![]() |
Kävin tänään Forssan AKR:ssä ottamassa maistiaisia uudesta Jimnysta, sinne oli saatu lainaksi hopean harmaa automaatilla oleva pikku kinniäinen. Ensimmäinen huomio oli tila, sitä oli ihan riittävästi 180cm 105kg ihmiselle, jos kohta penkin etureuna voisi olla hiukan korkeammalla. Pysty tuulilasi oli ehkä hivenen kauempana kuskista kuin Cherokee KJ:ssä, eikä kabiini ollut ihan hurjasti cherokeeta pienempi kuten etukäteen olin ajatellut, näin ainakin tuntui. Kaikki nappulat oli kätten ulottuvilla mutta kyynärnoja olis paikallaan.
Ajoonlähdössä kuului vetolinjasta ihan oikean maastoauton äänet ja jäykkien akseleiden mutkuttelut, laatikko vaihtoi aika terävästi ja tulikin mieleen onko se oppivaa sorttia vai uutuuden kankeutta. Pienempää asfalttitietä ajellessa yritin etsiä kuoppia ym. jossa voisi ottaa tuntumaa alustaan ja peräpää kopauttaa kuopassa ja korokkeessa jonkin verran ja jousitus voisi olla vähemmän pintakova. Hiekkatiellä ajoin montusta toiseen mutta en oikein saanut tuntumaa kun tie oli niin jäinen. Tien varressa toppasin ja vaihdoin jakolaatikon hitaalle, ei muuten ole mitään hipaisunäppäimiä, voimaa saa käyttää ihan reilusti jotta hidas puoli menee päälle, nopean nelivedon ja takavedon välillä kytkentä toimii pehmeämmin mutta ei niin nopeasti kuin cherokeessa, kytkennän viive tuleekin ottaa huomioon kun nelivetoa tarvitaan eli pitää kytkeä ajoissa, etuakselissa on ilmatoimiset navat ja ne miettii hetken kytkeytymisessä. varsinaista metsäpätkää en tällä kertaa päässyt koittamaan mutta kevään mittaan pitää käydä jossain uudelleen kojareilla. Fiilis oli ihan mahtava eikä autokuume helpottanut lainkaan. Nyt mietityttää pitkä toimitusaika (vuodesta puhuivat) ja metsätyskamppeiden sopivuus takaosaan, lähinnä kiväärin kuljetus, peurakyytiä varten tarvitsee ehkä vetokoukkuun asennettavan korin tai peräkärryn, kauriit kulkee kattotelineelläkin pulkassa. Jos autojen toimitusaika lyhenee tuotantokapasiteetin kasvaessa niin kiinnostus on kova ja ainakin omaan käyttöön auto sopisi ihan mainiosti, noin 30tkm/vuosi pääosin "maalaiskaupunkiajoa" ja pikkuteitä. Kotona latasin maahantuojan sivuilta Jimnyn ohjekirjan ja tutustuin autoon paremmin, huolto-ohjelma on melko simppeli ja varmaan huollot ensimmäisen 5vuoden aikana on kokolailla edullisemmat kuin jossain turbodieselissä. Oli muuten hassua kun moni huoltotyö oli selitetty DIY-miehiä varten kuten vanhassa Ladan ohjekirjassa eli itsekin voi tehdä perushuoltoja. Yhtenä vaihtoehtona on neliveto pickuppi, D-max tai Ranger automaatilla, mutta siinä vaihtoehdossa auto on vuosimallia 2012-2014 ja kilometrejä lasissa aika paljon ja isommat huollot tulee aikapian kohdalle. Harri |
Nyt näytti Jimppapalaan tulleen palikkaa tulokkaaseenkin: https://www.jimnybits.com/jimny-18-on.html
|
mielenkiintoista tulee olemaan, millaisia sekäsikiöitä pystyy tekemään naittamalla ristiin uuden ja vanhan osia esim akseleissa yms.
|
Gen4 omistajia taitaa olla vähänlaisesti, mutta jos joku aikoo asentaa takakaiutitimet niin bigjimny.comin wikissä on hyvät ohjeet. En jaksanut odottaa alkuperäiskiinnikkeitä, joten tein puristelevystä omat, profiilin galleriassa joku kuva. Laitoin samalla motonetistä ostetun 12v pistokkeen paikalleen peräkonttiin kun ei ollu sitä lisävarusteena. Johtosarjassa on valmiina paikat sekä kaiuttimille että tuolle tupakansytyttäjälle.
|
Onneksi, huomasin että tällä hetkellä ei löydy massia..
https://www.lansiauto.fi/vaihtoautot...i/jimny/817739 |
Minkähän kokoiset noi BGF:t on? Omaani laitatin GY:n Wranglerit 215/80r15 ja ne nyt ainakin mahtuu pyörimään. Ton leveempii ei noille orkkis vanteille mahdukkaan.
|
Näyttäisi olevan 215/70R16, ellen nyt ihan väärin kuvasta lukenut?
|
Onko HannuM kuvia autosta noilla renkailla? Rengaskaupoille pitäisi alkaa itsekin.
|
Nihkeästi tuntuu löytyvän mitkä rillat mahtuisivat (tai siis isommat mahdolliset) ilman leikkelyä. Olisi sitten vakio tahi aavistuksen nostettu... :(
|
Paljonkos nämä nyt vie ainetta maantiellä kaunistelematta AT/MT?
|
Kokemusta vasta vakiorenkailla, mutta 5tkm käytännössä maantietä on näyttänyt 6,3-6,8l/100km.
Bigjimny foorumilla moni on päätynyt 215/75r15 renkaisiin. 235/75r15 raapii ainakin vakioalustalla. |
1 Liiteet
Orkkis HT renkailla meni joku 6,4 l/100 km, noilla Wranglereilla oon ajanut vasta yhden tankillisen ja se näytti 7 l/100km.
|
Toi on oikeasti aika mainion näköinen kampe. Vaikka vähän isompiin autoihin tottunutkin, niin toi on jotenkin houkutteleva, varsinkin kun alkanut näkyä näitä kuvia hieman tuunatuista! :D
|
Punkalla ensi lauantaina 31.8. Mahdollisuus bongata uusi Jimny. Tarkoitus testata maasto-ominaisuuksia uutta autoa kuitenkin varoen!
|
Oli vaimonsiskonmies yllättäen ostanu uuden sähkönsinisen automaattiJimnyn viime viikolla, tai no marraskuussa sanoi jo tilanneensa. Mukava pelihän tollanen on kurvailla ainakin pienemmillä teillä. :cool: Olihan se koeajolla käytävä.
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Mites moottorijarrutusäly?
|
1 Liiteet
Kokemuksia Punkan reissulta: Maantieajossa huomaa heti jousituksen pintapehmeyden, ei nypytä ollenkaan. Satasen vauhtiin asti oikein mukava ajaa, 120 vauhdissa alkaa moottorin ääni tulla jo vähän häiritsevänä esiin. Vaihteensiirto tarkempi vanhaan verrattuna. Lisääntyneen moottoritehon huomaa myös. Maastossa moottorin lisääntynyt alakierrosvääntö helpottaa tyhjäkäynnin tuntumassa ajelua. Jarruilla toimiva tasauspyörästöjen lukitusvaikutus toimii hetken viiveellä. Riittävällä kaasun käytöllä tuntui pysyvän päällä tilanteen vaatiman ajan. Tavaratila takaistuimen ollessa käytössä jopa lyhyempi kuin vanhassa.
|
Kuinka pitkä oli toimitus aika?
|
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Lainaus:
|
Suzukin automaatti
Onkohan noissa automaateissa lukittuva turbiini esim. 90kmh vaudissa tms.? Enpä älynnyt tarkemmin keväällä testata kun olin koeajolla. Lukittuvan turbiinin vaihtamalla voisi olla mahdollista saada hiukan kulutusta laskemaan. KJ Cherokeessa turbiinin lukittuminen oli kuin lisävaihde, nytkähti selvästi.
Harri |
Lainaus:
|
Lainaus:
|
Lainaus:
Tulee työn puolesta toisinaan ajettua lähes uusilla autoilla, enkä muista että olis yhdessäkään huomannut turbiinin lukittumista. Ei niissä normaaliajossa huomaa vaihteen vaihtoakaan. Tuskin suzuki on laatikon toiminnassa jääny muista jälkeen. |
No juu, sillä tätä turbiinilukkoa kyselin/ ihmettelin, kun koeajossa haki niin ahnaasti pienempää vaihdetta vaikka antoi kaasua vain vähän. Tästä on youtuben esittelyvideoissakin mainittu. Tietty kun on pieni motti ja vähän tehoa, niin kickdown on aika "kireällä" ja vaihtaa äkkiä pienmpään. Itsellä oli silloin keväällä vielä 3,7l KJ Cherokee ja siinä oli voimaa sen verran että overdrivella ei heti hakenut pienempää....:)
Zuikan automaatti on kyllä perinteinen ja siinä huomaa vaihdot satavarmasti, kaikki neljä. |
En olis kyllä uskonu että vielä löytyy neljävaihteinen laatikko uudesta autosta! Aloin mielenkiinnosta katsomaan jimnyn teknisiä tietoja eikä ne kyllä kauheasti houkuta. Erityisesti tuo vaihteisto ja rumpujarrut on sellaisia asioita jotka olisi saanu jäädä viimevuosituhannelle.
Paljon houkuttelevampi tuollainen auto olisi jos siinä olisi esimerkiksi vitaran isompi moottori ja 6-vaihteinen automaatti. Ainakin paperilla, ei mulla niistäkään kokemusta ole. |
Suzuki Grand Vitaran viimeisimmässä versiossa oli kanssa nelivaihteinen automaatti eikä se menoa haitannut yhtään. Muistan oikein ihmetelleeni kun muut hehkutti 7- ja 8-vaihteisia laatikoita, en nähnyt niille tarvetta. Saadaan niillä tietty desi pois kulutuksesta mutta bensaa saa pumpusta :)
|
Jimnyssä automaattimallin yhdistetty kulutus on 0,9 litraa isompi kuin manuaalin. Nykyaikaisilla automaateilla kulutus on yleensä paperilla lähes sama kuin manuaalilla, käytännössä jopa pienempi. Ei siis ole desistä tai kahdesta kyse. Lisäksi ajomukavuus paranee kun ei kone huuda maantienopeuksissa.
|
Onneksi siellä ei ole mitään kaksoiskytkin paskaa tungettu. Ne on karmeita laatikoita. Hölmöt ihmiset vielä ostaa niitä.
|
Lainaus:
|
Testikulutus luonnollisestikin riippuu vaihteiston osalta siitä, miten hyvin välitykset sattuvat osumaan testisykliin. Todellinen kulutus taas riippuu siitä, miten hyvin välitykset osuvat käytettyihin ajonopeuksiin.
|
Tuolta löytyy kattavasti tekniset tiedot välityksiä myöten.
https://www.suzuki.fi/mallisto/jimny/ En viitsinyt laskea kokonaisvälityksiä. Automaatilla ja manuaalilla on näköjään eri välitykset sekä perissä, että jakolaatikossa. Siellä on myös kulutuslukemat neljällä eri testisyklillä, sekä yhdistetty kulutus. Isoimmillaan ero on hitaalla ajolla, 1,6 litraa. Toki bensaa saa pumpusta, mutta en minä ainakaan haluaisi maksaa -80 luvun tekniikasta uuden hintaa. Minulla nimittäin on omassa kulkineessa molemmat aiemmin mainitsemani viat, rumpujarrut takana ja neljävaihteinen laatikko. Molemmat pitäisi päivittää uudempiin, kun vain ehtisi. |
No aika näyttää miten rumpujarrut ja automaattiaski pelaa, aika äkkiä näistä tulee kommenttia saiteille. Toisaalta kun on kevyt auto, niin levyjarrut takana voi alkaa jumittaa käytön puutteessa kun hidastusta varten ei tarvitse polkea koko poljinta lattiaan, vanhanaikaiset rummut voipi olla siinä hiukan armollisemmat.
Varmaan kohta alkaa tulemaan tasauspyörästön lukkoja jälkimarkkinoille, kummat muuten on yleensä toimintavarmenpia, sähkö vain paineilma? Jälkimmäisessä ainakin on kait jäätymisriski jos systeemiä ei kuivaa kondenssista? |
Ei rumpujarrut mielestäni ole mikään vika autossa, siis taka-akselilla. Just korjautin Hyundai I20 takajarrut kun olivat päässeet käytön puutteessa jumiintumaan. Vastaavasti Romanian Range Roverissa (Sandero Stepway) takapäässä rumpujarrut sen kun vaan toimii. Mutta jokainen tietty omalla tyylillään, en tuomitse kenenkään mielipiteitä.
|
Nyt kun uusia Jimnyjä on jo palstalaistenkin käytössä niin, kiinnostaa tietää, minkälaisia kierroksia kone käy esim. 80-90kmh nopeuksissa? ja minkä verran on eroa kovalla askilla vs. automaatti.
Monella saitilla on kirjoitettu että välitykset ovat liian lyhyet normaalikäyttöön ja yksi lisävaihde pitäisi olla. Onko se sitten kehätiellä tai motarilla ajelua sata lasissa vai taajamasta toiseen 60-80kmh asfaltilla tai hiekkateillä ajelua? Ja minkälainen vaikutus on ollut rengastuksella, jos alkuperäinen 195/80R 15 on vaihdettu toiseen, joko kehältään isompaan ja/tai painavampaan renkaaseen. |
Manuaalivaihteisella tuli tällaisia kierroslukuja:
Mittarinopeus - kierrokset 92 - 2800 101 - 3050. Renkaat muistaakseni prosentin pienemmän (älä kysy) vrt vakiot. Ei vielä kokemusta isommista renkaista, kevättä odotellessa. Ei tuolla moottoritienopeuksia kiva ole ajaa, satasen teillä pysyy vielä menossa mukana. Lisävaihde vs. moottorin vääntö, enpä tiedä, pärjään noilla välityksillä. |
215/80r15 mittarinopeus 101...102 gps 100, 3000 rpm.
|
Ei noi nyt ihan mahdottomia kierroksia ole, Katsoin tänään omasta farkku golffista (-01 1,6 bensa) jossa on drivelooper ajotietokone OBD liittimessä kiinni ja se näytti 2755rpm 91 kmh vauhdissa. Tosin volsussa on varmaankin äänieristettä sama määrä kuin kahdessa zuikassa :) joten äänimaailma on varmaan silti hiukan eri...
|
Golfin äänimaailmasta ei enää ole muistikuvia mutta, M1 ajoneuvoluokan -14 4wd diesel duster on huomattavasti äänekkäämpi.
|
Katselin tuossa Youtubessa kun naapurin Igor ajelee kaupungista maalle automaatti jimnylla https://youtu.be/f5lMRxUNlnY, aika mukavasti näyttää menevän vaikka ajotyyli onkin venäläinen . Kierrokset on 2000-3000 välillä tuollaisessa keskiverto taajama/kehätie ajossa, motarilla onkin jo kierrokset 3000-4000 välissä, toki nopeita kiihdytyksiäkin on. Itelle jäi automaatin koeajolenkistä sellainen muistikuva että hakisi vielä herkemmin pienempää pykälää silmään kuin tässä videopätkässä katselin kiihdytyksiä ja ajonopeuksia.. myös äänet tasaisella nopeudella ei tuntunut kovalta, vaikka moottorin ja aslutan äänet kuuluukin sisälle enemmän kuin henkilöautossa. mulla ei ole kokemusta muusta kuin vanhasta dusterista, mutta se olikin 318cid koneella ja se ääni ei haitannut yhtään....
|
Uusimmassa Land Rover Monthly lehdessä oli artikkeli, jossa todettiin että Bollinger oli tehnyt sen (B1 ja B2 autot) mitä Land Roverin olisi pitänyt tehdä uudesta Defestä.
Lopussa oli kirjoitettu Suzukistakin, tossa rajatussa kohdassa - yllättävää Lantikka-lehdessä. :rolleyes: (ja mainittiin siinä Toyotakin) https://forums.offipalsta.com/pictur...ctureid=225623 |
No en mä ainakaan hommanut omaani sen takia että se olisi äänetön moottoritie nopeuksissa, vaan ihan muista syistä... https://www.youtube.com/watch?v=HhkrYhqLL24
|
Lainaus:
|
https://www.is.fi/autot/art-2000006408684.html
"Kymmenet sympaattisen pikkumaasturin tilanneet jäävät ilman autoaan". |
Lainaus:
|
Nyt alkaa jo hiukan ahdistamaan miten tässä tulee käymään....Meikäläisen tuurilla jään nuolemaan näppejäni.. Tai sitten tulee paku uudella moottorillla, mikä se sitten lieneekään...
|
Aika harmillinen juttu tämä. Jos pitäisi veikkauksia heittää uudesta moottorista, niin todennäköisesti se on boosterjet. Tietoa ei ole itselleni tästä tullut. Ihmettelen kyllä miksi tähän piti ylipäätään tehdä uusi 1.5 litrainen vapaasti hengittävä moottori, kun noita bensaturboja on ollut jo aikaisemmin käytössä eikä niissä ole ollut kestoltaan mitään moitittavaa. Ainahan noita vapaasti hengittävä moottoreita joku puolustaa, mutta onhan Jimnyä ollut jo vuosikaudet sitten turbomoottorilla jaappaniassa myynnissä kei car:Ina.
|
Bensarosvot kuriin vaikka itte maksavatkin! On tää hurjaks menny, no onneks viisaammat valvoo mitä kansalaiset saa tehä!:D
|
Eikä se Jimnyn käytännön keskikulutus niin iso ole mitä WLTP-mittaukset sanoo. Automaatissa kympin, mut kulkee pari litraa pienemmällä seka-ajossa. Johtunee siitä että WLTP-syklissä nopeudet käy aika korkeella, muistaaksein piikki 134 km/h:ssa. Viehän se varmasti noissa vauhdeissa.
|
Suomessa hyödyllistä miettiä autojen kulutuksia 134kmh nopeudessa... :D:D:D
Mitenköhän testit sujuis jollain vaparidieselmannelevetilla joka ei saavuta kyseistä nopeutta kuin letonkoneesta pudotettaessa? Tai mitäköhän on todellinen kulutus Saksan autobaanoilla tempoilevassa liikenteessä kaasu pohjassa autoilla jotka pärjää testissä hyvin? Joku 1,5l/100km t8 Volvo vie varmaan joku 30l/100km todellisuudessa kun niitä tehoja käytetään. |
Joo mutta kun nyt pelastetaan maailmaa. Jimny on saatanasta! :eek:
|
Oli jossain vasta juttua, että jotain tojotan malleja aletaan myymään suzukin merkin alla, kun omistavat osakkeita puolin ja toisin. Tuli heti mieleen, että alkavat jotain hyvin myyvää pientä tojotan hypritikippoa kauppaamaan, niin alkaa paperilla valmistajakohtaiset päästöt näyttämään ihanalta ja voivat taas hyvillä mielin jatkaa jimnyn myyntiä...
|
Lainaus:
Nooh, milloinkohan nuo hypridien oikeat ja todelliset arvot tulevat syyniin? Vaikka olisivatkin anaalitappi versioita. Tai että joku tajuaisi että ei se täys sähkövehjekkään ole EDES käytöltään tyystin CeeOovapaa vaikka aika moni tonttu jostain syystä näin kuvittelee... |
Lainaus:
|
Jimnyn tuonti tosiaan loppuu yhtä nopeasti, kun alkoikin.
Rav4 ja Corolla saa Suzukin merkit sitten ja ilmeisesti hybridinä tulevat. |
| Sivu luotu: 04:43 (GMT +2). |