minä sitä löydä. Dieselin saan siis tosiaan virtaamaan imusarjalle asti löysäämällä pumpun päältä muttereita joihin tulee putket kiinni(eli ne missä on jouset sisällä) muuten ei kulje polttoa ollenkaan läpi. Ei näillä armon tipoilla muuten kone ole käyntiin lähtenyt, eikai se voikaan kun pumppu ei kai tee tarpeeksi painetta avatakseen suuttimia? |
Onko kone pitkään seisonut, onko "ajosta" jäänyt käyntikuntoisena seisomaan vai onko vika tullut kesken ajon.
Tulisi itelle mieleen ilmavaiva jos on toimivana jäänyt seisomaan, onko laitteessa jonkunlaista pa.suodatinta ja jotain ilmauspumppua, ellei niin sit esim veneen lutkupumpulla koittaa ilmata. |
Seissyt jotain 5 vuotta, toimivana jäänyt. Sähköpumppu paketissa, ja ei ole ilmaa ainakaan missään ennen pumppua.
|
Sekin tässä mieleeni tuli kun en niin noitten diisseleiden sielunelämään ole perehtynyt, että voiko olla ettei toimi jos on suuttimien paluulinja tukossa?
E: Ei siinäkään mitään tukkoisuuksia ollu, en tiiä mikä tässä paskassa on. Pilotin voimilla käy muuten ei. Ei pääse poltto ruiskupumpusta etenemään |
Otappa hehkutulpat irti, sen jälkeen löysäät polttoaineputket suuttimen päästä. Sitten startaten, ja sitä mukaa ku alkaa polttoainetta tulla mutterin välistä niin kirraa putket kiinni. Sit vaa startaten niin kauan että alkaa puhaltaa sumuna polttoainetta hehkujen rei'istä, hehkut paikalleen ja kokeilee käyntiin. Onhan hehkut ehjät?
Edit/ Paitsi että tuossa koneessa ei taida olla hehkuja vaan semmonen thermostartti imusarjassa? |
Mathtaako vm96 1.9d Skoda felician vaihteisto ja 97 aaz koneisen golffin vaihteisto olla vaihtokelpoisia? Äkkiä vois kuvitella ainakin. Mahtaakohan vaparin laatikko olla tiheämpi? Nyttenkin jo kiljuu motarilla.
|
Oisko jollain nurkissa kadetin tai asconan tankkia sellainen malli joka on takaluukun sisällä. Jos jollain ois niin voisko ottaa siitä noin mitat.
Tai tuleeko mieleen muita missä ois sellainen järkevän mallinen tankki asentaa takaluukkuun, turvatankki tietty yks vaihtoehto mut maksavat liikaa. |
Lainaus:
Niitä takakonttitankkeja on ollut ainakin corolla, carina, takavetolada, escort, ym. sen aikaiset . |
Lainaus:
|
Mieluiten sais olla lituskan mallinen kun olis tulossa lj.n takaluukkuun lokasuojan päälle tai viereen.
Pauli vois vaikka ottaa kuvan ja mittoja tankista ens kerralla kun käy tallilla, niin katotaan asiaa sitten ellei ole siihen mennessä jotain tankkia löytynyt. |
Lainaus:
Lj:n lokasuojan päälle vois sopia aika hyvin ladan tankki. https://www.nettivaraosa.com/auton-varaosat/2300159 |
Ladan tankkia kans miettisin, se vaan voi olla et niitäkään kuten vanhojen opeleiden ym. tankkeja ei välttämättä kauheesti ole enää julkisesti myynnissä.
|
Lainaus:
https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=201353 |
Ladan tankkeja löytyy vielä meikäläiseltä jos tarvetta. Numero allekirjoituksessa ja sijainti on Punkalaidun...
|
Teoreettinen kysymys: perävaunun katsastuksessa tuli hylky yhdestä renkaasta ja kaksi korjauskehotusta valoista. Pääseekö uusintakatsastuksesta läpi jos rengas on kunnossa mutta valojen viat on edelleen korjaamatta ? Toki kaikki korjataan mutta tuosta tuli pienimuotoinen väittely nypläyskerhossa.
|
Uusi harrastus?
Lainaus:
Ja vastaus kysymykseen, vain hylky-juttu tarvii laittaa kuntoon, mutta ei katsota kovin suopeasti jos ei huomautuksia oteta tosissaan vastaan. |
Lainaus:
Kaverin vaunun kävin katsastamassa. Katsuri oli ihan ihme ukkeli, kehtasi tuosta alkaa valittamaan :D:D https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=201407 |
Jopas oli tiukkapipoinen inssi
|
Jaaha mistäs lisäillään vanhoihin jrnkkikoneisiin öljyä oikeaoppisesti kun ei mitää varsinaista öljyntäyttökorkkia ole. Huohotin letkut koneen päältä vois ottaa irti helposti ja siitä lisäillä mutta näinkö noissa menetellään?
|
1 Liiteet
https://forums.offipalsta.com/attach...1&d=1488719659 tosta löytyis kuva motista
|
Siitä vaan huohotintötterö irti venakopasta ja kaataa öljyä sisään.
|
Lainaus:
|
en löytäny hylsyjä kierretapeille. tietäiskö joku sellasia?
|
Lainaus:
http://toolx.fi/katalogi/2-os-saadet...luadapteri-38/ |
tietääkö joku onko HJs ja esim hdj80 ja hilux ln110 sama pulttijako(8 pulttia) olkaakselissa?
|
Kunhan kyselen...
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Ooppeli ei käy...
Nonni pojaat. Ny o piäni onkelma. Ooppeli ei käy.
Lauantaina ajelin sillä ihan normisti ja ei mitään vikaa. Eilen lähin kylille ja starttas ihan ok. Noin 3km ajettuani alko nykiin. Sammui. Ei käynnisty. Sit ku apu oli jo tulossa ni starttas kummiski. Käänsin nokan kohti kotia ja pääsin suunillee puolisen kilsaa kotiakohti kun taas sammu. Tänään ei mitään elonmerkkejä. Akku nyt latauksessa kun ehkä hiukan paremmin pyöritti hetken aikaa laturin oltua kii. Voiko siis akku tiltata noinniinkuin kesken ajon? (akku 7/2013) Vai olisko ehken vika sytytyksen ohjausyksikössä? Vai niinku mitähän tässä alkas arpomaan... :confused: Ja niin ne tärkeimmät tiadot - kadett e -91 1,8 koneella |
Lainaus:
Kaasari vai ruisku? Ihan ensimmäiseksi kattoo sulakkeet jos kaikki on ehjiä, sitten Aloitella vois vaikka apukaapeli akun -navan ja koneen korvan väliin jos rapsii virrat päällä, uusikaa moottorin maadoitus kaapeli jos ei apukaapelilla maadoittamalla käynnistynyt. Ruiskussa bensaletku irti ja kaveri laittaa virrat päälle tuleeko bensaa? Kaasarissa sama homma, mutta kaveri starttaa tuleeko bensaa? Jos tulee bensaa sitten tulppa irti ja kierteestään metalliin, kaveri starttaamaan tuleeko kipinää? Jos tulee bensaa ja kipinää, niin jako uudella remmillä kohdalleen ja auringon laskuihin Jos tulee bensaa, mutta kipuna puuttuu. Jakajan kansi auki ja kurkkimaan onko mitään ihmeellistä siellä. Jos näyttää normaalilta ja puhtaalta kattoo puolan johdot, että kaikki on kiinni ja ehjät. Jos puolan johdot on ehjät ja kiinni kunnolla uutta puolaa Noi kun on katottu kannattaa alkaa miettimään boxeja Ja sulakkeet ihan ensimmäisenä kattoo, et on varmasti ehjät, jos näyttää ehjältä ja virta kulkee paikallaan kynällä kokeillessa läpi se ei tarkoita, että sulake olisi ehjä. Joo kuulostaa erityisen typerältä, mutta vasta kouraan ottamalla huomasi, että lanka on rasittunut poikki ja yhdisteli joskus kun kuu ja planeetat oli kohdillaan |
Viestintävirasto lähestyi kirjeellä ilmoittaen, että RHA68-radiolaitteeni eivät enää tarvitse jatkossa lupia. Se on ihan ymmärrettävä osa kirjeessä, mutta sitten:
Lainaus:
Tarkoittaako se sitä, että Viestintävirastolla on jokin määräys sen omien määräysten käyttämisestä? Vai sitä, että radiolaitteen käytössä on noudatettava määräyksen 15 kohdassa "käyttöä koskevia määräyksiä" mainittuja määräyksiä? Voi tätä määräysten määrää... :( |
Lainaus:
Harmaa fergu ja kypärä pakko mietinnässä tuli mieleen, että miksi lait ja määräykset kirjoitetaan tahallaan tulkittaviksi? Vai oisko syynä, että joku isokenkänen jää kiinni kypärättä ajelemisesta voidaan lakia tulkita sen puolelle, mutta koppalakin himoitseman friidun iskenyttä peruspenttiä saadaan rankaistua kovimman mukaan :mad: |
Lainaus:
Romu nököttää ny naapurin pihassa ja ei oikeen o sellasta kaveria täälläpäin et siitä juuri apulaiseksi olisi. Kunhan tästä aamukahvin saan juotua ni kömmin kattoon heräiskö se henkiin vai ei. Helpompaa se on sitte viedä pajalle jos ei ny ala toimiin omin avuin. Edit: romu oli yön laturissa kii ja läks käyntiin ekalla yrityksellä. Ajoin pienen lenkin ja toimi ihan niinku ei mitään vikaavikaavikaa oliskaan ollu. Katotaa ny sitte huomenna mitä se sanoo ko koitan lähtee liikkeelle... |
Ota yleismittari mukaan ja mittaa akunjännite jos ja kun kyykkää toimimattomaksi kannattaa mitata ennen kuin käynnistääkin näkee miten pitää sitä virtaa tallessa.
Yksi kenno pois pelistä niin eipä käynnisty mutta radio kyllä toimii mutta latauksen jälkeen lähtee käyntiin , itse joskus 10vuotta vanhan akun kanssa leikkineenä ja vielä Opelilla. Akut joko kestää tai ei pätkäajo syö niitä. |
Lainaus:
Heti mittaan ku sellasen mittarin jostain saan varas.. eiku siis ostettua... :p (aina oon sanonu et mitä mulla ei oo ni sitä ei tarvita, mutta näköjään sitä si vielä jotain puuttuu... :D ) |
Lainaus:
Yhdessä toisenmerkkisessä koslassa oli ärsyttävä vika, joka ilmeni muutaman kymmenen km matkalla. Kun ajoi lämpimäksi, niin pätki hetken ja sammui. Sitten kun aikansa tuijotteli tietävän näköisenä pellin alle, niin läks käyntiin. Ja taas kesti ajaa hetken, lopputuloksena sammahtaminen. Vika löytyi merkkiliikkeellä pitkällisen mittaroinnin tuloksena hall-anturista. Kun lämpesi tarpeeksi, lopetti toimintansa. Hetki jäähdyttelyä, nin taas pelasi parikyt kilsaa ok... Normaalisti kuulemma tilttaa tuo anturi täysin, mutta tällä kertaa näin. |
Lainaus:
Huomenna (jos ooppeli suo) niin käväsen paikallisella pajalla mittauttamassa nyt alkuun ton akun + laturin et toimiiko ne niinkuin pitäs. Katotaan si jatkotoimenpiteitä. Kiitos kaikille tähänastisille neuvoja antaneille :) |
12v auton sähkökytkentöihin tarvis diodilla estää sähkön kulkeminen väärään paikkaan niin olikos diodin merkinnöillä/mallilla kovastikkaan väliä... ?
|
Sivu luotu: 09:56 (GMT +2). |