Laskos
07.04.2005, 11:35
Eilen ajelin autossa työpäivän päätteeksi kohti kotia, kun kuulin radiosta uutisen "Pääministeri Vanhanen eroaa". Juontajat puivat hieman asiaa, sen vaikutuksia mm. presidenttipeliin sekä yhteiskuntaan ihan yleiselläkin tasolla. Sitten he ottivat yhteyttä johonkin toimittajaan ja keskustelivat hänen kanssaan asiasta.
Olin järkyttynyt! Hajoaako hallitus? Mitkä ovat pääministerin eron syyt? Eihän tässä nyt mitään merkittäviä poliittisia skandaaleitakaan ole ollut ja muutenkin homma on rokkinut enemmän tai vähemmän menemään eteenpäin omalla painollaan.
Kunnes sitten tajusin. Vanhanen eroaa vaimostaan, ei hallituksesta!
Seuraavaksi iski tyrmistys. Mitä sitten? Oikeesti! Kuinka tuollainen asia voi olla niin merkittävä, että siitä täytyy tehdä valtakunnalliseen radioon 10 minuutin juttu ja pohtia sen yhteiskunnallisia vaikutuksia.
No, ajattelin siinä kuitenkin, että hiljaista on ollut uutisrintamalla viime aikoina joten kai tämä nyt sitten on tärkeä asia. Eihän tässä ole viikon sisään kuollut kuin paavi ja Monacon ruhtinas, maailma on täynnä sotia sekä luonnonmullistuksia ja öljyn hintakin on korkeammalla kuin koskaan. Mutta Vanhanen eroaa!
Pääsin kotiin ja avasin telkan, josta alkoi juuri uutiset. Sanoin vaimolle, että jos päämininsterin ero on ykkösuutisaiheena, niin ei hyvin mene. No olihan se ykkösuutisaihe. Eikä sitä sivuutettu nopeasti, vaan tuli erikoisraporttia Kesärannasta ja toimittajat pääsivät taas haastattelemaan toisiaan. Lähes koko lähetys oli varattu Vanhasen erolle.
Ihan totta, eikö maailmassa tapahdu yhtään mitään muuta kuin Suomen pääministerin ero? Ja mikä hauskinta, ero oli tiedoitettu STT:n kautta koko Suomen kansalle. Siis samalla tavalla kuin aikoinaan Niinistö&Karpela sekä muuan kyläkauppias ilmoittivat erostaan. On se hyvä, että meidän maan uutistoimistolla on tärkeä virka toimia erilaisten julkkisten, kuten kyläkauppiaiden ja ministerien, virallisena eroilmoitusforumina.
- Laskos -
"Voittajat eivät luovuta, luovuttajat eivät voita"
- Juhani Tamminen