Ajattelin kirjoitella tänne blogiin kaikenlaisista Suzukiin liittyvistä jutuista ja ajeluista tarinoita...
FJDC Helatorstai Safari Virossa 2015 Osa 2
Perjantai alkoi, kuin mikä tahansa loistava päivä.
Aurinko paistoi ja aamupala oli erinomaista. Päivän ohjelma: mennään ajelemaan viimevuotisille kulmille.
Siinä jossain vaiheessa selkisi, että nyt mennään aluksi ajamaan toisinpäin se viimevuoden torstain pätkä, jolle me ei Muumipeikon kanssa keritty mukaan.
Aw yiss! Kuraa, märkää ja vettä tiedossa.
Lyhyen siirtymän jälkeen letka pysähtyy. Nousemme autosta ja huomaamme, että keulilla on Jeeppi ovia myöten jorpakossa. Vinssillä taakse ja uusi reittivalinta. Tämä ränni on liian syvä meille.
Pienen kurapehmeen läpi kaasutellen ja lisää ränniä.
Tässä olisi tietysti pitänyt ajaa rännistä läpi, mutta näytti niin hirmu syvältä, runnon mielummin kiertopätkällä kuskin puolen levikkeet tuusan nuuskaksi. Hemmetti, kun tämä valkuainen hylkii näitä Jeepin osia
Samaan läpeen, missä levikkeet kohtasi voittajansa, luovutti myös Tapio Grandistaan kylkiverhoilun kuskin ovesta.
Kaasuttelin eteenpäin ja pysähdyttyäni kuulen vihellystä ja huutoa. Kyselin jälkeenpäin Muumipeikolta, mitä kävi, vaikka jo vähän arvasinkin. Oli ajanut sen kurarännin, jonka muut kiersi tai epäonnistui muuten yrityksessä.
Sitten tiedossa rän ränniä Kakkonen ja happea, ettei vaan hyydy monttuun ja tule vesi sisälle.
Toisinaan wranglerilla tai kahdella ei riittänyt puhti montusta nousuun ja vinssi pyöri.
Tultiin kunnon vesistön ylityksen kohdalle. Opas ajeli mönkkärillä yli ja humautti keskellä olevaan syvään monttuun, eli ei ajeta suoraan yli. Vasemmalla ja oikealla kyllä mahtui kiertämään. Muutama valitsi kiertotien, mutta halusin ajaa yli. Ymmärsin ensin hieman väärin ja lähdin yrittämään ihan vasenta laitaa jonnekkin ihan muualle, kuin vastapenkalle, mutta kyllä se oikea suunta sitten löytyi
Mitä pienemmät edellä, sitä isot perässä. Loppuletka taisikin tulla sitten ajamalla yli.
Seuraava iso ränni. Voi perse, täähän on jo syvä No pari rohkeeta ajelee ensin yli, muutama kokeilee kiertoa, mutta joutuu vinssaamaan. Vinssaaminen ei inspaa, eli rännistä yli.
Melkein kaikki rännistä yli tulleet sitten vastapenkalla availemaan ilmansuodatinkoteloita ja puhaltelemaan filttereistä enimpiä kuria pois. Suurimmalla osalla ei mitään ihmeellistä, mutta Tapion Grandi oli hörpännyt air ramin kautta oikein kunnolla. Oli filtteri moro ja putkesta puski kaunis valkoinen huntu. Onneksi Vaasalaisten porukan juniorilla oli varafiltteri mukana. Saatiin letka liikkeelle.
Tätä ränneissä sohlaamista se sitten oli vielä pari tuntia, ennen kuin päästiin makkaratauolle juuri sopivasti kun alkoi satamaan.
Makkarapaistolta kotimatkalla käytiin ensin jollain hiekkamontulla, joka paljastui sitten montulta poistueessa jonkun maanrakennusliikkeen hiekanottopaikaksi. Ilmeisesti paikalliset käy huvittelemassa siellä silloin, kun koneet ei mylvi tantereella.
No jokatapauksessa tällä montulla lapsetti. Sandaalista hidas takaveto pesään, kakkosta ja happee
Pääsi kyllä yhdessä vaiheessa yllättämään vähän tuo menohalu vajaavedolla ja ilmaahan siitä tuli.
Vielä ajelemassa hiekkaharjujen yli ja kotiuduttiin jälleen niin juhlavalle päivälliselle.
Päivllisen jälkeen tuli Muumipeikon kanssa puheeksi, että jos käytäisiin pyörittelemässä vielä ajoharjoittelualueella. Kyseltiin mukaan lähtijöitä, mutta ehdotuksen vastaanotto oli vaisu. Oli tainnut päivä viedä suurimmalta osalta mehut ja halusivat nauttia enempi saunasta ja ohramehusta.
Lähdettin sitten pyörittelemään hiekkamontulle ja siinä aikamme rinteitä valloitettuamme keksimme kokeilla järvenkiertoa toisin päin. Oli varsin suoraviivaista ajaa toisesta suunnasta yli, kun sai kierrettyä pahimman upotuksen.
Muumipeikko halusi ottaa neliveto päällä revanssin edellisestä päivästä, mutta ei se oikein onnistunut. Tovi vatkattiin siinä paperinkeräyslaatikkoa ees sun taas ja kokeiltiin keinuttaa, mutta ei se siitä edennyt. Vinssillä yli.
Vielä vähän hiekkarinteitä ja kohti saunaa.
Lauantaina virkeänä kohti Tallinnaa ja vanhaan kaupunkiin terdelle. Ahh, kyllä kelpaa kun aurinko paistaa ja on kylmää juomaa kädessä.
Paikallisen oranssimustakylttisen virvoitusjuomatukun kautta autojonoon ja nokka kohti kotia.
Kiitos tapahtuman järjestäjille ja kaikille mukana olleille! Hyvässä seurassa meno on vaan mukavaa!
Kyllä tämmoiset reissut on sitä elämän suolaa
Youtubessa kokoillan soittolista reissun videopätkistä.
Make_:n räpsimiä kuvatuksia Klick!

Total Comments 0